• Äänet päässä

    Onko kaikki äänet päässä omia osia, vai voiks muutkin ajatukset kuulua ääninä?

    Tarkotan sellasta, kun mun uus poikaystävä kerto, et sillä oli ollut aikasemmin sellanen tulehdus, jollasesta en tiennyt mitään, ja sit se kertoi mitä se tarkottaa jne. Siis ei siitä sen enempää puhuttu, se vaan mainitsi sen kun me puhuttiin jotain mistä se tuli mieleen, ja mä kysyin kun en tiennyt. Ei se ollut mikään iso juttu. Sit myöhemmin ku olin yksin, mun päässä kuulu sen ääni, joka kyseli siitä tulehduksesta tietoja ja sit joku aikuinen miesääni vastaili sille, ja kerto niitä samoja juttuja kun mitkä se oli oikeesti sanonut mulle. Varmaan joku lääkäri se miesääni.

    Pitäiskö noihin nyt suhtautua niinku ne ois osia, vai voiko muuten vaan ajatella tolla tavalla? Ei musta tuntunut, et olisin oikeestaan halunnut ajatella sitä, mut se vaan tuli puheena päähän uudestaan, eri muodossa ne samat asiat. Niin et varmaan joku halus.

    Millasia ääniä muut yleensä kuulee? Tuleeks muille tavallisia ajatuksia keskusteluna päähän, sillai et siihen ei voi itse vaikuttaa?

  • Onko kaikki äänet päässä omia osia, vai voiks muutkin ajatukset kuulua ääninä?

    Tarkotan sellasta, kun mun uus poikaystävä kerto, et sillä oli ollut aikasemmin sellanen tulehdus, jollasesta en tiennyt mitään, ja sit se kertoi mitä se tarkottaa jne. Siis ei siitä sen enempää puhuttu, se vaan mainitsi sen kun me puhuttiin jotain mistä se tuli mieleen, ja mä kysyin kun en tiennyt. Ei se ollut mikään iso juttu. Sit myöhemmin ku olin yksin, mun päässä kuulu sen ääni, joka kyseli siitä tulehduksesta tietoja ja sit joku aikuinen miesääni vastaili sille, ja kerto niitä samoja juttuja kun mitkä se oli oikeesti sanonut mulle. Varmaan joku lääkäri se miesääni.

    Pitäiskö noihin nyt suhtautua niinku ne ois osia, vai voiko muuten vaan ajatella tolla tavalla? Ei musta tuntunut, et olisin oikeestaan halunnut ajatella sitä, mut se vaan tuli puheena päähän uudestaan, eri muodossa ne samat asiat. Niin et varmaan joku halus.

    Millasia ääniä muut yleensä kuulee? Tuleeks muille tavallisia ajatuksia keskusteluna päähän, sillai et siihen ei voi itse vaikuttaa?

  • Mä en juuri murehdi sitä, onko nää keskustelujen kelaukset lähtökohtaisesti osien hommia. Aivot tekee niin kaikenlaista ymmärtääkseen nykyhetkeä ja kokemuksia ja kaikilla ihmisillä on joku sisäinen puhe. Oletan että jos joku osa erityisesti haluaa jostain asiasta puhua, niin se erottuu sieltä sitten kyllä.

    Mutta joo, mulla kans toistuu menneet keskustelut usein päässä, ja varsinkin jos siinä on ollut jotain hankalaa tai ihan vaan tärkeääkin, sitä ei pysty tietoisesti aloittaa tai lopettaa vaan se kelaa eestaas oman aikansa. Joskus siinä myös kelailee, mitä olisin voinut sanoa toisin ja mitä toinen ehkä siihen sanoisi. Joskus tuleviakin keskusteluja miettii tältä kantilta. Tai no, aika usein. Harvoin ne vaan menee niin kuin ajattelen.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Nannu; 26-10-17 klo 10:19.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Mä en juuri murehdi sitä, onko nää keskustelujen kelaukset lähtökohtaisesti osien hommia. Aivot tekee niin kaikenlaista ymmärtääkseen nykyhetkeä ja kokemuksia ja kaikilla ihmisillä on joku sisäinen puhe. Oletan että jos joku osa erityisesti haluaa jostain asiasta puhua, niin se erottuu sieltä sitten kyllä.

    Mutta joo, mulla kans toistuu menneet keskustelut usein päässä, ja varsinkin jos siinä on ollut jotain hankalaa tai ihan vaan tärkeääkin, sitä ei pysty tietoisesti aloittaa tai lopettaa vaan se kelaa eestaas oman aikansa. Joskus siinä myös kelailee, mitä olisin voinut sanoa toisin ja mitä toinen ehkä siihen sanoisi. Joskus tuleviakin keskusteluja miettii tältä kantilta. Tai no, aika usein. Harvoin ne vaan menee niin kuin ajattelen.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Mulla käy enimmäkseen iloinen pälpätys päässä koko ajan. Tai ei aina iloinen, on huutotappeluitakin. Ja kaikenlaista kommenttia.

    Mulla tuntuu olevan pää aina täynnä ääniä, ihan kaikenlaisia. Siihen tottuu. En aina jaksais kuunnella. Mutta saa jutella, jos haluaa... Nyrkkisääntö.

    Me ei analysoida meidän pään ääniä ihan kauheesti. Ne vaan on. Joskus voi vaikuttaa oman osansa,.joskus siellä juttelee muut ja ei voi vaikuttaa. Joskus voi pitää neuvotteluita ja ryhmäkeskusteluja. Tai jutella vaan kahestaan jonku kanssa.

    Riippis sanoo, että se huolestuu vasta, kun me ollaan hiljaa
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Mulla käy enimmäkseen iloinen pälpätys päässä koko ajan. Tai ei aina iloinen, on huutotappeluitakin. Ja kaikenlaista kommenttia.

    Mulla tuntuu olevan pää aina täynnä ääniä, ihan kaikenlaisia. Siihen tottuu. En aina jaksais kuunnella. Mutta saa jutella, jos haluaa... Nyrkkisääntö.

    Me ei analysoida meidän pään ääniä ihan kauheesti. Ne vaan on. Joskus voi vaikuttaa oman osansa,.joskus siellä juttelee muut ja ei voi vaikuttaa. Joskus voi pitää neuvotteluita ja ryhmäkeskusteluja. Tai jutella vaan kahestaan jonku kanssa.

    Riippis sanoo, että se huolestuu vasta, kun me ollaan hiljaa
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Mä en kuule lähes koskaan sisäistä puhetta äänenä. Se on enemmän sellaista kuin "kuulisi" useamman ihmisen ajatukset samaan aikaan. Mulla on usein jotain kommentointia ja myös tuota että jotkut keskustelut toistuu ja toistuu. Joskus luennolla joku voi papattaa sitä samaa kuin puhuja. Ylivireisenä korvat voi soida.

    Traumaräjähdyksen aikaan multa monet hoitavat tahot kysyi kuulenko ääniä. En ollut ikinä ajatellut että kuulisin ja olisin varmasti pelästynyt siitä. Mä olin vaan niin tottunut että mun ajattelu on tällaista dialogista. En mä mun mielestä vieläkään oikeasti kuule mitään ääntä. Vai onko teidän mielestä ajatukset ääntä? Musta ne on ... Hmmm, mitä ne muuten on?!
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Mä en kuule lähes koskaan sisäistä puhetta äänenä. Se on enemmän sellaista kuin "kuulisi" useamman ihmisen ajatukset samaan aikaan. Mulla on usein jotain kommentointia ja myös tuota että jotkut keskustelut toistuu ja toistuu. Joskus luennolla joku voi papattaa sitä samaa kuin puhuja. Ylivireisenä korvat voi soida.

    Traumaräjähdyksen aikaan multa monet hoitavat tahot kysyi kuulenko ääniä. En ollut ikinä ajatellut että kuulisin ja olisin varmasti pelästynyt siitä. Mä olin vaan niin tottunut että mun ajattelu on tällaista dialogista. En mä mun mielestä vieläkään oikeasti kuule mitään ääntä. Vai onko teidän mielestä ajatukset ääntä? Musta ne on ... Hmmm, mitä ne muuten on?!
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Mullakaan ei oo konkreettisia ääniä, mutta se on niin helppo termi. Vuosia oon kuvaillut noita myös näin: äänettömiä ääniä. Ja se on edelleen musta kaikkein osuvin
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Mullakaan ei oo konkreettisia ääniä, mutta se on niin helppo termi. Vuosia oon kuvaillut noita myös näin: äänettömiä ääniä. Ja se on edelleen musta kaikkein osuvin
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Musta ajatukset ei oo ääntä, se kun kuuluu ääniä on eri asia. Mutta mulla on ajatukset kans keskustelumuodossa usein ja just mietin sellasia mitä Nannu sanoi, et jos tietää et pitää vaikka jostain puhuu jollekin ihmiselle oikeesti, niin oon voinut käydä sen keskustelun päässä läpi vaikka kuinka monta kertaa, et miten se menis, tai miten joku mennyt meni tai miten se ois voinut mennä. Tai mitä vois muuten vaan puhua jonkun oikeen ihmisen kanssa. Mutta ajatukset on kuitenki eri kun äänet. Ajatuksiin voi vaikuttaa enemmän. Vaikka kyllä niitäkin voi kelata vaikka jo kyllästyttäis, niin kuitenki ne tulee itsestä, kun äänet tekee vaan joku muu. Voi olla tosi vaikee kuunnella, mitä ääniä oikeesti kuuluu ympäristöstä, jos on ääniä paljon päässä, vaik yrittäis keskittyy. Ja sit on vaikee ajatella omii ajatuksiikaan, kun se puhe keskeyttää koko ajan, ihan niinku se ois ulkoapäin tulevaa puhetta, että on tosi vaikee miettii jotain omaa, jos toiset huutaa korvan vieressä ihan muita juttuja.

    Tietääks kukaan, onko kukaan kysynyt keltään terapeutilta vaikka, et ajateeleeks terveet ihmiset ajatukset puheena, sillai just niinku kaks keskustelis jotain, mitä iten pitää miettiä. Niinku vaik jos en ihan tiedä minne mun pitäis mennä, ni ajattelen aina et mun seurassa on joku lapsi joka mun pitää opastaa sinne perille, ja sit oon ite rauhallinen ku selitän niinku sille lapselle, et "tästä käännytään ja ei haittaa, jos menee ensin väärään paikkaan. sit voidaan vaikka kysyä" yms. Niin tekeeks terveet noin vai onko se sellasten ajattelutapa, joilla on mieli palasina. Ku mä oon kyllä aina ajatellut noin, pienenäkin, enne hajoomista. Et oliko sillon jo oireita vai voiko se olla ihan normaalia et ajatukset on melkeen aina puheen muodossa?

    Mä selitän vielä paremmin.. Ku jos ajattelen vaan että puhun jonku henkilö X kanssa, niin sillon en tavallaan kuule omaa tai ääntä varsnaisesti ollenkaan, kun ne on vaan ajatuksia, et tavallaan se puhe vois tulla kenen vaan äänellä, kun se on äänetöntä. Mut sit kun kuulen päässä, kun se toinen puhuu, niin se kuuluu sen äänellä, sellasena kun se on oikeesti. Mutta silti tietää et se on pään sisällä vaan se ääni, et en vaikka koskaan käänny katsomaan et puhuuks joku mulle nyt oikeesti. Mutta osien ikää voi arvioida just vaikka niin, että millanen ääni niillä on.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä A(J)H; 26-10-17 klo 17:53.

  • Musta ajatukset ei oo ääntä, se kun kuuluu ääniä on eri asia. Mutta mulla on ajatukset kans keskustelumuodossa usein ja just mietin sellasia mitä Nannu sanoi, et jos tietää et pitää vaikka jostain puhuu jollekin ihmiselle oikeesti, niin oon voinut käydä sen keskustelun päässä läpi vaikka kuinka monta kertaa, et miten se menis, tai miten joku mennyt meni tai miten se ois voinut mennä. Tai mitä vois muuten vaan puhua jonkun oikeen ihmisen kanssa. Mutta ajatukset on kuitenki eri kun äänet. Ajatuksiin voi vaikuttaa enemmän. Vaikka kyllä niitäkin voi kelata vaikka jo kyllästyttäis, niin kuitenki ne tulee itsestä, kun äänet tekee vaan joku muu. Voi olla tosi vaikee kuunnella, mitä ääniä oikeesti kuuluu ympäristöstä, jos on ääniä paljon päässä, vaik yrittäis keskittyy. Ja sit on vaikee ajatella omii ajatuksiikaan, kun se puhe keskeyttää koko ajan, ihan niinku se ois ulkoapäin tulevaa puhetta, että on tosi vaikee miettii jotain omaa, jos toiset huutaa korvan vieressä ihan muita juttuja.

    Tietääks kukaan, onko kukaan kysynyt keltään terapeutilta vaikka, et ajateeleeks terveet ihmiset ajatukset puheena, sillai just niinku kaks keskustelis jotain, mitä iten pitää miettiä. Niinku vaik jos en ihan tiedä minne mun pitäis mennä, ni ajattelen aina et mun seurassa on joku lapsi joka mun pitää opastaa sinne perille, ja sit oon ite rauhallinen ku selitän niinku sille lapselle, et "tästä käännytään ja ei haittaa, jos menee ensin väärään paikkaan. sit voidaan vaikka kysyä" yms. Niin tekeeks terveet noin vai onko se sellasten ajattelutapa, joilla on mieli palasina. Ku mä oon kyllä aina ajatellut noin, pienenäkin, enne hajoomista. Et oliko sillon jo oireita vai voiko se olla ihan normaalia et ajatukset on melkeen aina puheen muodossa?

    Mä selitän vielä paremmin.. Ku jos ajattelen vaan että puhun jonku henkilö X kanssa, niin sillon en tavallaan kuule omaa tai ääntä varsnaisesti ollenkaan, kun ne on vaan ajatuksia, et tavallaan se puhe vois tulla kenen vaan äänellä, kun se on äänetöntä. Mut sit kun kuulen päässä, kun se toinen puhuu, niin se kuuluu sen äänellä, sellasena kun se on oikeesti. Mutta silti tietää et se on pään sisällä vaan se ääni, et en vaikka koskaan käänny katsomaan et puhuuks joku mulle nyt oikeesti. Mutta osien ikää voi arvioida just vaikka niin, että millanen ääni niillä on.

  • Mulla äänet (ne äänettömät) tulee kans sillä puhujan äänellä. Mä tiedän, miltä se kuulostaa vaikka en varsinaisesti kuule sitä. Eri tyypeillä on erilainen ääni. Äänetön... Sekavaa
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Mulla äänet (ne äänettömät) tulee kans sillä puhujan äänellä. Mä tiedän, miltä se kuulostaa vaikka en varsinaisesti kuule sitä. Eri tyypeillä on erilainen ääni. Äänetön... Sekavaa
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Luulen että yks syy miks opin tosi helposti kaikkee, vaikken koskaan tee läksyjä tai jaksa kerrata ja lukee sellasta minkä oon jo kuullut, on se että joku opettaa niitä juttuja mun päässä jollekin toiselle vaikken tahallaan ajattelekaan mitään. Mun päässä on joku asinatuntijatyyppi, joka opettaa aina toisia. Tai sit niitä on paljon. Mutta se ei oo mikään kunnollinen osa, ei se tuu vartaloon ja sit mä alkaisin opettaa toisia, tai et mun vartalo tekis sellasta ja se ohjais. Niin ei se sillai oo mikään osa. Musta se on enemmän vaan joku ajattelutapa tai oppimistapa. Se on joku puhetta tuottava muistilokero.

  • Luulen että yks syy miks opin tosi helposti kaikkee, vaikken koskaan tee läksyjä tai jaksa kerrata ja lukee sellasta minkä oon jo kuullut, on se että joku opettaa niitä juttuja mun päässä jollekin toiselle vaikken tahallaan ajattelekaan mitään. Mun päässä on joku asinatuntijatyyppi, joka opettaa aina toisia. Tai sit niitä on paljon. Mutta se ei oo mikään kunnollinen osa, ei se tuu vartaloon ja sit mä alkaisin opettaa toisia, tai et mun vartalo tekis sellasta ja se ohjais. Niin ei se sillai oo mikään osa. Musta se on enemmän vaan joku ajattelutapa tai oppimistapa. Se on joku puhetta tuottava muistilokero.

  • Mä käyn päässäni jatkuvaa keskustelua kuvitellun puhekumppanin kanssa. Se on usein olemassaoleva ihminen. Joskus mä luennoin päässäni näkymättömälle yleisölle. Nykyään mä puhun myös itseni kanssa tai eri osat puhuu keskenään, mutta näin käy kuitenkin harvakseltaan ja kriisitilanteissa. Toisaalta mä käyn nykyään jatkuvaa keskustelua mun terapeutin kanssa mun omassa päässä.

    Mun käsittääkseni tämä ei ole ihan normaalia. Terapeutti on muistaakseni sanonut että "sulla on tosi konkreettista tuo sisäinen puhe". Siitä vois päätellä että yleensä ihmiset ei puhu ihan näin konkreettisesti. Mä tartten valtavasti sanoja asioitten ymmärtämiseen. Mulla se on ehkä sitäkin, että mulla ei ole ollut tunteita apuna. Mä olen joutunut selittämään tunteet.

    Yleensä mä selviän elämästäni antamatta ohjeita itselle, mutta mulla on yksi mua hoitava osa, vanhaa elämän kolhimaa naista muistuttava, joka antaa mulle käskyjä jos mikään muu ei enää auta. Se on joissain elämänvaiheissa hokenut, että "lusikka suuhun, niele, lusikka suuhun, niele" tai "Ota hammasharja. Hyvä. Tahnaa. Hyvä. Harja suuhun. Hyvä. Pese. Hyvä. Huuhtele. Hyvä."
  • Mä käyn päässäni jatkuvaa keskustelua kuvitellun puhekumppanin kanssa. Se on usein olemassaoleva ihminen. Joskus mä luennoin päässäni näkymättömälle yleisölle. Nykyään mä puhun myös itseni kanssa tai eri osat puhuu keskenään, mutta näin käy kuitenkin harvakseltaan ja kriisitilanteissa. Toisaalta mä käyn nykyään jatkuvaa keskustelua mun terapeutin kanssa mun omassa päässä.

    Mun käsittääkseni tämä ei ole ihan normaalia. Terapeutti on muistaakseni sanonut että "sulla on tosi konkreettista tuo sisäinen puhe". Siitä vois päätellä että yleensä ihmiset ei puhu ihan näin konkreettisesti. Mä tartten valtavasti sanoja asioitten ymmärtämiseen. Mulla se on ehkä sitäkin, että mulla ei ole ollut tunteita apuna. Mä olen joutunut selittämään tunteet.

    Yleensä mä selviän elämästäni antamatta ohjeita itselle, mutta mulla on yksi mua hoitava osa, vanhaa elämän kolhimaa naista muistuttava, joka antaa mulle käskyjä jos mikään muu ei enää auta. Se on joissain elämänvaiheissa hokenut, että "lusikka suuhun, niele, lusikka suuhun, niele" tai "Ota hammasharja. Hyvä. Tahnaa. Hyvä. Harja suuhun. Hyvä. Pese. Hyvä. Huuhtele. Hyvä."
  • Mä aika usein koulussakin, kun teen tehtäviä, oon niinku opettaisin päässä sitä tehtävää jollekin toiselle. En oo oikeestaan ajatelut sitä ennen. Tavallaan en neuvo itseäni, kun mä olisin siinä niinku se joka osaa. Mut teen niin vaan sellasessa, mitä en oikeesti osaa. Tai osaan vaan koska selitän samalla sille jollekin. Koulussa en ajattele oikeestaan mitenkään sitä, et kuka se edes olis jolle opetan. Se olis vaan joku joka ei osaa ja se on ehkä vähän hädissään siitä. Mutta ei se olis kukaan tietty, ku vaan esimerkki jostain, joka tarvii apua.

    Jos en pysty keskittymään tai on jotain muuta niin et koulunkäyntiavustaja tulee neuvomaan mua oikeesti, ja sit teen sitä mukaa kun se neuvoo, niin musta tuntuu et en opi siitä ollenkaan. Opin vasta sitten ku saan eka opettaa sen omassa päässä sille jollekin ei-kenellekään. Et ensin avustaja näyttää mulle ja sit mun pitä saada rauhassa opettaa se sille toiselle pojalle. Muuten en ymmärrä viläkään. Niin jos avustaja ensin näyttää ja sit yritää et tee nyt niin mä katson, ni se häiritsee, enkä voi puhuu sille pojalle, joka on hädisään. Ja siks me ei opita. Niin jos se jää viereen katsomaan et osaanko, en osaa. Jos se menee pois eikä kato osaanko, ni sit osaan. Ku opetin sitä poikaa

    Avustaja varmaan luulee et mä vaan oon hankala ku eka kysyn ku en osaa ja sit ku se käskee yrittämään uudestaan, niin haluun et se menee pois. Mut kun meidän pää toimii sillai. Muutenki me voidaan nohtaa ihan helpotki asiat joskus, jos joku katsoo.

    Toisaalta meidän mielellään luennoiva tietotyyppi -ajatustapa oppii tosi helposti ja muistaa varmaan kaiken, minkä on koskaan kuullut tai lukenut.

    Ei varmaan tartte sanoa, et mun pärjääminen koulussa on aika vaihtelevaista.

    Sit ku on joku vaikee tilanne muuten elämässä niin voin kyl kertoo tarinoitakin päässä, joissa on aika paljon samaa ku siinä mitä oikeesti tapahtuu, mut ei kuitenkaan ihan sama. Vaikka et mulla on sellanen tarina päässä, et on yks poika, joka joutui sairaalaan ja sillä on ollu vähän hankalaa siellä. Se ei oo mikään osa, ku se on vaan tarina. Se on se miten ajattelen oikeesti mitä mulle tapahtuu. Et en ihan ajattele, mut aika läheltä. Näin netissä kun sellanen söpö poika lauloi, ja sit siitä tuli niinku mun päähän se, joka joutukin sit sairaalaan. Tai sen näköisestä pojasta tuli hahmo meidän päähän, ei siitä oikeesta ihmisestä tullut. Mut se on siellä sairaalassa eri syystä ku mä oon, se on fyysisestä syystä. Mutta se on aina välillä joutunut teholle ja sit taas voinut paremmin.

    Kerron tän siks tähän ku siinä on jotenki sitä sellasta, et ehkä tarvii sanoja ja tarinoita niin tietää mille tuntuu. Ku se on ihan loogista mille siit pojasta tuntuu. Mut meitä on taas niin monta omassa päässä ,et ei me siell ätiedet' mitään eikä olla yhtään looginen.

    Osien maailmoihin tulee oikeet asiat kans oleviksi vähän saman tapaisesti mutkien kautta, et joillekin tapahtuu jotain samantapasia kun oikeessa maailmassa. Tai sit jotain vaan tosi outoo tapahtuu niille.

  • Mä aika usein koulussakin, kun teen tehtäviä, oon niinku opettaisin päässä sitä tehtävää jollekin toiselle. En oo oikeestaan ajatelut sitä ennen. Tavallaan en neuvo itseäni, kun mä olisin siinä niinku se joka osaa. Mut teen niin vaan sellasessa, mitä en oikeesti osaa. Tai osaan vaan koska selitän samalla sille jollekin. Koulussa en ajattele oikeestaan mitenkään sitä, et kuka se edes olis jolle opetan. Se olis vaan joku joka ei osaa ja se on ehkä vähän hädissään siitä. Mutta ei se olis kukaan tietty, ku vaan esimerkki jostain, joka tarvii apua.

    Jos en pysty keskittymään tai on jotain muuta niin et koulunkäyntiavustaja tulee neuvomaan mua oikeesti, ja sit teen sitä mukaa kun se neuvoo, niin musta tuntuu et en opi siitä ollenkaan. Opin vasta sitten ku saan eka opettaa sen omassa päässä sille jollekin ei-kenellekään. Et ensin avustaja näyttää mulle ja sit mun pitä saada rauhassa opettaa se sille toiselle pojalle. Muuten en ymmärrä viläkään. Niin jos avustaja ensin näyttää ja sit yritää et tee nyt niin mä katson, ni se häiritsee, enkä voi puhuu sille pojalle, joka on hädisään. Ja siks me ei opita. Niin jos se jää viereen katsomaan et osaanko, en osaa. Jos se menee pois eikä kato osaanko, ni sit osaan. Ku opetin sitä poikaa

    Avustaja varmaan luulee et mä vaan oon hankala ku eka kysyn ku en osaa ja sit ku se käskee yrittämään uudestaan, niin haluun et se menee pois. Mut kun meidän pää toimii sillai. Muutenki me voidaan nohtaa ihan helpotki asiat joskus, jos joku katsoo.

    Toisaalta meidän mielellään luennoiva tietotyyppi -ajatustapa oppii tosi helposti ja muistaa varmaan kaiken, minkä on koskaan kuullut tai lukenut.

    Ei varmaan tartte sanoa, et mun pärjääminen koulussa on aika vaihtelevaista.

    Sit ku on joku vaikee tilanne muuten elämässä niin voin kyl kertoo tarinoitakin päässä, joissa on aika paljon samaa ku siinä mitä oikeesti tapahtuu, mut ei kuitenkaan ihan sama. Vaikka et mulla on sellanen tarina päässä, et on yks poika, joka joutui sairaalaan ja sillä on ollu vähän hankalaa siellä. Se ei oo mikään osa, ku se on vaan tarina. Se on se miten ajattelen oikeesti mitä mulle tapahtuu. Et en ihan ajattele, mut aika läheltä. Näin netissä kun sellanen söpö poika lauloi, ja sit siitä tuli niinku mun päähän se, joka joutukin sit sairaalaan. Tai sen näköisestä pojasta tuli hahmo meidän päähän, ei siitä oikeesta ihmisestä tullut. Mut se on siellä sairaalassa eri syystä ku mä oon, se on fyysisestä syystä. Mutta se on aina välillä joutunut teholle ja sit taas voinut paremmin.

    Kerron tän siks tähän ku siinä on jotenki sitä sellasta, et ehkä tarvii sanoja ja tarinoita niin tietää mille tuntuu. Ku se on ihan loogista mille siit pojasta tuntuu. Mut meitä on taas niin monta omassa päässä ,et ei me siell ätiedet' mitään eikä olla yhtään looginen.

    Osien maailmoihin tulee oikeet asiat kans oleviksi vähän saman tapaisesti mutkien kautta, et joillekin tapahtuu jotain samantapasia kun oikeessa maailmassa. Tai sit jotain vaan tosi outoo tapahtuu niille.

  • Voiko noiden äänten melipiteisiin vaikuttaa? Jos riitelevät niin voiko sovittaa? Voiko niiden välille rakentaa yhteistyötä?
    Antavatko yöllä nukkua rauhassa tai nukkuvatko/ovatko hiljaa yöllä?

    Oliko nuo äänet olemassa jo esim nuoruusiässänne, kun diagnoosia ei oltu vielä tehty? Tai miten silloin ilmeni ja ilmensi itseään tämä disso? Onko vasta myöhemmällä iällä enemmän alkanut vaivaamaan?
  • Voiko noiden äänten melipiteisiin vaikuttaa? Jos riitelevät niin voiko sovittaa? Voiko niiden välille rakentaa yhteistyötä?
    Antavatko yöllä nukkua rauhassa tai nukkuvatko/ovatko hiljaa yöllä?

    Oliko nuo äänet olemassa jo esim nuoruusiässänne, kun diagnoosia ei oltu vielä tehty? Tai miten silloin ilmeni ja ilmensi itseään tämä disso? Onko vasta myöhemmällä iällä enemmän alkanut vaivaamaan?
  • Quote Originally Posted by pääsky View Post
    Voiko noiden äänten melipiteisiin vaikuttaa? Jos riitelevät niin voiko sovittaa? Voiko niiden välille rakentaa yhteistyötä?
    Antavatko yöllä nukkua rauhassa tai nukkuvatko/ovatko hiljaa yöllä?

    Oliko nuo äänet olemassa jo esim nuoruusiässänne, kun diagnoosia ei oltu vielä tehty? Tai miten silloin ilmeni ja ilmensi itseään tämä disso? Onko vasta myöhemmällä iällä enemmän alkanut vaivaamaan?
    Mulle on vierasta puhua äänistä, koska miellän tämän itse ajattelun dialogisuudeksi ja en kuule mitään vaikka ajattelu on vuoropuhelun kaltaista. Tai sellaista että ajateltuani jonkin ajatuksen siihen liittyy kommentoiva ajatus jne. Mutta vastaan silti tähän tosi tärkeään kysymykseen.

    Tämä ajattelun rakenne on ollut mulla aina. (Kuten myös dissosiaatiohäiriö jo vauvaiästä) Olen luullut, että näin kaikki ihmiset ajattelevat ja ei siitä ole ollut mulle haittaa. Tietysti sellainen, että tietää itsensä joltain osin jääräpäiseksi. Vaikka ajattelee jonkin asian tavallaan valmiiksi, saattaa olla että se ei tule kaikissa osissa valmiiksi ja esim. ärsytys jotain jo sovittua asiaa kohtaan saattaa nousta uudelleen ja olla turhauttavaa. Tavallaan sellainen oman ajattelun raskastekoisuus, että jotkut vanhat vaikka pelästymistymiset tai loukkaantumiset nousee esille uudelleen ja uudelleen turhauttaa. Mä en aikuisena itsenä ole luonteeltani asioihin kiinnijäävä vaan osaan mennä ettenpäin.

    Puolien välille voi ja on suotavaa rakentaa yhteistyötä. Siinä ensimmäinen askel on kaksoistietoisuuden rakentuminen eli se että puolien ajatuksia seuraa aina aikuisen tietoisuus. Puolet eivät lähtötilanteessa tunne toisiaan tai tiedä, että on muitakin ja että on aikuinen minä ja missä ajassa edes ollaan. Jos puolet tietävät toisistaan, se on tapahtunut aikuisen kauttaa. Muuten se ei ole mahdollista. Yhteistyö puolien välille rakentuu sen kautta, että sitä ihan tietoisesti ja hyväksyvästi rakennetaan. Kun sisäinen yhteistyö rakentuu se helpottaa sisäisiä ristiriitoja puolten (äänien) välillä. Samalla se helpottaa myös juuri nukkumis- ja nukahtamistilanteita.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by pääsky View Post
    Voiko noiden äänten melipiteisiin vaikuttaa? Jos riitelevät niin voiko sovittaa? Voiko niiden välille rakentaa yhteistyötä?
    Antavatko yöllä nukkua rauhassa tai nukkuvatko/ovatko hiljaa yöllä?

    Oliko nuo äänet olemassa jo esim nuoruusiässänne, kun diagnoosia ei oltu vielä tehty? Tai miten silloin ilmeni ja ilmensi itseään tämä disso? Onko vasta myöhemmällä iällä enemmän alkanut vaivaamaan?
    Mulle on vierasta puhua äänistä, koska miellän tämän itse ajattelun dialogisuudeksi ja en kuule mitään vaikka ajattelu on vuoropuhelun kaltaista. Tai sellaista että ajateltuani jonkin ajatuksen siihen liittyy kommentoiva ajatus jne. Mutta vastaan silti tähän tosi tärkeään kysymykseen.

    Tämä ajattelun rakenne on ollut mulla aina. (Kuten myös dissosiaatiohäiriö jo vauvaiästä) Olen luullut, että näin kaikki ihmiset ajattelevat ja ei siitä ole ollut mulle haittaa. Tietysti sellainen, että tietää itsensä joltain osin jääräpäiseksi. Vaikka ajattelee jonkin asian tavallaan valmiiksi, saattaa olla että se ei tule kaikissa osissa valmiiksi ja esim. ärsytys jotain jo sovittua asiaa kohtaan saattaa nousta uudelleen ja olla turhauttavaa. Tavallaan sellainen oman ajattelun raskastekoisuus, että jotkut vanhat vaikka pelästymistymiset tai loukkaantumiset nousee esille uudelleen ja uudelleen turhauttaa. Mä en aikuisena itsenä ole luonteeltani asioihin kiinnijäävä vaan osaan mennä ettenpäin.

    Puolien välille voi ja on suotavaa rakentaa yhteistyötä. Siinä ensimmäinen askel on kaksoistietoisuuden rakentuminen eli se että puolien ajatuksia seuraa aina aikuisen tietoisuus. Puolet eivät lähtötilanteessa tunne toisiaan tai tiedä, että on muitakin ja että on aikuinen minä ja missä ajassa edes ollaan. Jos puolet tietävät toisistaan, se on tapahtunut aikuisen kauttaa. Muuten se ei ole mahdollista. Yhteistyö puolien välille rakentuu sen kautta, että sitä ihan tietoisesti ja hyväksyvästi rakennetaan. Kun sisäinen yhteistyö rakentuu se helpottaa sisäisiä ristiriitoja puolten (äänien) välillä. Samalla se helpottaa myös juuri nukkumis- ja nukahtamistilanteita.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Muistan omasta teini-iästä, että keskustelin päässä eri henkilöiden kanssa. Muistan neuvotelleeni ainakin, kuka menee kouluun minäkin päivänä. Sitä en muista, toteutuiko päätökset. Muistan vain, että keskustelin päässäni muiden kanssa.

    Koen äänet sivupersoonina. Niiden mielipiteisiin ei voi vaikuttaa sillä tavalla, että saisi kaikki olemaan samaa mieltä vaikka siitä, onko joku konkreettinen asia hyvä juttu vai huono juttu. Mutta niiden kanssa voi neuvotella. Itse neuvottelen jatkuvasti päässäni. Sovitaan kompromisseja kaikesta. Tähän tyyliin:

    "Kun X sai eilen valita, että käytiin pizzalla ja Y haluais nyt laittaa nuo siniset kengät eikä lopuilla ole mitään sitä vastaan paitsi Z:lla niin laitetaan siniset kengät, mutta Z saa kyllä sitten mennä ostamaan uuden paidan itselleen, vaikka te muut ette haluaisi sitä paitaa. Ja tänään jos ollaan näin ja tehdään noin niin huomenna on sitten jonkun toisen vuoro päättää enemmän."

    Konreettisissa asioissa se on noin helppoa. Asia mutkistuu, jos kyse on tunneasioista. Silloin pitää selvittää, miltä kenestäkin tuntuu ja mikä on se ratkaisu ongelmaan X. Jokaisella on oma ratkaisunsa. Silloin kuunnellaan ratkaisuja ja mietitään, miten se asia ratkaistaan, että kaikilla on tunnetasolla jollain tavalla tyytyväinen olo. Se on haastavaa. Pääviesti on kuitenkin, että tunteet saa olla jokaisella ja jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Se tuntuu auttavan.

    Itse olen saanut yhteistyön rakennettua eri osien välille, mutta se ei ole asia, joka olisi vakaa ja aina samanlainen. Se heittelee ja vaihtelee. Joskus sitä on enemmän, joskus vähemmän. Joskus riidellään enemmän, joskus vähemmän. Joskus on parempi yhteys persoonien puheeseen, joskus huonompi.

    Mulla äänet antaa kyllä nukkua. Meillä on tietyt persoonat, jotka ei osaa nukkua, mutta ne antaa muiden silti nukkua. Sääntö on, että keho nukkuu joka yö. Piste. Sillä ei ole väliä, nukkuuko persoonat, kunhan keho nukkuu.
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Muistan omasta teini-iästä, että keskustelin päässä eri henkilöiden kanssa. Muistan neuvotelleeni ainakin, kuka menee kouluun minäkin päivänä. Sitä en muista, toteutuiko päätökset. Muistan vain, että keskustelin päässäni muiden kanssa.

    Koen äänet sivupersoonina. Niiden mielipiteisiin ei voi vaikuttaa sillä tavalla, että saisi kaikki olemaan samaa mieltä vaikka siitä, onko joku konkreettinen asia hyvä juttu vai huono juttu. Mutta niiden kanssa voi neuvotella. Itse neuvottelen jatkuvasti päässäni. Sovitaan kompromisseja kaikesta. Tähän tyyliin:

    "Kun X sai eilen valita, että käytiin pizzalla ja Y haluais nyt laittaa nuo siniset kengät eikä lopuilla ole mitään sitä vastaan paitsi Z:lla niin laitetaan siniset kengät, mutta Z saa kyllä sitten mennä ostamaan uuden paidan itselleen, vaikka te muut ette haluaisi sitä paitaa. Ja tänään jos ollaan näin ja tehdään noin niin huomenna on sitten jonkun toisen vuoro päättää enemmän."

    Konreettisissa asioissa se on noin helppoa. Asia mutkistuu, jos kyse on tunneasioista. Silloin pitää selvittää, miltä kenestäkin tuntuu ja mikä on se ratkaisu ongelmaan X. Jokaisella on oma ratkaisunsa. Silloin kuunnellaan ratkaisuja ja mietitään, miten se asia ratkaistaan, että kaikilla on tunnetasolla jollain tavalla tyytyväinen olo. Se on haastavaa. Pääviesti on kuitenkin, että tunteet saa olla jokaisella ja jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Se tuntuu auttavan.

    Itse olen saanut yhteistyön rakennettua eri osien välille, mutta se ei ole asia, joka olisi vakaa ja aina samanlainen. Se heittelee ja vaihtelee. Joskus sitä on enemmän, joskus vähemmän. Joskus riidellään enemmän, joskus vähemmän. Joskus on parempi yhteys persoonien puheeseen, joskus huonompi.

    Mulla äänet antaa kyllä nukkua. Meillä on tietyt persoonat, jotka ei osaa nukkua, mutta ne antaa muiden silti nukkua. Sääntö on, että keho nukkuu joka yö. Piste. Sillä ei ole väliä, nukkuuko persoonat, kunhan keho nukkuu.
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Miten teillä ne traumaa kantavat osat, kertovatko asioistaan tai pitävätkö ääntä itsestään? Tai pääseekö niiden kanssa ollenkaan esim selvittämään asioita, mikä vaivaa? Eikö juuri ne ole alkusyy sille että tunnepuoli on alkanut jakautumaan? Ja traumaa kantavien osien vuoksi osien erilläänolo säilyy.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä pääsky; 02-11-17 klo 16:52.
  • Miten teillä ne traumaa kantavat osat, kertovatko asioistaan tai pitävätkö ääntä itsestään? Tai pääseekö niiden kanssa ollenkaan esim selvittämään asioita, mikä vaivaa? Eikö juuri ne ole alkusyy sille että tunnepuoli on alkanut jakautumaan? Ja traumaa kantavien osien vuoksi osien erilläänolo säilyy.
  • Mulle ei ainakaan kyllä suoraan osat kerro, mikä on ollut traumaattista. Se paljastuu pikku hiljaa. Mutta tiedän joistakin osista, millaisia traumoja niillä on. Myös niiden kanssa voi keskustella ja sopia. HUOM: mulla on hyvin vahvasti eriytyneet persoonat. Ne tuntuu siltä, että jos saisivat oman kehon, voisivat hyvin lähteä elämään omaa elämäänsä ilman muita.

    Sitten on niitäkin, jotka on vaikeaselkoisempia. Niiden kanssa on joskus hankala rakentaa keskusteluyhteyttä. Musta tuntuu, että mun päässä on monenlaista sakkia siinäkin mielessä, miten eriytyneitä ne on. Se vaikuttaa siihen, millainen lähestymistapa toimii?

    En osaa sanoa. Tämä sairaus on sellaista sekavaa nuorallatanssimista ja itse ainakin olen usein aika pihalla, että mitä itseni kanssa pitäisi tehdä. Joku toinen varmasti osaa vastata tähän paremmin.
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Mulle ei ainakaan kyllä suoraan osat kerro, mikä on ollut traumaattista. Se paljastuu pikku hiljaa. Mutta tiedän joistakin osista, millaisia traumoja niillä on. Myös niiden kanssa voi keskustella ja sopia. HUOM: mulla on hyvin vahvasti eriytyneet persoonat. Ne tuntuu siltä, että jos saisivat oman kehon, voisivat hyvin lähteä elämään omaa elämäänsä ilman muita.

    Sitten on niitäkin, jotka on vaikeaselkoisempia. Niiden kanssa on joskus hankala rakentaa keskusteluyhteyttä. Musta tuntuu, että mun päässä on monenlaista sakkia siinäkin mielessä, miten eriytyneitä ne on. Se vaikuttaa siihen, millainen lähestymistapa toimii?

    En osaa sanoa. Tämä sairaus on sellaista sekavaa nuorallatanssimista ja itse ainakin olen usein aika pihalla, että mitä itseni kanssa pitäisi tehdä. Joku toinen varmasti osaa vastata tähän paremmin.
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Quote Originally Posted by pääsky View Post
    Oliko nuo äänet olemassa jo esim nuoruusiässänne, kun diagnoosia ei oltu vielä tehty? Tai miten silloin ilmeni ja ilmensi itseään tämä disso? Onko vasta myöhemmällä iällä enemmän alkanut vaivaamaan?
    Mä oon alaikäinen. Jotain oireita on kai ollut pitkään?, mutta isot traumat alkoi kun olin 11. Sillon tuli selkeemmin se että hajottin niin et tuli osia. Muistan tosi paljon mitä on tapahtunut (traumoja), mutta mutta ne jutut on tapahtunut niille toisille, ei sille, joka sillon käytti ristimänimeä ja oli niinku se pääpersoona. En tiedä miten se sanotaan suomeks, englanniks sanotaan host.

    Mut nyt meillä on sekavampaa, kun meitä on paljon jotka on vähän sama ja kuitenkin eri ja kukaan ei oo kunnolla kukaan, eikä me jakseta miettiä missä meidän rajat menee. Jotkut osat on selkeesti erillisiä, mut sit niitä alkoi tulla tosi paljon ja kaikki meni sekaisin. Hienosti sanottuna meillä on vaikeuksia ylläpitää käsitystä identiteetistä. Niin me ei olla varmoja vaihdutaanko me vai vaan tunne vai onks se sama asia. Tai jos melipide muuttuu, niin onko se eri persoona. Välillä siitä tulee iso stressi ja ahdistus kun ei oo kukaan ja koko ajan on eri, tai ei ees tiedä onko eri vai sama ja on sekavaa. Mut välillä meitä ei haittaa, kun jotkut meistä ajattelee et ihan sama.

    On meillä ennenkin ollut sellasta sälää, jolla ei oo kunnon rajoja, mut ne oli osia ja sit oli joku pääminä. Nyt meidän pääminä on jotenkin ihan palasina, et on paljon sellasta joka menee jotenki limittäin ja päällekkäin, eikä oo kunnolla sama, mutta ei kunnolla erikään. Ja sit on paljon 11-12 -vuotiaita, jotka on kans jotenkin kaikki tai ainakin monet samaa ja kuitenki eriä. Niin etä me tiedetään suunnilleen miten vanha millonkin ollaan ja mille tuntuu, mut enimmäkseen ei tiedetä kuka ollaan.

    Välillä meillä oli paljon selkeempi. Oli paljon osia joilla oli nimi ja selvä raja. Mutta ne on jotenki piilossa tai sit menny pois tai yhdistynyt jonnekin tai emmävaantiedä. Me luultiin että voidaan jotenkin päätellä ja älyllä hallita systeemiä ja ei me voitukaan.

  • Quote Originally Posted by pääsky View Post
    Oliko nuo äänet olemassa jo esim nuoruusiässänne, kun diagnoosia ei oltu vielä tehty? Tai miten silloin ilmeni ja ilmensi itseään tämä disso? Onko vasta myöhemmällä iällä enemmän alkanut vaivaamaan?
    Mä oon alaikäinen. Jotain oireita on kai ollut pitkään?, mutta isot traumat alkoi kun olin 11. Sillon tuli selkeemmin se että hajottin niin et tuli osia. Muistan tosi paljon mitä on tapahtunut (traumoja), mutta mutta ne jutut on tapahtunut niille toisille, ei sille, joka sillon käytti ristimänimeä ja oli niinku se pääpersoona. En tiedä miten se sanotaan suomeks, englanniks sanotaan host.

    Mut nyt meillä on sekavampaa, kun meitä on paljon jotka on vähän sama ja kuitenkin eri ja kukaan ei oo kunnolla kukaan, eikä me jakseta miettiä missä meidän rajat menee. Jotkut osat on selkeesti erillisiä, mut sit niitä alkoi tulla tosi paljon ja kaikki meni sekaisin. Hienosti sanottuna meillä on vaikeuksia ylläpitää käsitystä identiteetistä. Niin me ei olla varmoja vaihdutaanko me vai vaan tunne vai onks se sama asia. Tai jos melipide muuttuu, niin onko se eri persoona. Välillä siitä tulee iso stressi ja ahdistus kun ei oo kukaan ja koko ajan on eri, tai ei ees tiedä onko eri vai sama ja on sekavaa. Mut välillä meitä ei haittaa, kun jotkut meistä ajattelee et ihan sama.

    On meillä ennenkin ollut sellasta sälää, jolla ei oo kunnon rajoja, mut ne oli osia ja sit oli joku pääminä. Nyt meidän pääminä on jotenkin ihan palasina, et on paljon sellasta joka menee jotenki limittäin ja päällekkäin, eikä oo kunnolla sama, mutta ei kunnolla erikään. Ja sit on paljon 11-12 -vuotiaita, jotka on kans jotenkin kaikki tai ainakin monet samaa ja kuitenki eriä. Niin etä me tiedetään suunnilleen miten vanha millonkin ollaan ja mille tuntuu, mut enimmäkseen ei tiedetä kuka ollaan.

    Välillä meillä oli paljon selkeempi. Oli paljon osia joilla oli nimi ja selvä raja. Mutta ne on jotenki piilossa tai sit menny pois tai yhdistynyt jonnekin tai emmävaantiedä. Me luultiin että voidaan jotenkin päätellä ja älyllä hallita systeemiä ja ei me voitukaan.

  • Kun teillä on noita persoonan osien ääniä, niin onko jollain sellainen osa joka on syvästi hengellinen ja näkee symbolisia merkityksiä ja johdatuksia kaikkialla, niin että sitä pitää muistutella jatkuvasti omasta luomisvoimastaan ja pudotella maanpinnalle järkevän ja loogisen kyseenalaistajan äänellä?

    Eikö se ole aivan normaalia että on kaksi näkökulmaa päässä ja ne käyvät vuoropuhelua keskenään?
  • Kun teillä on noita persoonan osien ääniä, niin onko jollain sellainen osa joka on syvästi hengellinen ja näkee symbolisia merkityksiä ja johdatuksia kaikkialla, niin että sitä pitää muistutella jatkuvasti omasta luomisvoimastaan ja pudotella maanpinnalle järkevän ja loogisen kyseenalaistajan äänellä?

    Eikö se ole aivan normaalia että on kaksi näkökulmaa päässä ja ne käyvät vuoropuhelua keskenään?
  • @hunturikko,
    Juu se on ihan normaalia että on jostain asiasta ristiriitaisia näkökulmia.

    Hengellisistä osista, mulla oli Jeesus, ja kristitty osa joka ei tiennyt että Jeesus oli myös osa. Jeesukselle piti antaa anteeksi ja sallia pois sulaminen.
    Oli myös Jumala joka oli lopulta lähinnä kattolamppu.

    Kristitty osa kävi läpi oman, hyvin dramaattisen uskosta luopumisen ja vaihtoi nimensä, nyt on jäänyt taustoille.

    Nyt on aktiivisena Turkoosi, joka hänkin on suurimman osan aikaa integroitunut. Herkkä tunnustelija ja kuulostelija mutta tarvitsee vastapainoksi arkipäättelyä. Ihan hyvin toimii nykyään.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • @hunturikko,
    Juu se on ihan normaalia että on jostain asiasta ristiriitaisia näkökulmia.

    Hengellisistä osista, mulla oli Jeesus, ja kristitty osa joka ei tiennyt että Jeesus oli myös osa. Jeesukselle piti antaa anteeksi ja sallia pois sulaminen.
    Oli myös Jumala joka oli lopulta lähinnä kattolamppu.

    Kristitty osa kävi läpi oman, hyvin dramaattisen uskosta luopumisen ja vaihtoi nimensä, nyt on jäänyt taustoille.

    Nyt on aktiivisena Turkoosi, joka hänkin on suurimman osan aikaa integroitunut. Herkkä tunnustelija ja kuulostelija mutta tarvitsee vastapainoksi arkipäättelyä. Ihan hyvin toimii nykyään.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Kiitos Nannu, riemastuin kattolampusta ja sulamista vähän säikähdin.

    Minä ajattelen maagisen ajattelun osana lapsen kehitystä. Jostain lähtien minulla sitä vaihetta väritti vahvasti pakko-oireisuus, että asiat piti tehdä tietyllä tavalla, symmetrisesti, muuten jotain kamalaa tapahtuu. Jumalan lepyttelyyn meni siis tuhottomasti aikaa. Jossain vaiheessa opin hallitsemaan ahdistusta rationaalisuudella mutta salaisia merkkejä löydän välillä edelleen. Senhetkisestä olotilasta riippuen ovat sitten hyvä- tai pahaenteisiä. Silloin juttelen itselleni siitä että pitää levätä ja muistutan itseäni siitä että näiden kanssa pärjätään, tähänkin asti on pärjätty. Merkkien lukijalla on kaikki maailman luovuus käytettävissään ja siksi se on aina askeleen edellä, mutta järkevä rauhoittelija pärjää sille lempeydellä. Ja siksi että tällainen olen ollut aina.
  • Kiitos Nannu, riemastuin kattolampusta ja sulamista vähän säikähdin.

    Minä ajattelen maagisen ajattelun osana lapsen kehitystä. Jostain lähtien minulla sitä vaihetta väritti vahvasti pakko-oireisuus, että asiat piti tehdä tietyllä tavalla, symmetrisesti, muuten jotain kamalaa tapahtuu. Jumalan lepyttelyyn meni siis tuhottomasti aikaa. Jossain vaiheessa opin hallitsemaan ahdistusta rationaalisuudella mutta salaisia merkkejä löydän välillä edelleen. Senhetkisestä olotilasta riippuen ovat sitten hyvä- tai pahaenteisiä. Silloin juttelen itselleni siitä että pitää levätä ja muistutan itseäni siitä että näiden kanssa pärjätään, tähänkin asti on pärjätty. Merkkien lukijalla on kaikki maailman luovuus käytettävissään ja siksi se on aina askeleen edellä, mutta järkevä rauhoittelija pärjää sille lempeydellä. Ja siksi että tällainen olen ollut aina.
  • Repesin Nannun kattolamppujumalalle.

    Itse aiheesta... Mäkin kuvittelen/”kuulen” itseni kanssa keskustelun ja pohtimisen usein päässäni ”päänsisäisinä ääninä”, mutta oon aina aatellut että kaikki kokee sen noin. Sitten jos haluan jutella osien kanssa, joudun manaamaan ne jostain takaraivosta esiin kuvittelemalla niille lapsen äänen ja oman ulkonäön. Jotkut niistä on syntyneet itsekseen hyvin luontevasti (Lätäkkötyttö, Riiviö) ja joidenkin kanssa oon joutunut tekemään vähän enemmän töitä, ennen kun ne paljastaa itsensä (Itu), toiset taas on tullu kehoon hyvinkin vahvasti ”minätiloina” kuten Khadgar ja Kummitus, joilla ei varsinaisesti oo omaa ääntä tai ulkonäköä. Mun osat ei kuitenkaan oo varsinaisia omia persooniaan vaan enemmänkin tunnereaktioiksi ja fyysisiksi tuntemuksiksi muuttuneita dissosioituneita asenteita, uskomuksia, ei-sanallisia ajatuksia ja mielikuvia. Oon tavallaan ite pyrkinyt muovaamaan osat siihen muotoon, että ne pystyy ilmaisemaan ajatuksensa paremmin sanallisesti ja jossain määrin joudun itse esittämään niiden rooleja jotta saan keskustelut käytyä. Paitsi noi jotka itsekseen on tullu kehoon, mutta ne on tosi harvinaisia tapauksia.
  • Repesin Nannun kattolamppujumalalle.

    Itse aiheesta... Mäkin kuvittelen/”kuulen” itseni kanssa keskustelun ja pohtimisen usein päässäni ”päänsisäisinä ääninä”, mutta oon aina aatellut että kaikki kokee sen noin. Sitten jos haluan jutella osien kanssa, joudun manaamaan ne jostain takaraivosta esiin kuvittelemalla niille lapsen äänen ja oman ulkonäön. Jotkut niistä on syntyneet itsekseen hyvin luontevasti (Lätäkkötyttö, Riiviö) ja joidenkin kanssa oon joutunut tekemään vähän enemmän töitä, ennen kun ne paljastaa itsensä (Itu), toiset taas on tullu kehoon hyvinkin vahvasti ”minätiloina” kuten Khadgar ja Kummitus, joilla ei varsinaisesti oo omaa ääntä tai ulkonäköä. Mun osat ei kuitenkaan oo varsinaisia omia persooniaan vaan enemmänkin tunnereaktioiksi ja fyysisiksi tuntemuksiksi muuttuneita dissosioituneita asenteita, uskomuksia, ei-sanallisia ajatuksia ja mielikuvia. Oon tavallaan ite pyrkinyt muovaamaan osat siihen muotoon, että ne pystyy ilmaisemaan ajatuksensa paremmin sanallisesti ja jossain määrin joudun itse esittämään niiden rooleja jotta saan keskustelut käytyä. Paitsi noi jotka itsekseen on tullu kehoon, mutta ne on tosi harvinaisia tapauksia.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?