• Quote Originally Posted by riippis View Post
    Mä en oo pitkällä terapiassa. Ei olla ku vasta puhuttu traumaterapiasta eli sitä ei oo vielä aloitettukaan. Mulla ei enää ole olo, että pitäisi tappaa itsensä tai muutoinkaan vahingoittaa. Se meni ohi onneksi nopeasti. Oon enää vaan tosi väsynyt. Ja häpeissäni kaikista kirjoitteluistani..
    Voitko kertoa, mitkä seikat sua auttoi joskus pääsemään yli itsetuhoisista ajatuksista?
  • Quote Originally Posted by riippis View Post
    Mä en oo pitkällä terapiassa. Ei olla ku vasta puhuttu traumaterapiasta eli sitä ei oo vielä aloitettukaan. Mulla ei enää ole olo, että pitäisi tappaa itsensä tai muutoinkaan vahingoittaa. Se meni ohi onneksi nopeasti. Oon enää vaan tosi väsynyt. Ja häpeissäni kaikista kirjoitteluistani..
    Voitko kertoa, mitkä seikat sua auttoi joskus pääsemään yli itsetuhoisista ajatuksista?
  • Quote Originally Posted by Insestiäidin tytär View Post
    Olen lainannut alle osan Psykiatrian tutkimussäätiön 4.5. 2015 nettisivullaan julkaisemasta Oulun yliopiston tutkijalääkärin Anniina Lahden, LT, artikkelista otsikolla

    Lasten ja nuorten itsemurhat: muutoksia kuolleisuudessa ja tekotavoissa:

    " "
    Toisaalta tyttöjen itsemurhakuolleisuuden kasvu on huolestuttavaa. Tytöillä nimenomaan väkivaltaiset itsemurhat ovat lisääntyneet. Tiedetään, että tyttöjen itsemurhayritykset (itseä vahingoittavat teot, jotka eivät johda kuolemaan) ovat suhteellisen yleisiä. Suurin osa itsemurhayrityksistä on lääkemyrkytyksiä, jotka onneksi harvoin ovat tappavia. Jos itsemurhayrityksissä käytetyt tekotavat ovat aiempaa useammin väkivaltaisia, kuoleman riski on suurempi ja itsemurhayritykset myös päättyvät kuolemaan aiempaa useammin. Nuorten naisten itsemurhien väkivaltaistuminen on havaittu monessa muussakin Euroopan maassa. On esitetty, että yhtenä taustatekijänä olisi sukupuoliroolien samankaltaistuminen.

    Junan alle jättäytyminen on viime vuosikymmenen aikana noussut sekä tyttöjen että poikien yleisimmäksi itsemurhan tekotavaksi Suomessa. Tämän ilmiön syitä ja taustoja ei tiedetä, eikä niitä ole toistaiseksi tutkittu. Itsemurhien ennaltaehkäisyn kannalta aihe olisi tärkeä uuden tutkimuksen kohde.

    " "

    Itsemurhien ennaltaehkäisyn kannalta olisi tärkeä tutkimuksen kohde, että kuinka paljon suomalaisten psykiatrien joukossa on puoskareita eli kiduttajia, joilla ei ole mitään käsitystä esimerkiksi siitä, että mitä tarkoittaa insestiäidin aiheuttamat kidutustraumat sekä niiden ammattitaitoinen hoito. Itsemurha on ihmisoikeus tilanteessa, jossa insestilasta kiduttaa sekä äärimmäisen sadistinen insestiäiti että psykiatrit!

    Ja kokemuksestani voin kertoa, että ei meitä suomalaisten insestiäitien lapsia kiduta ainoastaan suomalainen insestiäiti ja suomalainen psykiatri, vaan meidän suomalaisten insestilasten kiduttajien joukko on valtavan paljon suurempi ja laajempi ja mahtavampi, kuten olen monessa yhteydessä täällä Trauma ja dissosiaatio -nettisivulla kirjoittanut.

    Ja mihinkäs laitetaankaan taas linkki? No tietysti Lääketieteellisen Aikakauskirja Duodecimin 1992;108(3):280 Esko Varilon ja Leena Linnan Insesti ja yhteisö -artikkeliin

    http://duodecimlehti.fi/web/guest/ar...aku_p_auth=#s4

    !

    Esko Varilon ja Leena Linnan Insesti ja yhteisö -artikkeli on yhtä tärkeä meidän insestilasten hengen ja terveyden ja selviytymisen kannalta kuin mitä on Jeesuksen ristillä roikottaminen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eliitin Pyhän hengen ja Pyhän terveyden ja Pyhän selviytymisen kannalta!

    Salaisuussyndrooma ja yhteisö:

    " "
    Salaisuussyndrooma ja yhteisö


    Salaisuussyndroomalla tarkoitetaan (Goodwin 1982, Dale ym. 1986, Bentovim ym. 1988) insestiperheelle ominaista voimakkailla tunteilla katektoitua käsitystä, että insesti on luvallista eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä, mutta sen paljastuminen on erittäin pelottavaa ja paljastamisesta on rangaistava ankarasti niin perheen jäseniä kuin ulkopuolisiakin. Insestisalaisuus yhdistää perhettä, ja sen ylläpitäminen on perheessä sekä moraalinen sääntö että perhettä koossa pitävä voima. Kun insestiperheessä moraalittomana ja syyllisenä ei koeta insestin tekijää, vaan sen paljastaja, tämä joutuu todella vaikeaan asemaan.

    - Päivähoitaja välitti lapsen kertomuksen perheneuvolalle ja sosiaalihuollolle. Sekä perhe että osa kyläyhteisöä koki teon moraalisesti ala-arvoiseksi ja tunsi luvalliseksi hyökätä kaikin keinoin häntä vastaan. Hän sai suoranaisia murhauhkauksia (esimerkiksi kortin, jossa luuranko tanssi irvistellen ja jonka tekstissä luki: "odotan kiihkeästi tapaamista kanssasi"). Hänen lapsiaan vainottiin siihen mittaan, että perhe tunsi olevansa pakotettu myymään talonsa ja muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Oikeudenkäynnissä oikeus ilmaisi käsityksenään, että päivähoitaja itse on syyllinen insestiin, mutta hän ei ei todisteiden puutteessa saanut tuomiota–hämmästyttävä päätös, koska lapsi oli selvästi kertonut eri yhteyksissä äidin tekemästä insestistä.

    - Insesti-isäpuoli vei pikkutyttärensä mukanaan ryyppyjoukkoon, jossa useat miehet käyttivät häntä hyväkseen. Tyttö kertoi kokemuksensa, ja todisteita oli niin paljon, että miehet tuomittiin vankeuteen. Tämän jälkeen erään tuomitun vaimo pahoinpiteli tyttöä varsin vaikeasti syyttäen häntä siitä, että hän oli aiheuttanut "huoraamalla ja kantelemalla" naisen perheelle paljon pahaa.

    Tärkeä kysymys on, ovatko sokkiin liittyvät yhteisön reaktiot seuraus perheen salaisuussyndrooman leviämisestä hoitaviin instansseihin vai puhtaasti instanssien omien aggressioiden synnyttämiä vai näiden yhdistelmiä. Kuten Kernberg (1976) on todennut, hoitaville yhteisöille on tyypillistä, että niiden sisällä syntyy analoginen konflikti sen konfliktin kanssa, joka on sillä hetkellä hoidon kohteena olevassa yksilössä tai yhteisössä esimerkiksi perheessä. Analogisesti yhteisö kokee, että sellainen lastenpsykiatri, sosiaalityöntekijä tai vastaava, joka epäilee jotakin perhettä insestistä, on moraalisesti arveluttava tai sairas.

    - Laajennetun insestiperheen istunnossa perhe esitti mielipiteenään, että perheterapeutit ilmeisesti ovat perverssejä, jotka voyeuristisista syistä haluavat vakoilla heidän seksuaalielämäänsä ja omissa yhdynnöissään käyttävät näitä tietoja kiihokkeena (toistuma perheen tilanteesta, jossa lasta käytetään sukupuolisena kiihokkeena).

    - Insestiperheen asianajaja vakuutti todistavalle lastenpsykiatrille (salaa odotustilassa), että tämän täytyy olla seksuaalisesti frigidi, muuten hänen kiinnostuksensa tulla todistamaan ei ollut selitettävissä.

    - Lastenpsykiatrinen yhteisö joutui yllättäen ottamaan vastaan runsaasti insestiepäily- ja insestilapsipotilaita. Yhteisön sisäistä keskustelua leimasivat pitkän aikaa arviot toinen toistensa analyysien onnistuneisuudesta ja heidän oidipaalit traumoistaan eivätkä niinkään potilaiden ja vanhempien problematiikasta.

    Erityisen tärkeää on, että yhteiskunta reagoi insestisokissa vastaavalla tavalla. Skandaalilehdistö puolustaa mielellään insestivanhempia heihin kohdistuvaa "sortoa" vastaan ja kuvaa hoitavia tahoja väärin käyttäytyviksi, joko niin että he eivät pysty tekemään oikeita diagnooseja (hieman koomista on tietysti se, että julkisen sanan "diagnoosi" perustuu syyllisen vakuutukseen, ettei hän ole syyllinen), tai niin että hoitavat henkilöt ovat menetelleet muutoin vastoin julkisen sanan ehdottamia sääntöjä. Lehdistö toisin sanoen noudattaa samoja sääntöjä kuin insestiperhe: insestiä ei ole olemassa ja siitä puhuvat, salaisuuden paljastajat, ovat syyllistyneet moraalisesti arveluttavaan tekoon.

    Jos voidaan sanoa, että insestin oivaltaminen leviää lapsesta sokkirenkaan tavoin ympäristöön, voidaan myös sanoa, että kieltäminen ja muut defensiiviset reaktiot leviävät insestin tekijästä renkaan tavoin ympäristöön. On kuin rikoksen tekijä ja sen uhri olisivat sosiaalisen kentän eri päissä napoina, joista asenteet leviävät. Se joka tapaa insestivanhempia tapaamatta lasta, joutuu yhteisössä käytännöllisesti aina torjunnan valtaan: insestiä ei ole olemassa. Täten insestin ympärille instituutioihin syntyy kaksi puoluetta: vanhempien ympärille sokkia pelkäävien ryhmä, joka pyrkii kieltämään insestin olemassaolon ja kanavoi insestin aiheuttaman aggression ja raivon hyökkäämällä insestisokin läpikäyneitä vastaan, ja lapsen ympärille insestisokin läpikäyneiden, aggressioittensa kanssa kamppailevien ryhmä, joka pyrkii tuomaan todellisuutta esiin, usein yhtä raivokkaasti ja lapsellisen aggressiivisesti kuin toinenkin puoli. Huomattavaa onkin, että insestin tiedostavat käyttävät helposti tätä tietämisen tasoaan hyvin regressiivisellä tavalla sadismin ja valtataistelun välineenä. Pahin este hyvälle työskentelylle on yhteisön aggressioiden regressiivinen kanavoituminen valtataisteluksi, ja juuri sitä pitäisi välttää, koska valtataistelu estää auttamasta lasta ja toimii yhteisövastarinnan palveluksessa.

    Ongelman mahdollistaa se, että väärien insestisyytteiden erottaminen todellisista ei ole aivan helppoa ja vaatii vahvaa ammattitaitoa (Jones ja McGraw 1987, Benedek 1989, Wong 1989). Koska väärät syytteet aiheuttavat oman tragediansa, jää insestissä tilaa tuskaiselle epävarmuudelle, joka saattaa estää kunnollisen tutkimuksen ja toimenpiteet lapsen auttamiseksi.

    - Yksilöpsykoterapeutti kuunteli pitkään lapsen kertomusta insestistä ja lähti vihdoin lapsen kanssa keskusteltuaan viemään asiaa eteenpäin. Lapsi lähetettiin yliopistoklinikan tutkittavaksi. Hänelle ei tehty asiaankuuluvia pediatrisia tai lastenpsykiatrisia tutkimuksia, vaan muutaman neuvottelukerran jälkeen nuori lastenpsykiatri totesi, että puheet johtuvat äidin depressiosta eikä niin muodoin ole syytä toimenpiteisiin. Tässä tapauksessa voi myös ajatella, että tietämättömyys insestin luonteesta ja hoidosta lisäsi torjunnan mahdollisuutta ja voimaa. On kuitenkin poikkeuksellista, että yksilöpsykoterapeutin potilaastaan kertomat tiedot täysin kyseenalaistetaan.

    Insestin hoitoon liittyvää huostaanotto-ongelmaa tosin helpottaa se, että väärät syytteet usein esiintyvät perheissä, joissa lapsen huostaanotto olisi lastenpsykiatrin mielestä muutenkin tarpeen. Olemme nähneet vain muutamia tapauksia, joissa huostaanoton ainoa aihe olisi ollut insesti. Jos huostaanottoon voidaan löytää muita riittäviä perusteluja, saattaisi olla järkevää jättää insesti mainitsematta oikeudessa, koska sen mainitseminen voi pelkästään aiheuttaa torjuntaa ja estää huostaanoton. Käytännössä näin toimiminen voi kuitenkin olla vaikeaa, koska esimerkiksi pelkkä psyykkinen pahoinpitely, vaikka se estäisi lapsen kehitysmahdollisuudet, ei myöskään riitä oikeudelle.
    " "

    Insestiäidin insestilapsi = Marseillen poika

    https://www.youtube.com/watch?v=mu7NUnha-6g
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Quote Originally Posted by Insestiäidin tytär View Post
    Olen lainannut alle osan Psykiatrian tutkimussäätiön 4.5. 2015 nettisivullaan julkaisemasta Oulun yliopiston tutkijalääkärin Anniina Lahden, LT, artikkelista otsikolla

    Lasten ja nuorten itsemurhat: muutoksia kuolleisuudessa ja tekotavoissa:

    " "
    Toisaalta tyttöjen itsemurhakuolleisuuden kasvu on huolestuttavaa. Tytöillä nimenomaan väkivaltaiset itsemurhat ovat lisääntyneet. Tiedetään, että tyttöjen itsemurhayritykset (itseä vahingoittavat teot, jotka eivät johda kuolemaan) ovat suhteellisen yleisiä. Suurin osa itsemurhayrityksistä on lääkemyrkytyksiä, jotka onneksi harvoin ovat tappavia. Jos itsemurhayrityksissä käytetyt tekotavat ovat aiempaa useammin väkivaltaisia, kuoleman riski on suurempi ja itsemurhayritykset myös päättyvät kuolemaan aiempaa useammin. Nuorten naisten itsemurhien väkivaltaistuminen on havaittu monessa muussakin Euroopan maassa. On esitetty, että yhtenä taustatekijänä olisi sukupuoliroolien samankaltaistuminen.

    Junan alle jättäytyminen on viime vuosikymmenen aikana noussut sekä tyttöjen että poikien yleisimmäksi itsemurhan tekotavaksi Suomessa. Tämän ilmiön syitä ja taustoja ei tiedetä, eikä niitä ole toistaiseksi tutkittu. Itsemurhien ennaltaehkäisyn kannalta aihe olisi tärkeä uuden tutkimuksen kohde.

    " "

    Itsemurhien ennaltaehkäisyn kannalta olisi tärkeä tutkimuksen kohde, että kuinka paljon suomalaisten psykiatrien joukossa on puoskareita eli kiduttajia, joilla ei ole mitään käsitystä esimerkiksi siitä, että mitä tarkoittaa insestiäidin aiheuttamat kidutustraumat sekä niiden ammattitaitoinen hoito. Itsemurha on ihmisoikeus tilanteessa, jossa insestilasta kiduttaa sekä äärimmäisen sadistinen insestiäiti että psykiatrit!

    Ja kokemuksestani voin kertoa, että ei meitä suomalaisten insestiäitien lapsia kiduta ainoastaan suomalainen insestiäiti ja suomalainen psykiatri, vaan meidän suomalaisten insestilasten kiduttajien joukko on valtavan paljon suurempi ja laajempi ja mahtavampi, kuten olen monessa yhteydessä täällä Trauma ja dissosiaatio -nettisivulla kirjoittanut.

    Ja mihinkäs laitetaankaan taas linkki? No tietysti Lääketieteellisen Aikakauskirja Duodecimin 1992;108(3):280 Esko Varilon ja Leena Linnan Insesti ja yhteisö -artikkeliin

    http://duodecimlehti.fi/web/guest/ar...aku_p_auth=#s4

    !

    Esko Varilon ja Leena Linnan Insesti ja yhteisö -artikkeli on yhtä tärkeä meidän insestilasten hengen ja terveyden ja selviytymisen kannalta kuin mitä on Jeesuksen ristillä roikottaminen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eliitin Pyhän hengen ja Pyhän terveyden ja Pyhän selviytymisen kannalta!

    Salaisuussyndrooma ja yhteisö:

    " "
    Salaisuussyndrooma ja yhteisö


    Salaisuussyndroomalla tarkoitetaan (Goodwin 1982, Dale ym. 1986, Bentovim ym. 1988) insestiperheelle ominaista voimakkailla tunteilla katektoitua käsitystä, että insesti on luvallista eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä, mutta sen paljastuminen on erittäin pelottavaa ja paljastamisesta on rangaistava ankarasti niin perheen jäseniä kuin ulkopuolisiakin. Insestisalaisuus yhdistää perhettä, ja sen ylläpitäminen on perheessä sekä moraalinen sääntö että perhettä koossa pitävä voima. Kun insestiperheessä moraalittomana ja syyllisenä ei koeta insestin tekijää, vaan sen paljastaja, tämä joutuu todella vaikeaan asemaan.

    - Päivähoitaja välitti lapsen kertomuksen perheneuvolalle ja sosiaalihuollolle. Sekä perhe että osa kyläyhteisöä koki teon moraalisesti ala-arvoiseksi ja tunsi luvalliseksi hyökätä kaikin keinoin häntä vastaan. Hän sai suoranaisia murhauhkauksia (esimerkiksi kortin, jossa luuranko tanssi irvistellen ja jonka tekstissä luki: "odotan kiihkeästi tapaamista kanssasi"). Hänen lapsiaan vainottiin siihen mittaan, että perhe tunsi olevansa pakotettu myymään talonsa ja muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Oikeudenkäynnissä oikeus ilmaisi käsityksenään, että päivähoitaja itse on syyllinen insestiin, mutta hän ei ei todisteiden puutteessa saanut tuomiota–hämmästyttävä päätös, koska lapsi oli selvästi kertonut eri yhteyksissä äidin tekemästä insestistä.

    - Insesti-isäpuoli vei pikkutyttärensä mukanaan ryyppyjoukkoon, jossa useat miehet käyttivät häntä hyväkseen. Tyttö kertoi kokemuksensa, ja todisteita oli niin paljon, että miehet tuomittiin vankeuteen. Tämän jälkeen erään tuomitun vaimo pahoinpiteli tyttöä varsin vaikeasti syyttäen häntä siitä, että hän oli aiheuttanut "huoraamalla ja kantelemalla" naisen perheelle paljon pahaa.

    Tärkeä kysymys on, ovatko sokkiin liittyvät yhteisön reaktiot seuraus perheen salaisuussyndrooman leviämisestä hoitaviin instansseihin vai puhtaasti instanssien omien aggressioiden synnyttämiä vai näiden yhdistelmiä. Kuten Kernberg (1976) on todennut, hoitaville yhteisöille on tyypillistä, että niiden sisällä syntyy analoginen konflikti sen konfliktin kanssa, joka on sillä hetkellä hoidon kohteena olevassa yksilössä tai yhteisössä esimerkiksi perheessä. Analogisesti yhteisö kokee, että sellainen lastenpsykiatri, sosiaalityöntekijä tai vastaava, joka epäilee jotakin perhettä insestistä, on moraalisesti arveluttava tai sairas.

    - Laajennetun insestiperheen istunnossa perhe esitti mielipiteenään, että perheterapeutit ilmeisesti ovat perverssejä, jotka voyeuristisista syistä haluavat vakoilla heidän seksuaalielämäänsä ja omissa yhdynnöissään käyttävät näitä tietoja kiihokkeena (toistuma perheen tilanteesta, jossa lasta käytetään sukupuolisena kiihokkeena).

    - Insestiperheen asianajaja vakuutti todistavalle lastenpsykiatrille (salaa odotustilassa), että tämän täytyy olla seksuaalisesti frigidi, muuten hänen kiinnostuksensa tulla todistamaan ei ollut selitettävissä.

    - Lastenpsykiatrinen yhteisö joutui yllättäen ottamaan vastaan runsaasti insestiepäily- ja insestilapsipotilaita. Yhteisön sisäistä keskustelua leimasivat pitkän aikaa arviot toinen toistensa analyysien onnistuneisuudesta ja heidän oidipaalit traumoistaan eivätkä niinkään potilaiden ja vanhempien problematiikasta.

    Erityisen tärkeää on, että yhteiskunta reagoi insestisokissa vastaavalla tavalla. Skandaalilehdistö puolustaa mielellään insestivanhempia heihin kohdistuvaa "sortoa" vastaan ja kuvaa hoitavia tahoja väärin käyttäytyviksi, joko niin että he eivät pysty tekemään oikeita diagnooseja (hieman koomista on tietysti se, että julkisen sanan "diagnoosi" perustuu syyllisen vakuutukseen, ettei hän ole syyllinen), tai niin että hoitavat henkilöt ovat menetelleet muutoin vastoin julkisen sanan ehdottamia sääntöjä. Lehdistö toisin sanoen noudattaa samoja sääntöjä kuin insestiperhe: insestiä ei ole olemassa ja siitä puhuvat, salaisuuden paljastajat, ovat syyllistyneet moraalisesti arveluttavaan tekoon.

    Jos voidaan sanoa, että insestin oivaltaminen leviää lapsesta sokkirenkaan tavoin ympäristöön, voidaan myös sanoa, että kieltäminen ja muut defensiiviset reaktiot leviävät insestin tekijästä renkaan tavoin ympäristöön. On kuin rikoksen tekijä ja sen uhri olisivat sosiaalisen kentän eri päissä napoina, joista asenteet leviävät. Se joka tapaa insestivanhempia tapaamatta lasta, joutuu yhteisössä käytännöllisesti aina torjunnan valtaan: insestiä ei ole olemassa. Täten insestin ympärille instituutioihin syntyy kaksi puoluetta: vanhempien ympärille sokkia pelkäävien ryhmä, joka pyrkii kieltämään insestin olemassaolon ja kanavoi insestin aiheuttaman aggression ja raivon hyökkäämällä insestisokin läpikäyneitä vastaan, ja lapsen ympärille insestisokin läpikäyneiden, aggressioittensa kanssa kamppailevien ryhmä, joka pyrkii tuomaan todellisuutta esiin, usein yhtä raivokkaasti ja lapsellisen aggressiivisesti kuin toinenkin puoli. Huomattavaa onkin, että insestin tiedostavat käyttävät helposti tätä tietämisen tasoaan hyvin regressiivisellä tavalla sadismin ja valtataistelun välineenä. Pahin este hyvälle työskentelylle on yhteisön aggressioiden regressiivinen kanavoituminen valtataisteluksi, ja juuri sitä pitäisi välttää, koska valtataistelu estää auttamasta lasta ja toimii yhteisövastarinnan palveluksessa.

    Ongelman mahdollistaa se, että väärien insestisyytteiden erottaminen todellisista ei ole aivan helppoa ja vaatii vahvaa ammattitaitoa (Jones ja McGraw 1987, Benedek 1989, Wong 1989). Koska väärät syytteet aiheuttavat oman tragediansa, jää insestissä tilaa tuskaiselle epävarmuudelle, joka saattaa estää kunnollisen tutkimuksen ja toimenpiteet lapsen auttamiseksi.

    - Yksilöpsykoterapeutti kuunteli pitkään lapsen kertomusta insestistä ja lähti vihdoin lapsen kanssa keskusteltuaan viemään asiaa eteenpäin. Lapsi lähetettiin yliopistoklinikan tutkittavaksi. Hänelle ei tehty asiaankuuluvia pediatrisia tai lastenpsykiatrisia tutkimuksia, vaan muutaman neuvottelukerran jälkeen nuori lastenpsykiatri totesi, että puheet johtuvat äidin depressiosta eikä niin muodoin ole syytä toimenpiteisiin. Tässä tapauksessa voi myös ajatella, että tietämättömyys insestin luonteesta ja hoidosta lisäsi torjunnan mahdollisuutta ja voimaa. On kuitenkin poikkeuksellista, että yksilöpsykoterapeutin potilaastaan kertomat tiedot täysin kyseenalaistetaan.

    Insestin hoitoon liittyvää huostaanotto-ongelmaa tosin helpottaa se, että väärät syytteet usein esiintyvät perheissä, joissa lapsen huostaanotto olisi lastenpsykiatrin mielestä muutenkin tarpeen. Olemme nähneet vain muutamia tapauksia, joissa huostaanoton ainoa aihe olisi ollut insesti. Jos huostaanottoon voidaan löytää muita riittäviä perusteluja, saattaisi olla järkevää jättää insesti mainitsematta oikeudessa, koska sen mainitseminen voi pelkästään aiheuttaa torjuntaa ja estää huostaanoton. Käytännössä näin toimiminen voi kuitenkin olla vaikeaa, koska esimerkiksi pelkkä psyykkinen pahoinpitely, vaikka se estäisi lapsen kehitysmahdollisuudet, ei myöskään riitä oikeudelle.
    " "

    Insestiäidin insestilapsi = Marseillen poika

    https://www.youtube.com/watch?v=mu7NUnha-6g
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Quote Originally Posted by siru View Post
    Voitko kertoa, mitkä seikat sua auttoi joskus pääsemään yli itsetuhoisista ajatuksista?
    Voi kun vaikean kysymyksen esitit. Mulla on niin lieviä nykyään yleensä itsetuhoisuuden oireet, että ei mun tarvi yleensä itseäni satuttaa. Osalleni olen vain niin jämäkkä, etten anna sen tehdä mitään. Ehdotella saa ihan rauhassa (paitsi joskus tietenkin väsyn siihenkin).

    Mutta tosiaan tuo tilanne, josta kirjoitin. Mulla oli hillitön taistelu saada osani kuriin. En oikeastaan tiedä, miten sen tein. Jonkinlaisella väsytystekniikalla ehkä... Pidin kynsin ja hampain kiinni niistä asioista, jotka koen itsemurhan esteeksi: perhe, tulevaisuuden toivo, nykyinen olo, joka ei ole niiiiin kamalaa, ettäkö sen takia haluaisin kuolla, oma nössöys toteuttaa itsemurha... jne.

    Lisäksi aiheutin itselleni kipua "rakentavasti". Hakkasin kumilenkkiä ranteeseen, hyödynsin kylmää vettä (jääpalat on kuulemma hyviä). Monihan käy kuuma-kylmä suihkussa, liikkumalla vetää itsensä piippuun yms. Itselleni auttaa yleensä jo kumlenkki ja kylmä vesi.

    Ja sitten se tärkein, jota teen, jos menee olot överiksi: pakenen fantasioihin. Eli tässä tapauksessa katsoin ensin muutaman leffan, sen jälkeen luin muutaman aiheeseen liittyvän novellin ja vielä sen jälkeen aloitin itse kirjoittamaan (edelleen samaa aihetta olevan) novellin, joka onkin pitänyt mut hyvin kiireellisenä, koska siinä on miljoona ongelmaa, jotka pitää ratkoa loogisesti. :)

    En nyt tiedä, onko sulle näistä mun keinoista mitään hyötyä. Olen nimittäin ollut itsekin aiemmin hyvin solmussa kaikkien itsetuhoisten ajatuksien kanssa. Silloin en niille oikein mitään osannut tehdä. Nykyään osaan helpottaa oloani, mutta se ei johdu omista ansioista vaan yksinkertaisesti siitä, että itsetuhoisuuteni on lievempää kuin aiemmin...
  • Quote Originally Posted by siru View Post
    Voitko kertoa, mitkä seikat sua auttoi joskus pääsemään yli itsetuhoisista ajatuksista?
    Voi kun vaikean kysymyksen esitit. Mulla on niin lieviä nykyään yleensä itsetuhoisuuden oireet, että ei mun tarvi yleensä itseäni satuttaa. Osalleni olen vain niin jämäkkä, etten anna sen tehdä mitään. Ehdotella saa ihan rauhassa (paitsi joskus tietenkin väsyn siihenkin).

    Mutta tosiaan tuo tilanne, josta kirjoitin. Mulla oli hillitön taistelu saada osani kuriin. En oikeastaan tiedä, miten sen tein. Jonkinlaisella väsytystekniikalla ehkä... Pidin kynsin ja hampain kiinni niistä asioista, jotka koen itsemurhan esteeksi: perhe, tulevaisuuden toivo, nykyinen olo, joka ei ole niiiiin kamalaa, ettäkö sen takia haluaisin kuolla, oma nössöys toteuttaa itsemurha... jne.

    Lisäksi aiheutin itselleni kipua "rakentavasti". Hakkasin kumilenkkiä ranteeseen, hyödynsin kylmää vettä (jääpalat on kuulemma hyviä). Monihan käy kuuma-kylmä suihkussa, liikkumalla vetää itsensä piippuun yms. Itselleni auttaa yleensä jo kumlenkki ja kylmä vesi.

    Ja sitten se tärkein, jota teen, jos menee olot överiksi: pakenen fantasioihin. Eli tässä tapauksessa katsoin ensin muutaman leffan, sen jälkeen luin muutaman aiheeseen liittyvän novellin ja vielä sen jälkeen aloitin itse kirjoittamaan (edelleen samaa aihetta olevan) novellin, joka onkin pitänyt mut hyvin kiireellisenä, koska siinä on miljoona ongelmaa, jotka pitää ratkoa loogisesti. :)

    En nyt tiedä, onko sulle näistä mun keinoista mitään hyötyä. Olen nimittäin ollut itsekin aiemmin hyvin solmussa kaikkien itsetuhoisten ajatuksien kanssa. Silloin en niille oikein mitään osannut tehdä. Nykyään osaan helpottaa oloani, mutta se ei johdu omista ansioista vaan yksinkertaisesti siitä, että itsetuhoisuuteni on lievempää kuin aiemmin...
  • Riippis, pystytkö sinä sanomaan, että mikä niistä osista aiheuttaa itsetuhoisuutta? Ja mikähän on osan "tarkoitus" kun se luo tuollaisia ajatuksia? Miksi se itsensä haluaa tuhota?
  • Riippis, pystytkö sinä sanomaan, että mikä niistä osista aiheuttaa itsetuhoisuutta? Ja mikähän on osan "tarkoitus" kun se luo tuollaisia ajatuksia? Miksi se itsensä haluaa tuhota?
  • Mulla itsetuhoinen osa haluaa vaan "puhdistaa" itseään. Se kokee, että olen likainen ja se vihaa minussa niitä puolia, jotka ovat syyssä kaikkeen pahaan ja haluaa tuhota ne. Se ei kunnolla tajua, että ollaan samaa. Se inhoaa myös itsessään sitä likaista oksettavaa huoraa, joka kokee olevansa. Se haluaa rankaista itseään tyhmyydestään ja pahuudestaan. Se kokee ansaitsevansa kivun ja pahan. Sen mielestä meidät kuuluukin tuhota. Meitä kuuluu sattua ja satuttaa. Se on oikein meille. Sen ajatusmaailma on täysin omaksuttua isäni kommenteista. Se ei siedä hyvää, hyvä saa sen voimaan entistä pahemmin. Tuon kanssa saan taistella usein, vaikka pysyykin suht hyvin kurissa.
  • Mulla itsetuhoinen osa haluaa vaan "puhdistaa" itseään. Se kokee, että olen likainen ja se vihaa minussa niitä puolia, jotka ovat syyssä kaikkeen pahaan ja haluaa tuhota ne. Se ei kunnolla tajua, että ollaan samaa. Se inhoaa myös itsessään sitä likaista oksettavaa huoraa, joka kokee olevansa. Se haluaa rankaista itseään tyhmyydestään ja pahuudestaan. Se kokee ansaitsevansa kivun ja pahan. Sen mielestä meidät kuuluukin tuhota. Meitä kuuluu sattua ja satuttaa. Se on oikein meille. Sen ajatusmaailma on täysin omaksuttua isäni kommenteista. Se ei siedä hyvää, hyvä saa sen voimaan entistä pahemmin. Tuon kanssa saan taistella usein, vaikka pysyykin suht hyvin kurissa.
  • Simpukka, sanoit toisessa ketjussa, että vihaosien viha ei kohdistu niinkään kaltoinkohtelijoita kohtaan.
    "kantaa kai nimenomaan tuota vihan tunne puolta traumakokemuksiin liittyen, mutta siis kääntyneenä usein itseeni tai vain kaikkeen, muttei juurikaan tekijöihin."

    Mikähän ihmeen logiikka tuossa on? Osien aivoitukset käsittämättömiä!
  • Simpukka, sanoit toisessa ketjussa, että vihaosien viha ei kohdistu niinkään kaltoinkohtelijoita kohtaan.
    "kantaa kai nimenomaan tuota vihan tunne puolta traumakokemuksiin liittyen, mutta siis kääntyneenä usein itseeni tai vain kaikkeen, muttei juurikaan tekijöihin."

    Mikähän ihmeen logiikka tuossa on? Osien aivoitukset käsittämättömiä!
  • Oma osani on myös sitä mieltä, että meidän kuuluu kärsiä, meidän kuuluu kuolla. En tiedä, hahmottaako osa kunnolla, että jos minä kuolen, me kaikki kuollaan. Uskoisin, että hahmottaa, mutta kiinnostaako sitä? Ei. Osani mielestä olemme niin kuvottavia, likaisia, saastaisia ja hirveitä, että olisi aivan oikeutettua, jos kuolisimme pois. Meidän täytyisi kuolla. Se olisi oikein. Siksi, että me ollaan niin säälittäviä, raukkamaisia, huonoja... Koska me ei osata tehdä mitään oikein ja ollaan tehty jotain ihan kamalaa, jota ei voi antaa anteeksi. Vähintäänkin meidän kuuluisi kärsiä, kokea kipua, tuhoitua hiljalleen, mutta varmasti. Meidät pitäisi merkitä, meihin pitää sattua. Me ollaan ansaittu kaikki kipu ja tuska. Se on oikein.

    Koen siis, että tämä itsetuhoinen osa kantaa sisällään häpeää, jonka se tosin on ulkoistanut itsensä ulkopuolelle jollakin tasolla. Tämä osa siis on se, joka käskyttää toimimaan häpeän mukaan. Osa ilmeisesti muistaa häpeään liittyvät teot ja tapahtumat. Niiden vuoksi se on sitä mieltä, että meidän kuuluu kuolla, vähinäänkin kärsiä. Osan mielestä on aina kamalan hauskaa, jos menen tolaltani sen puheista. On vaikeaa sanoa, kokeeko osa häpeää itseään kohtaan (jos, se peittää sen hyvin) vaiko vain minua/muita kohtaan. Koen kuitenkin, että nimenomaan häpeä on se tunne, jonka vuoksi osa on lopulta rakentunut ja tullut minua auttamaan sisäisessä kaaoksessani. Auttaminen on vaikeaa liittää ajatuksena tällaiseen osaan, mutta jostain syystä minä tarvitsen tätäkin osaa. Ehkä kantamaan sitä häpeää, jota en itse jaksa kantaa? :)
  • Oma osani on myös sitä mieltä, että meidän kuuluu kärsiä, meidän kuuluu kuolla. En tiedä, hahmottaako osa kunnolla, että jos minä kuolen, me kaikki kuollaan. Uskoisin, että hahmottaa, mutta kiinnostaako sitä? Ei. Osani mielestä olemme niin kuvottavia, likaisia, saastaisia ja hirveitä, että olisi aivan oikeutettua, jos kuolisimme pois. Meidän täytyisi kuolla. Se olisi oikein. Siksi, että me ollaan niin säälittäviä, raukkamaisia, huonoja... Koska me ei osata tehdä mitään oikein ja ollaan tehty jotain ihan kamalaa, jota ei voi antaa anteeksi. Vähintäänkin meidän kuuluisi kärsiä, kokea kipua, tuhoitua hiljalleen, mutta varmasti. Meidät pitäisi merkitä, meihin pitää sattua. Me ollaan ansaittu kaikki kipu ja tuska. Se on oikein.

    Koen siis, että tämä itsetuhoinen osa kantaa sisällään häpeää, jonka se tosin on ulkoistanut itsensä ulkopuolelle jollakin tasolla. Tämä osa siis on se, joka käskyttää toimimaan häpeän mukaan. Osa ilmeisesti muistaa häpeään liittyvät teot ja tapahtumat. Niiden vuoksi se on sitä mieltä, että meidän kuuluu kuolla, vähinäänkin kärsiä. Osan mielestä on aina kamalan hauskaa, jos menen tolaltani sen puheista. On vaikeaa sanoa, kokeeko osa häpeää itseään kohtaan (jos, se peittää sen hyvin) vaiko vain minua/muita kohtaan. Koen kuitenkin, että nimenomaan häpeä on se tunne, jonka vuoksi osa on lopulta rakentunut ja tullut minua auttamaan sisäisessä kaaoksessani. Auttaminen on vaikeaa liittää ajatuksena tällaiseen osaan, mutta jostain syystä minä tarvitsen tätäkin osaa. Ehkä kantamaan sitä häpeää, jota en itse jaksa kantaa? :)
  • Joo ei noiden osien aivoitukset ole järjellisiä ja kuitenkin niissä on joku logiikkakin. Minusta minulla tuo itsevihainen osa ei tunne häpeää se ennemminkin käyttää valtaa tuolla - minusta ei mikään tunnu missään. Tehkää vaan mitä vaan, ei kiinnosta. Se tavallaan taisteli pahantekijöitään vastaan just tolla itseriittoisuudella, pelottomuudella. Se kokee kuoleman myös toiveena. Se olisi sille rauha. Tie ulos pahasta. Se odottaa kuolemaa, muttei ole itse saanut sitä toteuttaa. Mussa on liikaa vastustavia osia. Minulle tuo olen paha ja ansaitsen kaiken on siis jotenkin itselleni yritystä vakuuttaa, miksi se oli oikein ja samalla se oli etenkin iskälleni se puoli, joka yritti yllyttääkin sitä viemään uhoomisensa loppuun. Jos iskä sanoi heittävänsä mut parvekkeelta niin pelkoa vastustamaan mussa tuli toi, anna mennä vaan saatanan paskiainen. Ja se oli mun äidille hirveää ja siitä joku mussa tuntee hirveetä syyllisyyttä ja häpeää. Siksi jotkut muut vihaa mussa tota puolta, kun sen takia meidän äiti voi niin huonosti. Mutta joo toi mun vihainen puoli on jollain lailla kehittynyt pelon tilalle. Sellainen puolustava passiivis aggressiivinen osa, joka toivoo ja odottaa kuolemaa. Siitä se olisi mulle oikein ja se olisi helpotus. Rauha. Pois pääsy tie pahasta. Ei kyllä nykyään onneksi ole usein lähellä pintaa.
  • Joo ei noiden osien aivoitukset ole järjellisiä ja kuitenkin niissä on joku logiikkakin. Minusta minulla tuo itsevihainen osa ei tunne häpeää se ennemminkin käyttää valtaa tuolla - minusta ei mikään tunnu missään. Tehkää vaan mitä vaan, ei kiinnosta. Se tavallaan taisteli pahantekijöitään vastaan just tolla itseriittoisuudella, pelottomuudella. Se kokee kuoleman myös toiveena. Se olisi sille rauha. Tie ulos pahasta. Se odottaa kuolemaa, muttei ole itse saanut sitä toteuttaa. Mussa on liikaa vastustavia osia. Minulle tuo olen paha ja ansaitsen kaiken on siis jotenkin itselleni yritystä vakuuttaa, miksi se oli oikein ja samalla se oli etenkin iskälleni se puoli, joka yritti yllyttääkin sitä viemään uhoomisensa loppuun. Jos iskä sanoi heittävänsä mut parvekkeelta niin pelkoa vastustamaan mussa tuli toi, anna mennä vaan saatanan paskiainen. Ja se oli mun äidille hirveää ja siitä joku mussa tuntee hirveetä syyllisyyttä ja häpeää. Siksi jotkut muut vihaa mussa tota puolta, kun sen takia meidän äiti voi niin huonosti. Mutta joo toi mun vihainen puoli on jollain lailla kehittynyt pelon tilalle. Sellainen puolustava passiivis aggressiivinen osa, joka toivoo ja odottaa kuolemaa. Siitä se olisi mulle oikein ja se olisi helpotus. Rauha. Pois pääsy tie pahasta. Ei kyllä nykyään onneksi ole usein lähellä pintaa.
  • En tiedä auttaako ketään, mutta itselläni itsetuhoinen osa on se joka tarjoaa mulle koko ajan sen viimisen pakotien. Tavallaan niin kieroa kuin se onkin se luo toivon, kun muuta toivoa ei ole. Kun on se hirvein, paskin olo siellä kuopan pohjalla ja tuntuu, että hukut syyllisyyteen ja häpeään siitä miten paha olet etkä pääse pois siitä tunteesta, se helpottaa ehkä jollain tasolla kun se osa on siellä takaraivossa sanomassa "ei hätää. tästä voi päästä pois. tätä oloa ei tarvitse kestää, on yksi exit ovi jälellä ja se ei koskaan lähde pois ja vaikka sinulla ei ole mihinkään muuhun valtaa sinulla on valta päättää, teetkö sen lopullisen päätöksen tälle tuskalle." se ajatus, niin synkkä kuin se onkin ni siinä on toivoa. Siinä on joku kiero toivon kipinä joka saa mut uskaltamaan jatkaa, koska tiedän, että mulla tulee aina olemaan se lopullinen päätös jatkanko. Se masennus ja tuska ja häpeä mulla on myös voimattomuuden tunnetta kaiken sen sotkun edessä. Se masennus on kontrollin puutetta. Itsetuhoinen osa on se joka tarjoaa sulle edes jotain kontrollia johonkin, kun tuntuu, ettei sitä missään muualla ole. Niin paljon ku sitä osaa pelkäänkin, mie myös ymmärrän sitä ja sen tarkotusta. Sen takia en ehkä enää ole pahemmin itsetuhonen. En viiltele, en dokaa, en polta tupakkaa enkä tee palovammoja itteeni.

    On hetkiä, kun on vaikea kontrolloida itsetuhoisuutta, mutta tavalla tai toisella onnistun. Toki huomaan, että välillä raavin ihoni verille eli parannettavaa on, mutta ainakin jossain määrin ymmärrän itsetuhoista osaani ja sen takia en pelkää sitä niin paljon enää.
  • En tiedä auttaako ketään, mutta itselläni itsetuhoinen osa on se joka tarjoaa mulle koko ajan sen viimisen pakotien. Tavallaan niin kieroa kuin se onkin se luo toivon, kun muuta toivoa ei ole. Kun on se hirvein, paskin olo siellä kuopan pohjalla ja tuntuu, että hukut syyllisyyteen ja häpeään siitä miten paha olet etkä pääse pois siitä tunteesta, se helpottaa ehkä jollain tasolla kun se osa on siellä takaraivossa sanomassa "ei hätää. tästä voi päästä pois. tätä oloa ei tarvitse kestää, on yksi exit ovi jälellä ja se ei koskaan lähde pois ja vaikka sinulla ei ole mihinkään muuhun valtaa sinulla on valta päättää, teetkö sen lopullisen päätöksen tälle tuskalle." se ajatus, niin synkkä kuin se onkin ni siinä on toivoa. Siinä on joku kiero toivon kipinä joka saa mut uskaltamaan jatkaa, koska tiedän, että mulla tulee aina olemaan se lopullinen päätös jatkanko. Se masennus ja tuska ja häpeä mulla on myös voimattomuuden tunnetta kaiken sen sotkun edessä. Se masennus on kontrollin puutetta. Itsetuhoinen osa on se joka tarjoaa sulle edes jotain kontrollia johonkin, kun tuntuu, ettei sitä missään muualla ole. Niin paljon ku sitä osaa pelkäänkin, mie myös ymmärrän sitä ja sen tarkotusta. Sen takia en ehkä enää ole pahemmin itsetuhonen. En viiltele, en dokaa, en polta tupakkaa enkä tee palovammoja itteeni.

    On hetkiä, kun on vaikea kontrolloida itsetuhoisuutta, mutta tavalla tai toisella onnistun. Toki huomaan, että välillä raavin ihoni verille eli parannettavaa on, mutta ainakin jossain määrin ymmärrän itsetuhoista osaani ja sen takia en pelkää sitä niin paljon enää.
  • Musta tuntuu todella surkealta ja väärältä että mun ***** lapsuuteni tunkee tänne aikuisuuteen. Tää on nostanut esiin paljon häpeää ja syyllisyyttä ("Jos osaisin olla oma itseni, niin me ei oltais eron partaalla"), mikä ei tietenkään auta asiaa. Pitkästä aikaa tulee sellaisia ajatuksia että mä olen jollain tapaa ansainnut kaiken tän kurjuuden, että mä aiheutan kaiken tämän itse, että mä olen vain jollain perustavaa laatua olevalla tavalla vialla.

    Pitkästä aikaa itsetuhoisia ajatuksia. Olen työskennellyt niin monta vuotta, ja tuntuu että olen edistynyt niin vähän. En millään jaksaisi enää. Mitään.
  • Musta tuntuu todella surkealta ja väärältä että mun ***** lapsuuteni tunkee tänne aikuisuuteen. Tää on nostanut esiin paljon häpeää ja syyllisyyttä ("Jos osaisin olla oma itseni, niin me ei oltais eron partaalla"), mikä ei tietenkään auta asiaa. Pitkästä aikaa tulee sellaisia ajatuksia että mä olen jollain tapaa ansainnut kaiken tän kurjuuden, että mä aiheutan kaiken tämän itse, että mä olen vain jollain perustavaa laatua olevalla tavalla vialla.

    Pitkästä aikaa itsetuhoisia ajatuksia. Olen työskennellyt niin monta vuotta, ja tuntuu että olen edistynyt niin vähän. En millään jaksaisi enää. Mitään.
  • Mä olen viime aikoina käynyt useammankin kerran katselemassa junaradalta hyvää paikkaa hypätä alle. Eilen oli ihan melkein tosi yritys,mutta järjellä sain itelleni sanottua että et sinä halua kuolla, se on se toinen sinä. Toisaalta tulee syyllisyys et senkin pelkuri mikset nyt vaan uskalla,kuolema on luonnollinen osa elämää, kaikki me täältä joskus lähdetään niin miksei nytten jo? Sitä sisäistä rankaisijaa on välillä kyllä tosi vaikea kestää.
  • Mä olen viime aikoina käynyt useammankin kerran katselemassa junaradalta hyvää paikkaa hypätä alle. Eilen oli ihan melkein tosi yritys,mutta järjellä sain itelleni sanottua että et sinä halua kuolla, se on se toinen sinä. Toisaalta tulee syyllisyys et senkin pelkuri mikset nyt vaan uskalla,kuolema on luonnollinen osa elämää, kaikki me täältä joskus lähdetään niin miksei nytten jo? Sitä sisäistä rankaisijaa on välillä kyllä tosi vaikea kestää.
  • Kiaza oletko sä terapiassa tai onko sulla mitään muuta tukea nyt, tai ylipäätään semmoisia läheisiä joille voisit tosta puhua? Silloin ollaan kyllä liian pitkällä suunnitelmissa, jos käydään jo junaradalla saakka. Muakin helpottaa hyvät suunnitelmat, mutta pysyttelen kyllä erossa toteutuspaikoista ettei tule kiusausta. Yhdessä leffassa oli kehotus "pysy poissa avoimista ikkunoista" ja sen oon siitä lähtien muistanut, ei pidä mennä avoimen ikkunan lähelle, ettei tule vahingossa hypättyä.

    Tämmöinen kriisipuhelin on: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/...A4n-kriiseihin
    Nämä on hyviä, puhuu yli sen vaikean hetken niin taas pystyy jatkamaan vähän aikaa. Nimettömänä on myös helpompi puhua vapaasti kaikesta.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Inmyhead; 11-12-16 klo 13:21. Syy: kirjoitusvirhe
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Kiaza oletko sä terapiassa tai onko sulla mitään muuta tukea nyt, tai ylipäätään semmoisia läheisiä joille voisit tosta puhua? Silloin ollaan kyllä liian pitkällä suunnitelmissa, jos käydään jo junaradalla saakka. Muakin helpottaa hyvät suunnitelmat, mutta pysyttelen kyllä erossa toteutuspaikoista ettei tule kiusausta. Yhdessä leffassa oli kehotus "pysy poissa avoimista ikkunoista" ja sen oon siitä lähtien muistanut, ei pidä mennä avoimen ikkunan lähelle, ettei tule vahingossa hypättyä.

    Tämmöinen kriisipuhelin on: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/...A4n-kriiseihin
    Nämä on hyviä, puhuu yli sen vaikean hetken niin taas pystyy jatkamaan vähän aikaa. Nimettömänä on myös helpompi puhua vapaasti kaikesta.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Joo oon mä terapiassa ja hyviä harjotuksia oon siihen saanu, että miten selviän noista tilanteista kun se osa, joka haluaa tappaa mut koittaa jyrätä yli oikein kunnolla. Jotakin lohtua se tuo, että on se final exit olemassa jos tulee se ihan sietämätön olo päälle. Vielä ei nyt kuitenkaan oo se tullut! Ja onhan se lohduttavaa, että meitä on muitakin jotka kamppailee samojen olojen kanssa.
  • Joo oon mä terapiassa ja hyviä harjotuksia oon siihen saanu, että miten selviän noista tilanteista kun se osa, joka haluaa tappaa mut koittaa jyrätä yli oikein kunnolla. Jotakin lohtua se tuo, että on se final exit olemassa jos tulee se ihan sietämätön olo päälle. Vielä ei nyt kuitenkaan oo se tullut! Ja onhan se lohduttavaa, että meitä on muitakin jotka kamppailee samojen olojen kanssa.
  • Onko se silloin "liian pitkällä suunnitelmissa" jos solmii itsensä huivilla kaulasta patteriin... Mutta hetken päästä irroittaa itsensä siitä...?

    Mulla tää itsetuhoinen osa alkaa olla tosi pelottava. Se ei tunne enää mitään. Ei surua, katkeruutta, vihaa tai edes epäonnistunista. Se ei koe olevansa huononpi. Se kokee vain kaiken olevan liian myöhäistä mulle. Että mussa on liian pitkällä aikavälillä traumat jo runnelleet mua, että sen vaikutus on peruuttamaton. Se itsetuhoinen minä ei halua enää edes puhua kellekään tai pyytää apua. Mä pakotan sen selaan puhelinta että soita ny jumaliste jollekin tai laita viesti, mutta se kieltäytyy "vaivaamasta" enää ketään. Se tuntee olevansa täydellisen yksin ja että tää elämä on tullu tiensä päähän...

    Mun täytyy saada se loppumaan!! Mä en saa antaa sen toteuttaa yhtään mitään!!!
  • Onko se silloin "liian pitkällä suunnitelmissa" jos solmii itsensä huivilla kaulasta patteriin... Mutta hetken päästä irroittaa itsensä siitä...?

    Mulla tää itsetuhoinen osa alkaa olla tosi pelottava. Se ei tunne enää mitään. Ei surua, katkeruutta, vihaa tai edes epäonnistunista. Se ei koe olevansa huononpi. Se kokee vain kaiken olevan liian myöhäistä mulle. Että mussa on liian pitkällä aikavälillä traumat jo runnelleet mua, että sen vaikutus on peruuttamaton. Se itsetuhoinen minä ei halua enää edes puhua kellekään tai pyytää apua. Mä pakotan sen selaan puhelinta että soita ny jumaliste jollekin tai laita viesti, mutta se kieltäytyy "vaivaamasta" enää ketään. Se tuntee olevansa täydellisen yksin ja että tää elämä on tullu tiensä päähän...

    Mun täytyy saada se loppumaan!! Mä en saa antaa sen toteuttaa yhtään mitään!!!
  • Quote Originally Posted by Paula View Post
    Onko se silloin "liian pitkällä suunnitelmissa" jos solmii itsensä huivilla kaulasta patteriin... Mutta hetken päästä irroittaa itsensä siitä...?

    Mulla tää itsetuhoinen osa alkaa olla tosi pelottava. Se ei tunne enää mitään. Ei surua, katkeruutta, vihaa tai edes epäonnistunista. Se ei koe olevansa huononpi. Se kokee vain kaiken olevan liian myöhäistä mulle. Että mussa on liian pitkällä aikavälillä traumat jo runnelleet mua, että sen vaikutus on peruuttamaton. Se itsetuhoinen minä ei halua enää edes puhua kellekään tai pyytää apua. Mä pakotan sen selaan puhelinta että soita ny jumaliste jollekin tai laita viesti, mutta se kieltäytyy "vaivaamasta" enää ketään. Se tuntee olevansa täydellisen yksin ja että tää elämä on tullu tiensä päähän...

    Mun täytyy saada se loppumaan!! Mä en saa antaa sen toteuttaa yhtään mitään!!!
    Kokemukseni mukaan käy niin, että kun aikuisten oikeasti pysäyttää sen koko elämänsä kestäneen itsetuhoisen noidankehän, niin silloin se itsetuhoisuus vasta nostaakin päätänsä, koska silloinhan sitä itsetuhoisuutta aletaan tappamaan. Itsetuhoisuus haluaa elää tappaakseen ihmisen! Itsetuhoisuudella on vielä tehtävä loppuun suorittamatta! Tähän kohtaan sopii taas Mekaikkiminän huippuhyvä postaus 01-12-2016, 20:23

    http://foorumi.traumajadissosiaatio....hyvin#post5768

    , josta olen ajatellut, että sen voisi liittää jonnekin ensiapuosastolle täällä Trauma ja dissosiaatio -nettisivulla!

    Itsetuhoisuus lymyää kätköissänsä ja se on aina valmiina hyökkäämään kimppuun. Itsetuhoisuus kukkii yön yksinäisinä tunteina - mutta se kukkii kaikissa muissakin vuorokauden, viikon ja vuoden hetkissä omien, itsetuhoisuudelle ominaisten lainalaisuuksiensa mukaan. Itsetuhoisuus kukkii mielen synkimmissä rotkoissa. Itsetuhoisuus kätkeytyy loistavasti hyökätäkseen kimppuun mitä yllättävimmissä elämän käänteissä - myös niissä onnellisimmissa! Itsetuhoisuus on pakko tuoda synkistä synkimmistä rotkoistansa aina päivänvaloon, jos haluaa selättää itsetuhoisuutensa. Kokemukseni mukaan itsetuhoisuudesta ei ole mitenkään mahdollista selviytyä ilman yhteyttä toisiin ihmisiin, eli pimeistä pimeimpinä hetkinä on pakko opetella ottamaan kontakti toiseen ihmiseen/toisiin ihmisiin esimerkiksi soittamalla, lähettämällä tekstiviesti tai tapaamalla joku ihminen - jos siis haluaa selvitä hengissä itsetuhoisten hetkien yli. Tämä virtuaalitodellisuus ei valitettavasti korvaa aitoa ihmiskontaktia, vaikka tästä tietyllä tavalla apua onkin.

    Voimia, iloa ja valoa meille kaikille itsetuhoisuutensa kanssa taisteleville tähän 13.12. 2016 -päivään !
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Insestiäidin tytär; 13-12-16 klo 05:18.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Quote Originally Posted by Paula View Post
    Onko se silloin "liian pitkällä suunnitelmissa" jos solmii itsensä huivilla kaulasta patteriin... Mutta hetken päästä irroittaa itsensä siitä...?

    Mulla tää itsetuhoinen osa alkaa olla tosi pelottava. Se ei tunne enää mitään. Ei surua, katkeruutta, vihaa tai edes epäonnistunista. Se ei koe olevansa huononpi. Se kokee vain kaiken olevan liian myöhäistä mulle. Että mussa on liian pitkällä aikavälillä traumat jo runnelleet mua, että sen vaikutus on peruuttamaton. Se itsetuhoinen minä ei halua enää edes puhua kellekään tai pyytää apua. Mä pakotan sen selaan puhelinta että soita ny jumaliste jollekin tai laita viesti, mutta se kieltäytyy "vaivaamasta" enää ketään. Se tuntee olevansa täydellisen yksin ja että tää elämä on tullu tiensä päähän...

    Mun täytyy saada se loppumaan!! Mä en saa antaa sen toteuttaa yhtään mitään!!!
    Kokemukseni mukaan käy niin, että kun aikuisten oikeasti pysäyttää sen koko elämänsä kestäneen itsetuhoisen noidankehän, niin silloin se itsetuhoisuus vasta nostaakin päätänsä, koska silloinhan sitä itsetuhoisuutta aletaan tappamaan. Itsetuhoisuus haluaa elää tappaakseen ihmisen! Itsetuhoisuudella on vielä tehtävä loppuun suorittamatta! Tähän kohtaan sopii taas Mekaikkiminän huippuhyvä postaus 01-12-2016, 20:23

    http://foorumi.traumajadissosiaatio....hyvin#post5768

    , josta olen ajatellut, että sen voisi liittää jonnekin ensiapuosastolle täällä Trauma ja dissosiaatio -nettisivulla!

    Itsetuhoisuus lymyää kätköissänsä ja se on aina valmiina hyökkäämään kimppuun. Itsetuhoisuus kukkii yön yksinäisinä tunteina - mutta se kukkii kaikissa muissakin vuorokauden, viikon ja vuoden hetkissä omien, itsetuhoisuudelle ominaisten lainalaisuuksiensa mukaan. Itsetuhoisuus kukkii mielen synkimmissä rotkoissa. Itsetuhoisuus kätkeytyy loistavasti hyökätäkseen kimppuun mitä yllättävimmissä elämän käänteissä - myös niissä onnellisimmissa! Itsetuhoisuus on pakko tuoda synkistä synkimmistä rotkoistansa aina päivänvaloon, jos haluaa selättää itsetuhoisuutensa. Kokemukseni mukaan itsetuhoisuudesta ei ole mitenkään mahdollista selviytyä ilman yhteyttä toisiin ihmisiin, eli pimeistä pimeimpinä hetkinä on pakko opetella ottamaan kontakti toiseen ihmiseen/toisiin ihmisiin esimerkiksi soittamalla, lähettämällä tekstiviesti tai tapaamalla joku ihminen - jos siis haluaa selvitä hengissä itsetuhoisten hetkien yli. Tämä virtuaalitodellisuus ei valitettavasti korvaa aitoa ihmiskontaktia, vaikka tästä tietyllä tavalla apua onkin.

    Voimia, iloa ja valoa meille kaikille itsetuhoisuutensa kanssa taisteleville tähän 13.12. 2016 -päivään !
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Kyllä Paula, se on todellakin liian pitkälle menemistä, jos solmii itsensä patteriin. Mun ajatuskuvio menee niin, että kaikkea toki sopii ajatella, mutta toimiminen millään tasolla ei sovi.

    Vaihteleeko sun olot? Jos siinä patteritilanteessa ei pystykään hankkimaan tukea, niin ehkä silloin, kun on jokin toinen tila päällä?

    Tämä nyt on ehkä aika turhaa, mutta toi tunne että on avun ulottumissa on tietysti väärä, valhe. Tiiän kyllä että se tuntuu siltä että se on totta, mutta itse olen kyllä silti pyrkinyt lohduttamaan itseäni tilanteessa sillä että nämäkin tunteet menee ohi ja niin ne ovat aina menneet. Ja jotenkin sitä on sitten aina sen tiedon avulla kyennyt kestämään sen tunteen, kunnes se on mennyt ohi.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Kyllä Paula, se on todellakin liian pitkälle menemistä, jos solmii itsensä patteriin. Mun ajatuskuvio menee niin, että kaikkea toki sopii ajatella, mutta toimiminen millään tasolla ei sovi.

    Vaihteleeko sun olot? Jos siinä patteritilanteessa ei pystykään hankkimaan tukea, niin ehkä silloin, kun on jokin toinen tila päällä?

    Tämä nyt on ehkä aika turhaa, mutta toi tunne että on avun ulottumissa on tietysti väärä, valhe. Tiiän kyllä että se tuntuu siltä että se on totta, mutta itse olen kyllä silti pyrkinyt lohduttamaan itseäni tilanteessa sillä että nämäkin tunteet menee ohi ja niin ne ovat aina menneet. Ja jotenkin sitä on sitten aina sen tiedon avulla kyennyt kestämään sen tunteen, kunnes se on mennyt ohi.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Mä en usko, että sen itsetuhoisen osan perimmäinen tarkoitus on päättää oma elämänsä. Mä en vaan usko, että se ihan oikeasti sitä haluaa. Jostain syystä se on surullinen ja toivoton. Se on väsynyt ja yksinäinen. Sekin kaipaa vaan ymmärrystä ja kuuntelijaa. Ihan vaan kuuntelijaa. Ei syyllistämistä, syyttelyä, sääliä taikka lohduntoivotuksia paremmasta huomisesta.

    Mä yritän kovin ymmärtää omaa itsetuhoista osaani. Jos voisin helpottaa sen oloa jollain lailla sitä kautta.

    Mun postaukset on toistaiseksi vähän sekavia kun en raaski vielä käyttää eri värisiä fontteja eri osille. En ihan vielä uskalla julkisesti antaa niille tilaa. Vain mun vaimolle uskallan näyttää ne kokonaisuudessaan ja puhua niiden oikeilla nimillä. Mä yritän toistaiseksi puhua niiden puolesta täällä. Hallita niitä.

    Mun on pakko myöntää, että mua pelottaa ihan oikeasti jos se itsetuhoinen osa pystyykin tekemään jotain.. Ehkä en anna sille pelolle valtaa. Stoppaan sen nyt heti tähän!! Minä olen vastuussa elämästäni ja sen jatkumisesta. Eivät osani...Tää on niiiiin friikkiä. Mä en ole kontrollissa... Tuntuu siltä kun neljä eri ihmistä kirjottais samaan aikaan samaa lausetta ja kaikki kisaa keskenään että kuka sää päättää lauseen ja aloittaa seuraavan.

    Inmyhead: Mun olot vaihtelee, joo. Paljon ja radikaalisti. Jos ajatellaan tuota viimeyötä.. Kolmen tunnin jaksona. Aluksi olin minä itse, se ihan oikea minä. Mä aloin vapiseen, yhden puhelun aikana. Sain jonkun triggerin ja ilmeisesti puolustaja tuli kehiin. Hetki siitä eteenpäin sain rauhoitettua tilanteen. Joitain hetkiä sen jälkeen 'vainoharha' sai triggerin ja lähti valtaisa alamäki. Se vainoharha otti raivon mukaansa. Tämän jälkeen jostain syystä muutun tunnottomaksi. Ja jossain kohtaa olin täysin vakuuttunut elämäni tyhjänpäiväisyydestä ja löysin patterin. Lopulta rauhotuin ja tekstailin sängyssä vanhan ammattikouluaikaisen kaverin kanssa dissosiaatiosta josta olen ilmeisesti kertonut (ilman sanaa dissosiaatio) jo yli 10 vuotta sitten. Se havahdutti mut täysin tähän hetkeen takaisin. Sitten aloin nukkua. <--- Kaikki tää tapahtu kolmessa tunnissa. Mä olin aamulla aivan poikki! Ja sekaisin, että mitä ihmettä viimeyönä tapahtui oikeen? Mä en ihan varma ole kaikkien osien tulo- ja menojärjestyksestä.

    Joo, osani vaihtelee lujaa.
  • Mä en usko, että sen itsetuhoisen osan perimmäinen tarkoitus on päättää oma elämänsä. Mä en vaan usko, että se ihan oikeasti sitä haluaa. Jostain syystä se on surullinen ja toivoton. Se on väsynyt ja yksinäinen. Sekin kaipaa vaan ymmärrystä ja kuuntelijaa. Ihan vaan kuuntelijaa. Ei syyllistämistä, syyttelyä, sääliä taikka lohduntoivotuksia paremmasta huomisesta.

    Mä yritän kovin ymmärtää omaa itsetuhoista osaani. Jos voisin helpottaa sen oloa jollain lailla sitä kautta.

    Mun postaukset on toistaiseksi vähän sekavia kun en raaski vielä käyttää eri värisiä fontteja eri osille. En ihan vielä uskalla julkisesti antaa niille tilaa. Vain mun vaimolle uskallan näyttää ne kokonaisuudessaan ja puhua niiden oikeilla nimillä. Mä yritän toistaiseksi puhua niiden puolesta täällä. Hallita niitä.

    Mun on pakko myöntää, että mua pelottaa ihan oikeasti jos se itsetuhoinen osa pystyykin tekemään jotain.. Ehkä en anna sille pelolle valtaa. Stoppaan sen nyt heti tähän!! Minä olen vastuussa elämästäni ja sen jatkumisesta. Eivät osani...Tää on niiiiin friikkiä. Mä en ole kontrollissa... Tuntuu siltä kun neljä eri ihmistä kirjottais samaan aikaan samaa lausetta ja kaikki kisaa keskenään että kuka sää päättää lauseen ja aloittaa seuraavan.

    Inmyhead: Mun olot vaihtelee, joo. Paljon ja radikaalisti. Jos ajatellaan tuota viimeyötä.. Kolmen tunnin jaksona. Aluksi olin minä itse, se ihan oikea minä. Mä aloin vapiseen, yhden puhelun aikana. Sain jonkun triggerin ja ilmeisesti puolustaja tuli kehiin. Hetki siitä eteenpäin sain rauhoitettua tilanteen. Joitain hetkiä sen jälkeen 'vainoharha' sai triggerin ja lähti valtaisa alamäki. Se vainoharha otti raivon mukaansa. Tämän jälkeen jostain syystä muutun tunnottomaksi. Ja jossain kohtaa olin täysin vakuuttunut elämäni tyhjänpäiväisyydestä ja löysin patterin. Lopulta rauhotuin ja tekstailin sängyssä vanhan ammattikouluaikaisen kaverin kanssa dissosiaatiosta josta olen ilmeisesti kertonut (ilman sanaa dissosiaatio) jo yli 10 vuotta sitten. Se havahdutti mut täysin tähän hetkeen takaisin. Sitten aloin nukkua. <--- Kaikki tää tapahtu kolmessa tunnissa. Mä olin aamulla aivan poikki! Ja sekaisin, että mitä ihmettä viimeyönä tapahtui oikeen? Mä en ihan varma ole kaikkien osien tulo- ja menojärjestyksestä.

    Joo, osani vaihtelee lujaa.
  • Paula!

    Sä olet ihana ja rakastamisen arvoinen nytkin, tuollaisena! Itsetuhoisuuskaan ei tee susta pahaa, ei se poista sitä että olet arvokas. Sillä vihaisuudella ja itsetuhoisuudella on ollut oma tärkeä tehtävänsä teidän/sun mielen systeemissä. Ei se ole tarpeettomaksi tullut, mutta nyt on aika hiljalleen suunnata osan tehtävä itsetuhoisuudesta johonkin muualle. Ei se käy heti... mutta hiljalleen kyllä. Synkän osan ei tarvitse lähteä mihinkään, ei sen tarvitse kadota. Se on osa sinua. Mutta sen voi parantaa, voi, vaikka siltä ei tunnukaan. Ja jos nyt oikein käsitin, sinulla on muita osia jotka kuitenkin kokevat paranemisen mahdolliseksi, elämän mahdolliseksi. Synkkyydellekin voi ja saa antaa tilaa, mutta sen täytyisi olla turvallista. Ettei mitään oikeasti pääse tapahtumaan. Voitko antaa synkkyyden näkyä koko voimassaan jonkun läheisen läsnäollessa? Sillä pahalla olollakin on oikeus olla olemassa.

    Osien kanssa on niin hankalaa...

    Linkkaan törkeästi minä-minä-minä -tekstin tähän. Siis oman kokemukseni siitä, miten selvisin itsemurhavaiheesta yli. Itsemurhasta.
  • Paula!

    Sä olet ihana ja rakastamisen arvoinen nytkin, tuollaisena! Itsetuhoisuuskaan ei tee susta pahaa, ei se poista sitä että olet arvokas. Sillä vihaisuudella ja itsetuhoisuudella on ollut oma tärkeä tehtävänsä teidän/sun mielen systeemissä. Ei se ole tarpeettomaksi tullut, mutta nyt on aika hiljalleen suunnata osan tehtävä itsetuhoisuudesta johonkin muualle. Ei se käy heti... mutta hiljalleen kyllä. Synkän osan ei tarvitse lähteä mihinkään, ei sen tarvitse kadota. Se on osa sinua. Mutta sen voi parantaa, voi, vaikka siltä ei tunnukaan. Ja jos nyt oikein käsitin, sinulla on muita osia jotka kuitenkin kokevat paranemisen mahdolliseksi, elämän mahdolliseksi. Synkkyydellekin voi ja saa antaa tilaa, mutta sen täytyisi olla turvallista. Ettei mitään oikeasti pääse tapahtumaan. Voitko antaa synkkyyden näkyä koko voimassaan jonkun läheisen läsnäollessa? Sillä pahalla olollakin on oikeus olla olemassa.

    Osien kanssa on niin hankalaa...

    Linkkaan törkeästi minä-minä-minä -tekstin tähän. Siis oman kokemukseni siitä, miten selvisin itsemurhavaiheesta yli. Itsemurhasta.
  • Quote Originally Posted by Mekaikkiminä View Post
    Paula!

    Sä olet ihana ja rakastamisen arvoinen nytkin, tuollaisena! Itsetuhoisuuskaan ei tee susta pahaa, ei se poista sitä että olet arvokas. Sillä vihaisuudella ja itsetuhoisuudella on ollut oma tärkeä tehtävänsä teidän/sun mielen systeemissä. Ei se ole tarpeettomaksi tullut, mutta nyt on aika hiljalleen suunnata osan tehtävä itsetuhoisuudesta johonkin muualle. Ei se käy heti... mutta hiljalleen kyllä. Synkän osan ei tarvitse lähteä mihinkään, ei sen tarvitse kadota. Se on osa sinua. Mutta sen voi parantaa, voi, vaikka siltä ei tunnukaan. Ja jos nyt oikein käsitin, sinulla on muita osia jotka kuitenkin kokevat paranemisen mahdolliseksi, elämän mahdolliseksi. Synkkyydellekin voi ja saa antaa tilaa, mutta sen täytyisi olla turvallista. Ettei mitään oikeasti pääse tapahtumaan. Voitko antaa synkkyyden näkyä koko voimassaan jonkun läheisen läsnäollessa? Sillä pahalla olollakin on oikeus olla olemassa.

    Osien kanssa on niin hankalaa...

    Linkkaan törkeästi minä-minä-minä -tekstin tähän. Siis oman kokemukseni siitä, miten selvisin itsemurhavaiheesta yli. Itsemurhasta.
    Tuota sun blogia on tosi tosi vaikea lukea... Niin moni ajatus ja tuntemus ja muutama muukin seikka ois voinu olla mun itseni kirjoittamaa. Mulla ei ole lapsia mutta mun puoliso on pelännyt mua. Enkä silloin voinut mitenkään ymmärtää että miksi... liian moni ajatus siitä että toivoo joka ilta kuolevansa ja ettei heräiskään ja se pettymyksen määrä aamulla kun onkin vielä täällä. Ja se miten en voi pitää mitään alkoholia tai pillereitä millään tavoin käden ulottuvilla koska houkutus vetää kaikki kerralla on niin valtavan suuri... Mun pitää vähän levätä ennenkuin luen lisää tuota bloggausta.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Pandora; 13-12-16 klo 10:41.
  • Quote Originally Posted by Mekaikkiminä View Post
    Paula!

    Sä olet ihana ja rakastamisen arvoinen nytkin, tuollaisena! Itsetuhoisuuskaan ei tee susta pahaa, ei se poista sitä että olet arvokas. Sillä vihaisuudella ja itsetuhoisuudella on ollut oma tärkeä tehtävänsä teidän/sun mielen systeemissä. Ei se ole tarpeettomaksi tullut, mutta nyt on aika hiljalleen suunnata osan tehtävä itsetuhoisuudesta johonkin muualle. Ei se käy heti... mutta hiljalleen kyllä. Synkän osan ei tarvitse lähteä mihinkään, ei sen tarvitse kadota. Se on osa sinua. Mutta sen voi parantaa, voi, vaikka siltä ei tunnukaan. Ja jos nyt oikein käsitin, sinulla on muita osia jotka kuitenkin kokevat paranemisen mahdolliseksi, elämän mahdolliseksi. Synkkyydellekin voi ja saa antaa tilaa, mutta sen täytyisi olla turvallista. Ettei mitään oikeasti pääse tapahtumaan. Voitko antaa synkkyyden näkyä koko voimassaan jonkun läheisen läsnäollessa? Sillä pahalla olollakin on oikeus olla olemassa.

    Osien kanssa on niin hankalaa...

    Linkkaan törkeästi minä-minä-minä -tekstin tähän. Siis oman kokemukseni siitä, miten selvisin itsemurhavaiheesta yli. Itsemurhasta.
    Tuota sun blogia on tosi tosi vaikea lukea... Niin moni ajatus ja tuntemus ja muutama muukin seikka ois voinu olla mun itseni kirjoittamaa. Mulla ei ole lapsia mutta mun puoliso on pelännyt mua. Enkä silloin voinut mitenkään ymmärtää että miksi... liian moni ajatus siitä että toivoo joka ilta kuolevansa ja ettei heräiskään ja se pettymyksen määrä aamulla kun onkin vielä täällä. Ja se miten en voi pitää mitään alkoholia tai pillereitä millään tavoin käden ulottuvilla koska houkutus vetää kaikki kerralla on niin valtavan suuri... Mun pitää vähän levätä ennenkuin luen lisää tuota bloggausta.
  • Älä lue ollenkaan jos käy voimille, tai lue yhdessä jonkun läheisen kanssa <3 En halua että sun mieli menee uudestaan vahvan suojan taakse turhan takia, tai siis että ei se lukeminen ole välttämätöntä tai tarpeellista. Sun mahdollisimman hyvä mieli on tarpeellinen ja tärkeä! Kurjia juttuja kannattaa ehdottomasti välillä rajoittaa, vaikka se tuntuisi hetkittäin hätävarjelun liioittelulta.
  • Älä lue ollenkaan jos käy voimille, tai lue yhdessä jonkun läheisen kanssa <3 En halua että sun mieli menee uudestaan vahvan suojan taakse turhan takia, tai siis että ei se lukeminen ole välttämätöntä tai tarpeellista. Sun mahdollisimman hyvä mieli on tarpeellinen ja tärkeä! Kurjia juttuja kannattaa ehdottomasti välillä rajoittaa, vaikka se tuntuisi hetkittäin hätävarjelun liioittelulta.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?