• Ilmoitus tulevista päivityksistä!

    Hei kaikille, toivottavasti teidän uusi vuosi on alkanut hyvin.

    Olette varmaan huomanneet että olen ollut foorumilta ja koko sivustolta aika kauan poissa syystä tai toisesta. Toivon että täällä on kaikki ollut ok, vaikkakin olen hyvin tietoinen joistain teknisistä ongelmista. :/

    Olen saanut lähiaikoina valmisteltua suunnitelmaa sivuston sekä foorumin päivitykseen. Vihdoinkin! Tuntuu hienolta, koska olen halunnut päivittää asioita jo kauan, mutta siihen ei ole ollut aiemmin varaa, aikaa tai apua, ja olin aika paljonkin turhautunut ja ahdistunut koko asiasta (enkä sitten pystynyt jossain vaiheessa enää edes pystynyt katsomaan koko sivustoa). Olen pahoillani etten ole ollut enemmän läsnä. Olen saanut järjestettyä asioita ja nyt on hyvät perustat tehdä muutoksia ja saada sivusto taas kuntoon. :)

    Saatoitte huomata pari päivää sitten muutaman tunnin katkoksen (pahoittelut, huomasin liian myohään että tekemämme muutokset tuovat katkoksen). Tämä johtui siitä, että saatiin sivuston nimipalvelinmuutos tehtyä, mikä oli ensimmäinen vaihe tulevista muutoksista. Seuraavaksi, arvioisin että suunnilleen kuukauden pituisen ajan sisällä, aiomme tehdä seuraavaa:

    - Sivuston siirto turvallisemmalle palvelimelle
    - Foorumin softan päivitys (tämä on iso juttu) ja isoimmat bugit kuntoon
    - Sivuston salaus, SSL sertifikaatti, kuntoon (huomasitte ehkä että meillä on jo tuo https laitettu, mutta parannellaan vielä)
    - Pääsivuston (se missä trauma/dissosiaatio-artikkelit ovat) kokonaan uudelleen rakennus

    Siinä nuo tärkeimmät nyt joita tyostetään. Muutamia muita juttuja on mielessä, mutta tehdään nyt yksi asia kerrallaan ja sitten kun tärkeimmät on tehty, katsotaan lisää!

    Laitan uudelleen viestiä kun tiedän yksityiskohtaisemmin noista ylläolevista muutoksista ja varsinkin että milloin ne tehdään.

    Mukavaa viikonloppua! :)
    Terkuin, Merlin (foorumin ylläpitäjä)

  • Hei kaikille, toivottavasti teidän uusi vuosi on alkanut hyvin.

  • Huom. pääsivustolla tehdään tällä hetkellä muutoksia. Mm. kadonneet artikkelit on saatu laitettua takaisin, ulkoasua korjataan ja turvallisuutta on paranneltu (SSL, palvelin yms). Foorumin muutoksia on valmisteltu toistaiseksi vain taustalla, eli ei vielä näy päälle päin.

  • Terve ja hyvää keskiviikkoa,
    Pääsivun kadonneet artikkelit on saatu palautettua, palvelin vaihdettu, turvallisuutta lisätty ja sivujen muutokset ovat aikalailla valmiita muutamia pieniä tyylijuttuja lukuunottamatta. Tällä hetkellä suunnitellaan miten foorumin palvelinmuutos tulee tapahtumaan, ja tätä testataan ensi viikolla. Sitten sen jälkeen, jos kaikki menee hyvin, alkaa se isoin muutos, eli foorumin päivitys uusimpaan versioon, jonka pitäisi korjata iso osa ongelmia. Kerron tästä lisää kun olemme saaneet testit tehtyä!
    Mukavaa viikon jatkoa! :)

  • Pikainen päivitys vaan että tiedätte etten ole unohtanut - olemme vielä tutkiskelemassa erilaisia teknisiä vaihtoehtoja foorumin isoon päivitykseen, ettei tehdä kiireellä ja sitten jotain isoa menee vikaan. Kerron taas lisää kun tiedän tarkemmin.
    Mukavaa viikonloppua. :)

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?