• Lapsiosaan joutuminen

    Tuleeko teillä terapiassa tai joskus muulloinkin tilanteita, jolloin joudutte täysin lapsiosaan?`Onko tästä tilasta mitään vaikeuksia palata takaisin aikuisen rooliin? Onko lapsiosaan joutumisessa mitään vaaroja, varsinkin jos tuo osa kantaa traumamuistoja? Ilmeisesi se kantaa aina - ei se muutoin olisi juuttunut sinne menneisyyteen.Jos joutuu lapsiosaan, niin mikä olisi lähellä olevan ihmisen (läheisen tai terapeutin) taholta silloin kaikkein terapeuttisinta toimintaa sillä hetkellä? Kannattaako silloin kehoittaa maadoitukseen, vai antaa lapsiosan kertoa surunsa?
  • Tuleeko teillä terapiassa tai joskus muulloinkin tilanteita, jolloin joudutte täysin lapsiosaan?`Onko tästä tilasta mitään vaikeuksia palata takaisin aikuisen rooliin? Onko lapsiosaan joutumisessa mitään vaaroja, varsinkin jos tuo osa kantaa traumamuistoja? Ilmeisesi se kantaa aina - ei se muutoin olisi juuttunut sinne menneisyyteen.Jos joutuu lapsiosaan, niin mikä olisi lähellä olevan ihmisen (läheisen tai terapeutin) taholta silloin kaikkein terapeuttisinta toimintaa sillä hetkellä? Kannattaako silloin kehoittaa maadoitukseen, vai antaa lapsiosan kertoa surunsa?
  • Mulla on tuota paljon, että tipahdan lapsiosiin terapiassa. Silloin kun lapsiosa pystyy turvautumaan terapeuttiin ja kokee tulleensa kuulluksi, palautuminen tapahtuu usein hyvin. Pystyn palautumaan aikuisen oloon kun terapia-aika loppuu ja terapeutti pyytää, että palaan aikuisen olotilaan. Mutta joskus käy niin, että lapsiosa on tosi ahdistunut ja turvaton, eikä pysty puhumaan. Siitä tuntuu, että terapeutti ei ymmärrä. Silloin se kokee olevansa huono, paha ja tyhmä. Kun terapeutti yrittää pyytää aikuista paikalle terapian lopussa, tuntuu siitä, että se halutaan tukehduttaa. Että se ei saa olla esillä. Joskus se auttaa, jos terapeutti sanoo, että voidaan jatkaa sen kanssa keskustelua seuraavalla kerralla. Joskus terapeutti on antanut fyysistä turvaa pienelle, jolloin se on rauhoittunut, vaikka se puheen kautta ei ole onnistunut. Joskus olen lähtenyt kotiin niin, että olen aivan pihalla edelleen ja se on kyllä kamala vaihtoehto. Terapian aikana ei kai ole haittaa siitä, jos osat pääsee pintaan ja puhumaan, kunhan se palautuminen sen jälkeen onnistuu. Liikenteessä on vaikea olla, jos on siellä lapsen taidoin. Mulla arjessa maadoittaminen toimii ihan hyvin, tuollaista totaalista tipahtamista ei tule. Mutta tuolla terapiassa niissä vaikeimmissa tipahtamisissa tuntuu, että mikään ei auta. Mulle ainakin on tärkeää, että ne osat saa terapiassa näkyä. Kun en mä muuten voi oppia niitä osia tuntemaan ja ne on sitten vaan edelleen sellaisena kaaoksena mun päässä. Mutta tässä lienee eri vaiheita myöskin.
  • Mulla on tuota paljon, että tipahdan lapsiosiin terapiassa. Silloin kun lapsiosa pystyy turvautumaan terapeuttiin ja kokee tulleensa kuulluksi, palautuminen tapahtuu usein hyvin. Pystyn palautumaan aikuisen oloon kun terapia-aika loppuu ja terapeutti pyytää, että palaan aikuisen olotilaan. Mutta joskus käy niin, että lapsiosa on tosi ahdistunut ja turvaton, eikä pysty puhumaan. Siitä tuntuu, että terapeutti ei ymmärrä. Silloin se kokee olevansa huono, paha ja tyhmä. Kun terapeutti yrittää pyytää aikuista paikalle terapian lopussa, tuntuu siitä, että se halutaan tukehduttaa. Että se ei saa olla esillä. Joskus se auttaa, jos terapeutti sanoo, että voidaan jatkaa sen kanssa keskustelua seuraavalla kerralla. Joskus terapeutti on antanut fyysistä turvaa pienelle, jolloin se on rauhoittunut, vaikka se puheen kautta ei ole onnistunut. Joskus olen lähtenyt kotiin niin, että olen aivan pihalla edelleen ja se on kyllä kamala vaihtoehto. Terapian aikana ei kai ole haittaa siitä, jos osat pääsee pintaan ja puhumaan, kunhan se palautuminen sen jälkeen onnistuu. Liikenteessä on vaikea olla, jos on siellä lapsen taidoin. Mulla arjessa maadoittaminen toimii ihan hyvin, tuollaista totaalista tipahtamista ei tule. Mutta tuolla terapiassa niissä vaikeimmissa tipahtamisissa tuntuu, että mikään ei auta. Mulle ainakin on tärkeää, että ne osat saa terapiassa näkyä. Kun en mä muuten voi oppia niitä osia tuntemaan ja ne on sitten vaan edelleen sellaisena kaaoksena mun päässä. Mutta tässä lienee eri vaiheita myöskin.
  • Mun elämä on ollut jonkin aikaa melkoista osasta toiseen seilaamista... Tosin tähän tottuu ja kun osat tulevat tutuiksi niitä ei pelkää yhtä paljon. Nyt oon onneksi alkanut saada jotain kommunikaatiota ja yhteistyötä osien välille, joten oleminen ei ole väsymyksen sekaista kaaosta. Tuntemani lapsiosat tulevat esiin vain hyvin turvallisissa olosuhteissa eli ei ole tarvinnut toistaiseksi huolehtia siitä kovinkaan paljoa. Toki ovat hyvin herkkiä sille nähdäänkö ja kuullaanko heitä. Lisäksi asiat, jotka painavat heidän mieltään eivät aina ole aikuisellekaan helppoa kuultavaa. Jos osa tulee huonona hetkenä niin kerron heille, että näen ja kuulen heidät ja lupaan palata asiaan. Lähtökohtaisesti ajattelen, että lapsiosien murheita on hyvä kuunnella, tosin aina ei ole hyvä hetki. Silloin kerron myös miksi jonkun aikuisen minän olisi parempi olla etualalla juuri sillä hetkellä. Oon myös alkanut pyytää muita osia pitää huolta pienistä osista sisällä, jos pään ulkopuolella tarvitaan jotain tiettyä osaa. Lapsiosia on hyvä kohdella lapsina. Tää pätee aikuisiin osiin, terapeuttiin ja läheisiin. Niitä kannattaa rauhoitella kuin rauhoittelisi lapsia ja nille kannattaa puhua lapselle sopivalla tasolla. Joskus toimii viltit, leikkiminen halit ja pehmolelut. Maadoittaminen voi välillä olla tosin haastavaa, koska osia on tosi paljon. Etuallalle voi hyvinkin tupsahtaa väärä minä. Mulla asiat ovat menneet niin päin, että osat eivät tulleet pitkään aikaan esiin terapiassa ollenkaan mutta muualla kyllä. Mun kumppanista tuli monelle osalle luotettava tyyppi. Hän puhui niille lempeitä, auttoi maadoittamisessa ja kuunteli murheita. Tietty tää oli vähän ongelma, että osat eivät luottaneet aikuiseen minään mutta mun kumppaniin kyllä :'D Siinä oli mulle kasvun paikka ja aloin aktiivisesti puhua osille, kun kuulin heidän "ääniä" päässä tai sillloin, kun ne olivat etualalla. Lapsiosien suhde aikuisiin osiin voi olla hyvinkin vaikea. Enhän mä ollut huomioinut niitä vuosikausiin. Nyt tilanne on parempi ja mun lapsiosat harvemmin ovat edessä ilman, että joku aikuisempi minä on lähettyvillä. Takaumia mulla ei ole missään perinteisessä muodossa ja niiden mahdolliisuus kyllä pelottaa mua. Ei tässä kuitenkaan mitään vaarallista ole. Nekin osat joita aluksi pelkäsin ovat lopulta tosi ymmärrettäviä, kun niihin tutustuu paremmin.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • Mun elämä on ollut jonkin aikaa melkoista osasta toiseen seilaamista... Tosin tähän tottuu ja kun osat tulevat tutuiksi niitä ei pelkää yhtä paljon. Nyt oon onneksi alkanut saada jotain kommunikaatiota ja yhteistyötä osien välille, joten oleminen ei ole väsymyksen sekaista kaaosta. Tuntemani lapsiosat tulevat esiin vain hyvin turvallisissa olosuhteissa eli ei ole tarvinnut toistaiseksi huolehtia siitä kovinkaan paljoa. Toki ovat hyvin herkkiä sille nähdäänkö ja kuullaanko heitä. Lisäksi asiat, jotka painavat heidän mieltään eivät aina ole aikuisellekaan helppoa kuultavaa. Jos osa tulee huonona hetkenä niin kerron heille, että näen ja kuulen heidät ja lupaan palata asiaan. Lähtökohtaisesti ajattelen, että lapsiosien murheita on hyvä kuunnella, tosin aina ei ole hyvä hetki. Silloin kerron myös miksi jonkun aikuisen minän olisi parempi olla etualalla juuri sillä hetkellä. Oon myös alkanut pyytää muita osia pitää huolta pienistä osista sisällä, jos pään ulkopuolella tarvitaan jotain tiettyä osaa. Lapsiosia on hyvä kohdella lapsina. Tää pätee aikuisiin osiin, terapeuttiin ja läheisiin. Niitä kannattaa rauhoitella kuin rauhoittelisi lapsia ja nille kannattaa puhua lapselle sopivalla tasolla. Joskus toimii viltit, leikkiminen halit ja pehmolelut. Maadoittaminen voi välillä olla tosin haastavaa, koska osia on tosi paljon. Etuallalle voi hyvinkin tupsahtaa väärä minä. Mulla asiat ovat menneet niin päin, että osat eivät tulleet pitkään aikaan esiin terapiassa ollenkaan mutta muualla kyllä. Mun kumppanista tuli monelle osalle luotettava tyyppi. Hän puhui niille lempeitä, auttoi maadoittamisessa ja kuunteli murheita. Tietty tää oli vähän ongelma, että osat eivät luottaneet aikuiseen minään mutta mun kumppaniin kyllä :'D Siinä oli mulle kasvun paikka ja aloin aktiivisesti puhua osille, kun kuulin heidän "ääniä" päässä tai sillloin, kun ne olivat etualalla. Lapsiosien suhde aikuisiin osiin voi olla hyvinkin vaikea. Enhän mä ollut huomioinut niitä vuosikausiin. Nyt tilanne on parempi ja mun lapsiosat harvemmin ovat edessä ilman, että joku aikuisempi minä on lähettyvillä. Takaumia mulla ei ole missään perinteisessä muodossa ja niiden mahdolliisuus kyllä pelottaa mua. Ei tässä kuitenkaan mitään vaarallista ole. Nekin osat joita aluksi pelkäsin ovat lopulta tosi ymmärrettäviä, kun niihin tutustuu paremmin.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • Voiko lapsiosalle paljon/ollenkaan painottaa, että se on jo kasvanut isoksi ja aika on kokonaan muuttunut ja on kulunut 20 vuotta niistä tapahtumista? Voiko se pelästyä? Tai miten olisi parasta yrittää "häntä" pääsemään tähän nykypäivään? Pitäiskö silloinkin sanoa, että sinä ollet yksi ja sama ihminen eri tunteineen? Toisin sanoen miten pitäisi käyttäytyä, että lapsiosan erillisyys aikuisesa minästä vähenisi?Oletteko edistyneet kun lapsiosa on ollut esillä? Jos niin mikä on ollut paras tapa? Onko teillä silloinkin aina "aikuinen minä" siinä lähettyvillä?
  • Voiko lapsiosalle paljon/ollenkaan painottaa, että se on jo kasvanut isoksi ja aika on kokonaan muuttunut ja on kulunut 20 vuotta niistä tapahtumista? Voiko se pelästyä? Tai miten olisi parasta yrittää "häntä" pääsemään tähän nykypäivään? Pitäiskö silloinkin sanoa, että sinä ollet yksi ja sama ihminen eri tunteineen? Toisin sanoen miten pitäisi käyttäytyä, että lapsiosan erillisyys aikuisesa minästä vähenisi?Oletteko edistyneet kun lapsiosa on ollut esillä? Jos niin mikä on ollut paras tapa? Onko teillä silloinkin aina "aikuinen minä" siinä lähettyvillä?
  • @TunteetOn Mä yritän aina välillä vaivihkaa kysellä mun osilta voitaisko olla sama henkilö. Ei kuulemma. Sille lienee jokin syy, ettei integraatio voi tapahtua. Järjestelmä kaipaa vielä kaikkia osiaan pysyäkseen kasassa. Ollaan sellaisella "me ollaan nyt tiimi -levelillä" ja se on aika siistiä. Lapsiosien kanssa aikuisemmat osat ovat ottaneet huolenpitäjän ja suojelijan roolia. Kerrotaan niille, että ne ovat turvassa eikä täällä ole mitään vaarallista (minne ikinä tupsahtavatkaan) ja voivat puhua aikuisille osille, jos on murheita. Pikkuhiljaa nuo ovatkin avautuneet. Vaikeuksia on kuitenkin tuottanut, että lasten kyky käsittää mitä on tapahtunut on aika rajallista ja sisältää ainakin mun osilla paljon fantasiajuttuja. Niiden kertomukset kuhisee noitia ja sankareita.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • @TunteetOn Mä yritän aina välillä vaivihkaa kysellä mun osilta voitaisko olla sama henkilö. Ei kuulemma. Sille lienee jokin syy, ettei integraatio voi tapahtua. Järjestelmä kaipaa vielä kaikkia osiaan pysyäkseen kasassa. Ollaan sellaisella "me ollaan nyt tiimi -levelillä" ja se on aika siistiä. Lapsiosien kanssa aikuisemmat osat ovat ottaneet huolenpitäjän ja suojelijan roolia. Kerrotaan niille, että ne ovat turvassa eikä täällä ole mitään vaarallista (minne ikinä tupsahtavatkaan) ja voivat puhua aikuisille osille, jos on murheita. Pikkuhiljaa nuo ovatkin avautuneet. Vaikeuksia on kuitenkin tuottanut, että lasten kyky käsittää mitä on tapahtunut on aika rajallista ja sisältää ainakin mun osilla paljon fantasiajuttuja. Niiden kertomukset kuhisee noitia ja sankareita.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?