• Traumahoidon ensimmäinen vaihe

    Kuinka kauan teillä on traumaterapiassa kestänyt ensimmäinen vaihe? Mitä esimmäisen vaiheen aikana on tapahtunut, onko voinnissa tapahtunut paljon tasaantumista? Minkälainen tilanne on ollut siirryttäessä seuraavaan vaiheeseen? Liukuviahan nämä vaiheet ovat toki.Käyn itse tällä hetkellä traumahoidon ensimmäistä vaihetta. Tuntuu vaikealta tuoda osia tietoiseksi tämän päivän asioista. Osat elää menneisyyttä. Tiedon tasolla ymmärtävät, mutta kokemuksen tasolla eivät. Jotkut osat kieltävät traumatapahtumat. Rauhoittuminen terapiaan on vaikeaa. Tunteista on vaikea saada kiinni aidosti. Itkeä en pysty, vaikka olisi kuinka tukala olo. Välillä on vaikeaa olla puhumatta traumakokemuksista. Saan niistäkin puhua, mutta se ei ole terapian fokuksessa tässä vaiheessa. Osat voi puhua pahasta olosta ja ahdistuksesta, mutta aidoista tunteista saa heikosti kiinni. Helpottaako se ajan myötä? Tuntuu, että olen ihan pihalla tällä hetkellä ja ahdistus on suurta. Muunlaista terapiaa on vuosia takana, mutta nyt vasta traumaterapia.
  • Kuinka kauan teillä on traumaterapiassa kestänyt ensimmäinen vaihe? Mitä esimmäisen vaiheen aikana on tapahtunut, onko voinnissa tapahtunut paljon tasaantumista? Minkälainen tilanne on ollut siirryttäessä seuraavaan vaiheeseen? Liukuviahan nämä vaiheet ovat toki.Käyn itse tällä hetkellä traumahoidon ensimmäistä vaihetta. Tuntuu vaikealta tuoda osia tietoiseksi tämän päivän asioista. Osat elää menneisyyttä. Tiedon tasolla ymmärtävät, mutta kokemuksen tasolla eivät. Jotkut osat kieltävät traumatapahtumat. Rauhoittuminen terapiaan on vaikeaa. Tunteista on vaikea saada kiinni aidosti. Itkeä en pysty, vaikka olisi kuinka tukala olo. Välillä on vaikeaa olla puhumatta traumakokemuksista. Saan niistäkin puhua, mutta se ei ole terapian fokuksessa tässä vaiheessa. Osat voi puhua pahasta olosta ja ahdistuksesta, mutta aidoista tunteista saa heikosti kiinni. Helpottaako se ajan myötä? Tuntuu, että olen ihan pihalla tällä hetkellä ja ahdistus on suurta. Muunlaista terapiaa on vuosia takana, mutta nyt vasta traumaterapia.
  • Hei palapeli! Min olen aloittanut psykoterapian syksyllä, käyntejä yhdeksän yhteensä. Sitä ennen terapiaa epäsäännöllisesti. En osaa sanoa tarkalleen, että missä vaiheessa olen eikä siitä ole terapeutin kanssa puhuttu. Diagnoosini on traumaperäinen stressihäiriö (terapeutti sanoi, että voisi olla kompleksinen traumapeäinen sressihäiriö, koska traumatisoituminen niin laajaa ja pitkäkestoista). Joka tapauksessa, pystyn puhumaan traumoistani terapeutille humahtamatta takaumiin täysin, säilyttäen tietoisuuteni nykyhetkessä. Itken ja tunnen, yleensä kertomukseni jälkeen ja ymmärrän mitä trauma on minussa saanut aikaan. Osani ovat alkaneet sulautua, esim. työminä ja MINÄ olivat tidella erillään ennen. Ne olivat lähes toistensa vastakohdat. Defenssini ovat normalisoituneet enkä häpeä itseänita minulle tapahtuneita asioita, voin jopa myöntää minulle tapahtuneita asioita, muillekin kuin itselleni.Vointini on välillä romahtanut, esim viime kerralla en luottanut terapeuttiini ja piilouduin osan taakse. Terapeutti huomasi sen ja alkoi kaivaa minua esiin. Hän vaati minua sanomaan kaikkien osien kuullen, että "mitä minulle tehtiin, ei ollut minun syytäni"....Hyvä terapeutti on taivaan lahja. tsemppiä palapeli! :-)
  • Hei palapeli! Min olen aloittanut psykoterapian syksyllä, käyntejä yhdeksän yhteensä. Sitä ennen terapiaa epäsäännöllisesti. En osaa sanoa tarkalleen, että missä vaiheessa olen eikä siitä ole terapeutin kanssa puhuttu. Diagnoosini on traumaperäinen stressihäiriö (terapeutti sanoi, että voisi olla kompleksinen traumapeäinen sressihäiriö, koska traumatisoituminen niin laajaa ja pitkäkestoista). Joka tapauksessa, pystyn puhumaan traumoistani terapeutille humahtamatta takaumiin täysin, säilyttäen tietoisuuteni nykyhetkessä. Itken ja tunnen, yleensä kertomukseni jälkeen ja ymmärrän mitä trauma on minussa saanut aikaan. Osani ovat alkaneet sulautua, esim. työminä ja MINÄ olivat tidella erillään ennen. Ne olivat lähes toistensa vastakohdat. Defenssini ovat normalisoituneet enkä häpeä itseänita minulle tapahtuneita asioita, voin jopa myöntää minulle tapahtuneita asioita, muillekin kuin itselleni.Vointini on välillä romahtanut, esim viime kerralla en luottanut terapeuttiini ja piilouduin osan taakse. Terapeutti huomasi sen ja alkoi kaivaa minua esiin. Hän vaati minua sanomaan kaikkien osien kuullen, että "mitä minulle tehtiin, ei ollut minun syytäni"....Hyvä terapeutti on taivaan lahja. tsemppiä palapeli! :-)
  • Tuota häpeää olen itse asiassa miettinyt viime aikoina paljon.. Se ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta näitä eri teemoja varmaan kaikilla putkahtelee esille terapian edetessä... Se, että häpeää kertoa terapeutille asioita mitä on tehty sille pienelle lapselle, on jotenki älytöntä. En ennemmin oo ajatellu sitä ja ennen oon voinu kertoa terapeutille tyyliin kaikki. Miks yhtäkkiä en enää viitsi kertoa kaikkea mitä olen alkanut muistaa, siis yksittäisiä traumamuistoja... Onko niitä pakko kertoa??? Tuntuu ahdistavalta, koska kai pelkäään /häpeän sitä reaktiota mitäse aiheuttaa muissa ihmisissä... Johtunee siitä kun terapeutti sano mulle toissakerralla, et mun elämä on ollu niinku kauhuelokuvassa ja häntä ihan rinnasta puristi.. Tuntuu siltä, et miten mä oonkestäny sen kaiken ja miks se tapahtu jne...
  • Tuota häpeää olen itse asiassa miettinyt viime aikoina paljon.. Se ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta näitä eri teemoja varmaan kaikilla putkahtelee esille terapian edetessä... Se, että häpeää kertoa terapeutille asioita mitä on tehty sille pienelle lapselle, on jotenki älytöntä. En ennemmin oo ajatellu sitä ja ennen oon voinu kertoa terapeutille tyyliin kaikki. Miks yhtäkkiä en enää viitsi kertoa kaikkea mitä olen alkanut muistaa, siis yksittäisiä traumamuistoja... Onko niitä pakko kertoa??? Tuntuu ahdistavalta, koska kai pelkäään /häpeän sitä reaktiota mitäse aiheuttaa muissa ihmisissä... Johtunee siitä kun terapeutti sano mulle toissakerralla, et mun elämä on ollu niinku kauhuelokuvassa ja häntä ihan rinnasta puristi.. Tuntuu siltä, et miten mä oonkestäny sen kaiken ja miks se tapahtu jne...
  • Hei Palapeli!Ensimmäinen vaihe kesti noin 1.5 vuotta. Sahaaminen yli- ja ja alivireystilojen välillä vähentyi. Siis olo vakautui selvästi.1. vuosi terapiassa puhuttiin/puhuin lähinnä aina siitä, mitä asiaa mulla/milläkin osalla sattui aina silloin olemaan pinnalla. Maadoittumista/läsnäoloa opeteltiin runsaasti. Esim. nimeä kolme punaista esinettä huoneesta, mikä vuosi nyt on, ym.Palleahengityksen opettelu auttaa myös vireystilan hallinnassa. Pidennetty uloshengitys laskee ylivireyttä ja pidennetty sisäänhengitys laskee alivireyttä.Myös jos tunteet alkavat myllertää, niin silloin kannattaa kiinittää huomio ulkoisiin asioihin ja kehon tuntemuksiin. Yritä silloin sanoittaa (kuvaile) , missä kohtaa kehossa tuntuu, miltä tuntuu ym.Hyväksy itsesi kaikkine osinesi sellaisena kuin aidosti olet. Hyväksy osien kantamat tunteet omiksesi! Nehän ovat sinun tunteita, mutta ovat vaan erkaantuneet sinusta, koska jostakin syystä et joskus ole voinut hyväksiä niitä piirteitä itsessäsi. Helpottaisi, jos myös lähi ympäristösi heijastaisi hyväksyntää sinun kaikille - piilotelluillekin piirteille.Olosi helpottuu varmasti terapian edettyä.
  • Hei Palapeli!Ensimmäinen vaihe kesti noin 1.5 vuotta. Sahaaminen yli- ja ja alivireystilojen välillä vähentyi. Siis olo vakautui selvästi.1. vuosi terapiassa puhuttiin/puhuin lähinnä aina siitä, mitä asiaa mulla/milläkin osalla sattui aina silloin olemaan pinnalla. Maadoittumista/läsnäoloa opeteltiin runsaasti. Esim. nimeä kolme punaista esinettä huoneesta, mikä vuosi nyt on, ym.Palleahengityksen opettelu auttaa myös vireystilan hallinnassa. Pidennetty uloshengitys laskee ylivireyttä ja pidennetty sisäänhengitys laskee alivireyttä.Myös jos tunteet alkavat myllertää, niin silloin kannattaa kiinittää huomio ulkoisiin asioihin ja kehon tuntemuksiin. Yritä silloin sanoittaa (kuvaile) , missä kohtaa kehossa tuntuu, miltä tuntuu ym.Hyväksy itsesi kaikkine osinesi sellaisena kuin aidosti olet. Hyväksy osien kantamat tunteet omiksesi! Nehän ovat sinun tunteita, mutta ovat vaan erkaantuneet sinusta, koska jostakin syystä et joskus ole voinut hyväksiä niitä piirteitä itsessäsi. Helpottaisi, jos myös lähi ympäristösi heijastaisi hyväksyntää sinun kaikille - piilotelluillekin piirteille.Olosi helpottuu varmasti terapian edettyä.
  • Klaara, sinähän olet todella hyvin päässyt terapiassa alkuun! Huh, mulla kun on terapiaa takana useita kuukausia, on vasta luottamuksessa päästy alkuun. Ja käyn terapiassa 2 kertaa viikossa. Mun terapiassa ei traumakokemuksia aktiivisesti käsitellä ollenkaan tässä alkuvaiheessa, koska minulla on c-ptsd (komleksinen postraumaattinen stressireaktio) lisäksi vaikea dissosiaatiohäiriö. Dissosiaatiohäiriö vaatii hoitoa ensin.TunteetOn, tuota maadoittamista on tehty, tai yritetty. Sitä tehtiin jo edellisen terapiani aikana paljon. Pystyn vakauttamaan itseni niin, että olen nykyhetkessä, mutta silloin osat ei tule nykyhetkeen, vaan vaihdan aikuisen rooliin. Osat elää trauma-aikaa. Mulle keho on niin vaikea asia, että vielä en pysty juurikaan kuvailemaan kehon tuntemuksia. Tunteiden hallinta on myös varsin heikkoa, mutta terapian yhteydessä suurin haaste on se, että en yksinkertaisesti tunne niitä tunteita. Ne on täysin irrallaan. Mulla usein ei nuo maadoittamiset ym. saa oloa rauhoittumaan jos olen todella ahdistunut. Helposti edelleen tipahdan todella syvään keholliseen oireiluun.Mekään ei sinänsä olla mitenkään selkeästi puhuttu traumahoidon vaiheista (muuta kuin, että traumahoito on vaiheittaista), mutta tiedän, että alussa ollaan. Toki osat ajoittain kertoo omia traumakokemuksiaan, jos ne tulee pintaan. Toivon vaan, että tämä olo hellittäisi jossain vaiheessa.
  • Klaara, sinähän olet todella hyvin päässyt terapiassa alkuun! Huh, mulla kun on terapiaa takana useita kuukausia, on vasta luottamuksessa päästy alkuun. Ja käyn terapiassa 2 kertaa viikossa. Mun terapiassa ei traumakokemuksia aktiivisesti käsitellä ollenkaan tässä alkuvaiheessa, koska minulla on c-ptsd (komleksinen postraumaattinen stressireaktio) lisäksi vaikea dissosiaatiohäiriö. Dissosiaatiohäiriö vaatii hoitoa ensin.TunteetOn, tuota maadoittamista on tehty, tai yritetty. Sitä tehtiin jo edellisen terapiani aikana paljon. Pystyn vakauttamaan itseni niin, että olen nykyhetkessä, mutta silloin osat ei tule nykyhetkeen, vaan vaihdan aikuisen rooliin. Osat elää trauma-aikaa. Mulle keho on niin vaikea asia, että vielä en pysty juurikaan kuvailemaan kehon tuntemuksia. Tunteiden hallinta on myös varsin heikkoa, mutta terapian yhteydessä suurin haaste on se, että en yksinkertaisesti tunne niitä tunteita. Ne on täysin irrallaan. Mulla usein ei nuo maadoittamiset ym. saa oloa rauhoittumaan jos olen todella ahdistunut. Helposti edelleen tipahdan todella syvään keholliseen oireiluun.Mekään ei sinänsä olla mitenkään selkeästi puhuttu traumahoidon vaiheista (muuta kuin, että traumahoito on vaiheittaista), mutta tiedän, että alussa ollaan. Toki osat ajoittain kertoo omia traumakokemuksiaan, jos ne tulee pintaan. Toivon vaan, että tämä olo hellittäisi jossain vaiheessa.
  • Mustakin tuntuu jotenkin kummalliselta, että oon jo päässyt lyhyessä ajassa noin pitkälle.. Voisiko olla niin, että oon nyt kypsynyt niin että oon tarpeeksi vahva henkisesti kohtaamaan kaikki asiat semmosina kuin ne on. Mun elämässä on tapahtunut paljon isoja asioita ja mikään ei oikeastaan järkytä tai yllätä. Enää. Mä oon kauan ollu defenssieni takana, eläny sellasta "feikki"-elämää.. muutama vuosi sitte kuitenki yks kaks päätin ,että enää en valehtele itelleni. Siitä lähti purkautumaan mun traumat yksi kerrallansa. Aina näihin päiviin asti traumamuisto toisensa jälkeen on tullut tietoisuuteeni. Nyt jälkeenpäin sitä vasta tajuaakin, että miten sekasin sitä on ollut.. ja silti elänyt mukaterveen elämää..
  • Mustakin tuntuu jotenkin kummalliselta, että oon jo päässyt lyhyessä ajassa noin pitkälle.. Voisiko olla niin, että oon nyt kypsynyt niin että oon tarpeeksi vahva henkisesti kohtaamaan kaikki asiat semmosina kuin ne on. Mun elämässä on tapahtunut paljon isoja asioita ja mikään ei oikeastaan järkytä tai yllätä. Enää. Mä oon kauan ollu defenssieni takana, eläny sellasta "feikki"-elämää.. muutama vuosi sitte kuitenki yks kaks päätin ,että enää en valehtele itelleni. Siitä lähti purkautumaan mun traumat yksi kerrallansa. Aina näihin päiviin asti traumamuisto toisensa jälkeen on tullut tietoisuuteeni. Nyt jälkeenpäin sitä vasta tajuaakin, että miten sekasin sitä on ollut.. ja silti elänyt mukaterveen elämää..
  • Quote Originally Posted by Palapeli View Post
    Ja käyn terapiassa 2 kertaa viikossa. Mun terapiassa ei traumakokemuksia aktiivisesti käsitellä ollenkaan tässä alkuvaiheessa, koska minulla on c-ptsd. Pystyn vakauttamaan itseni niin, että olen nykyhetkessä, mutta silloin osat ei tule nykyhetkeen, vaan vaihdan aikuisen rooliin. Osat elää trauma-aikaa. Toki osat ajoittain kertoo omia traumakokemuksiaan, jos ne tulee pintaan. Toivon vaan, että tämä olo hellittäisi jossain vaiheessa.
    Kaksi terapiakäyntiä viikossa on jo aika tiivis tahti. Ilmeisesti jaksat tätä tahtia kuitenkin hyvin?Traumamuistojen käsittely vaatii hyvää vakautta ja integrointikykyä. Sitä EI SAA yrittää liian aikaisin! Integrointikyky kasvaa jokaisella kerralla, kun kohtaat rohkeasti - voimakkakkaammatkin tunteet tai käsittelet mieleen nousevat muistot ym.Yhteyden saanti aikuisesta osiin ja osien tulo nykyhetkeen on tärkeä välivaihe.Hyvä kirja, joka kertoo laajalti vakautuksesta on: Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminenhttps://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=24783/6Hyvää luettavaa on myös kirja: Trauma ja kehohttps://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=24783/3Sellainen kirja, kuin Vainottu mieli on perusteellinen, mutta hieman raskaampaa luettavaa.https://www.traumaterapiakeskus.com/...tml?id=24783/4
  • Quote Originally Posted by Palapeli View Post
    Ja käyn terapiassa 2 kertaa viikossa. Mun terapiassa ei traumakokemuksia aktiivisesti käsitellä ollenkaan tässä alkuvaiheessa, koska minulla on c-ptsd. Pystyn vakauttamaan itseni niin, että olen nykyhetkessä, mutta silloin osat ei tule nykyhetkeen, vaan vaihdan aikuisen rooliin. Osat elää trauma-aikaa. Toki osat ajoittain kertoo omia traumakokemuksiaan, jos ne tulee pintaan. Toivon vaan, että tämä olo hellittäisi jossain vaiheessa.
    Kaksi terapiakäyntiä viikossa on jo aika tiivis tahti. Ilmeisesti jaksat tätä tahtia kuitenkin hyvin?Traumamuistojen käsittely vaatii hyvää vakautta ja integrointikykyä. Sitä EI SAA yrittää liian aikaisin! Integrointikyky kasvaa jokaisella kerralla, kun kohtaat rohkeasti - voimakkakkaammatkin tunteet tai käsittelet mieleen nousevat muistot ym.Yhteyden saanti aikuisesta osiin ja osien tulo nykyhetkeen on tärkeä välivaihe.Hyvä kirja, joka kertoo laajalti vakautuksesta on: Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminenhttps://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=24783/6Hyvää luettavaa on myös kirja: Trauma ja kehohttps://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=24783/3Sellainen kirja, kuin Vainottu mieli on perusteellinen, mutta hieman raskaampaa luettavaa.https://www.traumaterapiakeskus.com/...tml?id=24783/4
  • Mä tuun tähän ketjuun, vaikka ei oo mitään kovinkaan jäsenneltyä sanottavaa :') Mun terapia on ollut siitä pukkoilevaan, että oon ollut hoidossa jo vuosia ja nyt vasta traumaterapiassa. Nykyinen terapeutti on kolmas terapeuttini. Ekassa terapiassa olin aivan kuisitilla enkä tiennyt mistä siellä olisi pitänyt puhua. Työssäkäyvä minäni kävi siellä kuin palaverissa eikä terpauttikaan osannut nähdä mun ongelman laajutta. Vaikutin niin hyvinpärjäävältä, että hämäsin kaikkia ympärilläni - jopa itseäni. Hukkuttauduin hyvinä aikoina töihin, mutta romahdus tuli aina jossain vaiheessa. Romahduksien aikana taisin käydä huomaamattani osissani. Välillä en noussut sängystä ollenkaan, välillä olin lähdössä uudelle alalle, välillä halusin kuolla, välillä rakastin kaikkea ja kaikkia ympärilläni, joskus olin kuin lapsi, välillä olin kuin psykoosissa. Ajattelen sen nyt niin, että aikuinen minäni on jo käynyt vuosia terapiassa mutta nyt täytyy viedä kaikki muutkin minäni sinne. Itkin ensimmäistä kertaa terapiassa jokunen käynti sitten. Se oli hieno saavutus.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • Mä tuun tähän ketjuun, vaikka ei oo mitään kovinkaan jäsenneltyä sanottavaa :') Mun terapia on ollut siitä pukkoilevaan, että oon ollut hoidossa jo vuosia ja nyt vasta traumaterapiassa. Nykyinen terapeutti on kolmas terapeuttini. Ekassa terapiassa olin aivan kuisitilla enkä tiennyt mistä siellä olisi pitänyt puhua. Työssäkäyvä minäni kävi siellä kuin palaverissa eikä terpauttikaan osannut nähdä mun ongelman laajutta. Vaikutin niin hyvinpärjäävältä, että hämäsin kaikkia ympärilläni - jopa itseäni. Hukkuttauduin hyvinä aikoina töihin, mutta romahdus tuli aina jossain vaiheessa. Romahduksien aikana taisin käydä huomaamattani osissani. Välillä en noussut sängystä ollenkaan, välillä olin lähdössä uudelle alalle, välillä halusin kuolla, välillä rakastin kaikkea ja kaikkia ympärilläni, joskus olin kuin lapsi, välillä olin kuin psykoosissa. Ajattelen sen nyt niin, että aikuinen minäni on jo käynyt vuosia terapiassa mutta nyt täytyy viedä kaikki muutkin minäni sinne. Itkin ensimmäistä kertaa terapiassa jokunen käynti sitten. Se oli hieno saavutus.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • TunteetOn: Mun vointi on sen verran heikko, että terapia 2 kertaa viikossa on ollut välttämätön. Dissosioin niin voimakkaasti ja arjessa on isot ongelmat. Olisin muuten sairaalahoidossa. Ja muutenkin mulle on ollut tärkeää tiivis tearpiatahti. Nytkään en meinaa muistaa edellisestä terapiakäynnistä mitään dissosioinnin takia. Mun on todella vaikea luottaa ja päästä kiinni asioihin. Jos olisi harvemmin, en pystyisi. Mun ongelma on just tuo, että en tavoita niitä tunteita, joten on vaikea suhtautua niihin yhtään mitenkään. Terapeutti on sanonut, että mulla on paljon osia, jotka on täysin irrallaan, ilman, että niillä on mitään tietoisuutta nykyhetkestä. Mun traumatisoituminen on alkanut niin varhaisessa vaiheessa. Olen lukenut pariinkin otteeseen nuo molemmat kirjat, Vainottu mieli ja Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Hienoja teoksia! :) Silti ne käytännönkokemukset on erikseen. Toki kirjoissakin on esimerkkejä, mutta se on silti eri asia.
  • TunteetOn: Mun vointi on sen verran heikko, että terapia 2 kertaa viikossa on ollut välttämätön. Dissosioin niin voimakkaasti ja arjessa on isot ongelmat. Olisin muuten sairaalahoidossa. Ja muutenkin mulle on ollut tärkeää tiivis tearpiatahti. Nytkään en meinaa muistaa edellisestä terapiakäynnistä mitään dissosioinnin takia. Mun on todella vaikea luottaa ja päästä kiinni asioihin. Jos olisi harvemmin, en pystyisi. Mun ongelma on just tuo, että en tavoita niitä tunteita, joten on vaikea suhtautua niihin yhtään mitenkään. Terapeutti on sanonut, että mulla on paljon osia, jotka on täysin irrallaan, ilman, että niillä on mitään tietoisuutta nykyhetkestä. Mun traumatisoituminen on alkanut niin varhaisessa vaiheessa. Olen lukenut pariinkin otteeseen nuo molemmat kirjat, Vainottu mieli ja Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen. Hienoja teoksia! :) Silti ne käytännönkokemukset on erikseen. Toki kirjoissakin on esimerkkejä, mutta se on silti eri asia.
  • Niin ja noista mieleen nousevista muistoista me ei juurikaan puhuta terapiassa. Puhutaan vain siitä, miten osat kokee asiat.
  • Niin ja noista mieleen nousevista muistoista me ei juurikaan puhuta terapiassa. Puhutaan vain siitä, miten osat kokee asiat.
  • anig: Kuinka pitkään nykyinen terapiasi on jatkunut? Tuota odottelen, että itsekin pystyisin tuntemaan ja itkemään. Osat kyllä juttelee terapeutin kanssa, mutta siltikin tunteet on kateissa. Pelko ja turvattomuus on ainoat tunteet, jotka saattaa osien kautta tulla. Tosi tuttua tuo, että aikuinen minä käy terapiassa ja "suorittaa". Sitä minäkin olen tehnyt paljon. Ja siihen aikuisen analysointiin järjen kautta on niin helppo paeta.
  • anig: Kuinka pitkään nykyinen terapiasi on jatkunut? Tuota odottelen, että itsekin pystyisin tuntemaan ja itkemään. Osat kyllä juttelee terapeutin kanssa, mutta siltikin tunteet on kateissa. Pelko ja turvattomuus on ainoat tunteet, jotka saattaa osien kautta tulla. Tosi tuttua tuo, että aikuinen minä käy terapiassa ja "suorittaa". Sitä minäkin olen tehnyt paljon. Ja siihen aikuisen analysointiin järjen kautta on niin helppo paeta.
  • Mulla siirryttiin noin 2 v terapian aloituksen jälkeen terapia vaihe 2. Ekassa keskityttiin enemmän siihen, että opettelin sietämään trauma kokemuksien aiheuttamia tunteita ja ahdistus väheni vaiheen edetessä. Ekan vaiheen suurin opetus oli se, että opin jättämään trauman aiheuttamat ajatukset sivuun. Pystyin jälleen luomaan ihmissuhteita, harrastamaan, työkyky parani ja tunsin oloni huomattavasti paremmaksi. Vaihe 1 siirtyminen vaiheeseen 2 oli raju. Olo oli hyvä vaiheessa 1 ja yhtäkkiä löysin itseni hurjien tunteiden keskeltä. Vaiheessa 2. Olin molemmissa vuoron perään. Vaihe 2 oli prosessin rankin, toisaalta parantavin. Sain otteen osien sisällä olevista persoonan osista ja ne on vähitellen muhun. Samalla tuli seinä vastaan, käsiteltävää oli liikaa. Oon pääasiassa käsitellyt kokemukseni ja muistan kaiken. Työkyky normaali. Kaltoinkohtelia eli äidin kans, taistelen edelleen. Yritys sabotoida mun elämää on kova. Mut, oon oppinut pysymään lujana ja avovaimo tukee :)
  • Mulla siirryttiin noin 2 v terapian aloituksen jälkeen terapia vaihe 2. Ekassa keskityttiin enemmän siihen, että opettelin sietämään trauma kokemuksien aiheuttamia tunteita ja ahdistus väheni vaiheen edetessä. Ekan vaiheen suurin opetus oli se, että opin jättämään trauman aiheuttamat ajatukset sivuun. Pystyin jälleen luomaan ihmissuhteita, harrastamaan, työkyky parani ja tunsin oloni huomattavasti paremmaksi. Vaihe 1 siirtyminen vaiheeseen 2 oli raju. Olo oli hyvä vaiheessa 1 ja yhtäkkiä löysin itseni hurjien tunteiden keskeltä. Vaiheessa 2. Olin molemmissa vuoron perään. Vaihe 2 oli prosessin rankin, toisaalta parantavin. Sain otteen osien sisällä olevista persoonan osista ja ne on vähitellen muhun. Samalla tuli seinä vastaan, käsiteltävää oli liikaa. Oon pääasiassa käsitellyt kokemukseni ja muistan kaiken. Työkyky normaali. Kaltoinkohtelia eli äidin kans, taistelen edelleen. Yritys sabotoida mun elämää on kova. Mut, oon oppinut pysymään lujana ja avovaimo tukee :)
  • Tää miten etenee on hyvin yksilöllistä. Mul on tosi raju tausta ja äidin käytös hyvin raakaa. Mul on parantavana tekijänä ollut isä ja mummu. Edennyt poikkeuksellisen nopeasti. Elämä hymyilee täl hetkel, tosiaan tammikuussa alan työn ohessa lukemaan itteni lähihoitajaksi. Siis haaveillut alasta 10 v. En oo kokenut aiemmin pystyväni sellaiseen ammattiin. Nyt terapeutti sano, että anna mennä :)Käyn harvoin terapias. Tarviin tukea äidin kans, koska tosiaan hyökkäilee edelleen. Ettii väylän aiheuttaakseen mulle pahaa oloa.
  • Tää miten etenee on hyvin yksilöllistä. Mul on tosi raju tausta ja äidin käytös hyvin raakaa. Mul on parantavana tekijänä ollut isä ja mummu. Edennyt poikkeuksellisen nopeasti. Elämä hymyilee täl hetkel, tosiaan tammikuussa alan työn ohessa lukemaan itteni lähihoitajaksi. Siis haaveillut alasta 10 v. En oo kokenut aiemmin pystyväni sellaiseen ammattiin. Nyt terapeutti sano, että anna mennä :)Käyn harvoin terapias. Tarviin tukea äidin kans, koska tosiaan hyökkäilee edelleen. Ettii väylän aiheuttaakseen mulle pahaa oloa.
  • Tosiaan mielenterveyteen liittyvät asiat on erilaisia, kuin fyysiset. Se, miten ihmismieli reagoi esim. Traumaan on hyvin yksilöllistä. Sama pätee toipumiseen, toiset kykenee käsittelemään asioita nopeammin, kuin toiset. Toipumisen polku on myös yksilöllinen. Mun vinkki on unohtaa, kauan mikäkin kestää ajattelu. Tärkeintä on keskittyä siihen, miten voin vaikuttaa tässä hetkessä, jotta voisin paremmin. Tsemppiä :)
  • Tosiaan mielenterveyteen liittyvät asiat on erilaisia, kuin fyysiset. Se, miten ihmismieli reagoi esim. Traumaan on hyvin yksilöllistä. Sama pätee toipumiseen, toiset kykenee käsittelemään asioita nopeammin, kuin toiset. Toipumisen polku on myös yksilöllinen. Mun vinkki on unohtaa, kauan mikäkin kestää ajattelu. Tärkeintä on keskittyä siihen, miten voin vaikuttaa tässä hetkessä, jotta voisin paremmin. Tsemppiä :)
  • @Palapeli Terapiaa ja hoitovuosia mulla on takana jo aika paljon, joten vastaan tähän vähän pitkällisemmin. Oon saannut paljon hoitoa, joka ei toiminut olleenkaan mutta kävin vuoden kognitiivispohjaista terapiaa, joka toimi jokseenkin. Silloin sain samantyyppisiä taitoja, joita @lasipreinsessa kertoi saaneensa ensimmäisessä terapiavaiheessaan. Opin sietämään ja tunnistamaan traumasta johtuvia tunnereaktioita. En enää singahdellut silmittömään raivoon, jonkun osuessa kipeään kohtaan. Opin myös tunnistamaan tarpeitani, pyytämään kaipaamiani asioita ja laittamaan muille rajoja. Sitä kautta oon pystynyt muodostamaan parempia ihmissuhteita ja säätelemään omaa käytöstäni. Traumaterapiaan menin näillä pohjataidoilla ja puolisen vuotta oon ollut nykyisessä terapiassa. Olen luonut terapeuttiin jonkin asteisen luottamussuhteen ja olen pystynyt käymään läpi tunteita, jotka liittyvät kokemuksiin, jotka aikuinen minäni muistaa ja eivätkä ole menneet aivan silpuksi ja osien kannettavaksi.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • @Palapeli Terapiaa ja hoitovuosia mulla on takana jo aika paljon, joten vastaan tähän vähän pitkällisemmin. Oon saannut paljon hoitoa, joka ei toiminut olleenkaan mutta kävin vuoden kognitiivispohjaista terapiaa, joka toimi jokseenkin. Silloin sain samantyyppisiä taitoja, joita @lasipreinsessa kertoi saaneensa ensimmäisessä terapiavaiheessaan. Opin sietämään ja tunnistamaan traumasta johtuvia tunnereaktioita. En enää singahdellut silmittömään raivoon, jonkun osuessa kipeään kohtaan. Opin myös tunnistamaan tarpeitani, pyytämään kaipaamiani asioita ja laittamaan muille rajoja. Sitä kautta oon pystynyt muodostamaan parempia ihmissuhteita ja säätelemään omaa käytöstäni. Traumaterapiaan menin näillä pohjataidoilla ja puolisen vuotta oon ollut nykyisessä terapiassa. Olen luonut terapeuttiin jonkin asteisen luottamussuhteen ja olen pystynyt käymään läpi tunteita, jotka liittyvät kokemuksiin, jotka aikuinen minäni muistaa ja eivätkä ole menneet aivan silpuksi ja osien kannettavaksi.
    Minä x 27. Olen osissa mutta en rikki tai hullu. Elämästäni ei voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • @anig, kuulostaa vähän samalta kuin minun tausta. Paitsi, että minä sain hyvää kognitiivista terapiaa monta vuotta pidempään kuin sinä, ennen traumaterapiaa. Aiemman terapian aikana minäkin opin tunnistamaan omia reaktioitani. Mutta niiden hallintaan en ole kyennyt, edes vuosien harjoittelun jälkeen. Tosin minun hyväksikäyttötausta on alkanut niin varhain ja kestänyt niin kauan, että on vaikea sanoa erikseen mikä reagointi johtuu traumasta. Samoin tuon terapian aikana opin tunnistamaan tarpeitani ja turvautumaan terapeuttiin. Opin luottamaan, opin puhumaan (aluksi en puhunut juuri lainkaan). Olen myös oppinut tunnistamaan omaa arvoani ja puolustamaan rajojani. Mutta monessa asiassa olen silti edelleen todella heikoilla. Mutta se, mistä olen lähtenyt, on ollut aivan kaoottista. Minulla on traumaterapiaa takana suunnilleen yhtä paljon kuin sinulla nyt, ehkä hieman pidempään, riippuu miten laskee. Aluksi kävin harvemmin ja vasta kesällä aloin käydä 2x viikossa. Mutta tosiaan, traumaan liittyviä tunteita en juurikaan tavoita. Toivon, että jonkinlaista yhdistymistä tulee hiljalleen. Tämä totaalinen hajanaisuus tuntuu kuluttavalta.
  • @anig, kuulostaa vähän samalta kuin minun tausta. Paitsi, että minä sain hyvää kognitiivista terapiaa monta vuotta pidempään kuin sinä, ennen traumaterapiaa. Aiemman terapian aikana minäkin opin tunnistamaan omia reaktioitani. Mutta niiden hallintaan en ole kyennyt, edes vuosien harjoittelun jälkeen. Tosin minun hyväksikäyttötausta on alkanut niin varhain ja kestänyt niin kauan, että on vaikea sanoa erikseen mikä reagointi johtuu traumasta. Samoin tuon terapian aikana opin tunnistamaan tarpeitani ja turvautumaan terapeuttiin. Opin luottamaan, opin puhumaan (aluksi en puhunut juuri lainkaan). Olen myös oppinut tunnistamaan omaa arvoani ja puolustamaan rajojani. Mutta monessa asiassa olen silti edelleen todella heikoilla. Mutta se, mistä olen lähtenyt, on ollut aivan kaoottista. Minulla on traumaterapiaa takana suunnilleen yhtä paljon kuin sinulla nyt, ehkä hieman pidempään, riippuu miten laskee. Aluksi kävin harvemmin ja vasta kesällä aloin käydä 2x viikossa. Mutta tosiaan, traumaan liittyviä tunteita en juurikaan tavoita. Toivon, että jonkinlaista yhdistymistä tulee hiljalleen. Tämä totaalinen hajanaisuus tuntuu kuluttavalta.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?