• Traumanhoidon kolmas vaihe ja siitä selviäminen

    En itse ole vielä noin pitkällä, mutta olen lukenut että tämä vaihe voisi olla jopa kaikkein vaikein, koska tajuaa vasta silloin kokonaisuuden. Onko täällä ketään, joka voisi kertoa miten selvisi niistä ajatuksista?
  • En itse ole vielä noin pitkällä, mutta olen lukenut että tämä vaihe voisi olla jopa kaikkein vaikein, koska tajuaa vasta silloin kokonaisuuden. Onko täällä ketään, joka voisi kertoa miten selvisi niistä ajatuksista?
  • Luulen että olisin tuossa vaiheessa. Se on murskaava tunne, lyö täydellä voimalla maahan, itkemistä on niin paljon, että ei voi edes aloittaa. Vanhat suojat lyö edelleen päälle pahimmiksi kohdiksi, mutta ne näkee ja osaa arvostaa niitä. Voimia ja tunnetaitoja, luottoa itseen ja terapiaan on kuitenkin niin paljon, että asioista selviää. Kaatuu maahan traumojen kaatamana, mutta samalla jatkaa arkihommia ja kohta jo tuntuu paremmalta. Olen miettinyt että ehkä toi ”kaikkein vaikein vaihe” tarkoittaa, että on pakko tehdä töitä ja tarttee terapeutin apua, että prosessi etenee, suostuu näkemään ja suremaan. Muuten alkaa elää muka-terveen elämää, koska siihen alkaa kyetä ja se on niin paljon helpompaa. Siinä hulluimmassa vaiheessa itse asuin takaumissa, ei ollut mahdollisuutta paeta itseä. Siksi se oli niin vaikeaa. Nyt on tuossa mielessä helpompaa.Itse en ole koskaan pitänyt hetkistä, jolloin en muista tai tunne, suojelen vanhempia tms. Ne on tuntuneet hirveän vaikeilta hetkiltä, kuin olisi hukassa itseltään. Ei siksi haittaa, että näen asiat koko ajan selkeämmin ja selkeämmin.
  • Luulen että olisin tuossa vaiheessa. Se on murskaava tunne, lyö täydellä voimalla maahan, itkemistä on niin paljon, että ei voi edes aloittaa. Vanhat suojat lyö edelleen päälle pahimmiksi kohdiksi, mutta ne näkee ja osaa arvostaa niitä. Voimia ja tunnetaitoja, luottoa itseen ja terapiaan on kuitenkin niin paljon, että asioista selviää. Kaatuu maahan traumojen kaatamana, mutta samalla jatkaa arkihommia ja kohta jo tuntuu paremmalta. Olen miettinyt että ehkä toi ”kaikkein vaikein vaihe” tarkoittaa, että on pakko tehdä töitä ja tarttee terapeutin apua, että prosessi etenee, suostuu näkemään ja suremaan. Muuten alkaa elää muka-terveen elämää, koska siihen alkaa kyetä ja se on niin paljon helpompaa. Siinä hulluimmassa vaiheessa itse asuin takaumissa, ei ollut mahdollisuutta paeta itseä. Siksi se oli niin vaikeaa. Nyt on tuossa mielessä helpompaa.Itse en ole koskaan pitänyt hetkistä, jolloin en muista tai tunne, suojelen vanhempia tms. Ne on tuntuneet hirveän vaikeilta hetkiltä, kuin olisi hukassa itseltään. Ei siksi haittaa, että näen asiat koko ajan selkeämmin ja selkeämmin.
  • Tarkoitt
  • Tarkoitt
  • 3-vaihe tarkoittanee, että kaikki osat on saatu elämään nykyaikaa ja niiden muistot palautettua historialliseen muistiin.Kohtasitteko 2-vaiheessa mitään ylitsepääsemätöntä, esim. että ette kestäneet muistoja? Mulla ollut myrskyisää mutta eteenpäin on menty.PS. Sorry aikaisempi viestinkirjoitus katkesi, enkä saanut sitä enää korjattua, kun ei alkanut talentamaan uudelleen.
  • 3-vaihe tarkoittanee, että kaikki osat on saatu elämään nykyaikaa ja niiden muistot palautettua historialliseen muistiin.Kohtasitteko 2-vaiheessa mitään ylitsepääsemätöntä, esim. että ette kestäneet muistoja? Mulla ollut myrskyisää mutta eteenpäin on menty.PS. Sorry aikaisempi viestinkirjoitus katkesi, enkä saanut sitä enää korjattua, kun ei alkanut talentamaan uudelleen.
  • Mä en ite käy traumaterapiaa eikä mulla ole koskaan jaoteltu terapiaa mihinkään vaiheisiin. Aina on ollu se vaihe mitä on milloinkin tehty. Oletan että olisin tuossa vikassa vaiheessa ihan siksi, että ei tule enää hetkiä, että olisin kykenemätön omakohtaisesti muistamaan, mitä on tapahtunut ja mitä se on merkinnyt. Näen ison kuvan selvemmin ja selvemmin. Yksittäisiä asioita en vielä muista ja tunteet on edelleen vaikeita. Tai siis suru on, kaipaus, haikeus ja muut sen suuntaiset tunteet. Yritän surra mutta se on todella vaikeaa. Takaumia tulee mutta en humpsahda niihin kokonaan. Oletan että se on sitä, että kaikki itsessä asuu tässä päivässä. Jotkut jutut on edelleen ylitsepääsemättömän vaikeita. Esim. tänään tuli ylisukupolviset traumat. Pikkuinen minä on kantanut isoäidiltä perittyä traumaa, pahinta mitä ihminen voi kantaa. Se on kulkenut äidin kautta. Tunnen sen alkuperäisen isoäidin trauman, koska näin miten paha isoäidin oli olla. Tunnen äitini trauman siinä muodossa miten isoäiti sen hänelle siirsi ja tunnen myös missä muodossa äiti siirsi sen minulle. Rauhoitun itseni lääkkeillä. Tuskan käsittely jää myöhempään ajankohtaan, sillä nyt en pysty.
  • Mä en ite käy traumaterapiaa eikä mulla ole koskaan jaoteltu terapiaa mihinkään vaiheisiin. Aina on ollu se vaihe mitä on milloinkin tehty. Oletan että olisin tuossa vikassa vaiheessa ihan siksi, että ei tule enää hetkiä, että olisin kykenemätön omakohtaisesti muistamaan, mitä on tapahtunut ja mitä se on merkinnyt. Näen ison kuvan selvemmin ja selvemmin. Yksittäisiä asioita en vielä muista ja tunteet on edelleen vaikeita. Tai siis suru on, kaipaus, haikeus ja muut sen suuntaiset tunteet. Yritän surra mutta se on todella vaikeaa. Takaumia tulee mutta en humpsahda niihin kokonaan. Oletan että se on sitä, että kaikki itsessä asuu tässä päivässä. Jotkut jutut on edelleen ylitsepääsemättömän vaikeita. Esim. tänään tuli ylisukupolviset traumat. Pikkuinen minä on kantanut isoäidiltä perittyä traumaa, pahinta mitä ihminen voi kantaa. Se on kulkenut äidin kautta. Tunnen sen alkuperäisen isoäidin trauman, koska näin miten paha isoäidin oli olla. Tunnen äitini trauman siinä muodossa miten isoäiti sen hänelle siirsi ja tunnen myös missä muodossa äiti siirsi sen minulle. Rauhoitun itseni lääkkeillä. Tuskan käsittely jää myöhempään ajankohtaan, sillä nyt en pysty.
  • Mää koen olevani vaiheessa 3! Tai ainakin lähellä sitä. Koen, että asiat on käsitelty suurilta osin, mutta on ollut aika mennä elämässä eteenpäin ajatella tulevaisuutta ja löytää menneisyydestä jotakin sellaista jota, voi hyödyntää nykyisyydessä. Lääkitys on tosiaan 6kk sit purettu lähes täysin. Siis syön enää yhtä mietoa lääkettä nukkumiseen. Nyt varaan tk ajan ja siirryn tarvittaessa, koska opintoihin kuuluu, myös yövuoroja niin melatoniinia.Mulla on oma uni tullut takaisin, en romahda enää missään vaiheessa. Äiti on hankala ja tulee olemaan, tiedän omat rajat mihin meen ja mihin en mene. Tavallaan on vielä asioita, joiden kans oon vielä vaiheessa 2, mutta ne tulee käsiteltyä, jos tulee pääasia, että tää ei enää haittaa mun elämää.Mulle on ollut tärkeää täs vaihees tehdä nykyisyydessä jotakin uutta tai aloittaa joku sellainen, joka on prosessin takia ollut jäissä. Tosiaan opiskelen uuden ammatin. Koulu alkaa tammikuussa. :)
  • Mää koen olevani vaiheessa 3! Tai ainakin lähellä sitä. Koen, että asiat on käsitelty suurilta osin, mutta on ollut aika mennä elämässä eteenpäin ajatella tulevaisuutta ja löytää menneisyydestä jotakin sellaista jota, voi hyödyntää nykyisyydessä. Lääkitys on tosiaan 6kk sit purettu lähes täysin. Siis syön enää yhtä mietoa lääkettä nukkumiseen. Nyt varaan tk ajan ja siirryn tarvittaessa, koska opintoihin kuuluu, myös yövuoroja niin melatoniinia.Mulla on oma uni tullut takaisin, en romahda enää missään vaiheessa. Äiti on hankala ja tulee olemaan, tiedän omat rajat mihin meen ja mihin en mene. Tavallaan on vielä asioita, joiden kans oon vielä vaiheessa 2, mutta ne tulee käsiteltyä, jos tulee pääasia, että tää ei enää haittaa mun elämää.Mulle on ollut tärkeää täs vaihees tehdä nykyisyydessä jotakin uutta tai aloittaa joku sellainen, joka on prosessin takia ollut jäissä. Tosiaan opiskelen uuden ammatin. Koulu alkaa tammikuussa. :)
  • Triggerivaroitus Mulla on ollut vaikeinta käsitellä sitä, että mun isoisä lääkäri sanoi, että "oot täysin empatiakyvytön ja tunnekylmä ja empatiakyvytön" pappa vastas, että hyvä. Samaa sarjaa on oma äiti. Pelko, että oon samanlainen ja miten se on voinut ohittaa mut on ollut läsnä koko elämän. Oon epäillyt aina omaa hyvyyttäni. Nyt vasta luonut erilaisia esikuvia ja nähnyt muita ihmisiä :) oppinut sen, että se joka, suutuspäissään sanoo jotakin väärää ei oo paha vaan se, joka on ylpeä sanoessaan väärin on paha.Myöskin äidin läsnäoloon en tottunut. Muistan aina, kun psykologi alku vaiheessa, että sun oireita ylläpitää äiti. Ainoa vaihtoehto päästä eroon on katkaista välit.
  • Triggerivaroitus Mulla on ollut vaikeinta käsitellä sitä, että mun isoisä lääkäri sanoi, että "oot täysin empatiakyvytön ja tunnekylmä ja empatiakyvytön" pappa vastas, että hyvä. Samaa sarjaa on oma äiti. Pelko, että oon samanlainen ja miten se on voinut ohittaa mut on ollut läsnä koko elämän. Oon epäillyt aina omaa hyvyyttäni. Nyt vasta luonut erilaisia esikuvia ja nähnyt muita ihmisiä :) oppinut sen, että se joka, suutuspäissään sanoo jotakin väärää ei oo paha vaan se, joka on ylpeä sanoessaan väärin on paha.Myöskin äidin läsnäoloon en tottunut. Muistan aina, kun psykologi alku vaiheessa, että sun oireita ylläpitää äiti. Ainoa vaihtoehto päästä eroon on katkaista välit.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?