• Kaikki tai ei mitään

    Onpa huojentavaa että foorumi on taas pystyssä. Luojan kiitos. Teistä on aina ihan valtavasti apua.Noniin. Päätin että tulen kirjoittamaan asian ylös saman tien. Näitä asioita on vaikeaa selittää ihmisille jotka eivät itse dissosioi. Oon aiemminkin maininnut tällä foorumilla mun elämän läheisimmästä ihmisestä jonka kanssa tutustuin kun muutin yksin (oltuani huostaanotettuna ja sijoitettuna lähes koko ikäni) ja sain tueksi itsenäistymisvalmentajan.Siitä muutosta on kohta neljä vuotta ja ollaan oltu siitä asti tiiviisti tekemisissä. Hän on koulutukseltaan terapeutti ja sosiaalityöntekijä ja meidän suhteessa on ollut aika äidillisiä ja terapeuttisiakin piirteitä, mutta hän on todella fiksuna ja ammattitaitoisena ihmisenä tajunnut olla lähtemättä tähän äidin rooliin. Mistä mun lapsiosat tietysti riehaantuu kerta toisensa jälkeen. Aina välillä kun hän on ollut tavallistakin kiireisempi ja minä oon jäänyt yksin olojeni kanssa niin mun ratkaisuni on etääntyä, “irtautua” hänestä ja usein oikeastaan samalla kaikista läheisistä ihmisistä. Jätin äsken vastaamatta tälle ihmiselle, taas kerran. Emme ole puhuneet kunnolla varmaankaan muutamaan viikkoon. Minä vain en enää vastaa silloin harvakseltaan kun hänellä on aikaa puhua puhelimessa. Pitkään oli niin että puhuimme joka viikko puhelimessa noin kolmena iltana viikossa, mahdollisesti neljänäkin. Sattui ihan saatanasti tämä päätös. Tuntui ihan siltä kuin olisi hyvästellyt läheisen traagisessa tilanteessa. Siis melko lailla samalta kuin silloin, kun näin saattohoidossa olleen äitini viimeisen kerran. Kuin olisi yhtäkkiä saanut puukosta vatsaan. Reagoin näin aina kun hän on ollut kiireinen ja minä jäänyt usein yksin ajatuksineni. Ristiriita on hirveä sillä en ajattele että hänellä on mitään velvoitetta käyttää aikaansa minun kuuntelemiseeni, kun tiedän hänen olevan valtavan kiireinen ja voimavarojensakin puolesta tiukilla.En vain tahdo millään kestää sitä välitilaa jossa terve, tasapuolinen ihmissuhde kahden kiireisen aikuisen välillä tapahtuu. Osaan olla vain sata lasissa-jatkuvaa yhteydenpitoa-huolenpitosuhteessa (tai siis jokin tälläinen idea päässäni on) tai hyvin etäisessä tuttavasuhteessa. Sitten alan aina kehittämään suunnitelmia siitä miten vastedes rajaan yhteydenpitomme pysyväksi huomattavasti pinnallisemmalla, turvallisemmalla tasolla.Yksinäisyys sattuu. Ihan vasta hiljattain olen tajunnut olevani yksinäinen. Se oli vaikeaa tajuta kun ihmisiä on aina ollut paljon ympärillä. Mutta hyvin vähän sellaista kontaktia joka tekisi minusta ei-yksinäisen. Se varmaan osaltaan tekee musta niin kyvyttömän itsehillintään ja kärsivällisyyteen. Jne. Tälläistä pientä umpikujaa. Ei liene kenellekään epäselvää minkä ikäluokan osat tässä toimivat, mutta hauskaa kyllä, kipu on ilmeisesti niin syvää että ihan aikuisen tietoisessakin tilassa pidän tätä hyvänä ja oikeana ratkaisuna. Hyvää yötä(Anteeksi tästä kauheasta luettavuudesta, puhelimella ei pysty jakamaan tekstiä kappaleisiin.)
    A million candles burning for the help that never came


    En kestä society ilman dissociation


  • Onpa huojentavaa että foorumi on taas pystyssä. Luojan kiitos. Teistä on aina ihan valtavasti apua.Noniin. Päätin että tulen kirjoittamaan asian ylös saman tien. Näitä asioita on vaikeaa selittää ihmisille jotka eivät itse dissosioi. Oon aiemminkin maininnut tällä foorumilla mun elämän läheisimmästä ihmisestä jonka kanssa tutustuin kun muutin yksin (oltuani huostaanotettuna ja sijoitettuna lähes koko ikäni) ja sain tueksi itsenäistymisvalmentajan.Siitä muutosta on kohta neljä vuotta ja ollaan oltu siitä asti tiiviisti tekemisissä. Hän on koulutukseltaan terapeutti ja sosiaalityöntekijä ja meidän suhteessa on ollut aika äidillisiä ja terapeuttisiakin piirteitä, mutta hän on todella fiksuna ja ammattitaitoisena ihmisenä tajunnut olla lähtemättä tähän äidin rooliin. Mistä mun lapsiosat tietysti riehaantuu kerta toisensa jälkeen. Aina välillä kun hän on ollut tavallistakin kiireisempi ja minä oon jäänyt yksin olojeni kanssa niin mun ratkaisuni on etääntyä, “irtautua” hänestä ja usein oikeastaan samalla kaikista läheisistä ihmisistä. Jätin äsken vastaamatta tälle ihmiselle, taas kerran. Emme ole puhuneet kunnolla varmaankaan muutamaan viikkoon. Minä vain en enää vastaa silloin harvakseltaan kun hänellä on aikaa puhua puhelimessa. Pitkään oli niin että puhuimme joka viikko puhelimessa noin kolmena iltana viikossa, mahdollisesti neljänäkin. Sattui ihan saatanasti tämä päätös. Tuntui ihan siltä kuin olisi hyvästellyt läheisen traagisessa tilanteessa. Siis melko lailla samalta kuin silloin, kun näin saattohoidossa olleen äitini viimeisen kerran. Kuin olisi yhtäkkiä saanut puukosta vatsaan. Reagoin näin aina kun hän on ollut kiireinen ja minä jäänyt usein yksin ajatuksineni. Ristiriita on hirveä sillä en ajattele että hänellä on mitään velvoitetta käyttää aikaansa minun kuuntelemiseeni, kun tiedän hänen olevan valtavan kiireinen ja voimavarojensakin puolesta tiukilla.En vain tahdo millään kestää sitä välitilaa jossa terve, tasapuolinen ihmissuhde kahden kiireisen aikuisen välillä tapahtuu. Osaan olla vain sata lasissa-jatkuvaa yhteydenpitoa-huolenpitosuhteessa (tai siis jokin tälläinen idea päässäni on) tai hyvin etäisessä tuttavasuhteessa. Sitten alan aina kehittämään suunnitelmia siitä miten vastedes rajaan yhteydenpitomme pysyväksi huomattavasti pinnallisemmalla, turvallisemmalla tasolla.Yksinäisyys sattuu. Ihan vasta hiljattain olen tajunnut olevani yksinäinen. Se oli vaikeaa tajuta kun ihmisiä on aina ollut paljon ympärillä. Mutta hyvin vähän sellaista kontaktia joka tekisi minusta ei-yksinäisen. Se varmaan osaltaan tekee musta niin kyvyttömän itsehillintään ja kärsivällisyyteen. Jne. Tälläistä pientä umpikujaa. Ei liene kenellekään epäselvää minkä ikäluokan osat tässä toimivat, mutta hauskaa kyllä, kipu on ilmeisesti niin syvää että ihan aikuisen tietoisessakin tilassa pidän tätä hyvänä ja oikeana ratkaisuna. Hyvää yötä(Anteeksi tästä kauheasta luettavuudesta, puhelimella ei pysty jakamaan tekstiä kappaleisiin.)
    A million candles burning for the help that never came


    En kestä society ilman dissociation


  • Hei @kuulas, en oo aikaisemmin tainnyt henk.koht. vastata sulle, mutta tässä oli jotain samaistuttavaa. Ensinnäkin olen kauhean pahoillani siitä kivusta jota käyt nyt läpi. Mun äiti kuoli mun olessa nuori. Hän oli myös eläessään ristiriitainen ja pelottava hahmo. Se on jättänyt muhun hyvin voimakkaan kiintymistarpeen, mutta kiintymyssuhdetyyli on turvaton. Kiinnyn tuntemattomiin alta aikayksikön, mutta etäännyn yhtä herkästi. Ja pakenen. Ja suutun. Koko mun systeemi hajoaa usein suhteen loppumisesta. Kaipuu ihmiselle tai aikuiselle on ollut valtava, mutta yhtä suurta on ollut pelko liittyen läheisiin ihmisuheisiin. Kaikki tai ei mitään, kuten sanoin. Kuitenkin olen pikkuhikjaa muodostanut paremman suhteen moniin osiin ja avannut oman aikuisen minäni sylin heille. Olen luvannut itse olla se aikuinen joka ei lähde ja joka ei satuta. Heidän ahdistuksensa on helpottanut. Ulkpuolistakin tukea on nyt helpompi vastaanottaa, kun pikkuiset ovat turvallisesti kiintyneitä aikuiseen minään eivätkä yhtä paljon enää etsi sitä ulkopuolelta. On kuitenkin paljon osia joihin en vielä saa yhteyttä.
    Meitsi ja ~20 muuta. Olen osissa mutta en rikki. Elämästäni ei vain voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • Hei @kuulas, en oo aikaisemmin tainnyt henk.koht. vastata sulle, mutta tässä oli jotain samaistuttavaa. Ensinnäkin olen kauhean pahoillani siitä kivusta jota käyt nyt läpi. Mun äiti kuoli mun olessa nuori. Hän oli myös eläessään ristiriitainen ja pelottava hahmo. Se on jättänyt muhun hyvin voimakkaan kiintymistarpeen, mutta kiintymyssuhdetyyli on turvaton. Kiinnyn tuntemattomiin alta aikayksikön, mutta etäännyn yhtä herkästi. Ja pakenen. Ja suutun. Koko mun systeemi hajoaa usein suhteen loppumisesta. Kaipuu ihmiselle tai aikuiselle on ollut valtava, mutta yhtä suurta on ollut pelko liittyen läheisiin ihmisuheisiin. Kaikki tai ei mitään, kuten sanoin. Kuitenkin olen pikkuhikjaa muodostanut paremman suhteen moniin osiin ja avannut oman aikuisen minäni sylin heille. Olen luvannut itse olla se aikuinen joka ei lähde ja joka ei satuta. Heidän ahdistuksensa on helpottanut. Ulkpuolistakin tukea on nyt helpompi vastaanottaa, kun pikkuiset ovat turvallisesti kiintyneitä aikuiseen minään eivätkä yhtä paljon enää etsi sitä ulkopuolelta. On kuitenkin paljon osia joihin en vielä saa yhteyttä.
    Meitsi ja ~20 muuta. Olen osissa mutta en rikki. Elämästäni ei vain voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • En jostain syystä saa muokattua edellistä, mutta tarkotin tietenkin: Kaikki tai ei mitään, kuten sanoit. Eikä "sanoin"
    Meitsi ja ~20 muuta. Olen osissa mutta en rikki. Elämästäni ei vain voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • En jostain syystä saa muokattua edellistä, mutta tarkotin tietenkin: Kaikki tai ei mitään, kuten sanoit. Eikä "sanoin"
    Meitsi ja ~20 muuta. Olen osissa mutta en rikki. Elämästäni ei vain voinut selvitä yhtenä kappaleena.
  • Kaikki tai ei mitään on se, mistä ihmisen elämä ja ensimmäinen sosiaalinen suhde alkaa. Jos siinä suhteessa ei ole saanut 'kaikkea', on tosi vaikea löytää myöhemmin mitään sitä vastaavaa ja korvaavaa korjaavaa kokemusta. Meille se oli puoliso, jonka kanssa saatiin vajota kaikkien kerrosten läpi takaisin vauva-asteelle ja sieltä nousta ylös, itse. Minä nousin kerrosteni läpi, en puolison nostamana, vaikka olikin tärkeää että hän oli fyysisesti paikalla ja tukemassa koko sen nousemisen ajan. En tiedä mistä sellaisen nousun voisi ostaa. Itselleni se oli yksi voimakkaimmista korjaavista kokemuksista. Sen jälkeen sisäistin hoivan itseeni niin, että 'kaikki tai ei mitään' ei tarkoita enää itsestäni nousevia tarpeita. Se tarkoittaa tahtoani ja valintaani rakkauden määrästä toista ihmistä kohtaan. Omat lapset on helpoin kohde harjoitella rakkautta toiseen suuntaan nyt, kun olen hakenut oman rakkauteni takaisin vauva-ajasta.En osaa olla avuksi niin kuin tahtoisin. Täällä kuitenkin olen.
  • Kaikki tai ei mitään on se, mistä ihmisen elämä ja ensimmäinen sosiaalinen suhde alkaa. Jos siinä suhteessa ei ole saanut 'kaikkea', on tosi vaikea löytää myöhemmin mitään sitä vastaavaa ja korvaavaa korjaavaa kokemusta. Meille se oli puoliso, jonka kanssa saatiin vajota kaikkien kerrosten läpi takaisin vauva-asteelle ja sieltä nousta ylös, itse. Minä nousin kerrosteni läpi, en puolison nostamana, vaikka olikin tärkeää että hän oli fyysisesti paikalla ja tukemassa koko sen nousemisen ajan. En tiedä mistä sellaisen nousun voisi ostaa. Itselleni se oli yksi voimakkaimmista korjaavista kokemuksista. Sen jälkeen sisäistin hoivan itseeni niin, että 'kaikki tai ei mitään' ei tarkoita enää itsestäni nousevia tarpeita. Se tarkoittaa tahtoani ja valintaani rakkauden määrästä toista ihmistä kohtaan. Omat lapset on helpoin kohde harjoitella rakkautta toiseen suuntaan nyt, kun olen hakenut oman rakkauteni takaisin vauva-ajasta.En osaa olla avuksi niin kuin tahtoisin. Täällä kuitenkin olen.
  • Moi @anig , ja kiitos vastauksesta! Moni vastauksessasi sanoma asia oli kuin suoraan omasta suustani. '' - - kiintymyssuhdetyyli on turvaton. Kiinnyn tuntemattomiin alta aikayksikön, mutta etäännyn yhtä herkästi. Ja pakenen. Ja suutun. Koko mun systeemi hajoaa usein suhteen loppumisesta. Kaipuu ihmiselle tai aikuiselle on ollut valtava, mutta yhtä suurta on ollut pelko liittyen läheisiin ihmisuheisiin. ''Tässäpä se tiivistettynä. Näin nimenomaisesti.
    A million candles burning for the help that never came


    En kestä society ilman dissociation


  • Moi @anig , ja kiitos vastauksesta! Moni vastauksessasi sanoma asia oli kuin suoraan omasta suustani. '' - - kiintymyssuhdetyyli on turvaton. Kiinnyn tuntemattomiin alta aikayksikön, mutta etäännyn yhtä herkästi. Ja pakenen. Ja suutun. Koko mun systeemi hajoaa usein suhteen loppumisesta. Kaipuu ihmiselle tai aikuiselle on ollut valtava, mutta yhtä suurta on ollut pelko liittyen läheisiin ihmisuheisiin. ''Tässäpä se tiivistettynä. Näin nimenomaisesti.
    A million candles burning for the help that never came


    En kestä society ilman dissociation


  • @Mekaikkiminä Onpa hienosti ajateltu ja sanottu tämä: '' - - sisäistin hoivan itseeni niin, että 'kaikki tai ei mitään' ei tarkoita enää itsestäni nousevia tarpeita. Se tarkoittaa tahtoani ja valintaani rakkauden määrästä toista ihmistä kohtaan. '' Valitettavasti voin vain tyytyä ihailemaan sitä, minun tilanteeseeni se ei tarjoa lohtua sillä lapsiosien oltua aktiivisina on tunneskaala ja ajattelu aika simppeliä ja itsekeskeistä.
    A million candles burning for the help that never came


    En kestä society ilman dissociation


  • @Mekaikkiminä Onpa hienosti ajateltu ja sanottu tämä: '' - - sisäistin hoivan itseeni niin, että 'kaikki tai ei mitään' ei tarkoita enää itsestäni nousevia tarpeita. Se tarkoittaa tahtoani ja valintaani rakkauden määrästä toista ihmistä kohtaan. '' Valitettavasti voin vain tyytyä ihailemaan sitä, minun tilanteeseeni se ei tarjoa lohtua sillä lapsiosien oltua aktiivisina on tunneskaala ja ajattelu aika simppeliä ja itsekeskeistä.
    A million candles burning for the help that never came


    En kestä society ilman dissociation


  • Kiitos kuulas tästä aloituksesta. Se osui johonkin hirveän ajankohtaiseen. Minulla on kanssa tarve joko saada kaikki tai olla ihan irti. Osaan molemmat, mutta välimuoto on mahdoton. Ja siirtyminen tilasta toiseen tekee kipeää ja on vaikeaa. Näkyy vaikkapa parisuhteessa. Minulla menee hyvin kun on viikonloppu ja ollaan koko ajan yhdessä. Minulla menee hyvin kun olen kotona viikon yksin. Minulla on vaikeaa kun käydään päivisin töissä ja iltaisin omissa menoissa ja tekemisissä ja silti ollaan paljon myös yhdessä. En ole itsenäistynyt omaksi itsekseni parisuhteessa. Sama terapiassa. Tiivis terapia onnistuu. Terapiatauko onnistuu. Näiden välimaasto, siis tauon tulossa olo tai harvemmat tapaamiset tuntuu vaikealta. Osaan pitää itsestäni huolta yksin. Toisen ihmisen kanssa taannun tai otan hoitajan roolin, alan kävellä perässä tai vetää perässä. En osaa kävellä rinnalla tasaveroisena. Tämän sanominen tuntuu kipeältä.
  • Kiitos kuulas tästä aloituksesta. Se osui johonkin hirveän ajankohtaiseen. Minulla on kanssa tarve joko saada kaikki tai olla ihan irti. Osaan molemmat, mutta välimuoto on mahdoton. Ja siirtyminen tilasta toiseen tekee kipeää ja on vaikeaa. Näkyy vaikkapa parisuhteessa. Minulla menee hyvin kun on viikonloppu ja ollaan koko ajan yhdessä. Minulla menee hyvin kun olen kotona viikon yksin. Minulla on vaikeaa kun käydään päivisin töissä ja iltaisin omissa menoissa ja tekemisissä ja silti ollaan paljon myös yhdessä. En ole itsenäistynyt omaksi itsekseni parisuhteessa. Sama terapiassa. Tiivis terapia onnistuu. Terapiatauko onnistuu. Näiden välimaasto, siis tauon tulossa olo tai harvemmat tapaamiset tuntuu vaikealta. Osaan pitää itsestäni huolta yksin. Toisen ihmisen kanssa taannun tai otan hoitajan roolin, alan kävellä perässä tai vetää perässä. En osaa kävellä rinnalla tasaveroisena. Tämän sanominen tuntuu kipeältä.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?