• Tukea ja apua: yhteystietoja

    Hei kaikki,

    Haluaisin listata varmuuden vuoksi puhelinnumeroita yms. jos tuntuu, että tarvitsee joskus vaikka näihin soittaa. Tässä eri tahojen tukipuhelimia.

    Huom: jos on akuutti hätä, soita yleiseen hätänumeroon: 112

    ------

    Valtakunnallinen kriisipuhelin:
    010 195 202
    Arkisin klo 9.00-07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00-07.00

    "Kriisipuhelimen tavoitteena on helpottaa henkistä hätää keskustelun kautta. Päivystäjä auttaa pohtimaan keinoja tilanteen helpottamiseksi sekä sitä, onko kriisipuhelimen lisäksi muu apu tarpeen."

    evl-tunnus.gif
    Kirkon palveleva puhelin:
    Suomeksi: 01019 0071
    su-to klo 18-01, pe ja la klo 18-03
    Ruotsiksi: 0109 0072
    joka ilta klo 20-24

    "Palveleva puhelin tarjoaa soittajalle mahdollisuuden purkaa mieltä painavia asioita puhelimitse nimettömänä. Kun elämä tuntuu raskaalta tai huolet liian suurilta, usein riittää, että joku kuuntelee. Kirkon ylläpitämän palvelun päivystäjät ovat tehtävään valittuja koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä."

    Riku_logo.png
    Rikosuhripäivystyksen auttava puhelin:
    0203 16116
    ma-ti klo 13-21, ke-pe klo 17-21
    Kesällä auki normaalisti, paitsi 15.6.-9.8. ma-to klo 17-21

    "Se tarjoaa rikoksen uhrille mahdollisuuden keskustella henkilön kanssa, joka ymmärtää mitä rikoksen kohteeksi joutuminen voi merkitä. Puhelimeen voi soittaa myös nimettömänä."

    Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelin:
    116 111
    Kesällä (22.6.-9.8.) Lasten ja nuorten puhelin päivystää joka päivä kello 17-20.

    "Lasten ja nuorten puhelimeen voi soittaa maksutta koko maassa joka päivä. Puhelimen toisessa päässä on koulutettu vapaaehtoinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella.
    Lasten ja nuorten puhelimessa voi kysyä tai keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa itseä mietityttävästä asiasta. Puhelimen aikuiset päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia."

    Nollalinja:
    080 005 005
    (Ulkomailta: +358 80 005 005)

    Kellon ympäri, vuoden jokaisena päivänä.

    "Nollalinja auttaa:

    • naisia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa
    • kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa läheisessä ihmissuhteessaan
    • väkivaltaa kokeneiden läheisiä
    • ammattilaisia ja viranomaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä"

    Nollalinjalle soittaminen on ilmaista. Kun soitat Nollalinjalle, saat keskustella tilanteestasi, kokemuksistasi ja peloistasi puhelinpäivystäjän kanssa. Päivystäjämme ovat ammattilaisia, jotka kuuntelevat, tukevat ja neuvovat sinua vaikeassa tilanteessasi."

    Terkuin, Merlin (foorumin ylläpitäjä)

  • Hei kaikki,

  • Nollalinja
    puh. 080 005 005

    " "
    Paljonko henkistä väkivaltaa kannattaa sietää?
    Kauanko seksuaalisesta väkivallasta kannattaa vaieta?
    Montako lyöntiä voi laskea vahingoksi?

    Ei yhtään.
    Valitse Nollalinja. Soita.

    Kuuntelemme ja autamme sinua ammattilaisvoimin.

    Voit soittaa maksutta ja nimettömästi. Puhelu ei näy puhelinlaskussasi.

    Jos olet akuutissa hädässä, soita yleiseen hätänumeroon 112.

    Nollalinja auttaa:

    naisia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa
    kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa läheisessä ihmissuhteessaan
    väkivaltaa kokeneiden läheisiä
    ammattilaisia ja viranomaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä

    Nollalinjalle soittaminen on ilmaista. Kun soitat Nollalinjalle, saat keskustella tilanteestasi, kokemuksistasi ja peloistasi puhelinpäivystäjän kanssa. Päivystäjämme ovat ammattilaisia, jotka kuuntelevat, tukevat ja neuvovat sinua vaikeassa tilanteessasi.

    Sinun ei tarvitse kertoa puhelimessa nimeäsi. Päivystäjä ei myöskään näe puhelinnumeroasi puhelun aikana eikä sen jälkeen. Puhelusta ei jää jälkeä puhelinlaskuusi.

    Voit keskustella päivystäjiemme kanssa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
    " "

    https://www.nollalinja.fi/

    Suomen lakien ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan väkivallaton nollalinja ei koske etnisesti suomalaisten insestiäitien biologisia insestivauvoja: eihän insestivauvat osaa edes soittaa Nollalinjalle tai mihinkään muuhunkaan puhelimeen! Suomessa ammattilaisvoimat keskittyvät kuuntelemaan ja auttamaan suomenkielisiä biologisia insestiäitejä, ei suomenkielisten insestiäitien biologisia insestivauvoja: eihän suomenkielisten insestiäitien biologiset insestivauvat osaa edes puhua suomea!

    Suomen lakien säätäjät ja Nollalinjan ammattilaisvoimat kuuntelevat myös heitä, jotka osaavat puhua ruotsia tai englantia. Jos siis osaat puhua suomea, ruotsia tai englantia, ja jos sen lisäksi osaat vielä käyttää puhelinta, niin voit hakea

    tukea, apua ja neuvoja Nollalinjalta: puh. 080 005 005.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Insestiäidin tytär; 31-12-16 klo 11:50.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056

  • Kiitos näistä tiedoista! Lisään tuohon ylempään listaan myös. :)
    Terkuin, Merlin (foorumin ylläpitäjä)

  • Kiitos näistä tiedoista! Lisään tuohon ylempään listaan myös. :)
    Terkuin, Merlin (foorumin ylläpitäjä)

  • Quote Originally Posted by Insestiäidin tytär View Post
    Nollalinja

    - No niin: olen kartoittanut tarkasti Nollalinjan tarjonnan meille Suomessa reilusti lapsena raadelluille: Nollalinjalle voi soittaa KERTALUONTEISESTI, ja nollalinjalaiset opastavat jonnekin eteenpäin, mutta ei Nollalinjalle: nollalinjalaiset ovat keskustelleet minun kanssani, ja nollalinjalaiset ovat tulleet minun kohdallani Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n ohjeiden mukaisesti seuraavaan lopputulokseen:

    " "
    P*skaaks tänne soittelet?
    " "

    Noita sanoja ei ole minulle sanottu, mutta asiasisältö on tuo: Nollalinja ei osannut opastaa minua mihinkään, koska ei ole mitään instanssia, johon minut voitaisiin kysymyksineni opastaa. Tai eräs nollalinjalainen opasti minut ottamaan yhteyttä Amnestyyn: on järkyttävää, että meidän etnisesti suomalaisten insestivauvojen ainoa toivo on Amnestyssä! Nollalinja EI OLE tarkoitettu meille lapsena reilusti raadelluille, koska SUOMEN VALTION MUKAAN VÄKIVALLATON NOLLALINJA EI KOSKE MEITÄ SUOMESSA KIDUTETTAVINA OLEVIA LAPSIA, EIKÄ MEITÄ LAPSENA SUOMESSA KIDUTETTUJA! Tämä Suomen valtion eli Suomen eduskunnan kanta ei ole minulle mikään uusi tieto, mutta levitän tätä tietoa sellaisille, jotka luulevat, että Suomessa omien biologisten lasten jatkuva kiduttaminen olisi kielletty: ei se ole!

    Suomen eduskunnan prinsessat ja prinssit nukkuvat , mutta älkäämme me unta nähkö, me Suomessa kidutettavana olevat lapset sekä me Suomessa lapsena kidutetut!
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Insestiäidin tytär; 23-02-17 klo 16:40.

  • Sexpon Neuvontapuhelin 0800-90044
    http://www.sexpo.fi/neuvonta/neuvontapuhelin-2/

  • Seksuaalisen väkivallan uhri?

    Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa tukea, apua ja neuvontaa seksuaalirikosten uhreille, heidän läheisilleen ja uhrien parissa työskenteleville.

    https://www.tukinainen.fi/

    Kriisipäivystys

    Kriisipäivystys seksuaalista väkivaltaa ja/tai hyväksikäyttöä kokeneille,
    puh. 0800-97899, ma-to klo 9-15, viikonloppuna ja pyhinä sekä niiden aattoina klo 15-21.
    Kriisiapua seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kysymyksissä. Tietoa raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisityön palveluista.
    Eri alojen ammattilaiset voivat soittaa kriisipäivystykseen myös konsultaatiota koskevissa asioissa.

    Juristipäivystys

    Juristipäivystys, seksuaalista väkivaltaa ja/tai hyväksikäyttöä kokeneille,
    puh. 0800-97895, ma-to klo 13-16.
    Tietoa ja neuvontaa seksuaalirikosasioissa. Henkilökohtaiset ajanvaraukset ja oikeusavustukset.

    + muut palvelut (nettisivujen takaa)

    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!

  • HUS:in uudistuneessa Naistenklinikassa aloittaa keväällä uusi seksuaalista väkivaltaa kokeneiden tukikeskus. Ja siis tarkoitettu kaikille sukupuolille.

    Löytyy varmaan myöhemmin tietoa HUS:in sivujen kautta.

  • Narsistien uhrien tuki ry:n vertaistukipuhelin ma, ti ja to klo 17-20, ja ke klo 14-20 puh. 0447179000 https://www.narsistienuhrientuki.fi/...istukipuhelin/

    En ole vielä tuonne soittanut, mutta ainakin heidän nettisivullaan on paljon kaikkea hyödyllistä tietoa.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Narsistien uhrien tuki ry:n vertaistukipuhelin ma, ti ja to klo 17-20, ja ke klo 14-20 puh. 0447179000 https://www.narsistienuhrientuki.fi/...istukipuhelin/

    En ole vielä tuonne soittanut, mutta ainakin heidän nettisivullaan on paljon kaikkea hyödyllistä tietoa.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Mielenterveyspotilaiden ja päihderiippuvaisten omaisten tukijärjestö Finfami.
    https://finfami.fi/

    Itse koen tästä olleen/olevan paljon apua. ^^

  • Suomessa on olemassa miehille ja pojille suunnattuja puhelimia ja paikkoja, jonne soittaa ja/tai mennä saamaan tukea ja apua, kuten esim. Miessakit ry https://www.miessakit.fi ja Poikien talo https://poikientalo.fi. Noiden molempien pääkallopaikat sijaitsee Helsingissä, mutta ainakin Miessakit ry:llä on myös yhdyshenkilöitä muissa kaupungeissa. Ja sitten on myös esim. Isät lasten asialla ry http://www.xn--istlastenasialla-wnb.fi.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Insestiäidin tytär; 13-02-18 klo 23:46.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Suomessa on olemassa miehille ja pojille suunnattuja puhelimia ja paikkoja, jonne soittaa ja/tai mennä saamaan tukea ja apua, kuten esim. Miessakit ry https://www.miessakit.fi ja Poikien talo https://poikientalo.fi. Noiden molempien pääkallopaikat sijaitsee Helsingissä, mutta ainakin Miessakit ry:llä on myös yhdyshenkilöitä muissa kaupungeissa. Ja sitten on myös esim. Isät lasten asialla ry http://www.xn--istlastenasialla-wnb.fi.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Olen saanut Suomen mielenterveysseuran Valtakunnallisesta kriisipuhelimesta paljon loistavaa apua ja tukea, joten laitan tähän ketjuun Suomen mielenterveysseuran Olet tärkeä -mielinauhan kampanjaan linkin: https://www.mielenterveysseura.fi/fi...yy-huhtikuussa
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Olen saanut Suomen mielenterveysseuran Valtakunnallisesta kriisipuhelimesta paljon loistavaa apua ja tukea, joten laitan tähän ketjuun Suomen mielenterveysseuran Olet tärkeä -mielinauhan kampanjaan linkin: https://www.mielenterveysseura.fi/fi...yy-huhtikuussa
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Quote Originally Posted by Insestiäidin tytär View Post
    Nollalinja
    puh. 080 005 005

    " "
    Paljonko henkistä väkivaltaa kannattaa sietää?
    Kauanko seksuaalisesta väkivallasta kannattaa vaieta?
    Montako lyöntiä voi laskea vahingoksi?

    Ei yhtään.
    Valitse Nollalinja. Soita.

    Kuuntelemme ja autamme sinua ammattilaisvoimin.
    Kellon ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
    Voit soittaa maksutta ja nimettömästi. Puhelu ei näy puhelinlaskussasi.

    Jos olet akuutissa hädässä, soita yleiseen hätänumeroon 112.

    Nollalinja auttaa:

    naisia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa
    kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa läheisessä ihmissuhteessaan
    väkivaltaa kokeneiden läheisiä
    ammattilaisia ja viranomaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä

    Nollalinjalle soittaminen on ilmaista. Kun soitat Nollalinjalle, saat keskustella tilanteestasi, kokemuksistasi ja peloistasi puhelinpäivystäjän kanssa. Päivystäjämme ovat ammattilaisia, jotka kuuntelevat, tukevat ja neuvovat sinua vaikeassa tilanteessasi.

    Sinun ei tarvitse kertoa puhelimessa nimeäsi. Päivystäjä ei myöskään näe puhelinnumeroasi puhelun aikana eikä sen jälkeen. Puhelusta ei jää jälkeä puhelinlaskuusi.

    Voit keskustella päivystäjiemme kanssa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
    " "

    https://www.nollalinja.fi/

    Suomen lakien ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan väkivallaton nollalinja ei koske etnisesti suomalaisten insestiäitien biologisia insestivauvoja: eihän insestivauvat osaa edes soittaa Nollalinjalle tai mihinkään muuhunkaan puhelimeen! Suomessa ammattilaisvoimat keskittyvät kuuntelemaan ja auttamaan suomenkielisiä biologisia insestiäitejä, ei suomenkielisten insestiäitien biologisia insestivauvoja: eihän suomenkielisten insestiäitien biologiset insestivauvat osaa edes puhua suomea!

    Suomen lakien säätäjät ja Nollalinjan ammattilaisvoimat kuuntelevat myös heitä, jotka osaavat puhua ruotsia tai englantia. Jos siis osaat puhua suomea, ruotsia tai englantia, ja jos sen lisäksi osaat vielä käyttää puhelinta, niin voit hakea

    tukea, apua ja neuvoja Nollalinjalta: puh. 080 005 005.

    Quote Originally Posted by Insestiäidin tytär View Post
    - No niin: olen kartoittanut tarkasti Nollalinjan tarjonnan meille Suomessa reilusti lapsena raadelluille: Nollalinjalle voi soittaa KERTALUONTEISESTI, ja nollalinjalaiset opastavat jonnekin eteenpäin, mutta ei Nollalinjalle: nollalinjalaiset ovat keskustelleet minun kanssani, ja nollalinjalaiset ovat tulleet minun kohdallani Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n ohjeiden mukaisesti seuraavaan lopputulokseen:

    " "
    P*skaaks tänne soittelet?
    " "

    Noita sanoja ei ole minulle sanottu, mutta asiasisältö on tuo: Nollalinja ei osannut opastaa minua mihinkään, koska ei ole mitään instanssia, johon minut voitaisiin kysymyksineni opastaa. Tai eräs nollalinjalainen opasti minut ottamaan yhteyttä Amnestyyn: on järkyttävää, että meidän etnisesti suomalaisten insestivauvojen ainoa toivo on Amnestyssä! Nollalinja EI OLE tarkoitettu meille lapsena reilusti raadelluille, koska SUOMEN VALTION MUKAAN VÄKIVALLATON NOLLALINJA EI KOSKE MEITÄ SUOMESSA KIDUTETTAVINA OLEVIA LAPSIA, EIKÄ MEITÄ LAPSENA SUOMESSA KIDUTETTUJA! Tämä Suomen valtion eli Suomen eduskunnan kanta ei ole minulle mikään uusi tieto, mutta levitän tätä tietoa sellaisille, jotka luulevat, että Suomessa omien biologisten lasten jatkuva kiduttaminen olisi kielletty: ei se ole!

    Suomen eduskunnan prinsessat ja prinssit nukkuvat , mutta älkäämme me unta nähkö, me Suomessa kidutettavana olevat lapset sekä me Suomessa lapsena kidutetut!
    Suomessa biologisen kiduttajaäitinsä, suomalaisten lukuisten yhteisöjen ja yleensäkin suomalaisen yhteiskunnan kidutettavana olevan lapsen historia toistaa minun kohdallani yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan itseään, josta osoituksena on mm. se kaikki, mitä olen tässä ketjussa kirjoittanut minun ja Nollalinjan suhteesta, jonne olen taas kidutustraumojeni aiheuttamine syvine, pelottavine, monipuolisine, vaikeine ja kivuliaine ongelmavyyhtineni viime aikoina soitellut muutaman kerran: Nollalinjalla ei ole tarjota Suomessa meille suomalaisten biologisten kiduttajaäitiemme kidutettavana oleville lapsille mitään OMAA paikkaa, minne palveluohjata meidät kiduttajaäitiemme aiheuttamien kidutustraumojen kanssa AMMATTITAITOISTA kidutustraumahoitoa ynnä muuta tukea ja apua saamaan, mikä johtuu tietenkin siitä, että meille suomalaisten kiduttajaäitiemme kidutettavana oleville biologisille lapsille ei ole Suomessa olemassakaan mitään OMAA paikkaa, minne meidät lukemattomine syvine, vaikeine, monimutkaisine, kivuliaine, pelottavine ja raskaine traumoinemme, ongelminemme, vaikeuksinemme ja haasteinemme palveluohjata! Suomen valtio - joka on siis Nollalinjan palvelun takana - ei näe lainkaan meitä suomalaisten kiduttajaäitien kidutettavana olevia biologisia lapsia, joten ei meille siten ole luonnollisesti olemassakaan mitään OMAA puhelinta tai muuta OMAA instanssia tai paikkaa, jonka Suomen valtio olisi kohdistanut NIMENOMAAN meille suomalaisten kiduttajaäitien kidutettavana oleville biologisille lapsille.

    Nollalinjalle ei sovi myöskään soittaa ja valittaa mistään, mikä koskee meitä kaikkia Suomessa kiduttajanaisten kidutettavana olevia lapsia/nuoria/aikuisia, koska Nollalinja on tarkoitettu KERTALUONTOISEKSI soittopaikaksi, josta nollalinjalaiset ohjaavat väkivallan kohteena olevat ihmiset johonkin eteenpäin, mutta kun kenelläkään meistä suomalaisten kiduttajanaisten kidutuksen kohteena olevista lapsista/nuorista/aikuisista ei ole mitään OMAA turvallista ja suojaisaa paikkaa, minne meidät voisi Suomessa ohjata, niin meidän suomalaisten kiduttajanaisten kidutettavana olevien lasten/nuorten/aikuisten on kiellettyä edes valittaa nollalinjalaisille tukalaa oloamme ja paarialuokan asemaamme Suomessa: Suomessa kiduttajanaiset saavat yleensä kiduttaa mielin määrin, sillä yleensä suomalaisa kiduttajanaisia ei edes tunnisteta eikä tunnusteta Suomessa, ja siten rangaistuksetkin kiduttajanaisille ovat joko olemattomia tai mitättömiä, ja meidän kiduttajanaisten kidutusten kohteiden kärsimykset jäävät kaikkinensa yleensä meidän kiduttajanaisten kidutuskohteiden harteille ynnä muualle kehoon ja elämään kannettavaksi.

    Kiduttajanaisten KÖYHÄT JA IHMISOIKEUDETTOMAT kidutettavana olevat lapset/nuoret/aikuiset: älkää kuvitelko saavanne Nollalinjalta palveluohjausta paikkaan x, y tai z saamaan tukea, apua ja AMMATTITAITOISTA kidutustraumahoitoa, koska faktisesti olette ja jäätte yleensä YKSIN, koska Suomessa kiduttajanaisten asema ja kidutusoikeudet ovat vankkoja, vahvoja ja Suomen lailla hyvin suojattuja!

    Tosin: jotkut - kuten minä - selviävät syystä tai toisesta äititabusta ynnä muista massiivisista nainen-ei-ole-koskaan-väkivaltainen -joukkopsykooseista huolimatta hengissä väkivaltaisten äitien ja naisten kynsistä, joten: toivoa on! V*tuttaa kuitenkin esim. Nollalinjan vakuutus, että Nollalinja on kaikille väkivaltaa kokeville tai väkivaltaa kokeneille, vaikka esim. MINULLE NOLLALINJALLA EI OLE MITÄÄN PAIKKAA, MINNE PALVELUOHJATA MINUT SAAMAAN AMMATTITAITOISTA KIDUTUSTRAUMAHOITOA:

    NOLLALINJA EI OLE TARKOITETTU SUOMALAISTEN KIDUTTAJAÄITIEN KIDUTETTAVANA OLEVILLE BIOLOGISILLE LAPSILLE, JOTEN MENKÄÄ VALITTAMAAN JA KÄRSIMÄÄN BIOLOGISTEN KIDUTTAJAÄITIENNE AIHEUTTAMISTA SYVISTÄ, VAIKEISTA, KAMMOTTAVISTA, KIVULIAISTA, MONIPUOLISISTA, MONITASOISITA JA PELOTTAVISTA KIDUTUSTRAUMOISTANNE JONNEKIN MUUALLE KUIN NOLLALINJALLE!

    Ps. Jos joku suomalaisen kiduttajaäidin kidutettavana oleva kaltaiseni eli KÖYHÄ JA IHMISOIKEUDETON biologinen lapsi palveluohjataan Nollalinjalta jonnekin saamaan AMMATTITAITOISTA kidutustraumahoitoa ynnä muuta tukea ja apua, niin otan kiitollisuudella vastaan tiedon, että minne.

  • Insesti ja yhteisö

    Kun olen soittanut ja kysynyt Nollalinjalta, että minne he ohjaavat minut, kun minulla ei ole AMMATTITAITOISTA lapsuuskidutustraumahoitoa tai AMMATTITAITOINEN lapsuuskidutustraumahoitoni ei ole riittävää eli minua joko puoskaroidaan eli kidutetaan tai/ja minulla on puoskarointiuhka eli kidutusuhka päällä, niin Nollalinjalta on opastettu minua ottamaan yhteyttä seuraaviin paikkoihin:

    1) Amnesty International,

    2) Kidutettujen kuntoutuskeskus,

    3) "En osaa ohjata sinua mihinkään, ENKÄ EHDI KUUNNEELLA SINUA, mutta lopetan tämän puhelun, koska JOLLAKIN MUULLA soittajalla saattaa olla juuri nyt kova väkivaltatatilanne päällä."

    &

    4) Valtakunnallinen kriisipuhelin,

    ja nuo Nollalinjan neuvot kuvastavat loistavasti meidän täällä Suomessamme syntymäperheidemme sisällä kidutettaen joko vakavasti vammautettavana tai murhattavana olevien etnisesti suomalaisten vauvojen ja lasten äärimmäisen heikkoa juridista ja poliittista asemaa Suomessa:

    esim. Suomessa vuonna 2012 8-vuotiaana perheen sisällä hitaasti hengiltä kidutettua VILJA EERIKA HELEEN TARKKIAKAAN suomalaiset viranomaiset EIVÄT EHTINEET KUUNNELLA, koska "JOLLAKIN MUULLA vauvalla tai lapsella saattaa olla juuri nyt kova väkivaltatilanne päällä.",

    eli Nollalinjalla EI EHDITÄ KUUNNELLA meitä etnisesti suomalaisia Suomessa kidutettavana olevia vauvoja ja lapsia, koska Nollalinjan eli Suomen valtion mukaan meillä Suomessa syntymäperheidemme sisällä kidutettavana olevilla etnisesti suomalaisilla vauvoilla ja lapsilla ei ole juuri nyt kova väkivaltatilanne päällä: Nollalinjan eli Suomen valtion politiikan mukaan esimerkiksi pikkutyttö Vilja Eerika Heleen Tarkin olisi täytynyt soittaa Nollalinjalle niinä hetkinä, kun Vilja Eerika Heleen Tarkin isä ja naisystävä kiduttivat Vilja Eerika Heleen Tarkkia: Nollalinjan ja Suomen valtion politiikan mukaan Vilja Eerika Heleen Tarkkikin olisi hengissä, jos hän olisi soittanut esimerkiksi ennen hitaasti hengiltä kiduttamistaan Nollalinjalle!

    Nollalinjan ja Suomen valtion ohjeistus kaikille meille vilja eerika heleen tarkeille ja insestiäitien tyttärille on seuraava: "Kun biologinen isisi tai biologinen äippäsi alkaa kiduttamaan sinua, niin soita välittömästi Nollalinjalle, niin Nollalinja auttaa sinua! Kun esimerkiksi synnyt, ja olet vastasyntynyt tyttövauva, ja biologinen äippäsi luo kanssasi heti kättelyssä lapsenmurhakiintymyssuhteen ensimulkaisemalla sinua murhaavasti synnytyssalissa, niin soita Nollalinjalle, jotta saat paremman alun elämääsi! Soita kuitenkin viimeistään 1-vuotiaana Nollalinjalle, kun biologinen äippäsi on raadellut sinua monitasoisesti ja monipuolisesti koko ensimmäisen elinvuotesi, jotta sinut saadaan edes jotenkin pelastettua elämälle! Soita esim. sellaisessa kovassa väkivaltatilanteesa, kun biologinen äippäsi on rajun tukkapöllyn kera raahannut sinut hiuksistasi nurkkaan häpeämään sitä, että olet 2-vuotias pikkutyttö, koska silloin sinulla on kova väkivaltatilanne päällä, ja silloin, ja vain silloin Nollalinja voi sinua auttaa: olet jo 2-vuotias, joten kyllä sinun jo kahden vuoden rajun väkivallan keskellä eläneenä täytyy ymmärtää ja osata soittaa ja mentalisoida ja verbalisoida ja kuvailla muutoinkin tarkasti kaikki aikaisemmin ja sillä hetkellä kokemasi kova väkivalta! Pyydä vaikka biologiselta äipältäsi kännykkä häpeänurkkaasi lainaksi, ja soita Nollalinjalle! Ja jos esimerkiksi biologinen isisi naisystävineen pakkaa sinut aina yöksi pakettiin, jossa sinun on vaikea hengittää ja muutoinkin äärimmäisen kivuliasta ja tuskallista olla jo sinällään, ja sen lisäksi isisi naisystävineen hakkaa sinua joka yö paketin lävitse, niin muista soittaa paketista Nollalinjalle! Ota kännykkä prinsessatiaran sijasta mukaan pakettiin, tai pyydä biologiselta isiltä ja hänen naisystävältään kännykkä lainaksi ennen käsiesi sitomista, jotta voit soittaa ennen käsiesi sitomista ja ennen pakettiin paketointiasi Nollalinjalle! Etnisesti suomalaiset biologisten äippienne ja biologisten isienne kidutettavana olevat vauvat ja lapset: soittakaa kovan väkivaltatilanteenne keskeltä Nollalinjalle, sillä muutoin Nollalinja ja Suomen valtio ei suojele, ei varjele, ei auta, eikä tue teitä millään tavoin, ja Suomen valtio jatkaa hyvin alkanutta kidutusketjuanne hautaanne saakka! Mutta yksi varoituksen sana: älkää koskaan käyttäkö sanaa kidutus, kun kuvailette kidutuskokemuksianne, sillä etnisesti suomalaisten vauvojen ja lasten kiduttaminen on Suomessa Suomen perustuslailla kielletty! Puhukaa rauhallisesti, selkeästi, nätisti, ylätyylillä ja käyttäkää lääketieteen ja lakitekstien sanastoa, niin paperit - ja ehkä teidätkin - saadaan kuntoon helpommin!"

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?