• Kun ANP alkaa särkyä, kuka oikein olen?

    Hei. Olen lukenut foorumia joitakin kertoja ja saanut tukea viesteistänne, kiitos kaikille. Tänään päätin itse rekisteröityä ja aloittaa ensimmäisen viestiketjuni.

    Minulla on ollut raskas kesä. Lyhykäisyydessään on kyse siitä, että keväällä menemään porskuttanut ANP romahti pari kk sitten. Ensin tuli dissosiaatiota (jota olen kokenut 17-vuotiaasta lähtien, nyt olen 35-vuotias), ja sitten ensimmäistä kertaa elämässäni sain kosketusta disson takana oleviin lapsiosiin: olen eka kertaa sitten lapsuuteni tuntenut lapsuuden kauhun ilmapiiriä ja muistanut yhä enemmän konkreettisia tapahtumia sieltä. Käytännön tasolla en ole pystynyt elämään normiarkea, vaan olen lievässä dissossa jatkuvasti, mikä vaikeuttaa normiaskareiden tekoa. Olen hoitovapaalla, lapseni on 2-vuotias, mutta käytännössä mieheni on ollut paljon vanhempiensa luona lapsen kanssa, ja olen yrittänyt koota itseäni yksin kotona.

    Haasteellisimpana koen tällä hetkellä sen, kun en tunne tuota keväällä päällä ollutta ANP:tä täysin itsekseni. En siksi oikein tiedä, kuka tällä hetkellä olen... Traumaterapeuttini toki aina sanoo, että olen osien kokonaisuus (minulla on 2.asteen disso, eli ei varsinaisia selkeitä sivupersoonia). Silti tuntuu hankalalta kestää erilaisia ajatuksia, joita pääkoppani syöttää. Tuo kevään ANP siis aina välillä tulee, huomaan sen ajatuksesta että "nyt loppuu tämä pelleily ja jatkan normielämääni". Eli kovin tuomitseva ja suorittava on tuo ANP.

    Tiedän, että ratkaisu olisi rakentaa yhteyttä osien välille, mutta olen siinä aivan alussa. Nythän vasta tänä kesänä olen saanut lapsiosiin eka kerran yhteyttä!

    Kuulostaako tämä ANP:n vieraus ja "entiedäenääkukaolen"-fiilis tutulta muille? Entä kuinka nopeasti olette pystyneet auttamaan lapsiosia ja luomaan yhteyttä osien välille? Tällä viikolla jatkuu onneksi terapiani kesätauon jälkeen, joten saan tukea sieltä.
  • Hei. Olen lukenut foorumia joitakin kertoja ja saanut tukea viesteistänne, kiitos kaikille. Tänään päätin itse rekisteröityä ja aloittaa ensimmäisen viestiketjuni.

    Minulla on ollut raskas kesä. Lyhykäisyydessään on kyse siitä, että keväällä menemään porskuttanut ANP romahti pari kk sitten. Ensin tuli dissosiaatiota (jota olen kokenut 17-vuotiaasta lähtien, nyt olen 35-vuotias), ja sitten ensimmäistä kertaa elämässäni sain kosketusta disson takana oleviin lapsiosiin: olen eka kertaa sitten lapsuuteni tuntenut lapsuuden kauhun ilmapiiriä ja muistanut yhä enemmän konkreettisia tapahtumia sieltä. Käytännön tasolla en ole pystynyt elämään normiarkea, vaan olen lievässä dissossa jatkuvasti, mikä vaikeuttaa normiaskareiden tekoa. Olen hoitovapaalla, lapseni on 2-vuotias, mutta käytännössä mieheni on ollut paljon vanhempiensa luona lapsen kanssa, ja olen yrittänyt koota itseäni yksin kotona.

    Haasteellisimpana koen tällä hetkellä sen, kun en tunne tuota keväällä päällä ollutta ANP:tä täysin itsekseni. En siksi oikein tiedä, kuka tällä hetkellä olen... Traumaterapeuttini toki aina sanoo, että olen osien kokonaisuus (minulla on 2.asteen disso, eli ei varsinaisia selkeitä sivupersoonia). Silti tuntuu hankalalta kestää erilaisia ajatuksia, joita pääkoppani syöttää. Tuo kevään ANP siis aina välillä tulee, huomaan sen ajatuksesta että "nyt loppuu tämä pelleily ja jatkan normielämääni". Eli kovin tuomitseva ja suorittava on tuo ANP.

    Tiedän, että ratkaisu olisi rakentaa yhteyttä osien välille, mutta olen siinä aivan alussa. Nythän vasta tänä kesänä olen saanut lapsiosiin eka kerran yhteyttä!

    Kuulostaako tämä ANP:n vieraus ja "entiedäenääkukaolen"-fiilis tutulta muille? Entä kuinka nopeasti olette pystyneet auttamaan lapsiosia ja luomaan yhteyttä osien välille? Tällä viikolla jatkuu onneksi terapiani kesätauon jälkeen, joten saan tukea sieltä.
  • Tervetuloa ja tsemppiä Luumu!

    Kyllä se "en tiedä kuka olen" tuntuu erittäin tutulta parin vuoden takaiselta tunteelta. Pitää uskaltaa päästää sen tietämisestä irti. Itse luulin, että se korvautuu tyhjyydellä ja ilmaan hajoamisella, mutta ei siinä käynyt niin. Anp:stä irti päästäminen on tuskallista ja pelottavaa, mutta se on suuri askel paranemisessa. Sekin on hienoa, että se on ylipäätään mahdollista. Ei sekään ole itsestään selvää. Joidenkin ihmisten on pakko elää elämänsä kuoren takana. Mikä on surullista. Anp on hieno esitaistelija ja säilyttäjä ja ylläpitäjä. Kannattaa myös yrittää arvostaa sitä puolta itsessään.

    Turvan kautta vaan rakennat elämää kotona. Yritä tehdä siitä turvapaikka myös pienille osille sinua. Terapia auttaa.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Tervetuloa ja tsemppiä Luumu!

    Kyllä se "en tiedä kuka olen" tuntuu erittäin tutulta parin vuoden takaiselta tunteelta. Pitää uskaltaa päästää sen tietämisestä irti. Itse luulin, että se korvautuu tyhjyydellä ja ilmaan hajoamisella, mutta ei siinä käynyt niin. Anp:stä irti päästäminen on tuskallista ja pelottavaa, mutta se on suuri askel paranemisessa. Sekin on hienoa, että se on ylipäätään mahdollista. Ei sekään ole itsestään selvää. Joidenkin ihmisten on pakko elää elämänsä kuoren takana. Mikä on surullista. Anp on hieno esitaistelija ja säilyttäjä ja ylläpitäjä. Kannattaa myös yrittää arvostaa sitä puolta itsessään.

    Turvan kautta vaan rakennat elämää kotona. Yritä tehdä siitä turvapaikka myös pienille osille sinua. Terapia auttaa.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Niin ja vertaiset
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Niin ja vertaiset
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Äh...jonnekin katosi äskeinen raapustukseni. :O

    Mutta siis, kiitos ihanasta ja valaisevasta vastauksesta Mariini.

    Sitä piti vielä edelliseen lisätä, että vasta tänä kesänä olen alkanut ymmärtää, että minulla taitaakin olla 2 anp:tä. Tuon yllä kuvaamani lisäksi on "ymmärtäjä". Tämä osa on viimeiden 5 vuoden aikana kehittynyt, kun olen tietoisesti ollut toipumisessa mukana, eli en ole enää vaan ajelehtinut vaan pystynyt auttamaan itseäni.

    Kova on tarve minulla ollut ymmärtää itseäni ja muita ja tulla paremmaksi ihmiseksi, siksi tämä osa on syntynyt. Minulla dissosiaatiojaksot ovat siis kestäneet aina useamman viikon kerrallaan, ja vuosia ne väärin diagnosoitiin termillä "toistuva masennus", toki olin tuolloin masentunutkin, mutta se oli vain yksi pieni osa totuutta. Vuosi sitten ensimmäistä kertaa selkeästi tuo "ymmärtäjä" tuli esiin dissojakson päätteeksi, minkä näin silloin suurena toipumisena ja sitähän se olikin. Sitä ennen nimittäin aina esiin oli tullut "suorittaja", ja jatkoin vaan eteenpäin suuremmin taakseni katsomatta.

    Tänä kesänä dissojakso on ollut erilainen, paljon katkonaisempi, eli välillä helpompia hetkiä eikä tuollaista tuskaista putkea vaan, mitä ennen. Koska huomaan "ymmärtäjänkin" olevan anp, tuntuu hänenkin nahkoihin menemisensä aika vaikealta...eikä siis automaatiolla ole tapahtunutkaan.

    Tässä nyt siis ihmettelen, kuinka saisin voimia katsoa osiani, ja myös löytäisin taukoa tästä kelaamisesta. Tauko kun on ennen ollut anp.... Nyt en anp:ksi oikein muutu, joten ihmeissä tässä ollaan.

    Loppuheittona pieni vitsintynkä tässä, että tällä hetkellä suututtaa Eckhart Tolle, Gangaji, Osho ja muut gurut jotka sanovat, että "tietoisuus muuttaa kaiken seesteisyydeksi ja vapaudeksi". Liekö tiesivät, että tietoisuus, eli puhdas asioiden näkeminen siten kuin ne ovat, on aikamoisen haastavaa, jos sairastaa dissoa. Toisaalta kyllähän tuo Tolle on todennut, että masennuksesta ym. kärsiville tie vapauteen on yleensä helpompi kuin muille: masentuneet kun eivät voi enää paeta tuskaansa vaan se on nenän edessä kohdattavana.

    Tällaisissa tunnelmissa yritän pitää lippua korkealla. Fiilis on kuin lastulla laineissa valtameressä, mutta ehkä Rakkaus tai Korkeampi voima tai Totuus, mitä nimeä nyt haluaakaan universaalista voimasta käyttää, johdattaa minua, kuten tähänkin asti.
  • Äh...jonnekin katosi äskeinen raapustukseni. :O

    Mutta siis, kiitos ihanasta ja valaisevasta vastauksesta Mariini.

    Sitä piti vielä edelliseen lisätä, että vasta tänä kesänä olen alkanut ymmärtää, että minulla taitaakin olla 2 anp:tä. Tuon yllä kuvaamani lisäksi on "ymmärtäjä". Tämä osa on viimeiden 5 vuoden aikana kehittynyt, kun olen tietoisesti ollut toipumisessa mukana, eli en ole enää vaan ajelehtinut vaan pystynyt auttamaan itseäni.

    Kova on tarve minulla ollut ymmärtää itseäni ja muita ja tulla paremmaksi ihmiseksi, siksi tämä osa on syntynyt. Minulla dissosiaatiojaksot ovat siis kestäneet aina useamman viikon kerrallaan, ja vuosia ne väärin diagnosoitiin termillä "toistuva masennus", toki olin tuolloin masentunutkin, mutta se oli vain yksi pieni osa totuutta. Vuosi sitten ensimmäistä kertaa selkeästi tuo "ymmärtäjä" tuli esiin dissojakson päätteeksi, minkä näin silloin suurena toipumisena ja sitähän se olikin. Sitä ennen nimittäin aina esiin oli tullut "suorittaja", ja jatkoin vaan eteenpäin suuremmin taakseni katsomatta.

    Tänä kesänä dissojakso on ollut erilainen, paljon katkonaisempi, eli välillä helpompia hetkiä eikä tuollaista tuskaista putkea vaan, mitä ennen. Koska huomaan "ymmärtäjänkin" olevan anp, tuntuu hänenkin nahkoihin menemisensä aika vaikealta...eikä siis automaatiolla ole tapahtunutkaan.

    Tässä nyt siis ihmettelen, kuinka saisin voimia katsoa osiani, ja myös löytäisin taukoa tästä kelaamisesta. Tauko kun on ennen ollut anp.... Nyt en anp:ksi oikein muutu, joten ihmeissä tässä ollaan.

    Loppuheittona pieni vitsintynkä tässä, että tällä hetkellä suututtaa Eckhart Tolle, Gangaji, Osho ja muut gurut jotka sanovat, että "tietoisuus muuttaa kaiken seesteisyydeksi ja vapaudeksi". Liekö tiesivät, että tietoisuus, eli puhdas asioiden näkeminen siten kuin ne ovat, on aikamoisen haastavaa, jos sairastaa dissoa. Toisaalta kyllähän tuo Tolle on todennut, että masennuksesta ym. kärsiville tie vapauteen on yleensä helpompi kuin muille: masentuneet kun eivät voi enää paeta tuskaansa vaan se on nenän edessä kohdattavana.

    Tällaisissa tunnelmissa yritän pitää lippua korkealla. Fiilis on kuin lastulla laineissa valtameressä, mutta ehkä Rakkaus tai Korkeampi voima tai Totuus, mitä nimeä nyt haluaakaan universaalista voimasta käyttää, johdattaa minua, kuten tähänkin asti.
  • Quote Originally Posted by Luumu View Post
    Kuulostaako tämä ANP:n vieraus ja "entiedäenääkukaolen"-fiilis tutulta muille? Entä kuinka nopeasti olette pystyneet auttamaan lapsiosia ja luomaan yhteyttä osien välille?
    Joo, tuntuu tutulta. En tosin tiedä, minkälaatuista dissosiaatiota ja millaisia osia minulla on, mutta kokemus siitä että en tiedä kuka olen, oli tosi voimakas noin puoli vuotta tai vuosi sitten.

    Minulla arkea on jostain 25-vuotiaasta asti pyörittänyt ulkokuori. Se on opiskellut ammatin ja työskennellyt siinä, hankkinut puolison ja lapset, hoitanut sosiaaliset kuviot ja aikuisten ihmisten asialliset asiat. Se on vahvan, itsevarman ja pätevän oloinen. Se käskyttää muita, on vakava ja asiallinen, hieman vihainen koko ajan ja ahdistunut, kuitenkin niin että ei suuremmin kärsi siitä. Oli hirveä paikka tajuta se ulkokuoreksi ja hirveä paikka ymmärtää sen suuret vauriot. Oli sellainen olo, että en selviä arjestani ilman ulkokuorta. Ulkokuoreni suuttui terapeutille ja ilmoitti menevänsä lomalle, että voi sitten minun kanssani terapeutti miettiä kuinka selviän elämästäni ilman ulkokuorta. Näin unia joissa terapeutti tappoi ulkokuoreni narsistista osaa. Oli myös suurta tyhjyyden tunnetta ja valtavaa nälkää johonkin, sellainen olo että olen muutakin ja suuri kiukku kun lääkärinlausunnossa kuvattiin ulkokuorta. Teki mieli rähjätä että tuo en ole minä. Meni pitkän aikaa, että ulkokuori ei suostunut terapiaan ollenkaan, vaikka toisaalta menikin sinne kiltisti joka viikko.

    Minulla tähän auttoi aika ja luottamus terapeuttiin. Lisäksi piti ymmärtää uudestaan tosi monta asiaa. Ensinnäkin piti ymmärtää, että terapia ei ole kuin isäni, joka yritti nujertaa minut. Minun ulkokuortani tai mitään osaa siitä ei siis tapeta terapiassa. Piti ymmärtää että ulkokuori suojelee minun herkimpiä ja kauneimpia puoliani. Edistystä tapahtui kun opin ajattelemaan ja puhumaan ulkokuoresta kunnioittavasti ja kauniisti, kiittämään sitä mielessäni ja hyväksymään mitä se on tekemässä. Käytin vertaisten neuvosta sellaista mielikuvaa, että osa minusta meni vanhainkotiin, koska sitä ei enää tarvittu. Pidin terapeutille monen viikon ajan "työhaastattelua", jossa keskustelin vain ja ainoastaan ulkokuoren tärkeistä aikuisten asioista. Kun terapeutti osoittautui niissä luotettavaksi, oli helpompi alkaa puhua alla olevista kipeämmistä asioista. Se on lukenut täällä monessa eri paikassa, että pitää hoitaa ja hoivata, rakastaa, ymmärtää ja helliä kaikkea itsessään ja minun kohdallani juuri se on tehonnut parhaiten. Myös sitä anp:tä pitää rakastaa ja ymmärtää, se on tehnyt paljon töitä ja saavuttanut paljon.

    Sitten kun ulkokuori on rikkoutunut ja alta on tullut jotain muutakin esiin, niin yllättäen mikään ei olekaan muuttunut niin paljoa ulkoisesti. Pystyn edelleen käymään töissä, hoitamaan lapset ja olemaan parisuhteessa. Ulkoisesti hoidan asiani niinkuin ennenkin. Sisäinen kokemus kuitenkin alkaa hiljalleen muuttua parempaan suuntaan. Muutos ei toki ole suoraviivainen ja se on kaikkea muuta kuin kivuton. Ulkokuoren repeillessä olen mennyt myös järkyttävän huonoon kuntoon, mutta kun olen noussut sieltä, olen voinut entistä paremmin. Tässä on sellaisen ennakoivan puun koputuksen paikka. Homma on vasta alussa, enkä tiedä mitä kohtapuoliin tapahtuu.

    Joka tapauksessa Luumu, tsemppiä sinulle. Se on alku, että se anp ei ole ainut totuus. Luulen että se vanha anp:si oppii yhteistyön uudemman kanssa, kun annat sille vähän aikaa.

    Tuosta kelaamisesta vielä semmoinen, että minulla se oli ja on osin edelleenkin defenssi tunteita vastaan.
  • Quote Originally Posted by Luumu View Post
    Kuulostaako tämä ANP:n vieraus ja "entiedäenääkukaolen"-fiilis tutulta muille? Entä kuinka nopeasti olette pystyneet auttamaan lapsiosia ja luomaan yhteyttä osien välille?
    Joo, tuntuu tutulta. En tosin tiedä, minkälaatuista dissosiaatiota ja millaisia osia minulla on, mutta kokemus siitä että en tiedä kuka olen, oli tosi voimakas noin puoli vuotta tai vuosi sitten.

    Minulla arkea on jostain 25-vuotiaasta asti pyörittänyt ulkokuori. Se on opiskellut ammatin ja työskennellyt siinä, hankkinut puolison ja lapset, hoitanut sosiaaliset kuviot ja aikuisten ihmisten asialliset asiat. Se on vahvan, itsevarman ja pätevän oloinen. Se käskyttää muita, on vakava ja asiallinen, hieman vihainen koko ajan ja ahdistunut, kuitenkin niin että ei suuremmin kärsi siitä. Oli hirveä paikka tajuta se ulkokuoreksi ja hirveä paikka ymmärtää sen suuret vauriot. Oli sellainen olo, että en selviä arjestani ilman ulkokuorta. Ulkokuoreni suuttui terapeutille ja ilmoitti menevänsä lomalle, että voi sitten minun kanssani terapeutti miettiä kuinka selviän elämästäni ilman ulkokuorta. Näin unia joissa terapeutti tappoi ulkokuoreni narsistista osaa. Oli myös suurta tyhjyyden tunnetta ja valtavaa nälkää johonkin, sellainen olo että olen muutakin ja suuri kiukku kun lääkärinlausunnossa kuvattiin ulkokuorta. Teki mieli rähjätä että tuo en ole minä. Meni pitkän aikaa, että ulkokuori ei suostunut terapiaan ollenkaan, vaikka toisaalta menikin sinne kiltisti joka viikko.

    Minulla tähän auttoi aika ja luottamus terapeuttiin. Lisäksi piti ymmärtää uudestaan tosi monta asiaa. Ensinnäkin piti ymmärtää, että terapia ei ole kuin isäni, joka yritti nujertaa minut. Minun ulkokuortani tai mitään osaa siitä ei siis tapeta terapiassa. Piti ymmärtää että ulkokuori suojelee minun herkimpiä ja kauneimpia puoliani. Edistystä tapahtui kun opin ajattelemaan ja puhumaan ulkokuoresta kunnioittavasti ja kauniisti, kiittämään sitä mielessäni ja hyväksymään mitä se on tekemässä. Käytin vertaisten neuvosta sellaista mielikuvaa, että osa minusta meni vanhainkotiin, koska sitä ei enää tarvittu. Pidin terapeutille monen viikon ajan "työhaastattelua", jossa keskustelin vain ja ainoastaan ulkokuoren tärkeistä aikuisten asioista. Kun terapeutti osoittautui niissä luotettavaksi, oli helpompi alkaa puhua alla olevista kipeämmistä asioista. Se on lukenut täällä monessa eri paikassa, että pitää hoitaa ja hoivata, rakastaa, ymmärtää ja helliä kaikkea itsessään ja minun kohdallani juuri se on tehonnut parhaiten. Myös sitä anp:tä pitää rakastaa ja ymmärtää, se on tehnyt paljon töitä ja saavuttanut paljon.

    Sitten kun ulkokuori on rikkoutunut ja alta on tullut jotain muutakin esiin, niin yllättäen mikään ei olekaan muuttunut niin paljoa ulkoisesti. Pystyn edelleen käymään töissä, hoitamaan lapset ja olemaan parisuhteessa. Ulkoisesti hoidan asiani niinkuin ennenkin. Sisäinen kokemus kuitenkin alkaa hiljalleen muuttua parempaan suuntaan. Muutos ei toki ole suoraviivainen ja se on kaikkea muuta kuin kivuton. Ulkokuoren repeillessä olen mennyt myös järkyttävän huonoon kuntoon, mutta kun olen noussut sieltä, olen voinut entistä paremmin. Tässä on sellaisen ennakoivan puun koputuksen paikka. Homma on vasta alussa, enkä tiedä mitä kohtapuoliin tapahtuu.

    Joka tapauksessa Luumu, tsemppiä sinulle. Se on alku, että se anp ei ole ainut totuus. Luulen että se vanha anp:si oppii yhteistyön uudemman kanssa, kun annat sille vähän aikaa.

    Tuosta kelaamisesta vielä semmoinen, että minulla se oli ja on osin edelleenkin defenssi tunteita vastaan.
  • Kiitos Pii ihanan valaisevasta vastauksestasi. Se lohdutti ja toi ymmärrystä asioihin.

    Eilen sain jo peiton alla turvassa ollessani luotua myötätuntoista yhteyttä suorittaja-anp:hen. Minä uskon täysin tuohon samaan: hoiva, turva ja rakkaus niin paljon kuin suinkin niitä osaa itselleen antaa, auttavat. Näinhän sen olisi pitänyt lapsuudessa mennä, nyt yritetään korjata asia.

    Käyn eräässä vertaistukiryhmässä, jossa tavoite on nimen omaan "oman itsen uudelleen vanhemmointi lempeydellä, rakkaudella ja kunnioituksella". Tätä kohti päivä kerrallaan, usein hetki kerrallaan.

    Ja tärkeä pointti tuo myös Pii, että kelaaminen on defenssi. Surullista huomata olevansa keskellä keloja, eikä oikein pysty rauhoittumaan ja pääsemään niistä pois. No, sitäkin kohti. Onneksi on rakastavia ihmisiä matkassa mukana, kuten terapeuttini.
  • Kiitos Pii ihanan valaisevasta vastauksestasi. Se lohdutti ja toi ymmärrystä asioihin.

    Eilen sain jo peiton alla turvassa ollessani luotua myötätuntoista yhteyttä suorittaja-anp:hen. Minä uskon täysin tuohon samaan: hoiva, turva ja rakkaus niin paljon kuin suinkin niitä osaa itselleen antaa, auttavat. Näinhän sen olisi pitänyt lapsuudessa mennä, nyt yritetään korjata asia.

    Käyn eräässä vertaistukiryhmässä, jossa tavoite on nimen omaan "oman itsen uudelleen vanhemmointi lempeydellä, rakkaudella ja kunnioituksella". Tätä kohti päivä kerrallaan, usein hetki kerrallaan.

    Ja tärkeä pointti tuo myös Pii, että kelaaminen on defenssi. Surullista huomata olevansa keskellä keloja, eikä oikein pysty rauhoittumaan ja pääsemään niistä pois. No, sitäkin kohti. Onneksi on rakastavia ihmisiä matkassa mukana, kuten terapeuttini.
  • Mä en ole tästä anp:eesta hirveästi kuullut eikä mulle ole siitä puhuttu, mutta luulen että mullakin on sellainen ja se on aina kriisiaikoina särkynyt ja aina silloin olen jotenkin alitajuisesti tajunnut että tämä on hyvä juttu. Siis se että säryn. Pitää särkyä niin kauan että se oikea, terve minä tulee esiin...
  • Mä en ole tästä anp:eesta hirveästi kuullut eikä mulle ole siitä puhuttu, mutta luulen että mullakin on sellainen ja se on aina kriisiaikoina särkynyt ja aina silloin olen jotenkin alitajuisesti tajunnut että tämä on hyvä juttu. Siis se että säryn. Pitää särkyä niin kauan että se oikea, terve minä tulee esiin...
  • Mulla alkuvaiheessa anp kans särkyi. En tiennyt millainen olen, kun yksi osa jonka turvin selvisin arjesta. Hankin ammatin, työkokemusta, loin ihmissuhteita yms. Alussa kun, tää suorittaja sai mukaan kasan muita osia tuntui tosi hajanaiselta ja ei ollut tietoa mitähän mää oikeasti oon. Mariini kirjoittikin hienosti anp:n tarkoituksesta. Ja terapia auttaa :)

    Oon ajan kans huomannut, että anp onkin helposti hallitseva puoli sekin on osa. Osista muodostuu kokonaisuus ja ihminen on niitä kaikkea. Osiin tutustuminen voi olla hidasta ja välillä pelottavaa :) Aikaa vaatii niin löydät erillaisia puolia itsessäsi :)
  • Mulla alkuvaiheessa anp kans särkyi. En tiennyt millainen olen, kun yksi osa jonka turvin selvisin arjesta. Hankin ammatin, työkokemusta, loin ihmissuhteita yms. Alussa kun, tää suorittaja sai mukaan kasan muita osia tuntui tosi hajanaiselta ja ei ollut tietoa mitähän mää oikeasti oon. Mariini kirjoittikin hienosti anp:n tarkoituksesta. Ja terapia auttaa :)

    Oon ajan kans huomannut, että anp onkin helposti hallitseva puoli sekin on osa. Osista muodostuu kokonaisuus ja ihminen on niitä kaikkea. Osiin tutustuminen voi olla hidasta ja välillä pelottavaa :) Aikaa vaatii niin löydät erillaisia puolia itsessäsi :)
  • Quote Originally Posted by lasiprinsessa View Post
    Oon ajan kans huomannut, että anp onkin helposti hallitseva puoli sekin on osa. Osista muodostuu kokonaisuus ja ihminen on niitä kaikkea. Osiin tutustuminen voi olla hidasta ja välillä pelottavaa :) Aikaa vaatii niin löydät erillaisia puolia itsessäsi :)
    Tämä on mustakin totta. Se anp tai ulkokuori on vain osa, mutta toisaalta se on yhtä "totta" kuin mikä tahansa muukin asia mitä itsestä löytyy.
  • Quote Originally Posted by lasiprinsessa View Post
    Oon ajan kans huomannut, että anp onkin helposti hallitseva puoli sekin on osa. Osista muodostuu kokonaisuus ja ihminen on niitä kaikkea. Osiin tutustuminen voi olla hidasta ja välillä pelottavaa :) Aikaa vaatii niin löydät erillaisia puolia itsessäsi :)
    Tämä on mustakin totta. Se anp tai ulkokuori on vain osa, mutta toisaalta se on yhtä "totta" kuin mikä tahansa muukin asia mitä itsestä löytyy.
  • Quote Originally Posted by Pii View Post
    Tämä on mustakin totta. Se anp tai ulkokuori on vain osa, mutta toisaalta se on yhtä "totta" kuin mikä tahansa muukin asia mitä itsestä löytyy.
    Joo niimpä :) Monesti ulkokuori erotetaan dissosioituneista osista. Mutta, itse nään kaikki olevan osa yhtä kokonaisuutta, joka muodostaa dissosioituneen mielen. Oman toipumisen polun aikana ymmärtänyt eri osien tarkoituksen. Mulla anp oli "suojelia" joka, vastas nykyhetken haasteista (:
  • Quote Originally Posted by Pii View Post
    Tämä on mustakin totta. Se anp tai ulkokuori on vain osa, mutta toisaalta se on yhtä "totta" kuin mikä tahansa muukin asia mitä itsestä löytyy.
    Joo niimpä :) Monesti ulkokuori erotetaan dissosioituneista osista. Mutta, itse nään kaikki olevan osa yhtä kokonaisuutta, joka muodostaa dissosioituneen mielen. Oman toipumisen polun aikana ymmärtänyt eri osien tarkoituksen. Mulla anp oli "suojelia" joka, vastas nykyhetken haasteista (:
  • Mun terapeutti on välillä myös muistuttanut mulle, että anp:tä on tärkeää hoitaa, sillä sen voimilla paranemistyö tehdään.

    Mä en enää tunnista anp:tä erillisenä tai sen toimintaa itsessäni, luultavasti siihen on integroitunut niin paljon muita osia, että sen koko merkitys on erillainen.

    Huomaan kyllä niitä sosiaalisia tilanteita, joissa olisi paikka sille entiselle anp:lle lähteä täyttämään jotain tehtävää, joka sille on syntynyt. Ne on muuten vähän sen suuntaisia, joissa on rajojen ylityksiä ihmisten välillä. Mulla ei aina anp:tä tule korvaamaan mikään rakentava ja viisas uusi minä, vaan olen vähän väljemmin antanut puolien näkyä sosiaalisissa tilanteissa. Saatan olla aika avoimen hönö tai vihainen tai kikattelevainen. Siitä ei ole seurannut mitään pahaa kun olen hyväksynyt sen, että silloin toiset saattavat korjata mun käytöstä tai tunnetta jollain tavalla. Voin saada palautetta. Joku voi neuvoa mua. Ei se mitään. Ei ole pakko vastustaa sitä.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Mun terapeutti on välillä myös muistuttanut mulle, että anp:tä on tärkeää hoitaa, sillä sen voimilla paranemistyö tehdään.

    Mä en enää tunnista anp:tä erillisenä tai sen toimintaa itsessäni, luultavasti siihen on integroitunut niin paljon muita osia, että sen koko merkitys on erillainen.

    Huomaan kyllä niitä sosiaalisia tilanteita, joissa olisi paikka sille entiselle anp:lle lähteä täyttämään jotain tehtävää, joka sille on syntynyt. Ne on muuten vähän sen suuntaisia, joissa on rajojen ylityksiä ihmisten välillä. Mulla ei aina anp:tä tule korvaamaan mikään rakentava ja viisas uusi minä, vaan olen vähän väljemmin antanut puolien näkyä sosiaalisissa tilanteissa. Saatan olla aika avoimen hönö tai vihainen tai kikattelevainen. Siitä ei ole seurannut mitään pahaa kun olen hyväksynyt sen, että silloin toiset saattavat korjata mun käytöstä tai tunnetta jollain tavalla. Voin saada palautetta. Joku voi neuvoa mua. Ei se mitään. Ei ole pakko vastustaa sitä.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Kiitos kaikille ajatuksista.

    Tässä aivan muutaman päivän sisällä olen jo alkanut saada ymmärrystä, mistä te monet kirjoitattekin, että anp on yksi tärkeä osa muiden joukossa,ja sitä tulee hoitaa. Itse asiassa toissapäivänä sain luotua yhteyttä suorittaja-anp:hen, ja hän osoittikin surua, pelkoa ja väsymystä. Eli ei ollut itsensäpiiskaamismoodissa, vaan uutta tuli kuvaan. Tämä oli hieno hetki, ja anp:n uudet olot ovat edelleen läsnä, kun mielikuvissani luon häneen yhteyttä.

    Olenkin myös käytännössä surullinen, vähän peloissani ja väsynyt - suorastaan uupunut tällä hetkellä. Ihan näiden uusien toipumisoivallusten edessä. Kokemukseni on, että aina kun dissosiaatio hävenee, tulee paljon uutta kipua ja hämmennystä esiin ja vie aikaa, ennen kuin kaikki taas asettuu paikoilleen. Tässä olen nyt menossa. Päivä kerrallaan.
  • Kiitos kaikille ajatuksista.

    Tässä aivan muutaman päivän sisällä olen jo alkanut saada ymmärrystä, mistä te monet kirjoitattekin, että anp on yksi tärkeä osa muiden joukossa,ja sitä tulee hoitaa. Itse asiassa toissapäivänä sain luotua yhteyttä suorittaja-anp:hen, ja hän osoittikin surua, pelkoa ja väsymystä. Eli ei ollut itsensäpiiskaamismoodissa, vaan uutta tuli kuvaan. Tämä oli hieno hetki, ja anp:n uudet olot ovat edelleen läsnä, kun mielikuvissani luon häneen yhteyttä.

    Olenkin myös käytännössä surullinen, vähän peloissani ja väsynyt - suorastaan uupunut tällä hetkellä. Ihan näiden uusien toipumisoivallusten edessä. Kokemukseni on, että aina kun dissosiaatio hävenee, tulee paljon uutta kipua ja hämmennystä esiin ja vie aikaa, ennen kuin kaikki taas asettuu paikoilleen. Tässä olen nyt menossa. Päivä kerrallaan.
  • Hui miten avartavaa pohdintaa. Sain just pari pientä oivallusta noista anp-jutuista, tunnistin ehkä pari osaani anp:ksi. Tuntui kuin pieni sähköisku olis mennyt koko kropan läpi päästä varpaisiin.

    Luumu, mulla on kans diagnoosina toistuva masennus. Noin vuosi sitten psykiatri lisäsi siihen määreen "dissosiaatiopiirtein" kun kerroin sille että mulla ois ehkä tällästä. Kuinkahan moni kamppailee itsensä ja selittämättömän oudon pahan olonsa kanssa tietämättä mitään dissosiaatiosta, kun lääkärit tai terapeutit ei osaa tunnistaa sitä? Ainakin mulla nimenomaan dissosiaatiosta kärsivien ihmisten blogit ja tää palsta on olleet ihan oleellisia olon kohentumisen kannalta.
  • Hui miten avartavaa pohdintaa. Sain just pari pientä oivallusta noista anp-jutuista, tunnistin ehkä pari osaani anp:ksi. Tuntui kuin pieni sähköisku olis mennyt koko kropan läpi päästä varpaisiin.

    Luumu, mulla on kans diagnoosina toistuva masennus. Noin vuosi sitten psykiatri lisäsi siihen määreen "dissosiaatiopiirtein" kun kerroin sille että mulla ois ehkä tällästä. Kuinkahan moni kamppailee itsensä ja selittämättömän oudon pahan olonsa kanssa tietämättä mitään dissosiaatiosta, kun lääkärit tai terapeutit ei osaa tunnistaa sitä? Ainakin mulla nimenomaan dissosiaatiosta kärsivien ihmisten blogit ja tää palsta on olleet ihan oleellisia olon kohentumisen kannalta.
  • Hienoa Sonic, että meni sähärit läpi kehon. Hyvä merkki, uudet oivallukset on kultaa.

    Ja samaa olen minäkin miettinyt, että kuinka paljon ihmisiä hoidetaan väärin diagnoosein. Tuntuu, että todella moni kokenut elämänsä suurimpia valaistumisia siinä kohtaa, kun on törmännyt traumaterapian teoriaan ja dissosiaatio-kuvauksiin. Tässä blogissa on mm. yksi kirjoittaja, jota hoidettiin vuosia sairaalassa väärällä diagnoosilla lääkkeitä täyteenahdettuna. Kertoo blogissa ja/tai ainakin Viisi naista sata elämää -kirjassa asiasta tarkemmin.

    http://dissociation.fi

    Psykoanalyyttisella ja kognitiivisella terapialla on niin suuri valta nykyhoidossa (ja luotettavalta ammattilaistaholta kuulin, että esimerkiksi pk-seudulla HUS:in sisällä), että siksi disson tunnistaminen osittain vaikeaa.

    Masennusoireet ovat toki totta olleet kohdallani, mutta terapeuttini on valaissut, että vain jokin osa minussa on masentunut, en minä kokonaan. Tämä on luonnollisesti helpottanut masennusta, kun sen pystyy näkemään suurelta osin lapsiosan oireena.
  • Hienoa Sonic, että meni sähärit läpi kehon. Hyvä merkki, uudet oivallukset on kultaa.

    Ja samaa olen minäkin miettinyt, että kuinka paljon ihmisiä hoidetaan väärin diagnoosein. Tuntuu, että todella moni kokenut elämänsä suurimpia valaistumisia siinä kohtaa, kun on törmännyt traumaterapian teoriaan ja dissosiaatio-kuvauksiin. Tässä blogissa on mm. yksi kirjoittaja, jota hoidettiin vuosia sairaalassa väärällä diagnoosilla lääkkeitä täyteenahdettuna. Kertoo blogissa ja/tai ainakin Viisi naista sata elämää -kirjassa asiasta tarkemmin.

    http://dissociation.fi

    Psykoanalyyttisella ja kognitiivisella terapialla on niin suuri valta nykyhoidossa (ja luotettavalta ammattilaistaholta kuulin, että esimerkiksi pk-seudulla HUS:in sisällä), että siksi disson tunnistaminen osittain vaikeaa.

    Masennusoireet ovat toki totta olleet kohdallani, mutta terapeuttini on valaissut, että vain jokin osa minussa on masentunut, en minä kokonaan. Tämä on luonnollisesti helpottanut masennusta, kun sen pystyy näkemään suurelta osin lapsiosan oireena.
  • Quote Originally Posted by Luumu View Post
    Ja samaa olen minäkin miettinyt, että kuinka paljon ihmisiä hoidetaan väärin diagnoosein. Tuntuu, että todella moni kokenut elämänsä suurimpia valaistumisia siinä kohtaa, kun on törmännyt traumaterapian teoriaan ja dissosiaatio-kuvauksiin. Tässä blogissa on mm. yksi kirjoittaja, jota hoidettiin vuosia sairaalassa väärällä diagnoosilla lääkkeitä täyteenahdettuna. Kertoo blogissa ja/tai ainakin Viisi naista sata elämää -kirjassa asiasta tarkemmin.

    http://dissociation.fi

    Psykoanalyyttisella ja kognitiivisella terapialla on niin suuri valta nykyhoidossa (ja luotettavalta ammattilaistaholta kuulin, että esimerkiksi pk-seudulla HUS:in sisällä), että siksi disson tunnistaminen osittain vaikeaa.
    Mielenkiintoista! Mun terapeutti on kognitiivis-analyyttinen ja oon monesti miettinyt, että joku ns. Ihan Oikee traumaterapeutti vois olla parempi, koska tuntuu että tää nykyinen ei välillä tajua yhtään mistä puhun ja on turhauttavaa ja ahdistavaa yrittää selittää ja todistella omaa sisäistä maailmaansa yhä uudestaan ja uudestaan. Hyvä terapeutti se siis muuten on, ja oon viihtynyt sillä jo melkein kolme vuotta (Kela-tuettu terapia loppuu siis syksyllä). Jos psykiatri olis osannut kysyä oikeat kysymykset jo silloin seitsemän vuotta sitten, olisin ehkä opetellut hoitamaan itseäni paremmin jo ajoissa ja hakeutunut erilaiselle terapeutille ja toipunut paremmin... jos ja jos ja jos. Nyt voin onneksi ihan kohtuullisesti jo. Surettaa se silti.

    muoks. Mulla toi osien eriytyminen ei oo mitenkään voimakasta, mutta niiden löytäminen on silti ollut ihan avainasemassa mun toipumisen kannalta.
  • Quote Originally Posted by Luumu View Post
    Ja samaa olen minäkin miettinyt, että kuinka paljon ihmisiä hoidetaan väärin diagnoosein. Tuntuu, että todella moni kokenut elämänsä suurimpia valaistumisia siinä kohtaa, kun on törmännyt traumaterapian teoriaan ja dissosiaatio-kuvauksiin. Tässä blogissa on mm. yksi kirjoittaja, jota hoidettiin vuosia sairaalassa väärällä diagnoosilla lääkkeitä täyteenahdettuna. Kertoo blogissa ja/tai ainakin Viisi naista sata elämää -kirjassa asiasta tarkemmin.

    http://dissociation.fi

    Psykoanalyyttisella ja kognitiivisella terapialla on niin suuri valta nykyhoidossa (ja luotettavalta ammattilaistaholta kuulin, että esimerkiksi pk-seudulla HUS:in sisällä), että siksi disson tunnistaminen osittain vaikeaa.
    Mielenkiintoista! Mun terapeutti on kognitiivis-analyyttinen ja oon monesti miettinyt, että joku ns. Ihan Oikee traumaterapeutti vois olla parempi, koska tuntuu että tää nykyinen ei välillä tajua yhtään mistä puhun ja on turhauttavaa ja ahdistavaa yrittää selittää ja todistella omaa sisäistä maailmaansa yhä uudestaan ja uudestaan. Hyvä terapeutti se siis muuten on, ja oon viihtynyt sillä jo melkein kolme vuotta (Kela-tuettu terapia loppuu siis syksyllä). Jos psykiatri olis osannut kysyä oikeat kysymykset jo silloin seitsemän vuotta sitten, olisin ehkä opetellut hoitamaan itseäni paremmin jo ajoissa ja hakeutunut erilaiselle terapeutille ja toipunut paremmin... jos ja jos ja jos. Nyt voin onneksi ihan kohtuullisesti jo. Surettaa se silti.

    muoks. Mulla toi osien eriytyminen ei oo mitenkään voimakasta, mutta niiden löytäminen on silti ollut ihan avainasemassa mun toipumisen kannalta.
  • En tiedä helpottaako Sonic yhtään oloasi, mutta tiesithän, että Kelan tukea voi hakea uudelleen 5 vuoden tauon jälkeen? Minulla nyt siis toinen setti menossa, reilu 2 vuotta traumaterapiaa takana. Nuorempana kävin psykodynaamisessa terapiassa, ja tähän elämäntilanteeseen ja tällä tietämyksellä traumaterapia on sopinut minulle siis loistavasti.
  • En tiedä helpottaako Sonic yhtään oloasi, mutta tiesithän, että Kelan tukea voi hakea uudelleen 5 vuoden tauon jälkeen? Minulla nyt siis toinen setti menossa, reilu 2 vuotta traumaterapiaa takana. Nuorempana kävin psykodynaamisessa terapiassa, ja tähän elämäntilanteeseen ja tällä tietämyksellä traumaterapia on sopinut minulle siis loistavasti.
  • Mulla on mariini sama homma, kun sulla. Mun ero kans anp:n ja muiden osien välillä on hämärtynyt. Tai musta tuntuu, että joidenkin osien välillä niidenkin rajat on alkaneet hämärtyä. Koen jotenkin vapautuneeni, kun voin ilmaista itseäni vapatuneemmin ja voin paljon paremmin. Osista on tullut niin paljon hyviä muistoja ja fiilistä, että oon oikeesti kaiken tän keskellä yksi ja kokonainen ihminen- minä.
  • Mulla on mariini sama homma, kun sulla. Mun ero kans anp:n ja muiden osien välillä on hämärtynyt. Tai musta tuntuu, että joidenkin osien välillä niidenkin rajat on alkaneet hämärtyä. Koen jotenkin vapautuneeni, kun voin ilmaista itseäni vapatuneemmin ja voin paljon paremmin. Osista on tullut niin paljon hyviä muistoja ja fiilistä, että oon oikeesti kaiken tän keskellä yksi ja kokonainen ihminen- minä.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä näistä väreistä kuvaa ruohoa: vihreä, punainen vai liila?