• Ystävien löytäminen

    Hei kaikki!

    Olen vasta rekisteröitynyt tänne ja ehtinyt jonkin verran lueskella kirjoittamianne tekstejä. Helpottavaa huomata, etten oireineni olekaan yksin. Jotenkin on ollut todella haastavaa löytää samanhenkisiä (lue: samanlaisia kokemuksia omaavia) ihmisiä noin niinkuin livemaailmasta. Missä te olette siis tavanneet kohtalotovereitanne? Olisi ihanaa löytää sellaisia ystäviä, jotka ymmärtäisivät minun maailmaani koska elävät itse samassa maailmassa. Vertaistuella on mieletön voima.
  • Hei kaikki!

    Olen vasta rekisteröitynyt tänne ja ehtinyt jonkin verran lueskella kirjoittamianne tekstejä. Helpottavaa huomata, etten oireineni olekaan yksin. Jotenkin on ollut todella haastavaa löytää samanhenkisiä (lue: samanlaisia kokemuksia omaavia) ihmisiä noin niinkuin livemaailmasta. Missä te olette siis tavanneet kohtalotovereitanne? Olisi ihanaa löytää sellaisia ystäviä, jotka ymmärtäisivät minun maailmaani koska elävät itse samassa maailmassa. Vertaistuella on mieletön voima.
  • Itse en ainakaan ole tavannut ketään livenä. Tai no, sairaalahoidossa ehkäpä joo, mutta siellä tiedä mikä vaivaa ketäkin.

    En myöskään itse oikein pidä, tai en pidä ollenkaan keskustella näistä asioista oikeastaan kenenkään kanssa. Terapeutti on ensimmäinen ja vain sen takia, että osat tuntuivat kerrankin olevan yhtä mieltä, että häneen voi luottaa. Ja niin onkin. On tehnyt paljon enemmän kuin terapeutin olisi pakko tai edes tarvitsisi.

    Nythän väsätään yhdistystä dissosiaatiohäiriöisille, että ehkäpä ne järjestävät jotain tapahtumaan jos sellainen kiinnostaa.
  • Itse en ainakaan ole tavannut ketään livenä. Tai no, sairaalahoidossa ehkäpä joo, mutta siellä tiedä mikä vaivaa ketäkin.

    En myöskään itse oikein pidä, tai en pidä ollenkaan keskustella näistä asioista oikeastaan kenenkään kanssa. Terapeutti on ensimmäinen ja vain sen takia, että osat tuntuivat kerrankin olevan yhtä mieltä, että häneen voi luottaa. Ja niin onkin. On tehnyt paljon enemmän kuin terapeutin olisi pakko tai edes tarvitsisi.

    Nythän väsätään yhdistystä dissosiaatiohäiriöisille, että ehkäpä ne järjestävät jotain tapahtumaan jos sellainen kiinnostaa.
  • Mun kavereista 99 % on ns. tervepäisiä ja traumatisoitumattomia. Se on mielestäni ihan hyvä, koska ainakaan ei tarvitse pelätä triggaavansa porukkaa jos kertoo omista lapsuudenkokemuksistaan. Kaikeksi onneksi olen löytänyt sellaisia ystäviä jotka ymmärtävät niitä hetkiä jolloin minulla on vaikeaa tai en pysty poistumaan kotoa, ovat sopivan kummallisia ja jaksavat kuunnella vaikka eivät ole itse kokeneet mielenterveysongelmia. Joskus on raskasta, kun uudet ystävät on liian uteliaita ja haluavat tietää ummet ja lammet dissosiaatiosta (mulla se ei siis ole kovin voimakasta tai jatkuvasti päällä, mutta disso-oireita on kumminkin silloin tällöin) mutta on se pidemmän päälle sen arvoista, ettei tarvitse kertoa huonolla hetkellä mikä mua vaivaa, kun on nähnyt sen vaivan jo aiemmin. Välillä olo on tosi ulkopuolinen mutta sen kanssa olen oppinut elämään, koska se on ollut mulla läsnä ihan pienestä pitäen, eikä se enää nyt, kun pahin sosiaalinen ahdistus on vuosien mittaan laantunut, juurikaan häiritse sosiaalista kanssakäymistä. (Larppaan alienia joka haluaa oppia ymmärtämään maapallon väkeä! )

    That being said, mulle on ollut äärettömän tärkeää saada vertaistukea internetissä. Ennen kuin löysin tän verkkoyhteisön, dissosta kärsivien ihmisten blogit on auttaneet mua sanoittamaan ja ymmärtämään omia oireitani, ja täällä keskustelu on ollut todella antoisaa ja tärkeää sekä auttanut mua löytämään ja ymmärtämään osiani. Puhumattakaan siitä että täällä on tosi hauskaa porukkaa. En ole ketään täältä tavannut vielä livenä tosin.

    Toisaalta sitten kaikkien kokemukset ja oireet on niin omanlaisiaan, että se traumatausta ja dissosiaatiohäiriöstä kärsiminen ei välttämättä tarkoita, että pystyisi syvällisesti bondaamaan ihmisen kanssa. Mulle on tyypillistä, että huonoina aikoina eristäydyn ja inhoan ihmisiä, joten empatisointi ja samaistuminen on silloin joka tapauksessa vaikeaa riippumatta siitä kenen kanssa keskustelen.
  • Mun kavereista 99 % on ns. tervepäisiä ja traumatisoitumattomia. Se on mielestäni ihan hyvä, koska ainakaan ei tarvitse pelätä triggaavansa porukkaa jos kertoo omista lapsuudenkokemuksistaan. Kaikeksi onneksi olen löytänyt sellaisia ystäviä jotka ymmärtävät niitä hetkiä jolloin minulla on vaikeaa tai en pysty poistumaan kotoa, ovat sopivan kummallisia ja jaksavat kuunnella vaikka eivät ole itse kokeneet mielenterveysongelmia. Joskus on raskasta, kun uudet ystävät on liian uteliaita ja haluavat tietää ummet ja lammet dissosiaatiosta (mulla se ei siis ole kovin voimakasta tai jatkuvasti päällä, mutta disso-oireita on kumminkin silloin tällöin) mutta on se pidemmän päälle sen arvoista, ettei tarvitse kertoa huonolla hetkellä mikä mua vaivaa, kun on nähnyt sen vaivan jo aiemmin. Välillä olo on tosi ulkopuolinen mutta sen kanssa olen oppinut elämään, koska se on ollut mulla läsnä ihan pienestä pitäen, eikä se enää nyt, kun pahin sosiaalinen ahdistus on vuosien mittaan laantunut, juurikaan häiritse sosiaalista kanssakäymistä. (Larppaan alienia joka haluaa oppia ymmärtämään maapallon väkeä! )

    That being said, mulle on ollut äärettömän tärkeää saada vertaistukea internetissä. Ennen kuin löysin tän verkkoyhteisön, dissosta kärsivien ihmisten blogit on auttaneet mua sanoittamaan ja ymmärtämään omia oireitani, ja täällä keskustelu on ollut todella antoisaa ja tärkeää sekä auttanut mua löytämään ja ymmärtämään osiani. Puhumattakaan siitä että täällä on tosi hauskaa porukkaa. En ole ketään täältä tavannut vielä livenä tosin.

    Toisaalta sitten kaikkien kokemukset ja oireet on niin omanlaisiaan, että se traumatausta ja dissosiaatiohäiriöstä kärsiminen ei välttämättä tarkoita, että pystyisi syvällisesti bondaamaan ihmisen kanssa. Mulle on tyypillistä, että huonoina aikoina eristäydyn ja inhoan ihmisiä, joten empatisointi ja samaistuminen on silloin joka tapauksessa vaikeaa riippumatta siitä kenen kanssa keskustelen.
  • Mulla on vertaistukena lapsena saman kokeneet, samoissa tilanteissa olleet. Kaikkien kanssa en pysty puhumaan, mutta osan ja se riittää. Sitten oon sattumalta tutustunut yhteen ystävään, joka vaikutti tutustuessa jotenkin dissolta... en uskaltanut siitä sille hirveästi puhua kun arvelin näkeväni omiani oman taustan takia. No hän sitten ajautu aikanaan terapiaan ja tuli se kaikki esille. Mulla on nyt ihan oikea ystävä, jolla on myös hajonnut persoona. Oikeasti se on joskus hyvä ja joskus huono. Kun on tullut tilanteita, joissa ensin toinen triggaa ja putoaa lapseksi tai johonkin tilanteen kannalta hankalaan osaan - ja sitten toinen säikähtää ja putoo kans johonkin osaan. Ulkopuoliset ei sitä niin herkästi huomaa, mutta me tunnetaan toisiamme ja toistemme osia jo jonkin verran niin se on helpompaa.

    Mun puoliso näkee myös musta aina välillä, mikä osa on pompannu esiin ja saattaa puhutella nimeltä tai kysyä "Kuka siinä on?".
  • Mulla on vertaistukena lapsena saman kokeneet, samoissa tilanteissa olleet. Kaikkien kanssa en pysty puhumaan, mutta osan ja se riittää. Sitten oon sattumalta tutustunut yhteen ystävään, joka vaikutti tutustuessa jotenkin dissolta... en uskaltanut siitä sille hirveästi puhua kun arvelin näkeväni omiani oman taustan takia. No hän sitten ajautu aikanaan terapiaan ja tuli se kaikki esille. Mulla on nyt ihan oikea ystävä, jolla on myös hajonnut persoona. Oikeasti se on joskus hyvä ja joskus huono. Kun on tullut tilanteita, joissa ensin toinen triggaa ja putoaa lapseksi tai johonkin tilanteen kannalta hankalaan osaan - ja sitten toinen säikähtää ja putoo kans johonkin osaan. Ulkopuoliset ei sitä niin herkästi huomaa, mutta me tunnetaan toisiamme ja toistemme osia jo jonkin verran niin se on helpompaa.

    Mun puoliso näkee myös musta aina välillä, mikä osa on pompannu esiin ja saattaa puhutella nimeltä tai kysyä "Kuka siinä on?".
  • Minäkin tapasin yhden kaltaiseni viime syksynä sairaalajaksolla. Hän oli tosiaan kuin samasta puusta veistetty, jonkinlainen kauan kadoksissa ollut sielunsisko. Hänen elämänsä ja kokemuksensa olivat hyvin samanlaisia kuin omani, olimme tavallaan eläneet ihan samanlaista elämää. Jopa diagnoosimme olivat melkein samat. Hänen kanssaan oli aivan ihana olla, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui siltä että joku ihan oikeasti ymmärtää ja pystyy samaistumaan. Tietää mistä minä puhun.

    Tämä ystäväni sitten valitettavasti tappoi itsensä uutena vuotena. :/ Se jätti aivan valtavan suuren aukon elämääni. Sen jälkeen on ollut hyvin voimakas tunne siitä, että haluaisin tutustua muihin kohtalotovereihini. Samanlaisia vastoinkäymisiä ja sattumuksia kokeneisiin. Se ymmärrys oli jotakin aivan taivaallista ja haluaisin palavasti kokea sen vielä uudelleen. Ongelma vain tosiaan on se, etten tiedä missä sellaisia ihmisiä voisi tavata. Toivon mukaan ei tarvisisi enää hakea vauhtia osastolta, joka toki olisi varmasti se otollisin paikka samanlaisia kokemuksia omaavien ihmisten tapaamiseen. Mutta ehkä vielä joskus jossain.
  • Minäkin tapasin yhden kaltaiseni viime syksynä sairaalajaksolla. Hän oli tosiaan kuin samasta puusta veistetty, jonkinlainen kauan kadoksissa ollut sielunsisko. Hänen elämänsä ja kokemuksensa olivat hyvin samanlaisia kuin omani, olimme tavallaan eläneet ihan samanlaista elämää. Jopa diagnoosimme olivat melkein samat. Hänen kanssaan oli aivan ihana olla, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui siltä että joku ihan oikeasti ymmärtää ja pystyy samaistumaan. Tietää mistä minä puhun.

    Tämä ystäväni sitten valitettavasti tappoi itsensä uutena vuotena. :/ Se jätti aivan valtavan suuren aukon elämääni. Sen jälkeen on ollut hyvin voimakas tunne siitä, että haluaisin tutustua muihin kohtalotovereihini. Samanlaisia vastoinkäymisiä ja sattumuksia kokeneisiin. Se ymmärrys oli jotakin aivan taivaallista ja haluaisin palavasti kokea sen vielä uudelleen. Ongelma vain tosiaan on se, etten tiedä missä sellaisia ihmisiä voisi tavata. Toivon mukaan ei tarvisisi enää hakea vauhtia osastolta, joka toki olisi varmasti se otollisin paikka samanlaisia kokemuksia omaavien ihmisten tapaamiseen. Mutta ehkä vielä joskus jossain.
  • Minä olen @marlaeiri tavannut ihania ihmisiä tämän palstan kautta ja livenäkin tavannut. En ole nähnyt heitä usein, mutta kohtaamiset ovat olleet tosi merkityksellisiä. Ihan kuin normielämässä ihmisiä tapaisi paraatipuoli minusta ja palstan kautta tavatut ihmiset olen kohdannut lähtökohtaisesti kokonaisempana, niin että esillä on minusta heti kaikki ei-kiiltokuvamainen-puoli. Se on ollut vapauttavaa. Eikä kyse ole edes siitä, että joku täsmälleen tajuaisi justiinsa minun jutut ja minä sen, vaan jostain muusta. Ihan kuin se, että on omat traumat ja niiden aiheuttamat oireet olemassa ja niitä on alkanut terapiassa tai yksikseen työstää, auttaa siinä että pystyy kohtaamaan toisen samat tai erilaiset asiat. Ei heti törmää kieltämiseen, torjuntaan, vihaan, hätääntymiseen, huumoriin tai johonkin muuhun minkä tarkoitus on siirtää huomio pahasta asiasta. Vihaa, surua ja huumoriakin on tapaamisissa ollut, mutta ei siis keinona saada ikävä asia maton alle.

    Tulee myös heti mieleen se dissosiaatioyhdistys, joka on muodostumassa ja mitä on näillä sivuillakin mainostettu. Niillä on käsittääkseni jotain skype-ryhmiä. Mietin voisiko sellaisen kautta tai sitten aiheen ympärille tehtyjen fb-ryhmien kautta löytää ihmisiä.
  • Minä olen @marlaeiri tavannut ihania ihmisiä tämän palstan kautta ja livenäkin tavannut. En ole nähnyt heitä usein, mutta kohtaamiset ovat olleet tosi merkityksellisiä. Ihan kuin normielämässä ihmisiä tapaisi paraatipuoli minusta ja palstan kautta tavatut ihmiset olen kohdannut lähtökohtaisesti kokonaisempana, niin että esillä on minusta heti kaikki ei-kiiltokuvamainen-puoli. Se on ollut vapauttavaa. Eikä kyse ole edes siitä, että joku täsmälleen tajuaisi justiinsa minun jutut ja minä sen, vaan jostain muusta. Ihan kuin se, että on omat traumat ja niiden aiheuttamat oireet olemassa ja niitä on alkanut terapiassa tai yksikseen työstää, auttaa siinä että pystyy kohtaamaan toisen samat tai erilaiset asiat. Ei heti törmää kieltämiseen, torjuntaan, vihaan, hätääntymiseen, huumoriin tai johonkin muuhun minkä tarkoitus on siirtää huomio pahasta asiasta. Vihaa, surua ja huumoriakin on tapaamisissa ollut, mutta ei siis keinona saada ikävä asia maton alle.

    Tulee myös heti mieleen se dissosiaatioyhdistys, joka on muodostumassa ja mitä on näillä sivuillakin mainostettu. Niillä on käsittääkseni jotain skype-ryhmiä. Mietin voisiko sellaisen kautta tai sitten aiheen ympärille tehtyjen fb-ryhmien kautta löytää ihmisiä.
  • Olen joskus jonkun toisen vertaistukiryhmän (netin) löytänyt ystäviä ja tavannut ihan livenäkin mutta sitten jossain vaiheessa yhteydenpito jäi kun tapahtui isoja elämänmuutoksia. Mutta usein näiden vertaisryhmien kautta löytää samanhenkistä seuraa. Voi varmasti löytää hyvänkin ystävän tai ystäviä.
  • Olen joskus jonkun toisen vertaistukiryhmän (netin) löytänyt ystäviä ja tavannut ihan livenäkin mutta sitten jossain vaiheessa yhteydenpito jäi kun tapahtui isoja elämänmuutoksia. Mutta usein näiden vertaisryhmien kautta löytää samanhenkistä seuraa. Voi varmasti löytää hyvänkin ystävän tai ystäviä.
  • Minä löysin töistä yhden ystävän, jolla samantapaisia ongelmia...ystävyyttä kyllä vaikeuttaa toisen masennus kun ei jaksa aina tavata jne... ihanaa olisi kun olisi joku joka oikeasti ymmärtäisi.. en varmaan kuulu ihan tännekään, terapeutinkaan mielestä en ole pahimmasta päästä mutta lapsuuden hylkäämiskokemukset vaikuttaa edelleen.traumaterapiassa käyn..lääkitys on ja suurimpana oireena ahdistus..
    Tutkimusmatkalla itseeni...
  • Minä löysin töistä yhden ystävän, jolla samantapaisia ongelmia...ystävyyttä kyllä vaikeuttaa toisen masennus kun ei jaksa aina tavata jne... ihanaa olisi kun olisi joku joka oikeasti ymmärtäisi.. en varmaan kuulu ihan tännekään, terapeutinkaan mielestä en ole pahimmasta päästä mutta lapsuuden hylkäämiskokemukset vaikuttaa edelleen.traumaterapiassa käyn..lääkitys on ja suurimpana oireena ahdistus..
    Tutkimusmatkalla itseeni...

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?