• Ahdistus

    Kuinka käsittelette musertavaa ahdistusta? Miten toimitte siinä tilanteessa? Onko käytössä lääkkeitä ja auttavatko ne?

    Itselläni ongelmana mielettömät ahdistusaallot. Tärisen ja hyperventiloin, rintakehään sattuu ja alkaa itsetuhoiset ajatukset nousta. Olen niin impulsiivinen ihminen, että usein purankin kaiken sitten puukolla. Nyt käytössä tarvittaessa Ketipinor 25mg ja Opamox 15mg, mutta tuntuu, ettei niistäkään nyt niin paljoa apua ole. :( Olen ihan umpikujassa.
  • Kuinka käsittelette musertavaa ahdistusta? Miten toimitte siinä tilanteessa? Onko käytössä lääkkeitä ja auttavatko ne?

    Itselläni ongelmana mielettömät ahdistusaallot. Tärisen ja hyperventiloin, rintakehään sattuu ja alkaa itsetuhoiset ajatukset nousta. Olen niin impulsiivinen ihminen, että usein purankin kaiken sitten puukolla. Nyt käytössä tarvittaessa Ketipinor 25mg ja Opamox 15mg, mutta tuntuu, ettei niistäkään nyt niin paljoa apua ole. :( Olen ihan umpikujassa.
  • Mullakin on Opamoxia, mutta sitä pidän vähän viimeisenä vaihtoehtona sivuvaikutusten takia. Mulla auttaa ns. kotikonsteista kaikkein merkittävämmin fyysinen paineen tunne. Mahdollisimman monta painavaa peittoa päälle ja ehkä vielä tyynyjä ympärille. Jos käy niin hyvin että voin pyytää yli satakiloista miestäni päälleni makaamaan koko painollaan (hyvin epäseksuaalisesti) ja silittämään päätäni, rauhoitun siitä huomattavasti nopeammin kuin yksin peittokasan alla, mutta siihen ei aina ole tilaisuutta. Olen myös käyttänyt erilaisia korsetteja aika paljonkin joskus, että saan sitä puristuksen tunnetta ilman että kenenkään tarvitsee sitä tehdä tai siitä tietää.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Mullakin on Opamoxia, mutta sitä pidän vähän viimeisenä vaihtoehtona sivuvaikutusten takia. Mulla auttaa ns. kotikonsteista kaikkein merkittävämmin fyysinen paineen tunne. Mahdollisimman monta painavaa peittoa päälle ja ehkä vielä tyynyjä ympärille. Jos käy niin hyvin että voin pyytää yli satakiloista miestäni päälleni makaamaan koko painollaan (hyvin epäseksuaalisesti) ja silittämään päätäni, rauhoitun siitä huomattavasti nopeammin kuin yksin peittokasan alla, mutta siihen ei aina ole tilaisuutta. Olen myös käyttänyt erilaisia korsetteja aika paljonkin joskus, että saan sitä puristuksen tunnetta ilman että kenenkään tarvitsee sitä tehdä tai siitä tietää.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Jotkut osat on ahdistuneita ja toiset ei. Jotku on niin nopeesti niin itsetuhoisia et kyllä mulla on lääkkeet siihen et ei niin käy iha yhtäkkiä keskellä kaikkee. Se varmaan rasittaa ihmisiä jotka yrittää vahtia mitä teen.

    Tätä ei kuulu kertoo eikä tehdä. En tiedä miks tää tuntuu pahemmalta ku mitä oon puhunut aiemmin vaikka oon sanonut paljon. Mut tykkään myös tosta et mun päällä maataan. Ei liity seksiä, vaan se paino.

    Ootteko kuullu lyijypeitoista tai paineliiveistä? Ne on tavallaan tohon tarkotukseen, musta tuntuu et autistisilla käytetään aika paljonkin niitä.

    En aio kirjottaa lääkkeistä nimeltä tähän, koska musta tuntuu et kysyttään et mitä mä vedän. Aika paljon kaikkee. Yleensä ku kysytään lääkityksistä ni siihen ei liity mun päässä vertaisasiat, en osaa järjestää niin et liittyis. Muut saa jatkaa siitä.

  • Jotkut osat on ahdistuneita ja toiset ei. Jotku on niin nopeesti niin itsetuhoisia et kyllä mulla on lääkkeet siihen et ei niin käy iha yhtäkkiä keskellä kaikkee. Se varmaan rasittaa ihmisiä jotka yrittää vahtia mitä teen.

    Tätä ei kuulu kertoo eikä tehdä. En tiedä miks tää tuntuu pahemmalta ku mitä oon puhunut aiemmin vaikka oon sanonut paljon. Mut tykkään myös tosta et mun päällä maataan. Ei liity seksiä, vaan se paino.

    Ootteko kuullu lyijypeitoista tai paineliiveistä? Ne on tavallaan tohon tarkotukseen, musta tuntuu et autistisilla käytetään aika paljonkin niitä.

    En aio kirjottaa lääkkeistä nimeltä tähän, koska musta tuntuu et kysyttään et mitä mä vedän. Aika paljon kaikkee. Yleensä ku kysytään lääkityksistä ni siihen ei liity mun päässä vertaisasiat, en osaa järjestää niin et liittyis. Muut saa jatkaa siitä.

  • Oo, muitakin joita auttaa paine/paino! :)

    Oon kuullut "oikeista" painopeitoista ja muista puristusjutuista, mutta en tiedä mistä niitä saa. Toisaalta painavia vilttejä on tullut sekä tehtyä itse että saatua perintönä. En osaa normaalistikaan nukkua kevyen peiton alla.

    Korsetteja jännästi ei tee mieli käyttää hyvinä päivinä.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Oo, muitakin joita auttaa paine/paino! :)

    Oon kuullut "oikeista" painopeitoista ja muista puristusjutuista, mutta en tiedä mistä niitä saa. Toisaalta painavia vilttejä on tullut sekä tehtyä itse että saatua perintönä. En osaa normaalistikaan nukkua kevyen peiton alla.

    Korsetteja jännästi ei tee mieli käyttää hyvinä päivinä.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Painopeitosta! Ystävä on päiväkodissa ollu töissä ja siellä on joskus lapsia, jotka tarttee painopeittoja, mutta byrokratian takia vaikea saada nopeesti. Ne käyttää joskus mattoja korvikkeena. Siis ihan vaan lattiamatto. Kokeilin ja kyllä se helpottaa! Toinen, että ostaa vaikka 15-20kg kuivattuja herneitä ja ompelee itse sellasen taskupeiton, jossa joka taskun täyttää herneillä. Mulla olis tää projekti jossain vaiheessa tiedossa. DIY-painopeitto. Koska se paineen tunne monesti auttaa. Mulla etenkin kummallisessa keho-olossa.

    Mulla auttaa ahdistukseen monesti kehojutut muutenkin. Mulla on kylmäpussi pakastimessa. Se on moneen käyttöön, mutta yks on ahdistus ja itsetuhoisuus. Jos on hirveä olo ja haluaa saada kontrollia. Niin kylmäpussi pakastimesta. Sitä ku ensin puristaa käsissä niin kauan, että sattuu niin maan hitsisti niin se vie ekan terän. Loppuajan pitää sitä jossain muualla, ite heitän sen monesti surutta niskaankin. Mitä kurjemmalta tuntuu niin sen parempi. Auttaa.

    Ahdistuksessa voi auttaa myös kylmä-kuuma-suihku. Eka niin kylmää ku kestää ja perään niin kuumaa ku kestää. Mä ite käytän kyllä sitä, että mä otan vaan tosi pitkän ja kuuman suihkun. Tunti kuumaa suihkua, jossa aina vääntää hiljalleen isommalle hanaa. Lopuks niin kuumalle ku iho kestää (mutta ei tarkotus hankkia palovammoja!!). Sen jälkeen on niin vetelä olo, että ku kaatuu sänkyyn, kiskoo peitot päälle niin ei jaksa ees liikkua. Ja peitot päälle just sen takia, että se on epämukavaa ja pitää yllä vetelää oloa. Ei jaksa mitään., ei voi olla itsetuhoinenkaan.

    Kylmä vesi naamalle on aina hyvä, jos nopeesti pitää saada jotain tolkkua menoon. Ei toimi aina. Jääpaloja voi puristaa käsissä, niitä on melkein joka kodissa.

    Sitten sellanen, että jännittää kaikki lihakset äärimmilleen ja pidättää samalla hengitystä. Mitä vittumaisemmalta tuntuu niin aina vaan parempi. Pitää niin kauan ettei enää pysty. Sit rentoutuu hetken ihan rauhassa ja hengittelee. Ja sit taas uudestaan jännittää kaikki lihakset ja pidättää hengitystä. Se tuntuu kauheelta ja pitääki tuntua. Se auttaa.

    Jotku käyttää liikuntarääkkiä kans. Se auttaa joitakin, syömishäiriöisille ei sovi. Nää kylmä/kuuma-jutut, kehon jännittäminen ja liikuntajutut on TIP-taitoja ja niitä käytetään ammattilaisten toimesta kans tollaseen ahdistukseen ja itsetuhoisuuteen. Voitte googlettaa itekin ne. Ne on tosi hyviä!

    Mulla on korsettiin vastakappale; binderi. Se puristaa silleen, että se tuntuu itseasiassa tosi hyvältä! Ja samalla miesosat kiittää, koska se litistää tissit.

    Mä palaan tähän ahdistusjuttuun. Nyt en kerkee enempää jakaa mun kikkoja.
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Painopeitosta! Ystävä on päiväkodissa ollu töissä ja siellä on joskus lapsia, jotka tarttee painopeittoja, mutta byrokratian takia vaikea saada nopeesti. Ne käyttää joskus mattoja korvikkeena. Siis ihan vaan lattiamatto. Kokeilin ja kyllä se helpottaa! Toinen, että ostaa vaikka 15-20kg kuivattuja herneitä ja ompelee itse sellasen taskupeiton, jossa joka taskun täyttää herneillä. Mulla olis tää projekti jossain vaiheessa tiedossa. DIY-painopeitto. Koska se paineen tunne monesti auttaa. Mulla etenkin kummallisessa keho-olossa.

    Mulla auttaa ahdistukseen monesti kehojutut muutenkin. Mulla on kylmäpussi pakastimessa. Se on moneen käyttöön, mutta yks on ahdistus ja itsetuhoisuus. Jos on hirveä olo ja haluaa saada kontrollia. Niin kylmäpussi pakastimesta. Sitä ku ensin puristaa käsissä niin kauan, että sattuu niin maan hitsisti niin se vie ekan terän. Loppuajan pitää sitä jossain muualla, ite heitän sen monesti surutta niskaankin. Mitä kurjemmalta tuntuu niin sen parempi. Auttaa.

    Ahdistuksessa voi auttaa myös kylmä-kuuma-suihku. Eka niin kylmää ku kestää ja perään niin kuumaa ku kestää. Mä ite käytän kyllä sitä, että mä otan vaan tosi pitkän ja kuuman suihkun. Tunti kuumaa suihkua, jossa aina vääntää hiljalleen isommalle hanaa. Lopuks niin kuumalle ku iho kestää (mutta ei tarkotus hankkia palovammoja!!). Sen jälkeen on niin vetelä olo, että ku kaatuu sänkyyn, kiskoo peitot päälle niin ei jaksa ees liikkua. Ja peitot päälle just sen takia, että se on epämukavaa ja pitää yllä vetelää oloa. Ei jaksa mitään., ei voi olla itsetuhoinenkaan.

    Kylmä vesi naamalle on aina hyvä, jos nopeesti pitää saada jotain tolkkua menoon. Ei toimi aina. Jääpaloja voi puristaa käsissä, niitä on melkein joka kodissa.

    Sitten sellanen, että jännittää kaikki lihakset äärimmilleen ja pidättää samalla hengitystä. Mitä vittumaisemmalta tuntuu niin aina vaan parempi. Pitää niin kauan ettei enää pysty. Sit rentoutuu hetken ihan rauhassa ja hengittelee. Ja sit taas uudestaan jännittää kaikki lihakset ja pidättää hengitystä. Se tuntuu kauheelta ja pitääki tuntua. Se auttaa.

    Jotku käyttää liikuntarääkkiä kans. Se auttaa joitakin, syömishäiriöisille ei sovi. Nää kylmä/kuuma-jutut, kehon jännittäminen ja liikuntajutut on TIP-taitoja ja niitä käytetään ammattilaisten toimesta kans tollaseen ahdistukseen ja itsetuhoisuuteen. Voitte googlettaa itekin ne. Ne on tosi hyviä!

    Mulla on korsettiin vastakappale; binderi. Se puristaa silleen, että se tuntuu itseasiassa tosi hyvältä! Ja samalla miesosat kiittää, koska se litistää tissit.

    Mä palaan tähän ahdistusjuttuun. Nyt en kerkee enempää jakaa mun kikkoja.
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Toisinaan minulla on lääkitystä ahdistuksiin ja toisinaan ei. Traumanhoitopolkuni on niin pitkä ja siinä on ollut niin paljon erilaisia vaiheita, että ajoittain olen jopa luullut, että nyt Traumapolkuni johtaa vain tasaisesti ylös aurinkoon, mutta ennemmin tai myöhemmin onkin sitten seurannut rysähdys ja romahdus, jolloin saattaa taas tarvitakin lääkkeitä, vaikka pitkään aikaan ei tarvinnut.

    Minulla on usein niin järkyttäviä olotiloja ja oloja, että en edes osaa erotella, että mikä osa kulloisestakin veivauksesta on ahdistusta, mutta usein sitä koen. Taistelussa itsetuhoisuutta vastaan nousee aivan järkyttäviä ahdistustiloja, ja niitä ahdistustiloja on pakko opetella kestämään ilman, että pakenee ahdistusta itsetuhoiseen toimintaan. Itsetuhoisuutta on lukemattomia lajikkeita. Toisaalta täytyy tavalla tai toisella opetella kestämään itsekseen niitä ahdistuksia, ja toisaalta sitten on olemassa erilaisia keinoja. Keskustelu on ollut minulle todella tärkeää, eli vaikka miten sekavia ajatuksia on mielessä liikkunut, niin aina ne on ollut pakko jonkun/joidenkin kanssa käydä läpi. Esimerkiksi tällä hetkellä voin taas h*lvetin huonosti kammottavine ahdistuksineen, mutta olen tästäkin olotilasta tänään jo keskustellut, eli en ole jättänyt itseäni yksin kärsimään.

    Voimia meille kaikille ahdistuksista kärsiville tähän 25.3. 2017 -päivään!
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Insestiäidin tytär; 25-03-17 klo 08:41.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Toisinaan minulla on lääkitystä ahdistuksiin ja toisinaan ei. Traumanhoitopolkuni on niin pitkä ja siinä on ollut niin paljon erilaisia vaiheita, että ajoittain olen jopa luullut, että nyt Traumapolkuni johtaa vain tasaisesti ylös aurinkoon, mutta ennemmin tai myöhemmin onkin sitten seurannut rysähdys ja romahdus, jolloin saattaa taas tarvitakin lääkkeitä, vaikka pitkään aikaan ei tarvinnut.

    Minulla on usein niin järkyttäviä olotiloja ja oloja, että en edes osaa erotella, että mikä osa kulloisestakin veivauksesta on ahdistusta, mutta usein sitä koen. Taistelussa itsetuhoisuutta vastaan nousee aivan järkyttäviä ahdistustiloja, ja niitä ahdistustiloja on pakko opetella kestämään ilman, että pakenee ahdistusta itsetuhoiseen toimintaan. Itsetuhoisuutta on lukemattomia lajikkeita. Toisaalta täytyy tavalla tai toisella opetella kestämään itsekseen niitä ahdistuksia, ja toisaalta sitten on olemassa erilaisia keinoja. Keskustelu on ollut minulle todella tärkeää, eli vaikka miten sekavia ajatuksia on mielessä liikkunut, niin aina ne on ollut pakko jonkun/joidenkin kanssa käydä läpi. Esimerkiksi tällä hetkellä voin taas h*lvetin huonosti kammottavine ahdistuksineen, mutta olen tästäkin olotilasta tänään jo keskustellut, eli en ole jättänyt itseäni yksin kärsimään.

    Voimia meille kaikille ahdistuksista kärsiville tähän 25.3. 2017 -päivään!
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Nää jutut on joskus niin kummallisia. Jos multa kysyttäisiin, että millä lievität ahdistusta (joka minulla siis on ilmeisesti ollut koko ikäni), en osaisi kertoa yhtäkään keinoa, mutta kun muut kertoo, niin keinot saattaa tuntua tutuilta. Minäkin olen aikoinani vuosikausia käynyt päivittäin niin kuumassa suihkussa, että siitä tulee palovammoja, mutta en ole tajunnut että sillä olisi mitään tekemistä ahdistuksen kanssa.
  • Nää jutut on joskus niin kummallisia. Jos multa kysyttäisiin, että millä lievität ahdistusta (joka minulla siis on ilmeisesti ollut koko ikäni), en osaisi kertoa yhtäkään keinoa, mutta kun muut kertoo, niin keinot saattaa tuntua tutuilta. Minäkin olen aikoinani vuosikausia käynyt päivittäin niin kuumassa suihkussa, että siitä tulee palovammoja, mutta en ole tajunnut että sillä olisi mitään tekemistä ahdistuksen kanssa.
  • Pii: Mulla on usein vähän sama, etten aina tajua, että "Tässä on nyt tällainen tunne kuin ahdistus". Mutta oon oppinut vähän lukemaan sitä kehosta. Kun olen ahdistunut, mulla on levoton olo, rintaan sattuu, kurkkua kuristaa ja vatsan seutu tuntuu epämiellyttävältä. Mulla keinot vaihtelee paljon osien mukaan. Yksi osa siivoaa ahdistuneena raivokkaasti. Pakonomaisesti. Mitä ahdistuneempi, sen enempi se vaatii itseltään. Ja mitä enemmän väsyy, sitä enemmän sen pitää omasta mielestään tehdä. Vaikka kuinka pyörryttäis tai huimais tai väsyttäis, ei ole lupaa lopettaa... Tai edes syödä välissä!

    Olin sanomassa jotain vielä...

    Eiku joo! Mä oon saanut paniikkikohtauksiakin tässä jo ties kuinka kauan. Mulla vaan meni tosi kauan tajuta, että se on paniikkikohtaus. Koska en mielestäni ollut ahdistunut tai paniikissa! Kontrollin tunteen menettäminen on silloin kyllä, mutta muuten se on enemmän kehollisen tuntuista. Kopioin tähän tuollaisen pätkän ja alleviivaan ne, mitkä mätsää (suluissa omia huomioita):

    Paniikkihäiriön oireet


    Paniikkihäiriölle ovat tunnusomaisia yllättävät, toistuvat ja voimakkaat ahdistuneisuuskohtaukset, joihin liittyy runsaasti erilaisia ruumiillisia oireita sekä kontrollin menettämisen ja jopa kuolemanpelkoa.
    Suurin osa paniikkipotilaista kärsii myös masennuksesta jossain elämänsä vaiheessa. Paniikkikohtausten lisäksi lähes kaikilla potilailla on myös yleistä ahdistuneisuutta ja pelkoa sellaisia tilanteita kohtaan, joissa he ovat joskus saaneet kohtauksia.


    Paniikkikohtauksiin liittyy voimakasta levottomuutta, ahdistuneisuutta ja pakokauhunomaista pelkoa sekä runsaasti erilaisia ruumiillisia oireita, kuten sydämentykytystä, rintakipua, hengenahdistusta, huimausta, pistelyä, puutumista, vatsavaivoja ja päänsärkyä. Kohtaukset tulevat yllättäen ilman varoitusta. Edellä kuvattujen oireiden lisäksi potilailla voi olla lisääntynyttä herkkyyttä valo-, ääni, tai tuntoaistimuksille, näön hämärtymistä, lihasjännitystä tai -kipua, keskittymisvaikeuksia ja epätodellista oloa.


    Tyypillistä paniikkikohtaukselle on, että oireet saavuttavat huippunsa kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen oireet yleensä alkavat helpottua. Kohtauksen jälkeen potilas saattaa tuntea itsensä väsyneeksi.
    Eli joo. Ei sitä aina tajua edes, että on voimakkaita tunteita menossa. Luulisi, että paniikkikohtauksen edes tunnistaisi, mutta ei; en tunnistanut tosiaan. Koska dissoan sen pelon pois, ahdistuksen pois ja jopa kontrollin tunteen menettäminen on vain pieni piikki, jonka dissoan nopeasti pois.

    Voi siis olla voimakkaita tunnereaktioita ilman, että tajuaa mitä tapahtuu. Niitä voi oppia helpottamaan vaikkei tajuaisikaan, missä mennään ja mistä on kysymys.

    Sama kuin meillä pelko! Se on sitä, kun selkään sattuu...
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Pii: Mulla on usein vähän sama, etten aina tajua, että "Tässä on nyt tällainen tunne kuin ahdistus". Mutta oon oppinut vähän lukemaan sitä kehosta. Kun olen ahdistunut, mulla on levoton olo, rintaan sattuu, kurkkua kuristaa ja vatsan seutu tuntuu epämiellyttävältä. Mulla keinot vaihtelee paljon osien mukaan. Yksi osa siivoaa ahdistuneena raivokkaasti. Pakonomaisesti. Mitä ahdistuneempi, sen enempi se vaatii itseltään. Ja mitä enemmän väsyy, sitä enemmän sen pitää omasta mielestään tehdä. Vaikka kuinka pyörryttäis tai huimais tai väsyttäis, ei ole lupaa lopettaa... Tai edes syödä välissä!

    Olin sanomassa jotain vielä...

    Eiku joo! Mä oon saanut paniikkikohtauksiakin tässä jo ties kuinka kauan. Mulla vaan meni tosi kauan tajuta, että se on paniikkikohtaus. Koska en mielestäni ollut ahdistunut tai paniikissa! Kontrollin tunteen menettäminen on silloin kyllä, mutta muuten se on enemmän kehollisen tuntuista. Kopioin tähän tuollaisen pätkän ja alleviivaan ne, mitkä mätsää (suluissa omia huomioita):

    Paniikkihäiriön oireet


    Paniikkihäiriölle ovat tunnusomaisia yllättävät, toistuvat ja voimakkaat ahdistuneisuuskohtaukset, joihin liittyy runsaasti erilaisia ruumiillisia oireita sekä kontrollin menettämisen ja jopa kuolemanpelkoa.
    Suurin osa paniikkipotilaista kärsii myös masennuksesta jossain elämänsä vaiheessa. Paniikkikohtausten lisäksi lähes kaikilla potilailla on myös yleistä ahdistuneisuutta ja pelkoa sellaisia tilanteita kohtaan, joissa he ovat joskus saaneet kohtauksia.


    Paniikkikohtauksiin liittyy voimakasta levottomuutta, ahdistuneisuutta ja pakokauhunomaista pelkoa sekä runsaasti erilaisia ruumiillisia oireita, kuten sydämentykytystä, rintakipua, hengenahdistusta, huimausta, pistelyä, puutumista, vatsavaivoja ja päänsärkyä. Kohtaukset tulevat yllättäen ilman varoitusta. Edellä kuvattujen oireiden lisäksi potilailla voi olla lisääntynyttä herkkyyttä valo-, ääni, tai tuntoaistimuksille, näön hämärtymistä, lihasjännitystä tai -kipua, keskittymisvaikeuksia ja epätodellista oloa.


    Tyypillistä paniikkikohtaukselle on, että oireet saavuttavat huippunsa kymmenessä minuutissa. Sen jälkeen oireet yleensä alkavat helpottua. Kohtauksen jälkeen potilas saattaa tuntea itsensä väsyneeksi.
    Eli joo. Ei sitä aina tajua edes, että on voimakkaita tunteita menossa. Luulisi, että paniikkikohtauksen edes tunnistaisi, mutta ei; en tunnistanut tosiaan. Koska dissoan sen pelon pois, ahdistuksen pois ja jopa kontrollin tunteen menettäminen on vain pieni piikki, jonka dissoan nopeasti pois.

    Voi siis olla voimakkaita tunnereaktioita ilman, että tajuaa mitä tapahtuu. Niitä voi oppia helpottamaan vaikkei tajuaisikaan, missä mennään ja mistä on kysymys.

    Sama kuin meillä pelko! Se on sitä, kun selkään sattuu...
    Nimimerkin takana vaikuttaa riippis + muut.
    Olemme naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Olemme lapsia, teinejä ja aikuisia. Olemme eläviä ja kuolleita. Olemme traumatisoituneita ja traumattomia. Olemme erillisiä persoonia, mutta yhdessä olemme kokonaisuus.

    P.S. Pahoittelen kirjoitusvirheitä puhelimella kirjoittaessani!
  • Aistituotteesta saa ainaki netistä kaikkee. Niiden logo on etana, Nannun pitää tilata siis sieltä jotain. :)

    Mä miellän et ahdistus on se isompi joka alkaa mulla suoraan tosi korkeelta. Levottomuuteen ja huojuvaan oloon tollaset aistijutut on hyviä. Riippuu miten iso se olo on, pieneen auttaa sekin ku nostaa käden niskaan ja painaa vähä, niskaan tai pään ihan alareunaan taakse koko kämmenellä. Toi käden nostaminen niskaan rauhottaan on kyl poikien ele, ei naiset tee yleensä niin jos ne vaikka hämmentyy. En tiedä onks siinä jotain eroo. Naiset koskee enemmän omia hartioita ja miehet niskaa.

    Voi panna suuhun tavaraa tai pureskella jotain (tavaraa). Pidän suussa johtoja, naruja ja vastaavaa, siis esim ku on kuulokkeet päässä ni ne johdot suuhun. En pureskele niit rikki koska ite tykkään vaan pitää niitä. Mul oli joskus kielikoru, sillon leikin sillä, muutenki mut levottomana niin et keskittyy siihen. Voin siis hakee kuulokkeet sitä varten et saa johdot suuhun, ei vaan niin et jos ne on siinä ni tungen ne.

    Täällä lasketaan suihkut itsetuhoks ja niit ei sais tehä, tosin täällä ei oo mitenkää säädetty sitä lämpötilaa automaattiseksi ettei sitä sais vaihdettua jos haluu.

    En oo ihan varma mikä kaikki lasketaan enemmän itsetuhoiseksi, vaik kai niissä on kyse enemmänki määrästä ja tehosta, ni en paa sellasia tähän et jos niit tekee lujempaa ni ei oo enää hyvä.

    En kestä yhtään hellää koskemista levottomana, se ahdistaa lisää. Tai et kosketaan jotenki vähän. Pitää koskee kunnolla ja ei haittaa jos sattuu. Kaikki sattuminen ei oo musta negatiivisten osien tuhoa, se voi olla aistihommaakin. En kestä jos mua kosketaan kuin lasta.

    Miten käyttäydytte ulospäin ku ootte ahdistuneita tai levottomia? Mulla osa osista lamaantuu ja sit voi samaan aikaan olla itsetuhoinen. En ala ylihengittää enkä muutenkaa kiihdy. Siks oon varmaan ulospäin siinä mielessä arvaamaton. Ja siks lääkkeet menee koko ajan. En myöskään tajuu pyytää niitä, sit ku tulee jotain ni tollaset asiat katoo ku apu. Lääkkeet pitäis myös sillon syödä ja osa ei haluu sitä itse lääkkeen ottamista sillon, siis sitä et pitäis niellä ne ja jotain vettä. Yks itsetuho-osa ei muutenkaa halua mitään apua, se haluu lääkkeitä vain jos saa koko purkin kerrallaan. Se rauhottuu sitä enemmän mitä pahemmalta tuntuu.

  • Aistituotteesta saa ainaki netistä kaikkee. Niiden logo on etana, Nannun pitää tilata siis sieltä jotain. :)

    Mä miellän et ahdistus on se isompi joka alkaa mulla suoraan tosi korkeelta. Levottomuuteen ja huojuvaan oloon tollaset aistijutut on hyviä. Riippuu miten iso se olo on, pieneen auttaa sekin ku nostaa käden niskaan ja painaa vähä, niskaan tai pään ihan alareunaan taakse koko kämmenellä. Toi käden nostaminen niskaan rauhottaan on kyl poikien ele, ei naiset tee yleensä niin jos ne vaikka hämmentyy. En tiedä onks siinä jotain eroo. Naiset koskee enemmän omia hartioita ja miehet niskaa.

    Voi panna suuhun tavaraa tai pureskella jotain (tavaraa). Pidän suussa johtoja, naruja ja vastaavaa, siis esim ku on kuulokkeet päässä ni ne johdot suuhun. En pureskele niit rikki koska ite tykkään vaan pitää niitä. Mul oli joskus kielikoru, sillon leikin sillä, muutenki mut levottomana niin et keskittyy siihen. Voin siis hakee kuulokkeet sitä varten et saa johdot suuhun, ei vaan niin et jos ne on siinä ni tungen ne.

    Täällä lasketaan suihkut itsetuhoks ja niit ei sais tehä, tosin täällä ei oo mitenkää säädetty sitä lämpötilaa automaattiseksi ettei sitä sais vaihdettua jos haluu.

    En oo ihan varma mikä kaikki lasketaan enemmän itsetuhoiseksi, vaik kai niissä on kyse enemmänki määrästä ja tehosta, ni en paa sellasia tähän et jos niit tekee lujempaa ni ei oo enää hyvä.

    En kestä yhtään hellää koskemista levottomana, se ahdistaa lisää. Tai et kosketaan jotenki vähän. Pitää koskee kunnolla ja ei haittaa jos sattuu. Kaikki sattuminen ei oo musta negatiivisten osien tuhoa, se voi olla aistihommaakin. En kestä jos mua kosketaan kuin lasta.

    Miten käyttäydytte ulospäin ku ootte ahdistuneita tai levottomia? Mulla osa osista lamaantuu ja sit voi samaan aikaan olla itsetuhoinen. En ala ylihengittää enkä muutenkaa kiihdy. Siks oon varmaan ulospäin siinä mielessä arvaamaton. Ja siks lääkkeet menee koko ajan. En myöskään tajuu pyytää niitä, sit ku tulee jotain ni tollaset asiat katoo ku apu. Lääkkeet pitäis myös sillon syödä ja osa ei haluu sitä itse lääkkeen ottamista sillon, siis sitä et pitäis niellä ne ja jotain vettä. Yks itsetuho-osa ei muutenkaa halua mitään apua, se haluu lääkkeitä vain jos saa koko purkin kerrallaan. Se rauhottuu sitä enemmän mitä pahemmalta tuntuu.

  • Mä en ole juuri koskaan ahdistunut, koska dissosioin ahdistuksen pois. Lasken edistykseksi ne hetket kun pystyn tuntemaan ahdistusta.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Mä en ole juuri koskaan ahdistunut, koska dissosioin ahdistuksen pois. Lasken edistykseksi ne hetket kun pystyn tuntemaan ahdistusta.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Mulla on ollut aivan helvetillisiä ahdistus/paniikkioireita koko ikäni, mutta ne on lievittyneet aivan mielettömän paljon kun olen tajunnut mistä ne johtuu: siitä, että luulen käyttäytyväni tai käyttäytyneeni väärällä tavalla. Ahdistus on mulle rangaistus, ja se, että kerron osille, että itseään ei tarvitse rangaista ja kaikki on oikeasti hyvin, auttaa aivan älyttömästi. "Mä en tarvii tätä, me ei tarvita tätä." Olen myös raivonnut Tukahduttajalle pari päivää ihan urakalla aina kun se on yrittänyt aiheuttaa ahdistusta, että nyt s*tana jätät ne lapset rauhaan ja annat meidän olla. Kuulostaa järjettömältä ja aivan liian yksinkertaiselta mutta mulla toi on auttanut.

    ... ja sitten yks on hermokipuihin tarkoitettu Lyrica, jota söin selkääni joku aika sitten. Se rauhoittaa ja aiheuttaa euforiaa.

    Muoks. Tukahduttaja on siis mun osa, joka pyrkii estämään kaiken huonon käytöksen ja kontrolloimaan osia. Huomaan sen läsnäolon niskakivusta ja siitä, että kurkkua kuristaa.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Sonic The Hedgehog; 26-03-17 klo 01:13. Syy: Selitys.
  • Mulla on ollut aivan helvetillisiä ahdistus/paniikkioireita koko ikäni, mutta ne on lievittyneet aivan mielettömän paljon kun olen tajunnut mistä ne johtuu: siitä, että luulen käyttäytyväni tai käyttäytyneeni väärällä tavalla. Ahdistus on mulle rangaistus, ja se, että kerron osille, että itseään ei tarvitse rangaista ja kaikki on oikeasti hyvin, auttaa aivan älyttömästi. "Mä en tarvii tätä, me ei tarvita tätä." Olen myös raivonnut Tukahduttajalle pari päivää ihan urakalla aina kun se on yrittänyt aiheuttaa ahdistusta, että nyt s*tana jätät ne lapset rauhaan ja annat meidän olla. Kuulostaa järjettömältä ja aivan liian yksinkertaiselta mutta mulla toi on auttanut.

    ... ja sitten yks on hermokipuihin tarkoitettu Lyrica, jota söin selkääni joku aika sitten. Se rauhoittaa ja aiheuttaa euforiaa.

    Muoks. Tukahduttaja on siis mun osa, joka pyrkii estämään kaiken huonon käytöksen ja kontrolloimaan osia. Huomaan sen läsnäolon niskakivusta ja siitä, että kurkkua kuristaa.
  • Jos on hyperventilaatiota ja paniikkihäiriökohtauksia, niin vanha kunnon PAPERIPUSSIIN HENGITTÄMINEN on oiva keino selvitä niistä. Minulla oli vuosikausia paperipussi sängyn vieressä paniikkihäiriökohtauksia varten, mutta en edes muista, että koska viimeeksi olen paperipussiin hengitellyt, sillä olen vuosikausia hoitanut itseäni ja traumojeni varsinaisia juuria, eli minulle on tullut muita selviytymiskeinoja. Ihan kuin olisin lukenut jostain, että paperipussihengittäminen on jotenkin vaarallista, eikä sitä siksi suositella: mitenköhän tämä asia on? Ainakin minulle paperipussiin hengittäminen toi avun vaikeisiin hyperventilaatio- ja paniikkihäiriökohtauksiin esimurrosiästä asti lukemattomia kertoja!
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Jos on hyperventilaatiota ja paniikkihäiriökohtauksia, niin vanha kunnon PAPERIPUSSIIN HENGITTÄMINEN on oiva keino selvitä niistä. Minulla oli vuosikausia paperipussi sängyn vieressä paniikkihäiriökohtauksia varten, mutta en edes muista, että koska viimeeksi olen paperipussiin hengitellyt, sillä olen vuosikausia hoitanut itseäni ja traumojeni varsinaisia juuria, eli minulle on tullut muita selviytymiskeinoja. Ihan kuin olisin lukenut jostain, että paperipussihengittäminen on jotenkin vaarallista, eikä sitä siksi suositella: mitenköhän tämä asia on? Ainakin minulle paperipussiin hengittäminen toi avun vaikeisiin hyperventilaatio- ja paniikkihäiriökohtauksiin esimurrosiästä asti lukemattomia kertoja!
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Tähän teemaan vastaaminen tuntuu harvinaisen hankalalta. Lapsena opin että ahdistus on jotain sellaista mitä on vanhuksilla, joten minulla ei ole sellaista. Vajaa vuosi kun terapeutti alkoi puhella, että minulla olisi ahdistusta ja masennusta. Minä suostuin pitkin hampain ahdistukseen, mutta masennusta en ole huolinut vieläkään. Diagnoositekstissäni lukee " traumaperäinen krooninen ja pelonsekainen ahdistus". Nytkin saan kiinni tästä aiheesta parhaiten jos ahdistuksen sijaan ajattelen pelkäämistä, kauhua, huolta, hätää ja paniikkia. Niitä minulla on. Sana ahdistus tuntuu tosi vieraalta vieläkin.

    Minulla ahdistus on ilmeisesti jatkuvaa tausta-ahdistusta, joka minulla on ollut pienestä lapsesta saakka. Se on niin tavallista että huomaan oikeastaan vasta ahdistuksen puuttumisen. Jos kaikki on oikein hyvin, mieliala hyvä, eikä mitään huolia näköpiirissä, alan pelätä voimakkaasti jotain tuntematonta uhkaa. Tämä pelko on sen verran voimakas, että mieluummin pelkään tai hätäilen jotain konkreettista asiaa kuin olen onnellinen. Konkreettisia pelkoja peittämässä on vielä harmittomia harmeja. Ja on työhuolia ja huolia liittyen läheisiin. Ja hoidettavia asioita. Ja jokunen perheriidan aihe. Siis järkyttävä määrä kaikenlaista työkalua ahdistuksen ja pelon säätelyyn. Vähän väliä joku näistä pikkuahdistuksista lyö läpi jostain ärsykkeestä ja hätäännyn jostain älyttömästä mutta konkreettisesta aiheesta. En nyt ihan kutsuisi niitä paniikkikohtauksiksi mutta jotain sinnepäin. Muutaman kerran olen saanut ihan oikean paniikkikohtauksen kuoleman- tai sekaisinmenonpelkoineen ja nuorempana ison ahdistuksen ajat kesti jonkun kerran viikkoja kerrallaan.

    Kaikesta tästä johtuen tai siitä huolimatta en oikein tajua koska ja miksi olen ahdistunut. Joskus olen tosi hyvällä mielellä ja kaikki on kunnossa, mutta ainoana ahdistusoireena mahani on hyvin kipeä ja siitä tiedän, että nyt ahdistaa. Olen tajunnut tästä kaikesta yhtään mitään vasta vajaan vuoden ajan. Siksi olen hämmästynyt, kun monet muut täällä kuvailevat sujuvasti olotilojaan, ja esimerkiksi tiesivät murrosikäisinä mitä on ahdistus. Samasta syystä minulla ei ole ahdistukseen mitään lääkettä (mahahapon eritystä säätelevät lääkkeet poislukien, siinä on minun ahdistuslääkkeeni). Lääkäri kyseli tarvitsenko ja minä vastasin että en, koska en ollut ikinä ennenkään käyttänyt niitä.

    Minä olen käyttänyt ja käytän ahdistuksen säätelyyn kipua. Lievin muoto on purra omaa kättä vaikeassa paikassa. Kummallista tässä on se on se, että en välttämättä ole tajunnut, että nyt säädellään ahdistusta. Olen kuvitellut vain nauttivani kivun tuottamisesta itselleni, mutta kumma kyllä kun ahdistus on iän myötä löytänyt muitakin purkautumisteitä, niin kivun tuottaminen on vähentynyt tai jäänyt.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Pii; 26-03-17 klo 22:26. Syy: Liian henkilökohtaista sittenkin
  • Tähän teemaan vastaaminen tuntuu harvinaisen hankalalta. Lapsena opin että ahdistus on jotain sellaista mitä on vanhuksilla, joten minulla ei ole sellaista. Vajaa vuosi kun terapeutti alkoi puhella, että minulla olisi ahdistusta ja masennusta. Minä suostuin pitkin hampain ahdistukseen, mutta masennusta en ole huolinut vieläkään. Diagnoositekstissäni lukee " traumaperäinen krooninen ja pelonsekainen ahdistus". Nytkin saan kiinni tästä aiheesta parhaiten jos ahdistuksen sijaan ajattelen pelkäämistä, kauhua, huolta, hätää ja paniikkia. Niitä minulla on. Sana ahdistus tuntuu tosi vieraalta vieläkin.

    Minulla ahdistus on ilmeisesti jatkuvaa tausta-ahdistusta, joka minulla on ollut pienestä lapsesta saakka. Se on niin tavallista että huomaan oikeastaan vasta ahdistuksen puuttumisen. Jos kaikki on oikein hyvin, mieliala hyvä, eikä mitään huolia näköpiirissä, alan pelätä voimakkaasti jotain tuntematonta uhkaa. Tämä pelko on sen verran voimakas, että mieluummin pelkään tai hätäilen jotain konkreettista asiaa kuin olen onnellinen. Konkreettisia pelkoja peittämässä on vielä harmittomia harmeja. Ja on työhuolia ja huolia liittyen läheisiin. Ja hoidettavia asioita. Ja jokunen perheriidan aihe. Siis järkyttävä määrä kaikenlaista työkalua ahdistuksen ja pelon säätelyyn. Vähän väliä joku näistä pikkuahdistuksista lyö läpi jostain ärsykkeestä ja hätäännyn jostain älyttömästä mutta konkreettisesta aiheesta. En nyt ihan kutsuisi niitä paniikkikohtauksiksi mutta jotain sinnepäin. Muutaman kerran olen saanut ihan oikean paniikkikohtauksen kuoleman- tai sekaisinmenonpelkoineen ja nuorempana ison ahdistuksen ajat kesti jonkun kerran viikkoja kerrallaan.

    Kaikesta tästä johtuen tai siitä huolimatta en oikein tajua koska ja miksi olen ahdistunut. Joskus olen tosi hyvällä mielellä ja kaikki on kunnossa, mutta ainoana ahdistusoireena mahani on hyvin kipeä ja siitä tiedän, että nyt ahdistaa. Olen tajunnut tästä kaikesta yhtään mitään vasta vajaan vuoden ajan. Siksi olen hämmästynyt, kun monet muut täällä kuvailevat sujuvasti olotilojaan, ja esimerkiksi tiesivät murrosikäisinä mitä on ahdistus. Samasta syystä minulla ei ole ahdistukseen mitään lääkettä (mahahapon eritystä säätelevät lääkkeet poislukien, siinä on minun ahdistuslääkkeeni). Lääkäri kyseli tarvitsenko ja minä vastasin että en, koska en ollut ikinä ennenkään käyttänyt niitä.

    Minä olen käyttänyt ja käytän ahdistuksen säätelyyn kipua. Lievin muoto on purra omaa kättä vaikeassa paikassa. Kummallista tässä on se on se, että en välttämättä ole tajunnut, että nyt säädellään ahdistusta. Olen kuvitellut vain nauttivani kivun tuottamisesta itselleni, mutta kumma kyllä kun ahdistus on iän myötä löytänyt muitakin purkautumisteitä, niin kivun tuottaminen on vähentynyt tai jäänyt.
  • Pii, mulla on niin et en tunnista tunnetta ennen ku se on ohi, oisko siks et säkään et tunnista ahdistusta. Sit ku se on erillinen osa joka liikkuuu ni tiedän mitä se on, tiedän ketkä on ahdistuneita ja mitä ne siks tekee. Sit jos ne liikkuu taustalla erillisinä ni tunnistan ne myös sillon, tyyliin et täällä on nyt pelkoa. Mut ei se oo mun.

    Jos sulla ahdistus on sellanen jota on koko ajan ni ei sitä varmaan tunnistakaan. Mun vastaus siihen ku joku muu kertoo mitä tunnen on et en se minä oo. Enkä ookaan. Siks mut ymmärretään jatkuvasti väärin.

  • Pii, mulla on niin et en tunnista tunnetta ennen ku se on ohi, oisko siks et säkään et tunnista ahdistusta. Sit ku se on erillinen osa joka liikkuuu ni tiedän mitä se on, tiedän ketkä on ahdistuneita ja mitä ne siks tekee. Sit jos ne liikkuu taustalla erillisinä ni tunnistan ne myös sillon, tyyliin et täällä on nyt pelkoa. Mut ei se oo mun.

    Jos sulla ahdistus on sellanen jota on koko ajan ni ei sitä varmaan tunnistakaan. Mun vastaus siihen ku joku muu kertoo mitä tunnen on et en se minä oo. Enkä ookaan. Siks mut ymmärretään jatkuvasti väärin.

  • Pii, tunnistan tuon "tunnistamisen vaikeuden" myös itsessäni. Mäkin oon ollut ihan kakarasta lähtien ahdistunut, ainakin tietääkseni. En kyl tiiä pitäiskö sekin tunne nimetä enemmän lamauttavaksi häpeäksi ja hylkäämisen peloksi, mutta hitostako sitä tietää mikä on oikea nimi millekin tuntemukselle. Se on jatkuvasti läsnä taustalla sellaisena turvattomuuden ja kaiken menettämisen pelkona jonka huomaa vasta kun sitä ei yhtäkkiä joku kerta olekaan, mutta se kulminoituu aivan hirveäksi sellaisissa tilanteissa, jotka resonoi mun hylkäämisen pelon kanssa (kritiikki, kiusaaminen, vähättely, pilkkaaminen).

    Mun "paniikkikohtaukset" on sellaisia, että lamaannun (osittain?), kaikki muuttuu epätodelliseksi ja sekavaksi ja menen sumuun, eli osittain varmaan dissosioin sen tunteen pois. Oon aina tosi yllättynyt, kun pystyn kuitenkin näiden kohtausten aikana puhumaan ja käyttäytymään suunnilleen normaalisti. Tuntuu siltä, että haluaisin vain huutaa ja itkeä ja heittäytyä lattialle, mutta sen sijaan lamaannun ja alan käyttäytyä tosi robottimaisesti. Mihinkään ei pysty keskittymään ja normaali toiminta on mahdotonta, mutta ainakaan en näytä ulospäin että olen aivan sekaisin. Tosi outoa ja olen ajatellutkin, että noi ei oo oikeita paniikkikohtauksia vaan jotain... öö... dissosiaatio/häpeäkohtauksia? Mutta koen niissä mielestäni ihan todellista paniikkia ja maailman romahtamisen tunnetta. Ainakin joku osa kokee. Olin tosi hämmentynyt pari vuotta sitten, kun kuulin monien ihmisten oikeasti romahtavan maahan itkemään paniikkikohtausten aikana. Miten niiden "käytöksestä vastaava osa" antaa niiden tehdä noin? No nyt ymmärrän paremmin, eli kaikilla ei ole tällaista tukahduttavaa rautahaarniskaa joka pitää palaset kasassa eikä päästä mitään ikävää ulos.
  • Pii, tunnistan tuon "tunnistamisen vaikeuden" myös itsessäni. Mäkin oon ollut ihan kakarasta lähtien ahdistunut, ainakin tietääkseni. En kyl tiiä pitäiskö sekin tunne nimetä enemmän lamauttavaksi häpeäksi ja hylkäämisen peloksi, mutta hitostako sitä tietää mikä on oikea nimi millekin tuntemukselle. Se on jatkuvasti läsnä taustalla sellaisena turvattomuuden ja kaiken menettämisen pelkona jonka huomaa vasta kun sitä ei yhtäkkiä joku kerta olekaan, mutta se kulminoituu aivan hirveäksi sellaisissa tilanteissa, jotka resonoi mun hylkäämisen pelon kanssa (kritiikki, kiusaaminen, vähättely, pilkkaaminen).

    Mun "paniikkikohtaukset" on sellaisia, että lamaannun (osittain?), kaikki muuttuu epätodelliseksi ja sekavaksi ja menen sumuun, eli osittain varmaan dissosioin sen tunteen pois. Oon aina tosi yllättynyt, kun pystyn kuitenkin näiden kohtausten aikana puhumaan ja käyttäytymään suunnilleen normaalisti. Tuntuu siltä, että haluaisin vain huutaa ja itkeä ja heittäytyä lattialle, mutta sen sijaan lamaannun ja alan käyttäytyä tosi robottimaisesti. Mihinkään ei pysty keskittymään ja normaali toiminta on mahdotonta, mutta ainakaan en näytä ulospäin että olen aivan sekaisin. Tosi outoa ja olen ajatellutkin, että noi ei oo oikeita paniikkikohtauksia vaan jotain... öö... dissosiaatio/häpeäkohtauksia? Mutta koen niissä mielestäni ihan todellista paniikkia ja maailman romahtamisen tunnetta. Ainakin joku osa kokee. Olin tosi hämmentynyt pari vuotta sitten, kun kuulin monien ihmisten oikeasti romahtavan maahan itkemään paniikkikohtausten aikana. Miten niiden "käytöksestä vastaava osa" antaa niiden tehdä noin? No nyt ymmärrän paremmin, eli kaikilla ei ole tällaista tukahduttavaa rautahaarniskaa joka pitää palaset kasassa eikä päästä mitään ikävää ulos.
  • Hmm. Tässä on ajattelemisen aihetta. Lopussa viestiä saattaa sitten olla TRIGGERÖIVÄÄ materiaalia, jos kuoleman teema ahdistaa.

    A(J)H. Tunnistan pahan ahdistuksen kun se osuu kohdalle, mutta en osaa kutsua sitä ahdistukseksi, jos se on sellainen lyhytkestoinen tila. Silloin se on minulle hätäännystä tai pelkoa. Pitempikestoista ahdistuksen ja toivottomuuden tilaa, jossa on minulla varmaan masennustakin mukana taidan ihan kutsuakin ahdistukseksi. Niitä ei onneksi tule usein. Ne kestävät päiväkausia ja niistä toipuminen vie kuukausia. Pikemminkin ongelmat on tässä se, että olen niin tottunut ahdistukseen ja että sanalla ahdistus on minulle kai vähän eri merkitys kuin useimmille muille ihmisille.

    Jouduin lapsena hoitamaan muutaman vuoden isovanhempaani, joka teki kuolemaa. Siis kuulemaan ja näkemään kuoleman odotuksen lähietäisyydeltä, hoitamaan kuolevaa ja olemaan myös pitkiä aikoja yksin vastuussa hoidosta. Kun kuolemaa oikeasti odottava huutaa jumalaltaan apua, niin se on minun määritelmäni ahdistukselle. Näitä tilanteita kuultuani ja hoidettuani minun on vaikea määritellä omia pahoja olojani ahdistukseksi, kun se sisäinen kriteeri sille mitä on paha olo on noussut aika korkealle.

    Toinen mikä tässä vaikeuttaa asioita on se en lapsena saanut itse näyttää mitään tunteita ulospäin, joten vaikka minua ahdistaisi, niin se ei saisi näkyä ulospäin. Ihan niinkuin Sonic sanoi, minun täytyisi olla tosi huonossa kunnossa ennen kuin romahtaisin lattialle. Tämä on tiedostamatonta käytöstä. Sen lisäksi on tietoinen päätös olla erilainen kuin äitini. Äitini on koko ikäni valittanut minulle kaikki surunsa, vaivansa, ahdistuksensa ja muut murheensa ja pakottanut minut kannattelemaan tunteitaan. Hänen käytöksensä on ollut niin rasittavaa, että minulle on kehittynyt sellaisia sisäisiä kieltoja, että on asioita joista en itse puhu ja joita en itse näytä, jotta en kuormittaisi muita. Ahdistuksen näyttäminen rajussa muodossa ulospäin olisi näitä kiellettyjä asioita.

    Luultavasti tästä syystä myös ahdistuksen lievityskeinot ovat minulla ikäänkuin valeasussa. Minusta on niin hauskaa käydä tulikuumissa suihkuissa, että teen sitä vaikka palovammat iholla hävettävät ja huolettavat. Nuorena nautin ihon leikkelystä kynsisaksilla. Joskus tuli vertakin. Hävetti saada sellaisesta mielihyvää ja harmitti kun sormen päistä hävisi tunto. Nyt kun joku kertoo, että on viillellyt itseään nuorempana tai viiltelee edelleen, niin ajattelen heti että eihän tuo koske minua - en minä tehnyt tuommoista koska minulla oli onnellinen nuoruus. Ja silti tiedän että teknisesti ottaen olen tehnyt juuri tuota samaa, mutta en ole ymmärtänyt hoitavani ahdistusta vaan olen tehnyt sitä koska se oli kivaa. Jos joku olisi sanonut minulle nuorena, että se touhu oli ahdistusoire, olisin varmaan lopettanut siitä paikasta, koska sellaisia tunteita ei saanut kokea. Ahdistuksen "itsehoito" oli mahdollista vain jos peittelin sen joksikin muuksi. Onko muuten kellään kokemusta tällaisesta?

    Sonic. Minulla on muuten paljonkin tuollaisen tyyppisiä kohtausmaisia pahan olon hetkiä kuin sinulla, jotka vähän niinkuin ovat lieviä paniikkikohtauksia mutta en oikein osaa luokitella niitä sellaisiksi. On hylkäämisen pelkoa, häpeää, väärin ymmärretyksi tulemisen pelkoa, vihaa ja kuoleman pelkoa. Ja paljon sellaista "ei kai vaan jotain ..." hätää. Mielenkiintoinen ajatus että ne tosiaan voisivat olla paniikkikohtauksia. Riippis väitti aiemmin ketjussa että niin tosiaan voisi olla.
  • Hmm. Tässä on ajattelemisen aihetta. Lopussa viestiä saattaa sitten olla TRIGGERÖIVÄÄ materiaalia, jos kuoleman teema ahdistaa.

    A(J)H. Tunnistan pahan ahdistuksen kun se osuu kohdalle, mutta en osaa kutsua sitä ahdistukseksi, jos se on sellainen lyhytkestoinen tila. Silloin se on minulle hätäännystä tai pelkoa. Pitempikestoista ahdistuksen ja toivottomuuden tilaa, jossa on minulla varmaan masennustakin mukana taidan ihan kutsuakin ahdistukseksi. Niitä ei onneksi tule usein. Ne kestävät päiväkausia ja niistä toipuminen vie kuukausia. Pikemminkin ongelmat on tässä se, että olen niin tottunut ahdistukseen ja että sanalla ahdistus on minulle kai vähän eri merkitys kuin useimmille muille ihmisille.

    Jouduin lapsena hoitamaan muutaman vuoden isovanhempaani, joka teki kuolemaa. Siis kuulemaan ja näkemään kuoleman odotuksen lähietäisyydeltä, hoitamaan kuolevaa ja olemaan myös pitkiä aikoja yksin vastuussa hoidosta. Kun kuolemaa oikeasti odottava huutaa jumalaltaan apua, niin se on minun määritelmäni ahdistukselle. Näitä tilanteita kuultuani ja hoidettuani minun on vaikea määritellä omia pahoja olojani ahdistukseksi, kun se sisäinen kriteeri sille mitä on paha olo on noussut aika korkealle.

    Toinen mikä tässä vaikeuttaa asioita on se en lapsena saanut itse näyttää mitään tunteita ulospäin, joten vaikka minua ahdistaisi, niin se ei saisi näkyä ulospäin. Ihan niinkuin Sonic sanoi, minun täytyisi olla tosi huonossa kunnossa ennen kuin romahtaisin lattialle. Tämä on tiedostamatonta käytöstä. Sen lisäksi on tietoinen päätös olla erilainen kuin äitini. Äitini on koko ikäni valittanut minulle kaikki surunsa, vaivansa, ahdistuksensa ja muut murheensa ja pakottanut minut kannattelemaan tunteitaan. Hänen käytöksensä on ollut niin rasittavaa, että minulle on kehittynyt sellaisia sisäisiä kieltoja, että on asioita joista en itse puhu ja joita en itse näytä, jotta en kuormittaisi muita. Ahdistuksen näyttäminen rajussa muodossa ulospäin olisi näitä kiellettyjä asioita.

    Luultavasti tästä syystä myös ahdistuksen lievityskeinot ovat minulla ikäänkuin valeasussa. Minusta on niin hauskaa käydä tulikuumissa suihkuissa, että teen sitä vaikka palovammat iholla hävettävät ja huolettavat. Nuorena nautin ihon leikkelystä kynsisaksilla. Joskus tuli vertakin. Hävetti saada sellaisesta mielihyvää ja harmitti kun sormen päistä hävisi tunto. Nyt kun joku kertoo, että on viillellyt itseään nuorempana tai viiltelee edelleen, niin ajattelen heti että eihän tuo koske minua - en minä tehnyt tuommoista koska minulla oli onnellinen nuoruus. Ja silti tiedän että teknisesti ottaen olen tehnyt juuri tuota samaa, mutta en ole ymmärtänyt hoitavani ahdistusta vaan olen tehnyt sitä koska se oli kivaa. Jos joku olisi sanonut minulle nuorena, että se touhu oli ahdistusoire, olisin varmaan lopettanut siitä paikasta, koska sellaisia tunteita ei saanut kokea. Ahdistuksen "itsehoito" oli mahdollista vain jos peittelin sen joksikin muuksi. Onko muuten kellään kokemusta tällaisesta?

    Sonic. Minulla on muuten paljonkin tuollaisen tyyppisiä kohtausmaisia pahan olon hetkiä kuin sinulla, jotka vähän niinkuin ovat lieviä paniikkikohtauksia mutta en oikein osaa luokitella niitä sellaisiksi. On hylkäämisen pelkoa, häpeää, väärin ymmärretyksi tulemisen pelkoa, vihaa ja kuoleman pelkoa. Ja paljon sellaista "ei kai vaan jotain ..." hätää. Mielenkiintoinen ajatus että ne tosiaan voisivat olla paniikkikohtauksia. Riippis väitti aiemmin ketjussa että niin tosiaan voisi olla.
  • Tunnistan paljon. Minäkin olen määritellyt alun perin monta tunnetta siltä pohjalta, miten harhainen äitini toimi. Esim että suuttuminen = silmitön raivoaminen. Mietin nuorempana usein miltä tuntuisi romahtaa, itse kun aina ensisijaisesti jäykistyn ellei tilanne ole aivan käsittämättömän hirveä. Joskus paniikkikohtauksesta olen ihan itse rauhallisesti hakenut lasin vettä ja käynyt makuulle vaikka kaikki muut oireet tulivat rajuina (tunne etten selviä, seinät etääntyy, kroppa katoaa kihelmöintiin, puhekyky täysin poissa, jne...)

    19-vuotiaana joku kiinnitti huomiota jatkuvaan ahdistuneisuuteeni ja minä ihmettelin että onko siinä jokin "väärin" että minä vain haluan aina ottaa kaiken huomioon.

    Nykyinen aikuiseni ei ole yleisesti ahdistunut, tosi moni osa kylläkin kokee eriasteista ahdistusta, jotkut hyvinkin vakavaa, ja esim. tänäänkin laitoin korsetin päälle ja aika tiukalle koska teiniosiltani tulee pintaan paljon epämääräistä surua ja muuta.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Nannu; 27-03-17 klo 11:21.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Tunnistan paljon. Minäkin olen määritellyt alun perin monta tunnetta siltä pohjalta, miten harhainen äitini toimi. Esim että suuttuminen = silmitön raivoaminen. Mietin nuorempana usein miltä tuntuisi romahtaa, itse kun aina ensisijaisesti jäykistyn ellei tilanne ole aivan käsittämättömän hirveä. Joskus paniikkikohtauksesta olen ihan itse rauhallisesti hakenut lasin vettä ja käynyt makuulle vaikka kaikki muut oireet tulivat rajuina (tunne etten selviä, seinät etääntyy, kroppa katoaa kihelmöintiin, puhekyky täysin poissa, jne...)

    19-vuotiaana joku kiinnitti huomiota jatkuvaan ahdistuneisuuteeni ja minä ihmettelin että onko siinä jokin "väärin" että minä vain haluan aina ottaa kaiken huomioon.

    Nykyinen aikuiseni ei ole yleisesti ahdistunut, tosi moni osa kylläkin kokee eriasteista ahdistusta, jotkut hyvinkin vakavaa, ja esim. tänäänkin laitoin korsetin päälle ja aika tiukalle koska teiniosiltani tulee pintaan paljon epämääräistä surua ja muuta.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Minulla ahdistus ilmenee niin, että alan heiluttaa jalkaa tai kättä. En osaa olla paikallani. Puristaa. Sattuu rintakehään. Usein, jos ahdistus menee liian yli niin menee dissosiaation puolelle ja tulee blackout ja saatan havahtua omasta verilammikostani. Tämän haluaisin loppuvan. Se on meinaan aika helvetin pelottavaa.
  • Minulla ahdistus ilmenee niin, että alan heiluttaa jalkaa tai kättä. En osaa olla paikallani. Puristaa. Sattuu rintakehään. Usein, jos ahdistus menee liian yli niin menee dissosiaation puolelle ja tulee blackout ja saatan havahtua omasta verilammikostani. Tämän haluaisin loppuvan. Se on meinaan aika helvetin pelottavaa.
  • Kuulostaa tosissaan pelottavalta Feelingsinside. Oletko terapiassa? Nyt en muista olenko lukenut tämän jostain. Kuulostaa ihan sellaiselta ajatusmallilta, jota voisi terapiassa tai vastaavassa yrittää korjata. Tarkoitan että kuulostaa siltä kuin aivosi ahdistuksen tullessa menisivät liian helposti jonkunmoiselle automaattivaihteelle, joka toteuttaa viiltelyoperaation sen sijaan, että saisit mahdollisuutta koettaa mitään muuta selviytymiskeinoa tai edes odottaa että ahdistus menisi itsestään ohi.
  • Kuulostaa tosissaan pelottavalta Feelingsinside. Oletko terapiassa? Nyt en muista olenko lukenut tämän jostain. Kuulostaa ihan sellaiselta ajatusmallilta, jota voisi terapiassa tai vastaavassa yrittää korjata. Tarkoitan että kuulostaa siltä kuin aivosi ahdistuksen tullessa menisivät liian helposti jonkunmoiselle automaattivaihteelle, joka toteuttaa viiltelyoperaation sen sijaan, että saisit mahdollisuutta koettaa mitään muuta selviytymiskeinoa tai edes odottaa että ahdistus menisi itsestään ohi.
  • Minä olen opetellut olemaan ilman mitä erilaisimpia itsetuhomuotoja siten, että pidän jatkuvasti yllä yhteyttä ihmisiin: onko sinulla, Feelingsinside, ihmisiä ympärilläsi, joihin voit olla yhteydessä ahdistuksen alkumetreillä, jotta et etenisi verilammikkoon asti? Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta niin minä olen päässyt yli lukemattomista kammottavista itsetuhon hetkistä. Jo esimerkiksi tekstarin lähettäminen jollekin on minulla auttanut. Lukemattomattomat puhelut ovat olleet minulla yksi keino ahdistuksen purkuun: ensin jollekin luottohenkilölle tekstari, ja sitten myöhemmin keskustelu saman luottohenkilön kanssa. Ainakin minulle tärkeintä on ollut tulla tavalla tai toisella ulos yksinäisestä itsetuhokuorestani.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Minä olen opetellut olemaan ilman mitä erilaisimpia itsetuhomuotoja siten, että pidän jatkuvasti yllä yhteyttä ihmisiin: onko sinulla, Feelingsinside, ihmisiä ympärilläsi, joihin voit olla yhteydessä ahdistuksen alkumetreillä, jotta et etenisi verilammikkoon asti? Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta niin minä olen päässyt yli lukemattomista kammottavista itsetuhon hetkistä. Jo esimerkiksi tekstarin lähettäminen jollekin on minulla auttanut. Lukemattomattomat puhelut ovat olleet minulla yksi keino ahdistuksen purkuun: ensin jollekin luottohenkilölle tekstari, ja sitten myöhemmin keskustelu saman luottohenkilön kanssa. Ainakin minulle tärkeintä on ollut tulla tavalla tai toisella ulos yksinäisestä itsetuhokuorestani.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?