• Septidi, toisinaan on tasapaino tämän asian kanssa ja toisinaan ei. Mutta ymmärrän sen, että joka päivä, joka tunti, joka kuukausi ja vuosi voi tuntua erilaiselta ja ajatella eri asioita, ilman muita persooniakin. Ihminen kehittyy, edistyy tai ottaa takapakkia. Ajatukset ja omat kokemukset omista tuntemuksistaan muuttuvat sen myötä. Se "totuus" jonkä tänään parhaasi mukaan yrität kertoa, on se oikea sen hetken "totuus", eikä se ole valheellinen tai epärehellinen. Tää on mun mielipiteeni asiasta tänään =)

    Tietenkin ajatukset ja kokemukset ja tuntemukset muuttuvat, kehittyvät ja etenevät. Se on mielestäni vain kehitystä. Meidänkaltaiset ihmiset yrittävät kehittää itseään joka ikinen päivä.. Tämä on äärimmäisen kuluttavaa aivoille.. Siksi kai tunnin päästä terapiasta saattaa tuntua että "voi ei, mähän valehtelin siellä.." Mutta kyse on vain siitä että oivallat eri puolia, eri näkemyksiä. Syvennyt aiheeseen ja tuntemukseen ja se syventyminen auttaa kehittymään. Tavallinen kaduntallaaja tuskin jokainen päivä kyseenalaistaa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Hän vaan menee ja hyväksyy ajatuksensa sellaisena kuin ne ovat sillä hetkellä, sen enempää asiaa vatvomatta. Maillä on lahja kestää voimakkaampaa ajatustyötä itsestämme.

    Valhe ois tietoisesti, tarkoituksella kerrottu, omaa etua ajava tarinointi. Se joko edistää kertojan asemaa tai estää sitä asemaa romahtamasta. Valheella halutaan yleensä ylläpitää illuusiota jostain paremmasta kuin miten asiat todellisuudessa olisivat.
  • Septidi, toisinaan on tasapaino tämän asian kanssa ja toisinaan ei. Mutta ymmärrän sen, että joka päivä, joka tunti, joka kuukausi ja vuosi voi tuntua erilaiselta ja ajatella eri asioita, ilman muita persooniakin. Ihminen kehittyy, edistyy tai ottaa takapakkia. Ajatukset ja omat kokemukset omista tuntemuksistaan muuttuvat sen myötä. Se "totuus" jonkä tänään parhaasi mukaan yrität kertoa, on se oikea sen hetken "totuus", eikä se ole valheellinen tai epärehellinen. Tää on mun mielipiteeni asiasta tänään =)

    Tietenkin ajatukset ja kokemukset ja tuntemukset muuttuvat, kehittyvät ja etenevät. Se on mielestäni vain kehitystä. Meidänkaltaiset ihmiset yrittävät kehittää itseään joka ikinen päivä.. Tämä on äärimmäisen kuluttavaa aivoille.. Siksi kai tunnin päästä terapiasta saattaa tuntua että "voi ei, mähän valehtelin siellä.." Mutta kyse on vain siitä että oivallat eri puolia, eri näkemyksiä. Syvennyt aiheeseen ja tuntemukseen ja se syventyminen auttaa kehittymään. Tavallinen kaduntallaaja tuskin jokainen päivä kyseenalaistaa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Hän vaan menee ja hyväksyy ajatuksensa sellaisena kuin ne ovat sillä hetkellä, sen enempää asiaa vatvomatta. Maillä on lahja kestää voimakkaampaa ajatustyötä itsestämme.

    Valhe ois tietoisesti, tarkoituksella kerrottu, omaa etua ajava tarinointi. Se joko edistää kertojan asemaa tai estää sitä asemaa romahtamasta. Valheella halutaan yleensä ylläpitää illuusiota jostain paremmasta kuin miten asiat todellisuudessa olisivat.
  • Pandora: miettii potilas-pohdiskelija yhtä juttua kuitenkin vielä... nimittäin jos ajatellaan, että ovat kaikki sisäiset asujat moni-ihmisen, vain palasia samasta henkilöstä ja että noiden kaikkien otusten/asujien/tyyppien, teot ja ajatukset ovat omia ja niistä tulee vastata...

    ja sitten ajatellaan samaan hengenvetoon, että tilanne, jossa ei muista jotain tai jossa kertoo nyt terapiassa eri versiota kuin kertoisi tunnin päästä, johtuvat pääosin siitä, että joku sisäinen asuja siinä on vaikuttanut tai tehnyt jotain, tunkenut omia näkemyksiään johonkin...

    Niin eikö sillionkin se henkilö kokonaisuudessaan oikeastaan valehtele? Jos siis yksi otus yrittää silotella julkikuvaa tai suojella jotain ja siksi muuttaa totuttaa itselleen paremmaksi, niin sen otuksen motiivihan on jokin "oman edun tavoittelu" silloin! Ja vaikka se otus/olio/ihminen/potilas, joka sillä hetkellä ääntä pitää ja asioita kertoo, ei tietäisi tai kokonaan tietäisi, että nyt tulee suusta soopaa - niin jos kuitenkin täytyy vastata myös niiden otusten/sisäisten asujien teoista, joiden ei koe olevan osa itseä... niin eikö silloin käytännössä ottaen ole kuitenkin valehdellut, vaikka sen teknisesti tekikin sellainen sisäinen asuja?
  • Pandora: miettii potilas-pohdiskelija yhtä juttua kuitenkin vielä... nimittäin jos ajatellaan, että ovat kaikki sisäiset asujat moni-ihmisen, vain palasia samasta henkilöstä ja että noiden kaikkien otusten/asujien/tyyppien, teot ja ajatukset ovat omia ja niistä tulee vastata...

    ja sitten ajatellaan samaan hengenvetoon, että tilanne, jossa ei muista jotain tai jossa kertoo nyt terapiassa eri versiota kuin kertoisi tunnin päästä, johtuvat pääosin siitä, että joku sisäinen asuja siinä on vaikuttanut tai tehnyt jotain, tunkenut omia näkemyksiään johonkin...

    Niin eikö sillionkin se henkilö kokonaisuudessaan oikeastaan valehtele? Jos siis yksi otus yrittää silotella julkikuvaa tai suojella jotain ja siksi muuttaa totuttaa itselleen paremmaksi, niin sen otuksen motiivihan on jokin "oman edun tavoittelu" silloin! Ja vaikka se otus/olio/ihminen/potilas, joka sillä hetkellä ääntä pitää ja asioita kertoo, ei tietäisi tai kokonaan tietäisi, että nyt tulee suusta soopaa - niin jos kuitenkin täytyy vastata myös niiden otusten/sisäisten asujien teoista, joiden ei koe olevan osa itseä... niin eikö silloin käytännössä ottaen ole kuitenkin valehdellut, vaikka sen teknisesti tekikin sellainen sisäinen asuja?
  • Quote Originally Posted by kettukarkki View Post
    Mutta jotenkin tällein sen itselläni hahmotan, et tavallaan on sellaista ajattelua ja puhumista joka ei ole enää hyödyllistä, ainoastaan suojakeino. Mä saattaisin kirjoittaa satoja sivuja tekstejä etten kirjoittaisi sitä yhtä lausetta joka on kaikista vaikein. Mä voin puhua tuntikausia ja olla sanomatta sitä ainoaa lausetta mikä pitäisi sanoa. Tyhjyys on vaarallista, hiljaisuus on vaarallista, koska silloin Se Kaikkein Kipein Asia voi tulla ulos.
    Luin uudestaan ja ai hurja minkä lauseen kirjoitit viimeiseksi Kettukarkki. Alkaa huimata ja maailma sumeta jo pelkästä lukemisesta. Ihan niinkuin terapiassa, kun tulee hiljainen hetki ja tosiaan mitä silloin voisi oikein sattua.

    Puhuminen, ajatteleminen, kirjoittaminen ja älyllistäminen on minulle tosiaan defenssejä ja selviytymiskeinoja. Ne toimintoina rauhoittavat minut ja täksi toiminnoksi kelpaisi vaikka sademäärien vertailu Pihtiputaan ja Kuusankosken välillä. Toisaalta minulla on tarve ratkaista kaikki ongelmat välittömästi ja sisäinen velvoite tehdä aina sitä ikävintä asiaa, joten luontevin kohde tälle työlle on se vaikean olon aiheuttanut asia tai joku yhtä ikävä asia jos en tunnista pahan olon aiheuttajaa.

    Käytän näitä toimintoja myös tunteiden jauhamiseen niin että ne menevät pois mielestä ihan niinkuin Kettukarkki arvasit. Ne ovat myös keino selvitellä mitä on tapahtunut ja miksi, tehdä päätöksiä ja ennakoida tulevaa. Voin käyttää näitä työkaluja tuollaisenaan opiskeluun ja esitelmien harjoitteluun ja muuhun sellaiseen. Ne on myös keino viihdyttää itseäni. Yhtenä päivänä oli sellainen ihmeellinen tilanne, että mikään ei ahdistanut, surettanut tai suututtanut. Ja mitä minä teinkään? Pohdin samalla koneistolla kotitalousvähennyksen vaikutusta Suomen kansantalouteen. Tärkein ja terapiassa eniten aktivoituva asia taitaa kuitenkin olla tunteiden jauhaminen. Minä pelkään tunteita. Pelkään niiden kokemista ja niiden näyttämistä.

    Viimeiseksi aivan tämänpäiväinen oivallus. Luulen että se joka selittää on myös minun sisäinen äitini. Se on minun tapani selittää itselleni mitä tapahtuu ja miksi, pohtia omaa toimintaa ja käsitellä tunteet. Tapa on raskas ja hankala, mikä onkin ihan loogista, koska sisäinen äitini on minä itse pienenä. Minä itse pienenä en osannut kovin hyvin rauhoittaa itseäni, joten aloin tehdä sitä minkä oikea äitini osasi parhaiten eli aloin selittää asioita itselleni järjellä. Kun pikkulapsi selittää asioita, se on aika työlästä. Jos sisäinen äitini olisi aikuinen, se sanoisi että kaikki on hyvin. Kun sisäinen äitini on alle kouluikäinen lapsi, joudun selittämään hirveän pitkän ja yksityiskohtaisen selityksen. Tätä sisäistä äitiä täytyy hieman päivittää, ehkä samalla selostuskin vähän vähenee.
  • Quote Originally Posted by kettukarkki View Post
    Mutta jotenkin tällein sen itselläni hahmotan, et tavallaan on sellaista ajattelua ja puhumista joka ei ole enää hyödyllistä, ainoastaan suojakeino. Mä saattaisin kirjoittaa satoja sivuja tekstejä etten kirjoittaisi sitä yhtä lausetta joka on kaikista vaikein. Mä voin puhua tuntikausia ja olla sanomatta sitä ainoaa lausetta mikä pitäisi sanoa. Tyhjyys on vaarallista, hiljaisuus on vaarallista, koska silloin Se Kaikkein Kipein Asia voi tulla ulos.
    Luin uudestaan ja ai hurja minkä lauseen kirjoitit viimeiseksi Kettukarkki. Alkaa huimata ja maailma sumeta jo pelkästä lukemisesta. Ihan niinkuin terapiassa, kun tulee hiljainen hetki ja tosiaan mitä silloin voisi oikein sattua.

    Puhuminen, ajatteleminen, kirjoittaminen ja älyllistäminen on minulle tosiaan defenssejä ja selviytymiskeinoja. Ne toimintoina rauhoittavat minut ja täksi toiminnoksi kelpaisi vaikka sademäärien vertailu Pihtiputaan ja Kuusankosken välillä. Toisaalta minulla on tarve ratkaista kaikki ongelmat välittömästi ja sisäinen velvoite tehdä aina sitä ikävintä asiaa, joten luontevin kohde tälle työlle on se vaikean olon aiheuttanut asia tai joku yhtä ikävä asia jos en tunnista pahan olon aiheuttajaa.

    Käytän näitä toimintoja myös tunteiden jauhamiseen niin että ne menevät pois mielestä ihan niinkuin Kettukarkki arvasit. Ne ovat myös keino selvitellä mitä on tapahtunut ja miksi, tehdä päätöksiä ja ennakoida tulevaa. Voin käyttää näitä työkaluja tuollaisenaan opiskeluun ja esitelmien harjoitteluun ja muuhun sellaiseen. Ne on myös keino viihdyttää itseäni. Yhtenä päivänä oli sellainen ihmeellinen tilanne, että mikään ei ahdistanut, surettanut tai suututtanut. Ja mitä minä teinkään? Pohdin samalla koneistolla kotitalousvähennyksen vaikutusta Suomen kansantalouteen. Tärkein ja terapiassa eniten aktivoituva asia taitaa kuitenkin olla tunteiden jauhaminen. Minä pelkään tunteita. Pelkään niiden kokemista ja niiden näyttämistä.

    Viimeiseksi aivan tämänpäiväinen oivallus. Luulen että se joka selittää on myös minun sisäinen äitini. Se on minun tapani selittää itselleni mitä tapahtuu ja miksi, pohtia omaa toimintaa ja käsitellä tunteet. Tapa on raskas ja hankala, mikä onkin ihan loogista, koska sisäinen äitini on minä itse pienenä. Minä itse pienenä en osannut kovin hyvin rauhoittaa itseäni, joten aloin tehdä sitä minkä oikea äitini osasi parhaiten eli aloin selittää asioita itselleni järjellä. Kun pikkulapsi selittää asioita, se on aika työlästä. Jos sisäinen äitini olisi aikuinen, se sanoisi että kaikki on hyvin. Kun sisäinen äitini on alle kouluikäinen lapsi, joudun selittämään hirveän pitkän ja yksityiskohtaisen selityksen. Tätä sisäistä äitiä täytyy hieman päivittää, ehkä samalla selostuskin vähän vähenee.
  • Quote Originally Posted by Pii View Post
    Viimeiseksi aivan tämänpäiväinen oivallus. Luulen että se joka selittää on myös minun sisäinen äitini. Se on minun tapani selittää itselleni mitä tapahtuu ja miksi, pohtia omaa toimintaa ja käsitellä tunteet. Tapa on raskas ja hankala, mikä onkin ihan loogista, koska sisäinen äitini on minä itse pienenä. Minä itse pienenä en osannut kovin hyvin rauhoittaa itseäni, joten aloin tehdä sitä minkä oikea äitini osasi parhaiten eli aloin selittää asioita itselleni järjellä. Kun pikkulapsi selittää asioita, se on aika työlästä. Jos sisäinen äitini olisi aikuinen, se sanoisi että kaikki on hyvin. Kun sisäinen äitini on alle kouluikäinen lapsi, joudun selittämään hirveän pitkän ja yksityiskohtaisen selityksen. Tätä sisäistä äitiä täytyy hieman päivittää, ehkä samalla selostuskin vähän vähenee.
    Vou Pii! Tuossahan on paljon ajateltavaa monellakin tavalla! Sellainen äitisisäistys, jonka olisi tullut olla hoivaa,vahva ja turvallinen, onkin alle kouluikäisen lapsen tallentama kuva äidistä - siitä mitä äiti on voinut olla; selittänyt järjellä asioita. Ehkä selittäminen on siis myös jonkinlaista hoivaa, vaikka toimiikin huonosti?
  • Quote Originally Posted by Pii View Post
    Viimeiseksi aivan tämänpäiväinen oivallus. Luulen että se joka selittää on myös minun sisäinen äitini. Se on minun tapani selittää itselleni mitä tapahtuu ja miksi, pohtia omaa toimintaa ja käsitellä tunteet. Tapa on raskas ja hankala, mikä onkin ihan loogista, koska sisäinen äitini on minä itse pienenä. Minä itse pienenä en osannut kovin hyvin rauhoittaa itseäni, joten aloin tehdä sitä minkä oikea äitini osasi parhaiten eli aloin selittää asioita itselleni järjellä. Kun pikkulapsi selittää asioita, se on aika työlästä. Jos sisäinen äitini olisi aikuinen, se sanoisi että kaikki on hyvin. Kun sisäinen äitini on alle kouluikäinen lapsi, joudun selittämään hirveän pitkän ja yksityiskohtaisen selityksen. Tätä sisäistä äitiä täytyy hieman päivittää, ehkä samalla selostuskin vähän vähenee.
    Vou Pii! Tuossahan on paljon ajateltavaa monellakin tavalla! Sellainen äitisisäistys, jonka olisi tullut olla hoivaa,vahva ja turvallinen, onkin alle kouluikäisen lapsen tallentama kuva äidistä - siitä mitä äiti on voinut olla; selittänyt järjellä asioita. Ehkä selittäminen on siis myös jonkinlaista hoivaa, vaikka toimiikin huonosti?
  • Osallistun keskusteluun noiden defenssien ja selittämisen osalta. Selittäminen varmaan ainakin tähtää siihen, rauhoittamiseen ja turvan tunteen lisäämiseen. Vaikka parhaiten olisi tuon ikäisenä toiminut syli, halaus ja rauhoittava puhe sitten kun tunnepiikki on mennyt ohi. Selittämisessä on vähän sellainen poispuhumisen maku. Ehkä, ainakin minun vanhempieni kohdalla. Se riippuu millä tavoin sen tekee. Meillä se oli sitä, että sillä järjellä selittämisellä oikeastaan vähäteltiin tunnetta ja yritettiin sanoa, että oikeastaan koko tunnetta ei kannata tunteakaan koska ei ole aihetta eli se ei ole järkevää.

    Hei, nyt tajusin. Minäkin puhun ja selitän paljon, koen velvollisuudekseni aina selostaa kaiken tosi tarkkaan. Ehkä se on sitä, että meillä ei koskaan perheessä oma kokemus ollut tarpeeksi vahva peruste millekään. Tunteita ja kokemista ei arvostettu. Piti aina kyetä perustelemaan. Kiva.
  • Osallistun keskusteluun noiden defenssien ja selittämisen osalta. Selittäminen varmaan ainakin tähtää siihen, rauhoittamiseen ja turvan tunteen lisäämiseen. Vaikka parhaiten olisi tuon ikäisenä toiminut syli, halaus ja rauhoittava puhe sitten kun tunnepiikki on mennyt ohi. Selittämisessä on vähän sellainen poispuhumisen maku. Ehkä, ainakin minun vanhempieni kohdalla. Se riippuu millä tavoin sen tekee. Meillä se oli sitä, että sillä järjellä selittämisellä oikeastaan vähäteltiin tunnetta ja yritettiin sanoa, että oikeastaan koko tunnetta ei kannata tunteakaan koska ei ole aihetta eli se ei ole järkevää.

    Hei, nyt tajusin. Minäkin puhun ja selitän paljon, koen velvollisuudekseni aina selostaa kaiken tosi tarkkaan. Ehkä se on sitä, että meillä ei koskaan perheessä oma kokemus ollut tarpeeksi vahva peruste millekään. Tunteita ja kokemista ei arvostettu. Piti aina kyetä perustelemaan. Kiva.
  • Innamorata: hyvin kuulostaa tutulta! Tuommoista paljon kotona potilaankin ollut on! Perustella voi, väitelläkin järkiperäisesti voi, mutta tunne ei ole mikään... sen voi aina vähän pyyhkäistä pois tai oikeastaan melkein suhtauduttu on toisten tunteisiin lapsellisina ja naurettavina. Pienien lastenkin. Tai tää oli siellä perheessä, sitten siellä viemärissä, miten se sitten liitetään tähän tarinaan, kun siellä oli ihan eri säännöt ja voimat, vaikka kai sitten järjellä ajatella joitain samoja osallistujia kuitenkin?

    Hmm...

    Tuo varmasti olisi ollut kuten Innamoratakin ajattelee, ensin syliin ja lohtua, selityksiä ja puhetta myöhemmin. Se selitys kun menee mitätöinnistä, kuten aikuisenakin, jos ei ensin validoida ja kohdata siinä tunteessa...
  • Innamorata: hyvin kuulostaa tutulta! Tuommoista paljon kotona potilaankin ollut on! Perustella voi, väitelläkin järkiperäisesti voi, mutta tunne ei ole mikään... sen voi aina vähän pyyhkäistä pois tai oikeastaan melkein suhtauduttu on toisten tunteisiin lapsellisina ja naurettavina. Pienien lastenkin. Tai tää oli siellä perheessä, sitten siellä viemärissä, miten se sitten liitetään tähän tarinaan, kun siellä oli ihan eri säännöt ja voimat, vaikka kai sitten järjellä ajatella joitain samoja osallistujia kuitenkin?

    Hmm...

    Tuo varmasti olisi ollut kuten Innamoratakin ajattelee, ensin syliin ja lohtua, selityksiä ja puhetta myöhemmin. Se selitys kun menee mitätöinnistä, kuten aikuisenakin, jos ei ensin validoida ja kohdata siinä tunteessa...
  • Quote Originally Posted by Innamorata View Post
    Osallistun keskusteluun noiden defenssien ja selittämisen osalta. Selittäminen varmaan ainakin tähtää siihen, rauhoittamiseen ja turvan tunteen lisäämiseen. Vaikka parhaiten olisi tuon ikäisenä toiminut syli, halaus ja rauhoittava puhe sitten kun tunnepiikki on mennyt ohi. Selittämisessä on vähän sellainen poispuhumisen maku. Ehkä, ainakin minun vanhempieni kohdalla. Se riippuu millä tavoin sen tekee. Meillä se oli sitä, että sillä järjellä selittämisellä oikeastaan vähäteltiin tunnetta ja yritettiin sanoa, että oikeastaan koko tunnetta ei kannata tunteakaan koska ei ole aihetta eli se ei ole järkevää.
    Selittäminen on minulla nimenomaan rauhoittamista. Tosin niin että selitän ennen kuin ehdin tuntea mitään tai selitys alkaa samalla kun tunne alkaa. Selitän pois jopa hyviä tunteita. Lapsuudenkodissani tehtiin tuota samaa eli selitettiin tunteita tyhjäksi, mutta lisäksi tunteiden ja tahtotilojen ilmaisu oli kiellettyä. Negatiivisten ja myös positiivisten tunteiden sekä oman tahdon ilmaisemisesta saattoi seurata mitä tahansa fyysisen tai henkisen väkivallan lajia ja joskus saatua tietoa siitä mikä minuun sattui käytettiin myöhemmin lyömäaseena.

    Tunteiden tunteminen varsinkin julkisesti on minulle fyysisesti ja henkisesti vaarallista.
  • Quote Originally Posted by Innamorata View Post
    Osallistun keskusteluun noiden defenssien ja selittämisen osalta. Selittäminen varmaan ainakin tähtää siihen, rauhoittamiseen ja turvan tunteen lisäämiseen. Vaikka parhaiten olisi tuon ikäisenä toiminut syli, halaus ja rauhoittava puhe sitten kun tunnepiikki on mennyt ohi. Selittämisessä on vähän sellainen poispuhumisen maku. Ehkä, ainakin minun vanhempieni kohdalla. Se riippuu millä tavoin sen tekee. Meillä se oli sitä, että sillä järjellä selittämisellä oikeastaan vähäteltiin tunnetta ja yritettiin sanoa, että oikeastaan koko tunnetta ei kannata tunteakaan koska ei ole aihetta eli se ei ole järkevää.
    Selittäminen on minulla nimenomaan rauhoittamista. Tosin niin että selitän ennen kuin ehdin tuntea mitään tai selitys alkaa samalla kun tunne alkaa. Selitän pois jopa hyviä tunteita. Lapsuudenkodissani tehtiin tuota samaa eli selitettiin tunteita tyhjäksi, mutta lisäksi tunteiden ja tahtotilojen ilmaisu oli kiellettyä. Negatiivisten ja myös positiivisten tunteiden sekä oman tahdon ilmaisemisesta saattoi seurata mitä tahansa fyysisen tai henkisen väkivallan lajia ja joskus saatua tietoa siitä mikä minuun sattui käytettiin myöhemmin lyömäaseena.

    Tunteiden tunteminen varsinkin julkisesti on minulle fyysisesti ja henkisesti vaarallista.
  • Pii, niin että on rauhoittumisenkeino, mutta samalla myös välttelynkeino ja este jollekin mitä pitäisi olla. Voisiko ajatella, että oli silloin nimenomaan keino selvitä ja nyt siitä keinosta on tullut myös este? Tai eikö tämä ole vähän se ajatus aika monessakin traumaperäisessä oireilussa, että se "oireilu" pelasti silloin ja mahdollisti silloin ns.selviämisen, mutta nyt se on jäänyt päälle ja ihminen jumiin siihen ja nykyisyydessä, aikuisena, se onkin esteenä? Vai miten ajattelet? Ei tarkoita potilas tämä, että tulisi kokonaan päästä eroon kaikesta selittelystä, mennä toisesta äärestä toiseen, mutta ehkä sen rinnalle vähän muutakin tilaa voisi olla hyvä. Eri asia vain miten se tehdään. Potilaalla vähän eriytynyttä tuo... tai paljonkin... on otuksia, joilla tuo pääasiallinen keino selvitä "selittely" yms. ja sitten otuksia sisäisiä, joilla tyystin muita keinoja. Mikä sitten on potilas ja potilaan keinot tai mikä on potilaan tapa, se on vähän vaikeammin kokonaisuutena määritettävissä.
  • Pii, niin että on rauhoittumisenkeino, mutta samalla myös välttelynkeino ja este jollekin mitä pitäisi olla. Voisiko ajatella, että oli silloin nimenomaan keino selvitä ja nyt siitä keinosta on tullut myös este? Tai eikö tämä ole vähän se ajatus aika monessakin traumaperäisessä oireilussa, että se "oireilu" pelasti silloin ja mahdollisti silloin ns.selviämisen, mutta nyt se on jäänyt päälle ja ihminen jumiin siihen ja nykyisyydessä, aikuisena, se onkin esteenä? Vai miten ajattelet? Ei tarkoita potilas tämä, että tulisi kokonaan päästä eroon kaikesta selittelystä, mennä toisesta äärestä toiseen, mutta ehkä sen rinnalle vähän muutakin tilaa voisi olla hyvä. Eri asia vain miten se tehdään. Potilaalla vähän eriytynyttä tuo... tai paljonkin... on otuksia, joilla tuo pääasiallinen keino selvitä "selittely" yms. ja sitten otuksia sisäisiä, joilla tyystin muita keinoja. Mikä sitten on potilas ja potilaan keinot tai mikä on potilaan tapa, se on vähän vaikeammin kokonaisuutena määritettävissä.
  • Septidi. Justiinsa näin. Selviytymiskeino ja este. Molemmat samaan aikaan. Ja myös pääasiallinen kognitiivinen tiedonkäsittelystrategia. Lakkasin ajattelun väkisin syksyllä vähäksi aikaa ja pääni valitsi seuraavaksi parhaaksi selviytymiskeinoksi derealisaation. Oli pakko palata takaisin selostamiseen.

    Toivon että tunteiden kohtaaminen auttaisi tässä. Ei tarvitsisi käyttää selittelyä niin paljon jos olisi vähemmän pelättävää.

    Selitän tässä juuri itselleni miten kannattaa edetä.
  • Septidi. Justiinsa näin. Selviytymiskeino ja este. Molemmat samaan aikaan. Ja myös pääasiallinen kognitiivinen tiedonkäsittelystrategia. Lakkasin ajattelun väkisin syksyllä vähäksi aikaa ja pääni valitsi seuraavaksi parhaaksi selviytymiskeinoksi derealisaation. Oli pakko palata takaisin selostamiseen.

    Toivon että tunteiden kohtaaminen auttaisi tässä. Ei tarvitsisi käyttää selittelyä niin paljon jos olisi vähemmän pelättävää.

    Selitän tässä juuri itselleni miten kannattaa edetä.
  • Pii: noita kehiä, niitä juuri on!Selittää itselleen miten ei pitäisi selittää Siksi niihin kai tarvitsee terapeuttia, että joku vähän sieltä ulkoapäin murtautuu sisään.

    Tuokin, että kerralla keinon poistaminen, eihän se oikein toimi. Jotain tilallakin olisi oltava ja vähintäänkin se kohta, kun lähtee yrittämään ilman, olisi kohta jossa painetta/tarvetta tuolle selviytymiskeinolle olisi vähemmän. Kuten ehkä tilanteessa Piin voisi olla, että kun on vähemmän pelättävää, olisi oikea kohta kokeilla selittämiskeinon tilalle/rinnalle uutta.
  • Pii: noita kehiä, niitä juuri on!Selittää itselleen miten ei pitäisi selittää Siksi niihin kai tarvitsee terapeuttia, että joku vähän sieltä ulkoapäin murtautuu sisään.

    Tuokin, että kerralla keinon poistaminen, eihän se oikein toimi. Jotain tilallakin olisi oltava ja vähintäänkin se kohta, kun lähtee yrittämään ilman, olisi kohta jossa painetta/tarvetta tuolle selviytymiskeinolle olisi vähemmän. Kuten ehkä tilanteessa Piin voisi olla, että kun on vähemmän pelättävää, olisi oikea kohta kokeilla selittämiskeinon tilalle/rinnalle uutta.
  • Löysin tämän foorumin tänään ja yllätyin teksteistä joihin pystyin helposti samaistumaan. Ensin meinasin rekisteröityä mutta käyttäjänimen valinta oli liian vaikea, kun kaikki tuntuu yhtä aikaa hyviltä ja huonoilta. Pikkuisia mutta kuvaa päätöksenteon vaikeutta arkielämässäkin. Olen ennen pitänyt itseäni pahana tunnekylmänä ihmisenä mutta nyt alan ymmärtää että välttämättä niin ei olekaan. Olen ihmetellyt kykyäni mieltää vastakkaiset asiat molemmat hyviksi tai huonoiksi. Selityksiä siis löytyy, voin selittää vihreän ja punaisen mustiksi koska näen ne niin monelta eri kantilta. Sekavaa. Asian vakavuuskaan ei vaikuta. Jos mietin onko tappaminen oikein vai väärin en saa yhtä vastausta, en vaikka kuinka yrittäisin. Se on turhauttavaa koska koen ettei minulla ole mielipidettä vaikka niitä on liikaakin. Minun on vaikea keskustella ihmisten kanssa mielipideasioista sillä en pysty pysymään samassa kannassani keskustelun loppuun vaan vakuutun monien kantojen puolesta. Lopulta olen niin pyörällä päästäni että toivon ettei keskustelua olisi koskaan käyty enkä vieläkään tiedä mitä mieltä olen. Jos siis pitää olla yhtä mieltä. Kerron hymyillen vaikeista asioista, nauran väärissä kohdissa eikä minua ymmärretä. Minua pidetään hauskana, reippaana ja outona enkä tunnista itseäni siitä. En halua olla outo, haluan ymmärtää asioita. On vain pirun vaikea ymmärtää kun ei saa itselleenkään selkeitä yksittäisiä vastauksia. Tuntuu kuin tuuli kuljettaisi minua ja ajatuksiani milloin minnekin suuntaan. Välillä on myös tyyntä, silloin vetäydyn yksin hiljaisuuteen, piiloon kaikilta. Se on yksi selviytymis strategioistani. Mukava huomata ettei ole yksin :)
  • Löysin tämän foorumin tänään ja yllätyin teksteistä joihin pystyin helposti samaistumaan. Ensin meinasin rekisteröityä mutta käyttäjänimen valinta oli liian vaikea, kun kaikki tuntuu yhtä aikaa hyviltä ja huonoilta. Pikkuisia mutta kuvaa päätöksenteon vaikeutta arkielämässäkin. Olen ennen pitänyt itseäni pahana tunnekylmänä ihmisenä mutta nyt alan ymmärtää että välttämättä niin ei olekaan. Olen ihmetellyt kykyäni mieltää vastakkaiset asiat molemmat hyviksi tai huonoiksi. Selityksiä siis löytyy, voin selittää vihreän ja punaisen mustiksi koska näen ne niin monelta eri kantilta. Sekavaa. Asian vakavuuskaan ei vaikuta. Jos mietin onko tappaminen oikein vai väärin en saa yhtä vastausta, en vaikka kuinka yrittäisin. Se on turhauttavaa koska koen ettei minulla ole mielipidettä vaikka niitä on liikaakin. Minun on vaikea keskustella ihmisten kanssa mielipideasioista sillä en pysty pysymään samassa kannassani keskustelun loppuun vaan vakuutun monien kantojen puolesta. Lopulta olen niin pyörällä päästäni että toivon ettei keskustelua olisi koskaan käyty enkä vieläkään tiedä mitä mieltä olen. Jos siis pitää olla yhtä mieltä. Kerron hymyillen vaikeista asioista, nauran väärissä kohdissa eikä minua ymmärretä. Minua pidetään hauskana, reippaana ja outona enkä tunnista itseäni siitä. En halua olla outo, haluan ymmärtää asioita. On vain pirun vaikea ymmärtää kun ei saa itselleenkään selkeitä yksittäisiä vastauksia. Tuntuu kuin tuuli kuljettaisi minua ja ajatuksiani milloin minnekin suuntaan. Välillä on myös tyyntä, silloin vetäydyn yksin hiljaisuuteen, piiloon kaikilta. Se on yksi selviytymis strategioistani. Mukava huomata ettei ole yksin :)
  • Ja kirjoittamisen jälkeen huomasin että minun on pakko rekisteröityä joten täällä ollaan :)
  • Ja kirjoittamisen jälkeen huomasin että minun on pakko rekisteröityä joten täällä ollaan :)
  • Mä oon tosi useasti epärehellinen, ei johdu siitä että haluaisin välttää vastuuta tai mitään semmoista (oon välillä tosi huono työntekijä, ystävä yms kun en pääse paikalle kun on niin kamala olo) en vain halua sanoa ihmisille että nyt oon fyysisesti ja psyykkisesti ihan rikki, koen, että ei oo oikeutta siihen. Välillä sitten taas on ihan omalla terveydellä leikkimistä et meen ja teen asioita kipeenä kun on huono omatunto siitä kun on ollut niin ***** ihminen menneisyydessä ja jättänyt asioita tekemättä. Pienet lapsethan valehtelee, ei aikuiset. Ihmissuhdeasioissa valehtelen tunteistani jatkuvasti eli en siis myönnä, että olen ihastunut/rakastunut. Parisuhde yms muut asiat on mulle maailman tärkeimpiä ja ihan ylikorostuneita, sit meen ja ihastun, oon tunnekylmä otus ja kiellän kaikki tunteet ja mistään ei tuu mitään vaikka haluais vaan syliä ja rakkautta ja rakastaa toista ihmistä yli kaiken ja sit taas joku ihminen lähtee elämästä pois. Minkä ihmeen takia ihminen näin tekee?
  • Mä oon tosi useasti epärehellinen, ei johdu siitä että haluaisin välttää vastuuta tai mitään semmoista (oon välillä tosi huono työntekijä, ystävä yms kun en pääse paikalle kun on niin kamala olo) en vain halua sanoa ihmisille että nyt oon fyysisesti ja psyykkisesti ihan rikki, koen, että ei oo oikeutta siihen. Välillä sitten taas on ihan omalla terveydellä leikkimistä et meen ja teen asioita kipeenä kun on huono omatunto siitä kun on ollut niin ***** ihminen menneisyydessä ja jättänyt asioita tekemättä. Pienet lapsethan valehtelee, ei aikuiset. Ihmissuhdeasioissa valehtelen tunteistani jatkuvasti eli en siis myönnä, että olen ihastunut/rakastunut. Parisuhde yms muut asiat on mulle maailman tärkeimpiä ja ihan ylikorostuneita, sit meen ja ihastun, oon tunnekylmä otus ja kiellän kaikki tunteet ja mistään ei tuu mitään vaikka haluais vaan syliä ja rakkautta ja rakastaa toista ihmistä yli kaiken ja sit taas joku ihminen lähtee elämästä pois. Minkä ihmeen takia ihminen näin tekee?

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä näistä väreistä kuvaa ruohoa: vihreä, punainen vai liila?