• Sisäinen turvallisuudentunne

    Menneisyyteen juuttuneet tunneosat eivät koe tätä hetkeä turvalliseksi ja turvapaikkojen luominen voi auttaakin tilapäisesti asiaa. Myös rentoutumisharjoituksilla saa mielen levolliseksi joksikin aikaa.

    Mutta: miten saa sisäistä turvallisuutta kohennettua siten, että se jää PYSYVÄKSI olotilaksi siten, että myös vireystila olisi sen vuoksi pysyvämmin kohtuullisella asueella?
    Onko menneisyyteen juuttuneita tunneosia millään keinolla saatavissa tajuamaan paremmin, että eletään turvallista uutta aikaa ja vaara on ohi?
  • Menneisyyteen juuttuneet tunneosat eivät koe tätä hetkeä turvalliseksi ja turvapaikkojen luominen voi auttaakin tilapäisesti asiaa. Myös rentoutumisharjoituksilla saa mielen levolliseksi joksikin aikaa.

    Mutta: miten saa sisäistä turvallisuutta kohennettua siten, että se jää PYSYVÄKSI olotilaksi siten, että myös vireystila olisi sen vuoksi pysyvämmin kohtuullisella asueella?
    Onko menneisyyteen juuttuneita tunneosia millään keinolla saatavissa tajuamaan paremmin, että eletään turvallista uutta aikaa ja vaara on ohi?
  • On toki. Riippuu osasta. Minulla on monet osat löytyneet ensin jostain kauhusta, jopa muutaman sekunnin luuppaavista videoista joissa trauma vaan tapahtuu ja tapahtuu. Turvapaikka on vähän väliaikainen ratkaisu minusta, olen omille pienilleni opettanut että esim. Turvapuutarhassa saa olla niin kauan kuin yhdellä kertaa tarvitsee mutta sinne ei jäädä asumaan. Pienten ketjun Turvataloa on käytetty kyllä pitempiaikaisemminkin nyt mutta elämä on ollutkin kaoottisempaa luonnossakin.

    Niin siis. Itse olen luonut turvallisuudentunnetta tutustumalla osaan, hyväksymällä, hyväksymällä, taas hyväksymällä, antamalla heidän ilmaista jumiin jääneet tunteensa ja ajatuksensa joko kirjoittamalla tai sitten ihan huutoitkulla, lisäämällä yhteistietoisuutta sisäisten auttajien kanssa, ja näyttämällä ulkomaailmaa jos osa pääsee katsomaan - "se on kaikki ohi, sitä ei tapahdu enää, me ollaan täällä näin kaukana".
    Tietty joidenkin osien kohdalla tarvitaan vielä paljon enemmän. Osat saattavat ilmaantua terapiaan ja nähdä että onkin olemassa täti ulkopuolella joka ei satuta sanoilla ja joka neuvoo ja auttaa. (Otin tarkoituksella äitini näköisen terapeutin koska äiti ei hyväksy minusta kuin tietyt kapeat asiat)
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • On toki. Riippuu osasta. Minulla on monet osat löytyneet ensin jostain kauhusta, jopa muutaman sekunnin luuppaavista videoista joissa trauma vaan tapahtuu ja tapahtuu. Turvapaikka on vähän väliaikainen ratkaisu minusta, olen omille pienilleni opettanut että esim. Turvapuutarhassa saa olla niin kauan kuin yhdellä kertaa tarvitsee mutta sinne ei jäädä asumaan. Pienten ketjun Turvataloa on käytetty kyllä pitempiaikaisemminkin nyt mutta elämä on ollutkin kaoottisempaa luonnossakin.

    Niin siis. Itse olen luonut turvallisuudentunnetta tutustumalla osaan, hyväksymällä, hyväksymällä, taas hyväksymällä, antamalla heidän ilmaista jumiin jääneet tunteensa ja ajatuksensa joko kirjoittamalla tai sitten ihan huutoitkulla, lisäämällä yhteistietoisuutta sisäisten auttajien kanssa, ja näyttämällä ulkomaailmaa jos osa pääsee katsomaan - "se on kaikki ohi, sitä ei tapahdu enää, me ollaan täällä näin kaukana".
    Tietty joidenkin osien kohdalla tarvitaan vielä paljon enemmän. Osat saattavat ilmaantua terapiaan ja nähdä että onkin olemassa täti ulkopuolella joka ei satuta sanoilla ja joka neuvoo ja auttaa. (Otin tarkoituksella äitini näköisen terapeutin koska äiti ei hyväksy minusta kuin tietyt kapeat asiat)
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Hyviä neuvoja. Oletko terapian myötä "oppinut" pysymään jo kauemminkin normaalin sietorajan puitteissa, siis voitko pysyä esim päinvänkin tai pitempäänkin ilman yli/alivireystiloja - siis maadoitettuna?

    Niin vielä huutoitkusta, onko se jättänyt pysyvämpää rauhoittumista vaiko vaan väliaikaisen? Tietenkin jos on, niin se etenee pienin askelin.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä moon; 13-01-17 klo 09:03.
  • Hyviä neuvoja. Oletko terapian myötä "oppinut" pysymään jo kauemminkin normaalin sietorajan puitteissa, siis voitko pysyä esim päinvänkin tai pitempäänkin ilman yli/alivireystiloja - siis maadoitettuna?

    Niin vielä huutoitkusta, onko se jättänyt pysyvämpää rauhoittumista vaiko vaan väliaikaisen? Tietenkin jos on, niin se etenee pienin askelin.
  • Mun vireyteni riippuu niin monesta asiasta. Ihan yksin kotona voi meno olla edelleen vähän mimmoista sattuu (ahmintaa, koneelle jumittamista, ulkona harhailua), mutta olenkin järjestänyt elämäni niin että olen todella vähän yksin kotona (jätän kertomatta yksityiskohdat tässä). Ihmisten kanssa saatan vaikuttaa hyvinkin toimintakykyiseltä ja vakaalta, koska silloin pinnassa on Vankka Pahvikuva + Aikuinen-yhdistelmä - sitten menee oudoksi jos pinnalla on ihan pelkkä Pahvi, ja randomiksi jos osat uskaltavat näkyä (vaatii sen että vastapuoli mielletään turvalliseksi).

    Kyllä mä olen kokenut että se huutoitku yhtään pidättelemättä todella auttaa. Mun osilla on kyllä se ihan järjestään, että lapsena on pitänyt hävetä itkua, joten itkun hyväksyminen nyt uudelleen ja uudelleen, joka osan kohdalla erikseen, on tosi oleellista. Melkein tuntuu joskus hassulta että se ihan sama ongelma pitää käydä läpi niin monta kertaa, mutta yksittäinen osa saa siitä aina apua ja muistaa sen.

    Tuli olo että jätin jotain tosi oleellista sanomatta. Oottakaas...Palaan tähän kohta.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Nannu; 13-01-17 klo 09:24.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Mun vireyteni riippuu niin monesta asiasta. Ihan yksin kotona voi meno olla edelleen vähän mimmoista sattuu (ahmintaa, koneelle jumittamista, ulkona harhailua), mutta olenkin järjestänyt elämäni niin että olen todella vähän yksin kotona (jätän kertomatta yksityiskohdat tässä). Ihmisten kanssa saatan vaikuttaa hyvinkin toimintakykyiseltä ja vakaalta, koska silloin pinnassa on Vankka Pahvikuva + Aikuinen-yhdistelmä - sitten menee oudoksi jos pinnalla on ihan pelkkä Pahvi, ja randomiksi jos osat uskaltavat näkyä (vaatii sen että vastapuoli mielletään turvalliseksi).

    Kyllä mä olen kokenut että se huutoitku yhtään pidättelemättä todella auttaa. Mun osilla on kyllä se ihan järjestään, että lapsena on pitänyt hävetä itkua, joten itkun hyväksyminen nyt uudelleen ja uudelleen, joka osan kohdalla erikseen, on tosi oleellista. Melkein tuntuu joskus hassulta että se ihan sama ongelma pitää käydä läpi niin monta kertaa, mutta yksittäinen osa saa siitä aina apua ja muistaa sen.

    Tuli olo että jätin jotain tosi oleellista sanomatta. Oottakaas...Palaan tähän kohta.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Joo siis nyt tajusin. Mun vireystila menee tommoseksi kummaksi silloin jos en tiedä milloin seuraavan kerran näen toisen ihmisen, tai tiedän että en näe samana päivänä. Tilapäiset yksinäisyydet ei enää mene heti ahminta-jumitus-linjalle kuten ennen ihan väkisin meni, heti välittömästi. Nykyään käytän lyhyet yksinäiset hetket kotona usein siihen, että kuulostelen osieni huolia. Mulla on siihen useampikin tapa. Niin heillä on parempi olo silloinkin kun en ehdi selvittelemään.

    Ja piti todeta että hätätilanteissa Pahvin ja Aikuisen rinnalle tulee Yrjö, nyt kun hän ei enää ole täysin kielletty osa vaan saa luvan kanssa "äijäillä" silloin tällöin.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Joo siis nyt tajusin. Mun vireystila menee tommoseksi kummaksi silloin jos en tiedä milloin seuraavan kerran näen toisen ihmisen, tai tiedän että en näe samana päivänä. Tilapäiset yksinäisyydet ei enää mene heti ahminta-jumitus-linjalle kuten ennen ihan väkisin meni, heti välittömästi. Nykyään käytän lyhyet yksinäiset hetket kotona usein siihen, että kuulostelen osieni huolia. Mulla on siihen useampikin tapa. Niin heillä on parempi olo silloinkin kun en ehdi selvittelemään.

    Ja piti todeta että hätätilanteissa Pahvin ja Aikuisen rinnalle tulee Yrjö, nyt kun hän ei enää ole täysin kielletty osa vaan saa luvan kanssa "äijäillä" silloin tällöin.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Kyllä mä olen kokenut että se huutoitku yhtään pidättelemättä todella auttaa. Mun osilla on kyllä se ihan järjestään, että lapsena on pitänyt hävetä itkua, joten itkun hyväksyminen nyt uudelleen ja uudelleen, joka osan kohdalla erikseen, on tosi oleellista. Melkein tuntuu joskus hassulta että se ihan sama ongelma pitää käydä läpi niin monta kertaa, mutta yksittäinen osa saa siitä aina apua ja muistaa sen.
    .
    Voisko olla niin, että huutoitkukin pitää toistaa siksi niin monta kertaa, että se lapsitunnepuoli todella uskoo, että saa itkemällä näyttää tunteita? Tai onko sillä niin paljon purkamatonta surua, että se tulee säännöstellen pienissä erissä sieltä ulos?
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Kyllä mä olen kokenut että se huutoitku yhtään pidättelemättä todella auttaa. Mun osilla on kyllä se ihan järjestään, että lapsena on pitänyt hävetä itkua, joten itkun hyväksyminen nyt uudelleen ja uudelleen, joka osan kohdalla erikseen, on tosi oleellista. Melkein tuntuu joskus hassulta että se ihan sama ongelma pitää käydä läpi niin monta kertaa, mutta yksittäinen osa saa siitä aina apua ja muistaa sen.
    .
    Voisko olla niin, että huutoitkukin pitää toistaa siksi niin monta kertaa, että se lapsitunnepuoli todella uskoo, että saa itkemällä näyttää tunteita? Tai onko sillä niin paljon purkamatonta surua, että se tulee säännöstellen pienissä erissä sieltä ulos?
  • Hmm... Mä tarkoitin enemmän sitä että joka lapsiosan erikseen pitää päästä itkemään vapaasti. Kovin montaa kertaa ei yksi osa ole sitä tarvinnut jos oikeasti on tajunnut saaneensa luvan itkeä vaikka huutoitkun, jopa yksi hyvä kerta voi riittää ja osa voi sen jälkeen pysyvästi paremmin (joku joskus jopa suli minuun sen jälkeen). Minulla on tälläkin hetkellä kyllä esim. lapsiosa joka pidättää hengitystä kun itkettää, ja se pidättelevä itku ei oikein toimi, häntä hävettää vain kun sitä tulee. Uskon kyllä että sillä kerralla kun itku alkaa päästä hänelläkin ulos pidättelemättä, otetaan suuri askel eteenpäin.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Hmm... Mä tarkoitin enemmän sitä että joka lapsiosan erikseen pitää päästä itkemään vapaasti. Kovin montaa kertaa ei yksi osa ole sitä tarvinnut jos oikeasti on tajunnut saaneensa luvan itkeä vaikka huutoitkun, jopa yksi hyvä kerta voi riittää ja osa voi sen jälkeen pysyvästi paremmin (joku joskus jopa suli minuun sen jälkeen). Minulla on tälläkin hetkellä kyllä esim. lapsiosa joka pidättää hengitystä kun itkettää, ja se pidättelevä itku ei oikein toimi, häntä hävettää vain kun sitä tulee. Uskon kyllä että sillä kerralla kun itku alkaa päästä hänelläkin ulos pidättelemättä, otetaan suuri askel eteenpäin.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Joo siis nyt tajusin. Mun vireystila menee tommoseksi kummaksi silloin jos en tiedä milloin seuraavan kerran näen toisen ihmisen, tai tiedän että en näe samana päivänä. Tilapäiset yksinäisyydet ei enää mene heti ahminta-jumitus-linjalle kuten ennen ihan väkisin meni, heti välittömästi.
    Sinäpä sen sanoit. Itsekin olen jossain normaalista poikkeavassa tilassa kun yksinäisyyttä jatkuu pitkään eikä ole sovittuna mitään näkemisiä. Mulla menee päiviä ilman seuraa joskus vapailla ollessa, kun ei ole nyt puolisoa. Mulla hajoaa rutiinit ja kaikki, en osaa huolehtia itsestäni. Voi se olla se yhteyden ja turvallisuuden tunteen katoaminen. Onko minua olemassa jos ei ole muita...
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Joo siis nyt tajusin. Mun vireystila menee tommoseksi kummaksi silloin jos en tiedä milloin seuraavan kerran näen toisen ihmisen, tai tiedän että en näe samana päivänä. Tilapäiset yksinäisyydet ei enää mene heti ahminta-jumitus-linjalle kuten ennen ihan väkisin meni, heti välittömästi.
    Sinäpä sen sanoit. Itsekin olen jossain normaalista poikkeavassa tilassa kun yksinäisyyttä jatkuu pitkään eikä ole sovittuna mitään näkemisiä. Mulla menee päiviä ilman seuraa joskus vapailla ollessa, kun ei ole nyt puolisoa. Mulla hajoaa rutiinit ja kaikki, en osaa huolehtia itsestäni. Voi se olla se yhteyden ja turvallisuuden tunteen katoaminen. Onko minua olemassa jos ei ole muita...
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Kyllä mä olen kokenut että se huutoitku yhtään pidättelemättä todella auttaa. Mun osilla on kyllä se ihan järjestään, että lapsena on pitänyt hävetä itkua, joten itkun hyväksyminen nyt uudelleen ja uudelleen, joka osan kohdalla erikseen, on tosi oleellista.
    Mitä mieltä olette siitä, kun jos alkaa ahdistamaan ja ikäänkuin meinaisi tulla (vapauttava) itkukohtaus, mutta silloin alkaakin tehokkaasti maadoittamaan, jolloin vireystila palaa normaaliksi, niin olisko (siis maadoittaen) näin silloin hyvä tehdä, vai olisko tervehdyttävämpää vaan purkautua itkukohtauksen kautta??

    Entä maadoitus tuollaisissa ahdistuskohtauksissa, parantaako se yhteistietoisuutta/kaksoistietoisuutta?
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Kyllä mä olen kokenut että se huutoitku yhtään pidättelemättä todella auttaa. Mun osilla on kyllä se ihan järjestään, että lapsena on pitänyt hävetä itkua, joten itkun hyväksyminen nyt uudelleen ja uudelleen, joka osan kohdalla erikseen, on tosi oleellista.
    Mitä mieltä olette siitä, kun jos alkaa ahdistamaan ja ikäänkuin meinaisi tulla (vapauttava) itkukohtaus, mutta silloin alkaakin tehokkaasti maadoittamaan, jolloin vireystila palaa normaaliksi, niin olisko (siis maadoittaen) näin silloin hyvä tehdä, vai olisko tervehdyttävämpää vaan purkautua itkukohtauksen kautta??

    Entä maadoitus tuollaisissa ahdistuskohtauksissa, parantaako se yhteistietoisuutta/kaksoistietoisuutta?
  • Hmmm. Mun mielestä jos sosiaalinen tilanne sallii sen että ahdistuvan osan tunteet kohtaa ja antaa tulla ulos (siten että itse kuitenkin on myös Aikuisena siinä, tai sitten mahdollisesti läsnä oleva toinen ihminen on se Turvallinen Aikuinen), niin se on parantavampaa, mutta toisaalta joskus täytyy myös yksinkertaisesti pysyä skarppina aikuisen elämäntilanteissa. Itse teen yleensä silloin jonkin tilapäisen extra-turvallisen itkupaikan mielen sisään, missä joku sisäisistä auttajista pyyhkii kyyneleitä. Se ei ole läheskään sama asia kuin ulospäin itkeminen, mutta mahdollistaa toimintakyvyn ja ainakin toivottavasti tekee osalle sen tunteen, että hänestä kuitenkin välitetään eikä jätetä ihan yksin.

    En tiedä viimeisestä kysymyksestäsi, en ole varma.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Hmmm. Mun mielestä jos sosiaalinen tilanne sallii sen että ahdistuvan osan tunteet kohtaa ja antaa tulla ulos (siten että itse kuitenkin on myös Aikuisena siinä, tai sitten mahdollisesti läsnä oleva toinen ihminen on se Turvallinen Aikuinen), niin se on parantavampaa, mutta toisaalta joskus täytyy myös yksinkertaisesti pysyä skarppina aikuisen elämäntilanteissa. Itse teen yleensä silloin jonkin tilapäisen extra-turvallisen itkupaikan mielen sisään, missä joku sisäisistä auttajista pyyhkii kyyneleitä. Se ei ole läheskään sama asia kuin ulospäin itkeminen, mutta mahdollistaa toimintakyvyn ja ainakin toivottavasti tekee osalle sen tunteen, että hänestä kuitenkin välitetään eikä jätetä ihan yksin.

    En tiedä viimeisestä kysymyksestäsi, en ole varma.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Itku tervehdyttää jos se pysyy sietoalueella ja yhteistietoisuudessa. Ja jos osaa itse lohduttaa omaa itkuaan, ei pelkää sitä tai jotain... liian väsynyt olo ilmeisesti syvällisempään pohdiskeluun. Sen sopivan itkun rajan ja maadoituksen suhteen täytyy varmaankin itse oppia itsestään tunnistamaan. Ainakin minulla itkeminen, hyväkin, menee joskus sietoalueen ulkopuolelle niin, että vasta seuraavana päivänä putoan takaisin dissoon - turvaan liian isoilta tunteilta.

    Mun terapeuttini muuten sanoi, ettei tavoitteena ole itkee pienten persoonanosieni kanssa. Siis että jos Pikkutyttöä tai Vauvaa itkettää, ei tilanne parane sillä että Minä alkaa itkeä. Minä on se jolla ei ole hätää vaan voi rauhoitella pieniä. Siinä tapauksessa että Pikkutyttö tai Vauva tulee pintaan ja itkee itsenään, Minä voi jäädä seuraamaan sinne silmien taakse tilannetta, lohduttamaan ja kokoamaan sitten kun itku on saatu itkettyä. Mutta tämä on tosi raskasta ja heittää helposti taas ulos sietoalueelta. Pienet voivat itkeä myös mielen sisällä.
  • Itku tervehdyttää jos se pysyy sietoalueella ja yhteistietoisuudessa. Ja jos osaa itse lohduttaa omaa itkuaan, ei pelkää sitä tai jotain... liian väsynyt olo ilmeisesti syvällisempään pohdiskeluun. Sen sopivan itkun rajan ja maadoituksen suhteen täytyy varmaankin itse oppia itsestään tunnistamaan. Ainakin minulla itkeminen, hyväkin, menee joskus sietoalueen ulkopuolelle niin, että vasta seuraavana päivänä putoan takaisin dissoon - turvaan liian isoilta tunteilta.

    Mun terapeuttini muuten sanoi, ettei tavoitteena ole itkee pienten persoonanosieni kanssa. Siis että jos Pikkutyttöä tai Vauvaa itkettää, ei tilanne parane sillä että Minä alkaa itkeä. Minä on se jolla ei ole hätää vaan voi rauhoitella pieniä. Siinä tapauksessa että Pikkutyttö tai Vauva tulee pintaan ja itkee itsenään, Minä voi jäädä seuraamaan sinne silmien taakse tilannetta, lohduttamaan ja kokoamaan sitten kun itku on saatu itkettyä. Mutta tämä on tosi raskasta ja heittää helposti taas ulos sietoalueelta. Pienet voivat itkeä myös mielen sisällä.
  • Hyvä Mekaikkiminä! Sanoit jotain mielestäni tosi oleellista. Aikuinen on siinä luomassa turvaa kun pieni itkee, ei hätääntymässä itse. Se on kyllä helpommin sanottu kuin tehty, mutta se on tavoite.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Hyvä Mekaikkiminä! Sanoit jotain mielestäni tosi oleellista. Aikuinen on siinä luomassa turvaa kun pieni itkee, ei hätääntymässä itse. Se on kyllä helpommin sanottu kuin tehty, mutta se on tavoite.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu, Jäätyvä tyttö
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Joo siis nyt tajusin. Mun vireystila menee tommoseksi kummaksi silloin jos en tiedä milloin seuraavan kerran näen toisen ihmisen, tai tiedän että en näe samana päivänä. Tilapäiset yksinäisyydet ei enää mene heti ahminta-jumitus-linjalle kuten ennen ihan väkisin meni, heti välittömästi. Nykyään käytän lyhyet yksinäiset hetket kotona usein siihen, että kuulostelen osieni huolia. Mulla on siihen useampikin tapa. Niin heillä on parempi olo silloinkin kun en ehdi selvittelemään.
    Quote Originally Posted by Mekaikkiminä View Post

    Mun terapeuttini muuten sanoi, ettei tavoitteena ole itkee pienten persoonanosieni kanssa. Siis että jos Pikkutyttöä tai Vauvaa itkettää, ei tilanne parane sillä että Minä alkaa itkeä. Minä on se jolla ei ole hätää vaan voi rauhoitella pieniä. Siinä tapauksessa että Pikkutyttö tai Vauva tulee pintaan ja itkee itsenään, Minä voi jäädä seuraamaan sinne silmien taakse tilannetta, lohduttamaan ja kokoamaan sitten kun itku on saatu itkettyä. Mutta tämä on tosi raskasta ja heittää helposti taas ulos sietoalueelta. Pienet voivat itkeä myös mielen sisällä.
    Hitsit, nää kaksi viisasta kommenttia avas mussa jotain isoa. Vähän eri asioita mut liittynee yhteen. Mulla on sama kun Nannulla, kun olen yksin musta tuntuu etten ole oikeesti olemassa. Päivät menee ohi ja jumitan. Turvallisuudentunne palautuu aina suhteessa välittävään toiseen tai edes jonkun seuraan. Kai mun sosiaalisesta puolesta huolehtivat tyypit on yhteydessä myös arkea pyörittäviin, ainakin lähemmin kun ne kaikki hätäiset tunneosat jotka tulee kärkkymään lähelle kun olen yksin. Oon oppinut sietämään yksinäisyyttä, mutta tää silti painaa. Mulla täytyy olla tieto et on joku, jossakin, vähän kauempanakin, jonka mielessä ja sydämessä olen. Ystävä tai terapeutti ja siltikin yksinolo saattaa olla vaikeaa. Mut jos ei ole ketään, niin koittaa kuolema.

    Ja tänään just surin sitä et miks koskaan ei oo hyvä. Jos oon toimintakykyinen ja reipas, ihmiset on iloisia ja sanoo mulle et kiva kuulla et sulla on hyvä päivä. Samalla kiukuttaa ja ihmetyttää, mikä hyvä päivä? Päivä jolloin oon sisäisesti kuollut ja irti tunteista. Mussa on vielä monta joille tunnekaaos on suurin turva. Ja ne osat yrittää mahd. usein tuoda niitä tunteita ihan pintaan. Et oisin koko ajan kaaoksessa ja itkisin ja huutaisin. Mut jotenkin oon alkanut tajuta et sen voi tehdä eri asteilla, ei aina nupit kaakossa. Että pään sisällä voi myös itkeä ja kiukuta tai tunne voi tulla ulos ihan vähän. Ei se oo silti epätodellinen, vaikka ei olekaan niin ajankohtainen arkiminuuksille tai aikuiselle, mut sille osalle se on tosi ajankohtainen ja akuutti ja tärkeä. Se on. Se voi olla vaikka samalla voi olla paljon muutakin. Et tosiaan joskus osa tai osat tulee pintaan suremaan tai mitä lie, jolloin mäkin koen et aikuinen mielen sisältä seuraa. Tai usein pysyn aikuisena mut sisällä tapahtuu asioita, joskus annan sen tulla ulos jos on turvallinen ympäristö, joskus en. Mut joo, jännä kuulla muiltakin et pienet voi itkeä myös mielen sisällä. Musta tuntuu ettei mun keho osaa enää itkeä ollenkaan, itku on vaan jumissa osissa. Sisällä. Pakettina. Aina välillä valuu ulos. Kai tää on sitä ko alkaa tiedostaa osiaan ja tunteitaan, et ne ei enää väkisin luvatta valtaa tilaa ja asioiden välillä on enemmän sävyeroja. En tiedä, en osaa selittää, mut ymmärsin taas jotakin.
    Minttu 8v, Murunen 8v. Enni 2v, Pikkuinen Eevi 4v, Magdalena 5v, Maria 11v.
    Myrsky 5v., Hissu
    Näkymätön tyttö, Haaveilija 15v, Prinsessa 15v., Linda 17v, Inka, Satu, Supergirl
    RR, Valo, Älli
    Kaaos
    + paljon muita. Aikuinen n. 30v.


    Blogi: Nurinkurintyttö ja sirpalemieli
  • Quote Originally Posted by Nannu View Post
    Joo siis nyt tajusin. Mun vireystila menee tommoseksi kummaksi silloin jos en tiedä milloin seuraavan kerran näen toisen ihmisen, tai tiedän että en näe samana päivänä. Tilapäiset yksinäisyydet ei enää mene heti ahminta-jumitus-linjalle kuten ennen ihan väkisin meni, heti välittömästi. Nykyään käytän lyhyet yksinäiset hetket kotona usein siihen, että kuulostelen osieni huolia. Mulla on siihen useampikin tapa. Niin heillä on parempi olo silloinkin kun en ehdi selvittelemään.
    Quote Originally Posted by Mekaikkiminä View Post

    Mun terapeuttini muuten sanoi, ettei tavoitteena ole itkee pienten persoonanosieni kanssa. Siis että jos Pikkutyttöä tai Vauvaa itkettää, ei tilanne parane sillä että Minä alkaa itkeä. Minä on se jolla ei ole hätää vaan voi rauhoitella pieniä. Siinä tapauksessa että Pikkutyttö tai Vauva tulee pintaan ja itkee itsenään, Minä voi jäädä seuraamaan sinne silmien taakse tilannetta, lohduttamaan ja kokoamaan sitten kun itku on saatu itkettyä. Mutta tämä on tosi raskasta ja heittää helposti taas ulos sietoalueelta. Pienet voivat itkeä myös mielen sisällä.
    Hitsit, nää kaksi viisasta kommenttia avas mussa jotain isoa. Vähän eri asioita mut liittynee yhteen. Mulla on sama kun Nannulla, kun olen yksin musta tuntuu etten ole oikeesti olemassa. Päivät menee ohi ja jumitan. Turvallisuudentunne palautuu aina suhteessa välittävään toiseen tai edes jonkun seuraan. Kai mun sosiaalisesta puolesta huolehtivat tyypit on yhteydessä myös arkea pyörittäviin, ainakin lähemmin kun ne kaikki hätäiset tunneosat jotka tulee kärkkymään lähelle kun olen yksin. Oon oppinut sietämään yksinäisyyttä, mutta tää silti painaa. Mulla täytyy olla tieto et on joku, jossakin, vähän kauempanakin, jonka mielessä ja sydämessä olen. Ystävä tai terapeutti ja siltikin yksinolo saattaa olla vaikeaa. Mut jos ei ole ketään, niin koittaa kuolema.

    Ja tänään just surin sitä et miks koskaan ei oo hyvä. Jos oon toimintakykyinen ja reipas, ihmiset on iloisia ja sanoo mulle et kiva kuulla et sulla on hyvä päivä. Samalla kiukuttaa ja ihmetyttää, mikä hyvä päivä? Päivä jolloin oon sisäisesti kuollut ja irti tunteista. Mussa on vielä monta joille tunnekaaos on suurin turva. Ja ne osat yrittää mahd. usein tuoda niitä tunteita ihan pintaan. Et oisin koko ajan kaaoksessa ja itkisin ja huutaisin. Mut jotenkin oon alkanut tajuta et sen voi tehdä eri asteilla, ei aina nupit kaakossa. Että pään sisällä voi myös itkeä ja kiukuta tai tunne voi tulla ulos ihan vähän. Ei se oo silti epätodellinen, vaikka ei olekaan niin ajankohtainen arkiminuuksille tai aikuiselle, mut sille osalle se on tosi ajankohtainen ja akuutti ja tärkeä. Se on. Se voi olla vaikka samalla voi olla paljon muutakin. Et tosiaan joskus osa tai osat tulee pintaan suremaan tai mitä lie, jolloin mäkin koen et aikuinen mielen sisältä seuraa. Tai usein pysyn aikuisena mut sisällä tapahtuu asioita, joskus annan sen tulla ulos jos on turvallinen ympäristö, joskus en. Mut joo, jännä kuulla muiltakin et pienet voi itkeä myös mielen sisällä. Musta tuntuu ettei mun keho osaa enää itkeä ollenkaan, itku on vaan jumissa osissa. Sisällä. Pakettina. Aina välillä valuu ulos. Kai tää on sitä ko alkaa tiedostaa osiaan ja tunteitaan, et ne ei enää väkisin luvatta valtaa tilaa ja asioiden välillä on enemmän sävyeroja. En tiedä, en osaa selittää, mut ymmärsin taas jotakin.
    Minttu 8v, Murunen 8v. Enni 2v, Pikkuinen Eevi 4v, Magdalena 5v, Maria 11v.
    Myrsky 5v., Hissu
    Näkymätön tyttö, Haaveilija 15v, Prinsessa 15v., Linda 17v, Inka, Satu, Supergirl
    RR, Valo, Älli
    Kaaos
    + paljon muita. Aikuinen n. 30v.


    Blogi: Nurinkurintyttö ja sirpalemieli
  • Onko sitten niin, että itkut loppuvat joskus tulevaisuudessa, kun kaikkien tunnetasojen tunteidenosoitus itkuna on hyväksytty ja osat ovat saaneet purkaa itkemättömiä suruja? Siis että maali tässäkin häämöttää?
  • Onko sitten niin, että itkut loppuvat joskus tulevaisuudessa, kun kaikkien tunnetasojen tunteidenosoitus itkuna on hyväksytty ja osat ovat saaneet purkaa itkemättömiä suruja? Siis että maali tässäkin häämöttää?
  • Quote Originally Posted by moon View Post
    Onko sitten niin, että itkut loppuvat joskus tulevaisuudessa, kun kaikkien tunnetasojen tunteidenosoitus itkuna on hyväksytty ja osat ovat saaneet purkaa itkemättömiä suruja? Siis että maali tässäkin häämöttää?
    Mä en ajattele enää että itku joskus loppuu tai että sen pitäisi loppua. Nyt ajattelen, että itkuun liittyvä ahdistus ja muu tunnemylläkkä helpottaa. Itkusta tulee luonnollinen ja voimauttava keino ilmaista tunteita, siinä missä naurukin on. Ei mitään hävettävää, vaan luonnollista tunnettavaa.

    No, olen vielä tosi kaukana vapaasta itkusta. Mutta teen sen kanssa nyt kovasti töitä. Uskon että olen hyvällä tiellä, kun olen kuluttanut vihani loppuun ja ymmärrän, että sen takana on valtavasti surua. Kyvyttömyyttä surra. Minua pelottaa vielä välillä, mutta on enimmäkseen turvallinen olo omien tunteideni kanssa. Ne ovat minun työvälineitäni, tunteet. (Tämä ei sitten koske päivän kaikkia hetkiä ja kaikkia tunteita. Kysykääpä uudestaan vain silloin, kun olen pudonnut takaumaan ja aivan paniikissa, silloin en näe tunteissa taatusti yhtään mitään hyvää tai luonnollista).
  • Quote Originally Posted by moon View Post
    Onko sitten niin, että itkut loppuvat joskus tulevaisuudessa, kun kaikkien tunnetasojen tunteidenosoitus itkuna on hyväksytty ja osat ovat saaneet purkaa itkemättömiä suruja? Siis että maali tässäkin häämöttää?
    Mä en ajattele enää että itku joskus loppuu tai että sen pitäisi loppua. Nyt ajattelen, että itkuun liittyvä ahdistus ja muu tunnemylläkkä helpottaa. Itkusta tulee luonnollinen ja voimauttava keino ilmaista tunteita, siinä missä naurukin on. Ei mitään hävettävää, vaan luonnollista tunnettavaa.

    No, olen vielä tosi kaukana vapaasta itkusta. Mutta teen sen kanssa nyt kovasti töitä. Uskon että olen hyvällä tiellä, kun olen kuluttanut vihani loppuun ja ymmärrän, että sen takana on valtavasti surua. Kyvyttömyyttä surra. Minua pelottaa vielä välillä, mutta on enimmäkseen turvallinen olo omien tunteideni kanssa. Ne ovat minun työvälineitäni, tunteet. (Tämä ei sitten koske päivän kaikkia hetkiä ja kaikkia tunteita. Kysykääpä uudestaan vain silloin, kun olen pudonnut takaumaan ja aivan paniikissa, silloin en näe tunteissa taatusti yhtään mitään hyvää tai luonnollista).
  • Mä vielä palaan vähän sinne huutoitkuun, vaikka se tuli tässä ketjussa tosi hyvin vastattua jo. Että pitääkö huutoitkeä ja auttaako huutoitkeä. Tai raivohuutaa. Tai pelkosulkeutua.

    Ennen luulin, että kaikkien traumatunteiden läpieläminen tarkoittaa, että mun aikuisena täytyy itkeä, raivota, pelätä, paeta, taistella, jähmettyä jne.

    Nyt mä huomaan, hyvinä päivinä siis, että kun kaupan kassajonossa tulee takana oleva dena vähän liian lähelle ja viinan haju alkaa leijua uhkaavana ilmassa, huimaa ja pienet menee paniikkiin, voin aikuisena vaan laskea katseen lompakkooni ja näyttää siinä olevia kortteja lapsiosille. "Ei ole mitään pelättävää, olen tässä aikuisena naisena seisomassa kassajonossa, sinä olet turvassa kanssani, katsoppa mitä täällä lompakossa mulla on nykyään - lasten kelakortit, kampaajankin kortti on tuossa, kirjastokorttit, tämä toinen on mökin kirjastoon ja tämä kotikirjastoihin..." Sitten kun kassa sanoo loppusumman, nostan katseen lompakosta ja on jo ihan turvallinen olo. Ulkoa katsoen näytti vaan siltä, että aikuinen nainen suoristi kortit lompakossa odottaessaan, että pääsee maksamaan. Sisäisesti tapahtui paljon. Oli pelästynyt järkytys ja valmistautuminen pakoon. Uskon myös, että kun olen aikuisena riittävän monta kertaa huomannut ja myötäelänyt lapsiosan tunteen, se tulee valmiiksi.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Mä vielä palaan vähän sinne huutoitkuun, vaikka se tuli tässä ketjussa tosi hyvin vastattua jo. Että pitääkö huutoitkeä ja auttaako huutoitkeä. Tai raivohuutaa. Tai pelkosulkeutua.

    Ennen luulin, että kaikkien traumatunteiden läpieläminen tarkoittaa, että mun aikuisena täytyy itkeä, raivota, pelätä, paeta, taistella, jähmettyä jne.

    Nyt mä huomaan, hyvinä päivinä siis, että kun kaupan kassajonossa tulee takana oleva dena vähän liian lähelle ja viinan haju alkaa leijua uhkaavana ilmassa, huimaa ja pienet menee paniikkiin, voin aikuisena vaan laskea katseen lompakkooni ja näyttää siinä olevia kortteja lapsiosille. "Ei ole mitään pelättävää, olen tässä aikuisena naisena seisomassa kassajonossa, sinä olet turvassa kanssani, katsoppa mitä täällä lompakossa mulla on nykyään - lasten kelakortit, kampaajankin kortti on tuossa, kirjastokorttit, tämä toinen on mökin kirjastoon ja tämä kotikirjastoihin..." Sitten kun kassa sanoo loppusumman, nostan katseen lompakosta ja on jo ihan turvallinen olo. Ulkoa katsoen näytti vaan siltä, että aikuinen nainen suoristi kortit lompakossa odottaessaan, että pääsee maksamaan. Sisäisesti tapahtui paljon. Oli pelästynyt järkytys ja valmistautuminen pakoon. Uskon myös, että kun olen aikuisena riittävän monta kertaa huomannut ja myötäelänyt lapsiosan tunteen, se tulee valmiiksi.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by septidi View Post
    Hmmm... tässähän on oikeastaan tuosta mistä potilas kirjoitti omaan ketjuunsa kysymyksen, että miten puratte/suljette terapiatapaamisten jälkeen asioita... kun tuossa on useampi tarttunut juuri siihen mihin potilaskin olisi pysähtynyt; että yksin ollessa, sitä lähtee hommat hajoamaan...

    Onnekas Nannu, jollakin tavalla saanut järjestymään, ettei yksinäisiä kohtia ole paljoa ja ehkä riittävästi myös turvallisia ihmisiäkin ympärilleen, jolloin voi ehkäpä purkaa tilanteita, hakea tukea ja turvaa, säädellä toisten kautta tilaansa. Kun tämä on siis se mikä puuttuu potilaalta täysin ja tosiaan mitä pitempään on yksin (ja ilman terapeuttia) ja mitä isompia asioita terapiassa on avautunut tai muuten elämässä, niin sitä kaoottisemmaksi ja vaikeammaksi ja sekavammaksi ja hirveämmäksi kaikki menee!

    Tuonkin tunnistaa mitä kettukarkki kuvaa, että täytyy olla tieto (joka ei muutes säily montaa hetkeä), että jossain on joku olemassa... ja on kamalaa, ettei potilaalla enää ole. Kun ei ole sukua eikä terapeuttiakaan.

    Vaan mitenkähän kun ei aina voi olla niitä toisia ihmisiä? Niin mitenkähän tämän kanssa sitten tulisi toimeen tämän ongelman?!?! Ehkä kysymys on pitkälti turvallisuudentunteesta, mutta potilaalla usein kyllä myös tuosta, että on revennyt liikaa auki jonkun syyn takia... joka tietysti, juu sitten horjuttaa turvallisuudentunnetta.

    (Sitähän se potilaskin huutanut terapeutille, joka nyt kieltää turvaa tuovat kirjaimet, ettei voi eikä osaa luopua kirjaimista yhdessä sekunnissa ja tämmöisellä tavalla, koska ovat niin suuri turvallisuustekijä ja terapian pitää olla turvallista, että älä jätä yksin näiden tapaamisten jälkeen, että ei voi selvitä kun tää on kaikki auki. Ja on ollut potilas siis aivan paniikissa tämän kanssa, se on niin NIIN iso hätätilanne, joutua siihen, että kaikki on auki ja ei ole ketään eikä mitään).

    Hyvä ketju! Lisää keinoja listatkaa ken kuka niitä jotain keksinyt on! Millä yksin ja vaikeassa elämäntilanteessa voi säädellä takaisin turvallisuudentunteen? Miten yksin palauttaa ja ylläpitää ja säädellä?

    (Ei kai olisi jotain dissoilun ydinhommaa muutes)?
    Ensin 1.) tarvitaan paljon vertaisihmisiä, 'tavallisia' ihmisiä ja ammattitaitoisia [ja 'vähemmän' ammattitaitoisia] hoitoihmisiä, sitten 2.) vuosikausia 24/7/365 ollaan sekaisin, juostaan erilaisissa hoidoissa, soitellaan APUA!-APUA! -puheluita ja kirjoitellaan APUA!-APUA! -tekstiviestejä, ja kaiken tämän 3.) 'sivutuotteena' oppii olemaan yksin, säätelemään tunteitaan ja löytämään rauhan sisältään. Turvallisuudentunne on siis 'vain' 'sivutuote': ensin työ ja sitten huvi, mikä sinun ja minun tapauksessa, septidi, tarkoittaa perusturvallisuudentunnetta.

    Sinulta puuttuu, septidi, APUA!-APUA! -henkilöt, joille soittelet 24/7/365 APUA!-APUA! -soittoja ja kirjoittelet APUA!-APUA! -kirjoituksia. septidi: mistäköhän löytäisit LIVE-ihmisiä, joiden kanssa jakaisit taakkaasi? Harvat ihmiset ymmärtävät, että mitä se aikuisessa ihmisessä tarkoittaa, kun perusturvallisuudentunne puuttuu, ja että kuinka se perusturvallisuudentunne luodaan aikuiseen ihmiseen.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Insestiäidin tytär; 14-01-17 klo 08:53.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Quote Originally Posted by septidi View Post
    Hmmm... tässähän on oikeastaan tuosta mistä potilas kirjoitti omaan ketjuunsa kysymyksen, että miten puratte/suljette terapiatapaamisten jälkeen asioita... kun tuossa on useampi tarttunut juuri siihen mihin potilaskin olisi pysähtynyt; että yksin ollessa, sitä lähtee hommat hajoamaan...

    Onnekas Nannu, jollakin tavalla saanut järjestymään, ettei yksinäisiä kohtia ole paljoa ja ehkä riittävästi myös turvallisia ihmisiäkin ympärilleen, jolloin voi ehkäpä purkaa tilanteita, hakea tukea ja turvaa, säädellä toisten kautta tilaansa. Kun tämä on siis se mikä puuttuu potilaalta täysin ja tosiaan mitä pitempään on yksin (ja ilman terapeuttia) ja mitä isompia asioita terapiassa on avautunut tai muuten elämässä, niin sitä kaoottisemmaksi ja vaikeammaksi ja sekavammaksi ja hirveämmäksi kaikki menee!

    Tuonkin tunnistaa mitä kettukarkki kuvaa, että täytyy olla tieto (joka ei muutes säily montaa hetkeä), että jossain on joku olemassa... ja on kamalaa, ettei potilaalla enää ole. Kun ei ole sukua eikä terapeuttiakaan.

    Vaan mitenkähän kun ei aina voi olla niitä toisia ihmisiä? Niin mitenkähän tämän kanssa sitten tulisi toimeen tämän ongelman?!?! Ehkä kysymys on pitkälti turvallisuudentunteesta, mutta potilaalla usein kyllä myös tuosta, että on revennyt liikaa auki jonkun syyn takia... joka tietysti, juu sitten horjuttaa turvallisuudentunnetta.

    (Sitähän se potilaskin huutanut terapeutille, joka nyt kieltää turvaa tuovat kirjaimet, ettei voi eikä osaa luopua kirjaimista yhdessä sekunnissa ja tämmöisellä tavalla, koska ovat niin suuri turvallisuustekijä ja terapian pitää olla turvallista, että älä jätä yksin näiden tapaamisten jälkeen, että ei voi selvitä kun tää on kaikki auki. Ja on ollut potilas siis aivan paniikissa tämän kanssa, se on niin NIIN iso hätätilanne, joutua siihen, että kaikki on auki ja ei ole ketään eikä mitään).

    Hyvä ketju! Lisää keinoja listatkaa ken kuka niitä jotain keksinyt on! Millä yksin ja vaikeassa elämäntilanteessa voi säädellä takaisin turvallisuudentunteen? Miten yksin palauttaa ja ylläpitää ja säädellä?

    (Ei kai olisi jotain dissoilun ydinhommaa muutes)?
    Ensin 1.) tarvitaan paljon vertaisihmisiä, 'tavallisia' ihmisiä ja ammattitaitoisia [ja 'vähemmän' ammattitaitoisia] hoitoihmisiä, sitten 2.) vuosikausia 24/7/365 ollaan sekaisin, juostaan erilaisissa hoidoissa, soitellaan APUA!-APUA! -puheluita ja kirjoitellaan APUA!-APUA! -tekstiviestejä, ja kaiken tämän 3.) 'sivutuotteena' oppii olemaan yksin, säätelemään tunteitaan ja löytämään rauhan sisältään. Turvallisuudentunne on siis 'vain' 'sivutuote': ensin työ ja sitten huvi, mikä sinun ja minun tapauksessa, septidi, tarkoittaa perusturvallisuudentunnetta.

    Sinulta puuttuu, septidi, APUA!-APUA! -henkilöt, joille soittelet 24/7/365 APUA!-APUA! -soittoja ja kirjoittelet APUA!-APUA! -kirjoituksia. septidi: mistäköhän löytäisit LIVE-ihmisiä, joiden kanssa jakaisit taakkaasi? Harvat ihmiset ymmärtävät, että mitä se aikuisessa ihmisessä tarkoittaa, kun perusturvallisuudentunne puuttuu, ja että kuinka se perusturvallisuudentunne luodaan aikuiseen ihmiseen.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Vielä mietin, että kun tulee huutoitkukohtaus, niin tapahtuuko sen kautta/siinä kaksoistietoisuuden kehittymistä, edellyttäen että pysyy sietoikkunassa? Siis avautuuko tunneväylää Minän ja itkevän tunneosan välillä? Tavallaan, että jakaako lapsiosa tässä surunsa ja tunteensa Aikuisen Minän kanssa?
  • Vielä mietin, että kun tulee huutoitkukohtaus, niin tapahtuuko sen kautta/siinä kaksoistietoisuuden kehittymistä, edellyttäen että pysyy sietoikkunassa? Siis avautuuko tunneväylää Minän ja itkevän tunneosan välillä? Tavallaan, että jakaako lapsiosa tässä surunsa ja tunteensa Aikuisen Minän kanssa?
  • Perusturvallisuudentunne on eräskin äärimmäisen oleellinen asia, joka minulta on puuttunut koko elämäni ajan. No mitä ihmiselle jää jäljelle, kun häneltä puuttuu perusturvallisuudentunne?

    Ei mitään.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Perusturvallisuudentunne on eräskin äärimmäisen oleellinen asia, joka minulta on puuttunut koko elämäni ajan. No mitä ihmiselle jää jäljelle, kun häneltä puuttuu perusturvallisuudentunne?

    Ei mitään.
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?