• Emotionaalinen insesti

    Englanniksi tästä asiasta löytyy hiukan googlella, suomeksi en löytänyt oikein mitään. Kyseessä siis yhden lapsen käyttäminen emotionaalisesti aikuisen tarpeisiin siten, että lapsi tuntee olevansa ansassa tai jotenkin tilanteen ja vanhemman iljettäväksi, vaikkakaan mitään fyysistä ei lapsen ja vanhemman välillä tapahdu.

    Pahoittelen jos termi loukkaa jotakuta fyysisen koskemattomuutensa metettänyttä! Se ei ole tarkoitukseni.

    Olen aika sekaisin juuri nyt. On yksi muistikuva, joka tuntuu minusta ällöttävältä suhteessa isääni. Minulla ei kuitenkaan ole mitään muistikuvia mistään muusta. Tuntuu, etten ymmärrä mitään, en muista mitään, olen tyhmä ja käsitän kaiken väärin. Sisko on se joka joutui kärsimään, koska isä ei hyväksynyt häntä. Minähän pärjäsin hiljaisempana hyvin ja osasin tulla toimeen. Nyt vaan ahdistaa. Minulla on bulimiataipumusta ja pitkästä aikaa taas syönnit on mitä sattuu, itseasiassa minulla on tunne etten saa syödä. Kaikki on minulta kielletty, en ole mitään, en ole edes olemassa.

    Sosiaaliset tilanteet ahdistavat, koska en tiedä kuka olen ja miten osaan olla imeytymättä toiseen ja hänen tarpeidensa tyydyttäjäksi - sekä pienissä että isoissa asioissa.
  • Englanniksi tästä asiasta löytyy hiukan googlella, suomeksi en löytänyt oikein mitään. Kyseessä siis yhden lapsen käyttäminen emotionaalisesti aikuisen tarpeisiin siten, että lapsi tuntee olevansa ansassa tai jotenkin tilanteen ja vanhemman iljettäväksi, vaikkakaan mitään fyysistä ei lapsen ja vanhemman välillä tapahdu.

    Pahoittelen jos termi loukkaa jotakuta fyysisen koskemattomuutensa metettänyttä! Se ei ole tarkoitukseni.

    Olen aika sekaisin juuri nyt. On yksi muistikuva, joka tuntuu minusta ällöttävältä suhteessa isääni. Minulla ei kuitenkaan ole mitään muistikuvia mistään muusta. Tuntuu, etten ymmärrä mitään, en muista mitään, olen tyhmä ja käsitän kaiken väärin. Sisko on se joka joutui kärsimään, koska isä ei hyväksynyt häntä. Minähän pärjäsin hiljaisempana hyvin ja osasin tulla toimeen. Nyt vaan ahdistaa. Minulla on bulimiataipumusta ja pitkästä aikaa taas syönnit on mitä sattuu, itseasiassa minulla on tunne etten saa syödä. Kaikki on minulta kielletty, en ole mitään, en ole edes olemassa.

    Sosiaaliset tilanteet ahdistavat, koska en tiedä kuka olen ja miten osaan olla imeytymättä toiseen ja hänen tarpeidensa tyydyttäjäksi - sekä pienissä että isoissa asioissa.
  • Hmm. Wikipedia-artikkelin loppu oli minusta tosi outo, siinä kritisoitiin kyseisen termin käyttöä koska sitten "child abuse" näyttää insesti-sanan käytön myötä yleisemmältä kuin onkaan. Minusta lapsen käyttäminen siihen missä pitäisi olla aikuinen on kyllä "Child abuse", kaltoinkohtelua ja riistämistä, oli se seksuaalista tai ei.

    Kirjoitit mielestäni itse hyvin aikaisemmin siitä, miten olet huolehtinut humalaisesta isästä toistuvasti ilman yhdenkään aikuisen apua. Tuossa on minusta jo tosi paljon sellaista mistä puhutaan tuon termin yhteydessä. Ehkä lisää muistoja on nousemassa, ehkä ei - täysin ymmärrettävää että ahdistaa noillakin mitä nyt olet puhunut.

    Saatko Sinä olla olemassa jos et olekaan se aina pärjäävä reipas tyttö joka kantaa aikuisiakin? Vastaava "pärjää tai katoa" ajattelu on mun maailmastani käsin ainakin tuttua.

    Oliko sulla terapiasuhdetta? Anteeksi etten muista, olen tässä kännykällä niin vähän hankaluuksia...
  • En tiedä Muovailuvaha miten nämä asiat toimii sinulla, mutta minulle nuo google-haut ovat hankala ja kaksipiippuinen juttu. Toisaalta saan niistä paljon tietoa ja ymmärrystä ja paraneminen menee niiden ansiosta eteenpäin. Toisaalta päädyn lukemaan kaikkea sellaista, joka tekee minulle järjettömän pahan olon. Siis oksettaa ja pyörryttää ja maailma sumenee, tunnen että minua syytetään ja syyllistetään ja hyvä kun en lähettele vihaista postia kaiken maailman tutkijoille ja psykoterapeuteille ja erilaisiin ammatteihin valmistuneille, joiden tutkimuksia, kirjoituksia ja opinnäytteitä olen päätynyt lukemaan. Olen joutunut rajoittamaan netin käyttöä aika paljon tästä syystä.

    En tiedä onko tästä sinulle tai muille apua, mutta suosittelen että jos lukeminen tekee sinulle huonon olon, niin jätä lukeminen vähäksi aikaa. Ja myöhemminkin, voisi olla järkevää lukea vain sellaisia tekstejä jotka on tarkoitettu potilaalle, ei hoitaville ihmisille. Potilaalle kirjoitetut tekstit ovat "armollisempia". Voisit myös puhua asioista terapeuttisi kanssa. Muistaakseni sinulla oli sellainen jo? Hän osaa suodattaa asian sinulle sopivaksi. Kaikkea ei tarvitse omaksua kertalaakista. Joskus vähän kerrallaan on parempi.

    Ryhdyin oikein neuvonantajaksi. Niin kuin muissakin asioissa, on helppo neuvoa kun ei itse osaa. :) Tämä foorumi on muuten minulle tärkeä paikka juuri tästä syystä. Saan lisäaikaa terapian ohella pähkäillä asioita, mutta riski tulla satutetuksi on vähäinen, kun keskustelu on ystävällistä ja kaikki kirjoittajat kamppailevat samantapaisten ongelmien kanssa kuin minäkin, tai ainakin jokaiselta löytyy ne omat vaikeutensa.
  • Kiitos <3 Juuri noin minulle itseasiassa käy, kun rajaamattomasti päädyn hakemaan tietoa. Oksettaa, pyörryttää, näen itselläni kaikki mahdolliset mielen haavat, enkä pysty enää mihinkään. Ihanaa kun te olette täällä! Tästä on paljon apua terapian lisäksi. Mua saa mielellään valistaa tässä prosessissa, oon niin alussa
  • Mukava huomata että omista kokemuksista on hyötyä jollekin toiselle.

    Minulle on ollut myös vaikeaa kohdata omat mieleni haavat - ja ne ruvet jotka ovat niitä suojaamassa. Se lohduttaa kun ajattelen, että mieleni on kehittänyt haavat ja ruvet minun suojakseni ja niille on ollut hyvä syy. Ilman niitä en olisi selvinnyt niin hyvin kuin nyt olen selvinnyt. Niistä joka päivä maksamaani hintaa väheksymättä. Kai tämä on sitä myötätuntoa itseä kohtaan mistä monet näissä ketjuissa täällä puhuvat.



  • En halua ottaa kantaa mitenkään aloittajan kokemuksiin tai isäsuhteeseen, mutta muistan kuulleeni että yleensä insestikäytös etenkin seksuaalinen, kertoo tekijän persoonallisuushäiriöstä tai muusta,eikä niinkää pedofiliasta,johon se usein myös yhdistetään.Joku terapeutti tästä puhui joskus.Emotionaalinen insesti-termistä en osaa sanoa mitään,mitä nyt nimestä voi päätellä.
  • On , minut jätettiin sadistisesti aikuisten ihmisten seksi elämän väliin, puheella, minua ei koskaan päästetty "leikistä", vaan ne ovat vaan lisääntyneet elämän myötä. Pois pääsy on todella vaikeaa.
  • Viimeisin muokkaus käyttäjältä kettukarkki; 21-05-2017 klo 20:07.
    Minttu 8v, Murunen 8v. Enni 2v, Pikkuinen Eevi 4v, Magdalena 5v, Maria 11v.
    Myrsky 5v., Hissu
    Näkymätön tyttö, Haaveilija 15v, Prinsessa 15v., Linda 17v, Inka, Satu, Supergirl
    RR, Valo, Älli
    Kaaos
    + paljon muita. Aikuinen n. 30v.


    Blogi: Nurinkurintyttö ja sirpalemieli
  • Mä mietin tänään tätä aihetta kun löysin hyvän artikkelin tästä.

    http://www.huffingtonpost.com/paul-d...b_8902958.html

    Kaikki noi oireet täsmää ihan täysin, tosin en osaa selkeesti sanoittaa millaista se on ollut. Joskin tiedän että suhteessa äitiin. Jo 11-vuotiaana oon sanonut et nyt oon aikuinen ja äiti kehui mua siitä ja sanoi et hän oli itse 8v kun hylkäsi lapsuutensa. Hyvänä asiana. Jollain oudolla tavalla multa on aina odotettu aikuisuutta, vaikka sit toisessa mielentilassaan äiti ihmetteli mun pikkuaikuisuutta. Molemmat vanhemmat jätti meidät lapset parisuhdekiistojensa väliin, avautuvat seksielämästään yms ja rahahuolien takia lapsetkin itki välillä. Jotenkin ei ollut rajaa lapsen ja aikuisen välillä vaan meille tulvi aikuisten huolia ja vastuuta, tosin en tiedä oliko se kuinka tahallista vai tahatonta. Jotenkin äiti kasvatti musta jo lapsena sitä joka ymmärtää aina muita, teki musta aikuista ja viisasta. Ei saanut olla lapsen tunteita ja hätää. Tai tääkin meni vaiheissa, Hyvä äiti oli välillä ihan hyväkin mutta toisessa hetkessä taas ei. Oon aikuisuuteen asti kokenut olevani vaan äidin lisäosa, ei omaa mieltä. Erityisesti tuossa artikkelissa osui se kohta että lapsi oppii kaipaamaan erityisyyttä, mulla on toi tosi vahvasti. Koin ylpeyttäkin siitä etten oo enää lapsi vaan pieni aikuinen. Yritin mahtua ymmärtämään kaiken mitä vaadittiin. Mulle lankes perheessä sellainen työ että mä ainoana tunnustin ja tajusin mitä tapahtui, tavallaan yritin suojella ja huutaa ääneen vaarasta mut mua ei haluttu kuulla. Tein sen mitä äidin tai isän ois pitänyt tehdä, sanoin ääneen: Tämä on väkivaltaa, tämä ei saa tapahtua. Mutta sit mut lyötiin alas sillä että mä olen lapsi enkä siksi tajua mistään mitään. Mulle tää emotionaalinen insesti on ollut ehkä tämä petturuus: mua kasvatettiin kantamaan aikuisen vastuu perheen turvallisuudesta mut sitten mua ei uskottu. Aikuisuutta vaadittiin liian aikaisin ja väärin ja toisaalta mua lytistettiin lapsuudella, iällä ja sillä että en voi ymmärtää asioita mitä ihan hyvin ymmärsin.
  • Mitä jos musta piti alunperinkin tulla tällanen?
  • Meil oli myös toi sama. Lapset jäi aina väliin. Narsistiperheessä lapset on pelkkä vallan väline. Emotionaalinen insesti myös toteutuu kai aika usein, koska jos toinen vanhemmista on narsisti niin, se toinen ei saa todellista hellyyttä ollenkaan ja se alkaa sitten käyttää lasta rakkauden lähteenä. Koska narsistilla ei ole hellyyttä. Mutta niin meillä oli siis isä(niin en tiedä miten on jos äiti on). Mutta toivotan kyllä voimia!! Sieltä voi paljastua mitä vaan:(
  • Viimeisin muokkaus käyttäjältä Nannu; 24-05-2017 klo 11:23.
    Eva, Sini, Pieni Lohduttaja
    N.11-vuotiaat: Tomaattityttö, Peppilotta, Meri = Iina 1/17, Pieni Olivia, Pikkunannu (ANP)
    Teinit: Noora, ​Turkoosi, Iso Olivia, K, Minä (ANP)
    Auttajat: Myyrä, Taika, Pahvinannu (ANP), Yrjö


    26.4.2017 klo 12:00 alkaen kirjoitan tällä värillä silloin ja vain silloin, kun kirjoitan moderaattorina.

    Osallistu äänestykseen foorumin turvallisuudesta!
  • Kylläpäs toi Huffington postin artikkeli osuu. Kelaan sitä ees taas, ees taas. Osuu ja osuu ja osuu. Toisaalta tuntuu tosi pahalta mutta toisaalta tiedän että tämmöset peilit on tosi tärkeitä. Jos ei näe itseään, ei voi tehdä mitään.

    Mä en käytä n-sanaa (persoonallisuushäiriö-merkityksessä) mun perheestä, vaikkakin koko sakilla taitaa erilaisia haavoja olla narsistisissa...tarpeissa? Äh miten se nyt sanotaan? Katoaa omat sanat kun tää menee niin lähelle. Äiti varsinkin vei lapset, ei vain mua, mukaan siihen maailmaansa joka toisaalta oli aikuisen maailma sänkyjuttuineen ja suruineen joita lasten piti kannatella kaikin tavoin, toisaalta jokin ihan muu paikka harhoineen joita minä ainakaan en tohtinut kyseenalaistaa piiiiiitkään aikaan (myöhäisteininä muistaakseni kriisiydyin siitä että ne oikeesti oli harhaa).

    Mua myös tänäkin päivänä järkyttää syvästi ajatus, että turvallisen kasvatuksen idea on että lapsi oppii uskaltamaan huolehtia itsestään.
    Mulle kun järjestelmällisesti opetettiin, että äiti huolehtii musta. Kehtaisimpa kertoa kuinka pitkälle ja vanhaksi. Pieni esimerkki, mä olen oppinut kampaamaan tukkani itse vasta yläasteen jälkeen. Ja sitten äiti itse kuitenkin rikkoi sitäkin asetelmaa ja mun piti yhtäkkiä huolehtia silloin hänestä. Tai haukkui kun iso tyttö ei tee mitään ite. Tai hajosi kun en ollut mieluinen vaikka hän kaikkensa teki. Ja sitten taas tulikin hoitamaan.



    Yöööök.
    Kiitos osien mä en koskaan uponnut tohon ihan kokonaan. Vaikka onkin jäljellä myös osia jotka on ihan siellä.

    Mikä sotku oikeesti.
  • Viimeisin muokkaus käyttäjältä Sonic The Hedgehog; 27-05-2017 klo 12:24.
  • Erikoinen termi toi emotionaalinen insesti, mutta ilmiönä tosi pysäyttävä ja tutun kuulonen. Voikohan olla, että olen ollut isälleni jonkinlainen sen oman egon jatke ja sitä kautta mun isäsuhde täyttäisi emotionaalisen insestin määritelmän? Isä yritti rakentaa musta täydellistä, hyvin käyttäytyvää pientä ihmistä vaatimalla multa mahdottomia ja kritisoimalla jatkuvasti, mutta kuulemma kaikille tutuille ja sukulaisille se kehui mua maasta taivaaseen. Jos se mua itseäni joskus kehui, perässä oli aina "mutta". Ilmeisesti sisko on saanut tästä myös osansa, mutta koska se ei ollut yhtä hajamielinen eikä esimerkiksi myöhästellyt jatkuvasti, sen ei tarvinnut juurikaan kokea väkivaltaa. Lisäksi sisko ihan suosiolla on vältellyt isää eikä enää teininä juurikaan valinnut viettää isän puolen perheen kanssa aikaa, mutta mä halusin ilahduttaa isää ja huolehtia siitä ja kävin kiltisti aina sen luona vuoroviikoin ja menin sen firmaan töihin lukion aikana, vaikka isän seurassa olikin usein todella ahdistavaa. Sitten kun se alkoi taas ryypätä ja erosi meidän äitipuolesta, kävin säännöllisesti moikkaamassa sitä, vahtimassa että se on edelleen elossa ja soittelemassa sille ambulanssia, kun löysin sen tajuttomana ties mistä päin taloa.

    ... nyt isä on kuollut ja mun on sitä ihan hirvee ikävä. Sen kuoleman jälkeen olin helpottunut, sitten jonkun vuoden päästä iski viha, sitten sääli, lopulta anteeksianto ja ikävä. Olisipa sen elämä mennyt paremmin.
  • Quote Originally Posted by Muovailuvaha View Post
    Sosiaaliset tilanteet ahdistavat, koska en tiedä kuka olen ja miten osaan olla imeytymättä toiseen ja hänen tarpeidensa tyydyttäjäksi - sekä pienissä että isoissa asioissa.
    Mulla vähän sama, paitsi että mä jollain tasolla nautin saadessani tyydyttää toisten tarpeita ja auttaa jopa oman hyvinvointini kustannuksella. Se on samaan aikaan ahdistavaa ja suorastaan suututtaa. Oonkohan mä läheisriippuvainen?
Tulokset: 1-12 / 12

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä näistä väreistä kuvaa ruohoa: vihreä, punainen vai liila?