• Takauman hoidosta

    Olisko vaan edettävä yrittämällä saada tunneyhteyttä luotua tuohon osaan ja sitten siellä osassa olevan tunnelapsen rauhoittelu? Tämä antaisi kait pysyvän avun tähän asiaan. Takaumien kanssa eläminen kun ei ole mukavaa.

    Huonosti niihin siedätyshoidotkaan tepsivät.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä tilhi; 23-07-16 klo 19:50.
  • Olisko vaan edettävä yrittämällä saada tunneyhteyttä luotua tuohon osaan ja sitten siellä osassa olevan tunnelapsen rauhoittelu? Tämä antaisi kait pysyvän avun tähän asiaan. Takaumien kanssa eläminen kun ei ole mukavaa.

    Huonosti niihin siedätyshoidotkaan tepsivät.
  • Mulla on ihan sellainen terapeutin antama A4 paperilappu seinällä, jossa on ohje takauman pysäyttämiseen. Muistelen vapaasti, lyhennellen ja omaan käyttöön sovellettuna:

    "Nyt on vuosi _______ ja olen __________ vuotta vanha. Minusta tuntuu _______ (nimeä tunne), koska muistan _________ (nimeä trauma yhdellä sanalla). Näen ympärilläni _________ (nimeä kolme esinettä), (kuvaile niitä tai tunnustele käsissä). Kukaan ei tee minulle pahaa nyt, siitä on jo pitkä aika. Minulla on ___________ olo, mutta olen silti turvassa nyt. "

    Ei se aina toimi, jos olen liian syvällä tai osiin hajonneena. Ainakin puoliso tietää missä mennään, kun alan paniikissa papattaa "Nyt on vuosi... vuosi... 2016... ja olen äää kuinka monta vuotta? Apua..." Joskus paremmin auttaa vain jaettu tietoisuus ja hetken kärsiminen. Lopuksi itketään.
  • Mulla on ihan sellainen terapeutin antama A4 paperilappu seinällä, jossa on ohje takauman pysäyttämiseen. Muistelen vapaasti, lyhennellen ja omaan käyttöön sovellettuna:

    "Nyt on vuosi _______ ja olen __________ vuotta vanha. Minusta tuntuu _______ (nimeä tunne), koska muistan _________ (nimeä trauma yhdellä sanalla). Näen ympärilläni _________ (nimeä kolme esinettä), (kuvaile niitä tai tunnustele käsissä). Kukaan ei tee minulle pahaa nyt, siitä on jo pitkä aika. Minulla on ___________ olo, mutta olen silti turvassa nyt. "

    Ei se aina toimi, jos olen liian syvällä tai osiin hajonneena. Ainakin puoliso tietää missä mennään, kun alan paniikissa papattaa "Nyt on vuosi... vuosi... 2016... ja olen äää kuinka monta vuotta? Apua..." Joskus paremmin auttaa vain jaettu tietoisuus ja hetken kärsiminen. Lopuksi itketään.
  • Minulla noi traumaprotokollat vaan ärsyttää lisää. Parhaiten toimii kun saan itse itselleni rauhoitella, että nyt ei ole hätää. Nykyäön aika hyvin pysyn rauhassa itseni kanssa vaikka tipunkin. Tuo kestää hetken ja menee ohi. Luotan jo itsekin, kykyyni pysyä järjissäni vaikka tunnereaktio olisi mitä. Vaikka kykenisin puhumaankin ajatuksiani minussa on läsnä toinen tietoisuus, joka tajuaa, etten oikeasti tahdo kuolla vaikka siltä tuntuisi. Minulla rauhallisuus lisääntyy vaan sillä, että tunnen ja terapeutti on rauhassa läsnä mallittamassa aikuiselle minussa tuota reaktiota. Ei sen tarvitse edes puhua. Kun vain on rauhassa, näyttää ettei hermostu ettei mun tunne hetkauta sitä. Nämäkin on varmaan yksilöllisiä. Jos alkais mulle puhumaan mikä vuosi on pitäisin sitä ihan idioottina. Totta helvetissä mä tiedän mikä vuosi nyt on.
  • Minulla noi traumaprotokollat vaan ärsyttää lisää. Parhaiten toimii kun saan itse itselleni rauhoitella, että nyt ei ole hätää. Nykyäön aika hyvin pysyn rauhassa itseni kanssa vaikka tipunkin. Tuo kestää hetken ja menee ohi. Luotan jo itsekin, kykyyni pysyä järjissäni vaikka tunnereaktio olisi mitä. Vaikka kykenisin puhumaankin ajatuksiani minussa on läsnä toinen tietoisuus, joka tajuaa, etten oikeasti tahdo kuolla vaikka siltä tuntuisi. Minulla rauhallisuus lisääntyy vaan sillä, että tunnen ja terapeutti on rauhassa läsnä mallittamassa aikuiselle minussa tuota reaktiota. Ei sen tarvitse edes puhua. Kun vain on rauhassa, näyttää ettei hermostu ettei mun tunne hetkauta sitä. Nämäkin on varmaan yksilöllisiä. Jos alkais mulle puhumaan mikä vuosi on pitäisin sitä ihan idioottina. Totta helvetissä mä tiedän mikä vuosi nyt on.
  • Vaikuttaa siltä, että melko harva tälläkään foorumilla on kertonut päässeensä takaumastaan eroon. Onko se todella niin vaikeahoitoinen oire? Ilmeisestikin sen hoidossa pitäisi vaan saada ne takaumaosan muistot käsiteltyä ja saada yhteyttä takaumaosasta järkiminään, ennenkuin se osa rauhoittuisi? Yhteydenmuodostuksen jälkeen mielestäni järjellisen minän vaikutus rauhoittaisi tätä takaumaosassa olevaa panikoivaa tunnemuistoa (sisäistä lasta).

    Olenko oikeilla jäljillä?
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä tilhi; 24-07-16 klo 19:28.
  • Vaikuttaa siltä, että melko harva tälläkään foorumilla on kertonut päässeensä takaumastaan eroon. Onko se todella niin vaikeahoitoinen oire? Ilmeisestikin sen hoidossa pitäisi vaan saada ne takaumaosan muistot käsiteltyä ja saada yhteyttä takaumaosasta järkiminään, ennenkuin se osa rauhoittuisi? Yhteydenmuodostuksen jälkeen mielestäni järjellisen minän vaikutus rauhoittaisi tätä takaumaosassa olevaa panikoivaa tunnemuistoa (sisäistä lasta).

    Olenko oikeilla jäljillä?
  • Onko sinulla omakohtaista kokemusta takaumista?
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Onko sinulla omakohtaista kokemusta takaumista?
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    Onko sinulla omakohtaista kokemusta takaumista?
    On minulla, lähes päivittäin. En tiedä, voiko olla koko disso-häiriötä, ilman takaumia?
    Kun joudun väkijoukkoon niin silloin se paniikki iskee ja multa katoaa hallinta tilanteeseen. Joudun hetkeksi pois - en tiedä minne ja pikku hiljaa taas saan jotenkin konkretisoimalla/maadoitusyritys asioita yhteyden takaisin tänne maailmaan.

    Mietin vaan, että kun saisi järjellistä yhteyttä tähän osaan, se ei enää toimisi yksin tunnepelon vallassa.
  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    Onko sinulla omakohtaista kokemusta takaumista?
    On minulla, lähes päivittäin. En tiedä, voiko olla koko disso-häiriötä, ilman takaumia?
    Kun joudun väkijoukkoon niin silloin se paniikki iskee ja multa katoaa hallinta tilanteeseen. Joudun hetkeksi pois - en tiedä minne ja pikku hiljaa taas saan jotenkin konkretisoimalla/maadoitusyritys asioita yhteyden takaisin tänne maailmaan.

    Mietin vaan, että kun saisi järjellistä yhteyttä tähän osaan, se ei enää toimisi yksin tunnepelon vallassa.
  • Ei minulla ole varsinaisia takaumia sillä tavalla, että kävisin lävitse esimerkiksi koulukiusausta niin, että näkisin tilanteet. Koen ehkäpä ne tunteet, mutta nekään eivät enää ole selkeästi liitoksissa varsinaiseen koulukiusaukseen. Järkeilemällä tiedän, että ne liittyvät siihen kuten moni asia fyysisessä toiminnassani, persoonassani ja osissani liittyy siihen. Näen, muistan ja koen kyllä ensimmäisen dissosiaatio kerran minkä olen tiedostanut nuorempana, mutta se on oikeastaan ainoa takauma. Kaikki muu on pyyhkiytynyt aika tehokkaasti pois mielestä. Jos ei olisi valokuvia joista näen että olen ollut jossain, tehnyt jotain ja ollut olemassa, niin en välttämättä tietäisi mistään mitään.

    Vanhemmalla iällä on muutamia tapahtumia tullut elämässä vastaan joissa on selkeä traumatilanne ja dissosiaatio liitoksissa. Näen ja koen tilanteen uudelleen tiettyyn pisteeseen saakka, jonka jälkeen filmi loppuu juuri ennen sitä kaikkein traumatisoivinta tilannetta.

    Minullekin terapeutti on neuvonut lähes samalla tavalla kuin mekaikkiminän terapeutti. Käytän sitä kyllä silloin tällöin ja kyllä se osittain auttaa. Lisäksi terapeuttini on neuvonut hieromaan kehossa sitä kohtaa missä irrallinen olo, dissosiaatio, tuntuu eniten. Tämänkin pitäisi auttaa kiinnittymään tähän hetkeen ja kehoon, kun tietää olevansa edelleen olemassa, paikalla.
  • Ei minulla ole varsinaisia takaumia sillä tavalla, että kävisin lävitse esimerkiksi koulukiusausta niin, että näkisin tilanteet. Koen ehkäpä ne tunteet, mutta nekään eivät enää ole selkeästi liitoksissa varsinaiseen koulukiusaukseen. Järkeilemällä tiedän, että ne liittyvät siihen kuten moni asia fyysisessä toiminnassani, persoonassani ja osissani liittyy siihen. Näen, muistan ja koen kyllä ensimmäisen dissosiaatio kerran minkä olen tiedostanut nuorempana, mutta se on oikeastaan ainoa takauma. Kaikki muu on pyyhkiytynyt aika tehokkaasti pois mielestä. Jos ei olisi valokuvia joista näen että olen ollut jossain, tehnyt jotain ja ollut olemassa, niin en välttämättä tietäisi mistään mitään.

    Vanhemmalla iällä on muutamia tapahtumia tullut elämässä vastaan joissa on selkeä traumatilanne ja dissosiaatio liitoksissa. Näen ja koen tilanteen uudelleen tiettyyn pisteeseen saakka, jonka jälkeen filmi loppuu juuri ennen sitä kaikkein traumatisoivinta tilannetta.

    Minullekin terapeutti on neuvonut lähes samalla tavalla kuin mekaikkiminän terapeutti. Käytän sitä kyllä silloin tällöin ja kyllä se osittain auttaa. Lisäksi terapeuttini on neuvonut hieromaan kehossa sitä kohtaa missä irrallinen olo, dissosiaatio, tuntuu eniten. Tämänkin pitäisi auttaa kiinnittymään tähän hetkeen ja kehoon, kun tietää olevansa edelleen olemassa, paikalla.
  • Mä en pysty koskemaan kehooni ollenkaan takaumien aikana. Mä en pysty liikkumaan tai liikuttamaan itteäni vaan yleensä vaan jähmetyn ja "seuraan" ulkopuolelta kun kehoni kouristelee ja elää kokemuksiaan läpi. En mä pysty edes ajattelemaan itseni liikuttamista. Mulle riittää että pysyn rauhassa itseni kanssa mielessäni. Hoen itselleni että tämä ei tapahdu nyt. Mä en kuole. Mä olen selvinnyt tästä. Ja vaikka joku mussa tahtoo vaan kuolla yritän antaa tuokin tunteen olla. Mulla takaumat on kyllä ihan selkeitä tiputuksia ihan niihin ***** tilanteisiin. Välillä olen tunteissa irti ja keho reagoi, välillä tunnenkin jotakin. Riippuu tilanteesta. Usein kyllä jotenkin irti vaikka joku mussa kokee.
  • Mä en pysty koskemaan kehooni ollenkaan takaumien aikana. Mä en pysty liikkumaan tai liikuttamaan itteäni vaan yleensä vaan jähmetyn ja "seuraan" ulkopuolelta kun kehoni kouristelee ja elää kokemuksiaan läpi. En mä pysty edes ajattelemaan itseni liikuttamista. Mulle riittää että pysyn rauhassa itseni kanssa mielessäni. Hoen itselleni että tämä ei tapahdu nyt. Mä en kuole. Mä olen selvinnyt tästä. Ja vaikka joku mussa tahtoo vaan kuolla yritän antaa tuokin tunteen olla. Mulla takaumat on kyllä ihan selkeitä tiputuksia ihan niihin ***** tilanteisiin. Välillä olen tunteissa irti ja keho reagoi, välillä tunnenkin jotakin. Riippuu tilanteesta. Usein kyllä jotenkin irti vaikka joku mussa kokee.
  • Quote Originally Posted by tilhi View Post
    On minulla, lähes päivittäin. En tiedä, voiko olla koko disso-häiriötä, ilman takaumia?
    Kun joudun väkijoukkoon niin silloin se paniikki iskee ja multa katoaa hallinta tilanteeseen. Joudun hetkeksi pois - en tiedä minne ja pikku hiljaa taas saan jotenkin konkretisoimalla/maadoitusyritys asioita yhteyden takaisin tänne maailmaan.

    Mietin vaan, että kun saisi järjellistä yhteyttä tähän osaan, se ei enää toimisi yksin tunnepelon vallassa.
    :) Sinulla varmasti on kuitenkin yhteys jo sinne, koska saat maadoitettua itsesi tähän päivään. Kysyin vain siksi, että itse koen takaumat todella raskaina tiloina vaikka olen niissä tietoisuudella osittain läsnä. Takaumien hoito tai traumatisoituneen hoito niin, että takaumat jäävät pois on epäilemättä vaikeaa ja pitkä tie.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by tilhi View Post
    On minulla, lähes päivittäin. En tiedä, voiko olla koko disso-häiriötä, ilman takaumia?
    Kun joudun väkijoukkoon niin silloin se paniikki iskee ja multa katoaa hallinta tilanteeseen. Joudun hetkeksi pois - en tiedä minne ja pikku hiljaa taas saan jotenkin konkretisoimalla/maadoitusyritys asioita yhteyden takaisin tänne maailmaan.

    Mietin vaan, että kun saisi järjellistä yhteyttä tähän osaan, se ei enää toimisi yksin tunnepelon vallassa.
    :) Sinulla varmasti on kuitenkin yhteys jo sinne, koska saat maadoitettua itsesi tähän päivään. Kysyin vain siksi, että itse koen takaumat todella raskaina tiloina vaikka olen niissä tietoisuudella osittain läsnä. Takaumien hoito tai traumatisoituneen hoito niin, että takaumat jäävät pois on epäilemättä vaikeaa ja pitkä tie.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Kopioin seuraavan Dirkiltä.
    "Näen ja koen tilanteen uudelleen tiettyyn pisteeseen saakka, jonka jälkeen filmi loppuu juuri ennen sitä kaikkein traumatisoivinta tilannetta."

    Mulla on myös näin. Tiedättekö jääkö se näin/annetaanko sen olla näin? Jotenkin ei ehkä kestäisi, että se kaikkein kamalin pitää nostaa tietoisuuteen.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Kopioin seuraavan Dirkiltä.
    "Näen ja koen tilanteen uudelleen tiettyyn pisteeseen saakka, jonka jälkeen filmi loppuu juuri ennen sitä kaikkein traumatisoivinta tilannetta."

    Mulla on myös näin. Tiedättekö jääkö se näin/annetaanko sen olla näin? Jotenkin ei ehkä kestäisi, että se kaikkein kamalin pitää nostaa tietoisuuteen.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    :) Sinulla varmasti on kuitenkin yhteys jo sinne, koska saat maadoitettua itsesi tähän päivään. Kysyin vain siksi, että itse koen takaumat todella raskaina tiloina vaikka olen niissä tietoisuudella osittain läsnä. Takaumien hoito tai traumatisoituneen hoito niin, että takaumat jäävät pois on epäilemättä vaikeaa ja pitkä tie.
    Yhteys heikko, mutta jotenkin vaan selviän sieltä pois, noin 5..7 s.
    Onko takaumasi yhtään vaimenneet hoidon aikana ja ootko terapialla saanut tietoisuutta lisättyä silloin?

    Olen miettinyt miksi vaan jotkut traumoista aiheuttaa takaumia, ei kaikki?
    Miksi niille ei takaumien kautta/niitä kokiessa pikku hiljaa siedäty siten, että lievenisivät?
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä tilhi; 25-07-16 klo 18:32.
  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    :) Sinulla varmasti on kuitenkin yhteys jo sinne, koska saat maadoitettua itsesi tähän päivään. Kysyin vain siksi, että itse koen takaumat todella raskaina tiloina vaikka olen niissä tietoisuudella osittain läsnä. Takaumien hoito tai traumatisoituneen hoito niin, että takaumat jäävät pois on epäilemättä vaikeaa ja pitkä tie.
    Yhteys heikko, mutta jotenkin vaan selviän sieltä pois, noin 5..7 s.
    Onko takaumasi yhtään vaimenneet hoidon aikana ja ootko terapialla saanut tietoisuutta lisättyä silloin?

    Olen miettinyt miksi vaan jotkut traumoista aiheuttaa takaumia, ei kaikki?
    Miksi niille ei takaumien kautta/niitä kokiessa pikku hiljaa siedäty siten, että lievenisivät?
  • Mä olen terapiassa päässyt niihin tunteisiin, mihin yleensä filmi päättyi. Se on mulla lähinnä kehonreaktio ja tunne, siinä ei ole järkiajattelua mukana. Jotenkin ne on vahvasti erillään, sitten kun olen päässäni en tunne mutta tiedostan onpas vaikea selittää. Jokatapauksessa terapiassa on päästy takauman eri"puolten" kautta elämään noita tilanteita läpi. Täysin yhdessä ne eivät silti minulla vielä ole.
  • Mä olen terapiassa päässyt niihin tunteisiin, mihin yleensä filmi päättyi. Se on mulla lähinnä kehonreaktio ja tunne, siinä ei ole järkiajattelua mukana. Jotenkin ne on vahvasti erillään, sitten kun olen päässäni en tunne mutta tiedostan onpas vaikea selittää. Jokatapauksessa terapiassa on päästy takauman eri"puolten" kautta elämään noita tilanteita läpi. Täysin yhdessä ne eivät silti minulla vielä ole.
  • Quote Originally Posted by tilhi View Post
    Yhteys heikko, mutta jotenkin vaan selviän sieltä pois, noin 5..7 s.
    Onko takaumasi yhtään vaimenneet hoidon aikana ja ootko terapialla saanut tietoisuutta lisättyä silloin?

    Olen miettinyt miksi vaan jotkut traumoista aiheuttaa takaumia, ei kaikki?
    Miksi niille ei takaumien kautta/niitä kokiessa pikku hiljaa siedäty siten, että lievenisivät?
    Terapian myöntä tietoisuus takauman aikana on lisääntynyt ja pääsen sieltä pois. Kun aloitin terapian, saatoin olla jumissa takaumassa ja lamaantuneena sohvaan kiinni tuntikausia. Takaumat itsessään käyvät kamalammiksi mitä alemmas matka käy. Toivottavasti kohta on pohja.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by tilhi View Post
    Yhteys heikko, mutta jotenkin vaan selviän sieltä pois, noin 5..7 s.
    Onko takaumasi yhtään vaimenneet hoidon aikana ja ootko terapialla saanut tietoisuutta lisättyä silloin?

    Olen miettinyt miksi vaan jotkut traumoista aiheuttaa takaumia, ei kaikki?
    Miksi niille ei takaumien kautta/niitä kokiessa pikku hiljaa siedäty siten, että lievenisivät?
    Terapian myöntä tietoisuus takauman aikana on lisääntynyt ja pääsen sieltä pois. Kun aloitin terapian, saatoin olla jumissa takaumassa ja lamaantuneena sohvaan kiinni tuntikausia. Takaumat itsessään käyvät kamalammiksi mitä alemmas matka käy. Toivottavasti kohta on pohja.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by simpukka View Post
    Mä olen terapiassa päässyt niihin tunteisiin, mihin yleensä filmi päättyi. Se on mulla lähinnä kehonreaktio ja tunne, siinä ei ole järkiajattelua mukana. Jotenkin ne on vahvasti erillään, sitten kun olen päässäni en tunne mutta tiedostan onpas vaikea selittää. Jokatapauksessa terapiassa on päästy takauman eri"puolten" kautta elämään noita tilanteita läpi. Täysin yhdessä ne eivät silti minulla vielä ole.
    Onko tuo tehty MDRL:lä? Mulla on sellainen olo, että me ei ehkä mennä sinne mun terapiassa. Terapeutti sanoi kerran, että tietoisuus tapahtumista riittää. En tiedä tarkoittiko hän, että siitä mihin filmi katkeaa, ei mennä eteen päin. Toisaalta mä haen koko ajan sen muurin takaa lapsiosia pois. Juuri tuntemalla heidän kanssaan ja tuomalla turvaa. Olisko se sitten kuitenkin sitä filminauhan tuntematonta päätä?
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by simpukka View Post
    Mä olen terapiassa päässyt niihin tunteisiin, mihin yleensä filmi päättyi. Se on mulla lähinnä kehonreaktio ja tunne, siinä ei ole järkiajattelua mukana. Jotenkin ne on vahvasti erillään, sitten kun olen päässäni en tunne mutta tiedostan onpas vaikea selittää. Jokatapauksessa terapiassa on päästy takauman eri"puolten" kautta elämään noita tilanteita läpi. Täysin yhdessä ne eivät silti minulla vielä ole.
    Onko tuo tehty MDRL:lä? Mulla on sellainen olo, että me ei ehkä mennä sinne mun terapiassa. Terapeutti sanoi kerran, että tietoisuus tapahtumista riittää. En tiedä tarkoittiko hän, että siitä mihin filmi katkeaa, ei mennä eteen päin. Toisaalta mä haen koko ajan sen muurin takaa lapsiosia pois. Juuri tuntemalla heidän kanssaan ja tuomalla turvaa. Olisko se sitten kuitenkin sitä filminauhan tuntematonta päätä?
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    Takaumat itsessään käyvät kamalammiksi mitä alemmas matka käy. Toivottavasti kohta on pohja.
    Siis, ootko terapian myötä tai muusta syystä alkanut vajoamaan aina vaan syvemmälle, mutta lyhyemmän aikaa? Ja siis miksi niihin ei totu siten, etteivät enää tuntuisi niin pahalta?
    Multa puuttuu silloin tunne. En tiedä mitähän sekin tässä p******a tarkoittaa?
  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    Takaumat itsessään käyvät kamalammiksi mitä alemmas matka käy. Toivottavasti kohta on pohja.
    Siis, ootko terapian myötä tai muusta syystä alkanut vajoamaan aina vaan syvemmälle, mutta lyhyemmän aikaa? Ja siis miksi niihin ei totu siten, etteivät enää tuntuisi niin pahalta?
    Multa puuttuu silloin tunne. En tiedä mitähän sekin tässä p******a tarkoittaa?
  • Quote Originally Posted by tilhi View Post
    Siis, ootko terapian myötä tai muusta syystä alkanut vajoamaan aina vaan syvemmälle, mutta lyhyemmän aikaa? Ja siis miksi niihin ei totu siten, etteivät enää tuntuisi niin pahalta?
    Multa puuttuu silloin tunne. En tiedä mitähän sekin tässä p******a tarkoittaa?
    Terapian myötä sietokyky on lisääntynyt ja samalla pystyy vastaanottamaan raadollisempia takaumia. Ne on lyhyempiä, koska osaan tulla niistä nopeammin pois.

    Tunteen puuttuminen on varmaan vähän hankala juttu. Mulla on sitä myös joidenkin tunteiden kanssa.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by tilhi View Post
    Siis, ootko terapian myötä tai muusta syystä alkanut vajoamaan aina vaan syvemmälle, mutta lyhyemmän aikaa? Ja siis miksi niihin ei totu siten, etteivät enää tuntuisi niin pahalta?
    Multa puuttuu silloin tunne. En tiedä mitähän sekin tässä p******a tarkoittaa?
    Terapian myötä sietokyky on lisääntynyt ja samalla pystyy vastaanottamaan raadollisempia takaumia. Ne on lyhyempiä, koska osaan tulla niistä nopeammin pois.

    Tunteen puuttuminen on varmaan vähän hankala juttu. Mulla on sitä myös joidenkin tunteiden kanssa.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    Terapian myötä sietokyky on lisääntynyt ja samalla pystyy vastaanottamaan raadollisempia takaumia. Ne on lyhyempiä, koska osaan tulla niistä nopeammin pois.

    Tunteen puuttuminen on varmaan vähän hankala juttu. Mulla on sitä myös joidenkin tunteiden kanssa.
    Mikä mielestäsi tekee tunteen puuttumisesta vaikeamman asian?
  • Quote Originally Posted by Mariini View Post
    Terapian myötä sietokyky on lisääntynyt ja samalla pystyy vastaanottamaan raadollisempia takaumia. Ne on lyhyempiä, koska osaan tulla niistä nopeammin pois.

    Tunteen puuttuminen on varmaan vähän hankala juttu. Mulla on sitä myös joidenkin tunteiden kanssa.
    Mikä mielestäsi tekee tunteen puuttumisesta vaikeamman asian?
  • Tää menee ehkä vähän aiheen sivuun, mut onko muillakin sellaisia takaumia mitkä on lähinnä rajuja tunnereaktioita eikä niihin liity muistikuvia tai tuntemuksia? Muistikuvina mulla ei ole noussut kun irrallisia still-kuvia, joiden kaikkien todenmukaisuutta en tiedä. Ja keholliset tunteet/takaumat on erikseen. Oon miettinyt et onko mun mieli vaan niin sirpaloitunut ettei voi vielä nostaa ns. kokonaisia takaumia missä paljastuisi jotain tapahtumista? Tuleeko se myöhemmin? Joskus pelkään et mun omat aavistelut siitä mitä on voinut käydä muokkaiskin mun mieltä ja mitään ei ole käynyt, mutta ehkä se ei ole niin. Mulla on kuitenkin lapsuudesta asti ollut sellaisia ns. merkittyjä muistoja, oikeastaan mun ainoita omakohtaisia muistoja (tai osien muistoja, yhden sellaisen joka on nyt lähellä integraatiota) jotka on aina ollut erilaisia kun muut mun muistot. Semmoisia että niissä on jotain lisää, jotain outoa. Ja yksi tai kaksi on sitten paljastunut että liittyy oikeastikin johonkin traumaattiseen mitä en muistanut.

    Millaisia teidän takaumat on? Onko ne visuaalisia, onko ne sellaisia todella rajuja uppoamisia traumaan? Musta tuntuu et mä romahtelen vaan tunteen tasolla tai sitten mulla on vaan tarmokkaita Puolustajia jotka tekee nyt kaikkensa ettei terapiassa päästäisi sinne missä se kaikki paha on. Mulla on vaan sitkeästi semmoinen olo ettei mulla ole ns. oikeita takaumia, et vaan jtn tyhmää sekasotkua tai keksin kaiken. Mutta ehkä tää on tällaista tai sit niitä tulee enemmän kun mieli on valmis. Oon lähinnä muistanut nyt aikuisena tai siis päässyt kiinni sellaisiin muistojen päihin, et oon tietyissä tilanteissa nuorempana kokenut rajuja kehomuistoja/kipuja ja saanut pahoja dissokohtauksia, vajonnut osiin tietämättä mitä se on. Niitä mä muistan, niitä tulee lisää mut ne on vaan yks taso alemmas ja se alkusyy on vielä piilossa. Mutta sen verran nää kaikki liittyy samaan henkilöön ja samanlaisiin tilanteisiin että se maalaa aika selvää kuvaa. Toivoisin vaan jotenkin et tulis joku niin selvä takauma etten enää miettis et oonko mä vaan keksinyt tän kaiken, sepittänyt tarinaa päässäni.
  • Tää menee ehkä vähän aiheen sivuun, mut onko muillakin sellaisia takaumia mitkä on lähinnä rajuja tunnereaktioita eikä niihin liity muistikuvia tai tuntemuksia? Muistikuvina mulla ei ole noussut kun irrallisia still-kuvia, joiden kaikkien todenmukaisuutta en tiedä. Ja keholliset tunteet/takaumat on erikseen. Oon miettinyt et onko mun mieli vaan niin sirpaloitunut ettei voi vielä nostaa ns. kokonaisia takaumia missä paljastuisi jotain tapahtumista? Tuleeko se myöhemmin? Joskus pelkään et mun omat aavistelut siitä mitä on voinut käydä muokkaiskin mun mieltä ja mitään ei ole käynyt, mutta ehkä se ei ole niin. Mulla on kuitenkin lapsuudesta asti ollut sellaisia ns. merkittyjä muistoja, oikeastaan mun ainoita omakohtaisia muistoja (tai osien muistoja, yhden sellaisen joka on nyt lähellä integraatiota) jotka on aina ollut erilaisia kun muut mun muistot. Semmoisia että niissä on jotain lisää, jotain outoa. Ja yksi tai kaksi on sitten paljastunut että liittyy oikeastikin johonkin traumaattiseen mitä en muistanut.

    Millaisia teidän takaumat on? Onko ne visuaalisia, onko ne sellaisia todella rajuja uppoamisia traumaan? Musta tuntuu et mä romahtelen vaan tunteen tasolla tai sitten mulla on vaan tarmokkaita Puolustajia jotka tekee nyt kaikkensa ettei terapiassa päästäisi sinne missä se kaikki paha on. Mulla on vaan sitkeästi semmoinen olo ettei mulla ole ns. oikeita takaumia, et vaan jtn tyhmää sekasotkua tai keksin kaiken. Mutta ehkä tää on tällaista tai sit niitä tulee enemmän kun mieli on valmis. Oon lähinnä muistanut nyt aikuisena tai siis päässyt kiinni sellaisiin muistojen päihin, et oon tietyissä tilanteissa nuorempana kokenut rajuja kehomuistoja/kipuja ja saanut pahoja dissokohtauksia, vajonnut osiin tietämättä mitä se on. Niitä mä muistan, niitä tulee lisää mut ne on vaan yks taso alemmas ja se alkusyy on vielä piilossa. Mutta sen verran nää kaikki liittyy samaan henkilöön ja samanlaisiin tilanteisiin että se maalaa aika selvää kuvaa. Toivoisin vaan jotenkin et tulis joku niin selvä takauma etten enää miettis et oonko mä vaan keksinyt tän kaiken, sepittänyt tarinaa päässäni.
  • Kettukarkki, mun takaumat ei ainakaan vielä ole koskaan ollut kokonaisia muistoja. Paremminkin niin, että koko maailma ympäriltä väreilee toiseen aikaan ja sitten on hirvittävä vaaran tuntu ja menen paniikkiin, pieniin osiin, muistan mutten muista ja oon valmis hyökkäämään kaikkien tai kaiken kimppuun. Ja on hirveä olo, maailman hirvein olo. Joskus on sellainen hylkäystakauma. Että kukaan ei auta, kukaan ei välitä. Apua, en voi jatkaa tästä.

    Uusia juttuja, tai vanhoja, muistan normaalina Minänä ilman tunteita.
  • Kettukarkki, mun takaumat ei ainakaan vielä ole koskaan ollut kokonaisia muistoja. Paremminkin niin, että koko maailma ympäriltä väreilee toiseen aikaan ja sitten on hirvittävä vaaran tuntu ja menen paniikkiin, pieniin osiin, muistan mutten muista ja oon valmis hyökkäämään kaikkien tai kaiken kimppuun. Ja on hirveä olo, maailman hirvein olo. Joskus on sellainen hylkäystakauma. Että kukaan ei auta, kukaan ei välitä. Apua, en voi jatkaa tästä.

    Uusia juttuja, tai vanhoja, muistan normaalina Minänä ilman tunteita.
  • Quote Originally Posted by kettukarkki View Post
    Millaisia teidän takaumat on? Onko ne visuaalisia, onko ne sellaisia todella rajuja uppoamisia traumaan? Musta tuntuu et mä romahtelen vaan tunteen tasolla tai sitten mulla on vaan tarmokkaita Puolustajia jotka tekee nyt kaikkensa ettei terapiassa päästäisi sinne missä se kaikki paha on.
    Tämmöisiä just, rajuja putoamisia tunteen tasolla. Tämä kai on tavallisin versio, kuvittelen ainakin että semmoiset leffaversiot, jossa esmes sotaveteraani kävelee kaupungilla ja yhtäkkiä jostain pamauksesta alkaa kuvitella olevansa taas sodassa, on todella harvinaisia. Itse asiassa luulin alunperin, ettei tuollaista oikeasti edes ole ja kyse oli vaan elokuvallisesta keinosta kuvata sitä, kuinka voimakas tunne se traumaan putoaminen on.

    Tyypillisesti terapia itsessään laukaisee mulla takauman, koska siinä on kyse emotionaalisesta läheisyydestä ja se taas on "major trigger", todella suuri uhka mulle. Niinpä usein istun siellä peloissani, niin kuin pikkutyttönä olin. Tai vihaisena, koska mua niin kaltoin kohdellaan. Terppa muistuttaa että mulle tapahtui lapsena pahoja asioita, mutta nyt olen aikuinen ja turvassa ja sitäpaitsi aivan erityisen turvassa silloin kun olen terapiassa. Tiedän sen, mutten tajua sitä, sillä hetkellä en vaan pysty ymmärtämään asiaa, koska takauma väittää että kyllä nytkin on ihan tasan yhtä vaarallista kuin silloin oli. Tiedän myöskin ettei terppa ole kaltoinkohtelija, mutten pysty sitäkään ymmärtämään, koska takauma.
  • Quote Originally Posted by kettukarkki View Post
    Millaisia teidän takaumat on? Onko ne visuaalisia, onko ne sellaisia todella rajuja uppoamisia traumaan? Musta tuntuu et mä romahtelen vaan tunteen tasolla tai sitten mulla on vaan tarmokkaita Puolustajia jotka tekee nyt kaikkensa ettei terapiassa päästäisi sinne missä se kaikki paha on.
    Tämmöisiä just, rajuja putoamisia tunteen tasolla. Tämä kai on tavallisin versio, kuvittelen ainakin että semmoiset leffaversiot, jossa esmes sotaveteraani kävelee kaupungilla ja yhtäkkiä jostain pamauksesta alkaa kuvitella olevansa taas sodassa, on todella harvinaisia. Itse asiassa luulin alunperin, ettei tuollaista oikeasti edes ole ja kyse oli vaan elokuvallisesta keinosta kuvata sitä, kuinka voimakas tunne se traumaan putoaminen on.

    Tyypillisesti terapia itsessään laukaisee mulla takauman, koska siinä on kyse emotionaalisesta läheisyydestä ja se taas on "major trigger", todella suuri uhka mulle. Niinpä usein istun siellä peloissani, niin kuin pikkutyttönä olin. Tai vihaisena, koska mua niin kaltoin kohdellaan. Terppa muistuttaa että mulle tapahtui lapsena pahoja asioita, mutta nyt olen aikuinen ja turvassa ja sitäpaitsi aivan erityisen turvassa silloin kun olen terapiassa. Tiedän sen, mutten tajua sitä, sillä hetkellä en vaan pysty ymmärtämään asiaa, koska takauma väittää että kyllä nytkin on ihan tasan yhtä vaarallista kuin silloin oli. Tiedän myöskin ettei terppa ole kaltoinkohtelija, mutten pysty sitäkään ymmärtämään, koska takauma.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?