• Mulla on onneks takaumat vähentyneet. No siis se riippuu niin takauman voimakkuudesta tai pikemminkin, kuinka voimakkaasti triggeristä on kyse. Joskus pienet menee sillä, että sanoo pelkäävälle osalle, että kaikki on hyvin ja rauhoittelee. Keskittyy pelkäävään osaan. Ja muistuttaa vuodesta -17 ja siitä, miten oon aikuinen.

    Voimakkaammissa täytyy oikeasti pysähtyä. Varsinkin konflktitilanteita kun, useampi on ihan kauhusta kankeena. Lähes kaikki osat anp:ta eli sannaa myöten jakaa tän pelon. Monesti yritän rauhottua ja miettiä, miten tilanteen saa rauhottumaan sillain, että en tuu laiminlyödyksi. Kun, tilanne on sit ohitse monesti pyrin rauhottamaan hengityksen ja annan osien surra, jos itkettää sit nappaan itseni haliin ja silitteleen varovaisesti, saatan kietoutua peiton sisään ja laitan musan koneelle tai puhelimelle ja sit painan pauselle. Kuvaan, tällä traumaa se on kuin, musiikki se on muisto ei tässä hetkessä olevan tilanne. Silittelen pelkäävää itseäni ja hoen itselleni vuotta -17 ja koetan päästää tunteita ulos, jos niitä tulee. Sit toistan taas. Saatan myöskin kuvitella menneisyyden videoksi ja katson sitä osien kanssa. Sit painan videon pois päältä samaan aikaan, kun musiikin. Tää vaatii kärsivällisyyttä, mutta yleensä lopussa olo on normi ja päästän taas tunteita ulos jos niitä tulee. Ja kirjoitan ylös nousseet muistot, jos siltä tuntuu ^^

    Jos, on minkäänlaista otetta osiin kannattaa kuvitella pelkäävä osa syliin ja silittää sitä. Monesti pelkäävä osa kaipaa lohdutusta ja turvaa niin, kuin aikana jolloin traumat tapahtui. Sitä, että joku tulisi ja halaisi lujaa ja sanoisi älä pelkää.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä lasiprinsessa; 29-07-2017 klo 22:07.
  • Mulla on onneks takaumat vähentyneet. No siis se riippuu niin takauman voimakkuudesta tai pikemminkin, kuinka voimakkaasti triggeristä on kyse. Joskus pienet menee sillä, että sanoo pelkäävälle osalle, että kaikki on hyvin ja rauhoittelee. Keskittyy pelkäävään osaan. Ja muistuttaa vuodesta -17 ja siitä, miten oon aikuinen.

    Voimakkaammissa täytyy oikeasti pysähtyä. Varsinkin konflktitilanteita kun, useampi on ihan kauhusta kankeena. Lähes kaikki osat anp:ta eli sannaa myöten jakaa tän pelon. Monesti yritän rauhottua ja miettiä, miten tilanteen saa rauhottumaan sillain, että en tuu laiminlyödyksi. Kun, tilanne on sit ohitse monesti pyrin rauhottamaan hengityksen ja annan osien surra, jos itkettää sit nappaan itseni haliin ja silitteleen varovaisesti, saatan kietoutua peiton sisään ja laitan musan koneelle tai puhelimelle ja sit painan pauselle. Kuvaan, tällä traumaa se on kuin, musiikki se on muisto ei tässä hetkessä olevan tilanne. Silittelen pelkäävää itseäni ja hoen itselleni vuotta -17 ja koetan päästää tunteita ulos, jos niitä tulee. Sit toistan taas. Saatan myöskin kuvitella menneisyyden videoksi ja katson sitä osien kanssa. Sit painan videon pois päältä samaan aikaan, kun musiikin. Tää vaatii kärsivällisyyttä, mutta yleensä lopussa olo on normi ja päästän taas tunteita ulos jos niitä tulee. Ja kirjoitan ylös nousseet muistot, jos siltä tuntuu ^^

    Jos, on minkäänlaista otetta osiin kannattaa kuvitella pelkäävä osa syliin ja silittää sitä. Monesti pelkäävä osa kaipaa lohdutusta ja turvaa niin, kuin aikana jolloin traumat tapahtui. Sitä, että joku tulisi ja halaisi lujaa ja sanoisi älä pelkää.
  • Mulla tulee nyt tosi sirpaleista takaumaa osalta/osilta, jotka on olleet käytössä usein ja useiden vuosien ajan, mutta mitkä ovat niin kapea-alaisia, että takauma on lähes kokonaan fyysinen ja kaikki tavallaan johtolangat, koko asian tai edes jonkun osan siitä ymmärtämiseksi, on myös todella sirpaleisia. Filminauhaa ei juurikaan ole ainakaan saatavilla muistista eikä sisäistä järjellistä puhetta, koska osien kokemukset menee niin sekaisin ja paloina. Älyllisesti tiedän, olen aina tiennyt, minne tämä tie johtaa. Ehkä on tullut nyt aika myös tuntea se. Ei vaan ole kovin suoraviivaista.

    Mulla murtuilee vähän tämä sirpaleinen puolien suoja ja sen takaa räpsähtelee selkeämpiä kuvia. Todellisuuteen heräämisen hetkiä, hirveitä! Mutta nekin on vain lyhyitä pätkiä pahasta. Kaikki muu puuttuu. On tavallaan ensimmäinen porrasaskelma sirpalepuolineen ja pari kaikkein syvimmistä. Erityisesti kiinnostaa tietää, kuinka on tultu takaisin arkiminään, jotta voi oikeasti uskoa, että siellä syvimmissäkin kuvissa se olen minä. Monissa niistä katson itseäni itseni ulkopuolelta. Järjellä ymmärrän miksi on niin, mutta se ei riitä kuromaan kokemuksellista yhteyttä.

    En tiedä miten tällaista takaumaa hoitaisi. Mieli tekee sitä, että se jatkuvasti tuottaa triggereitä ja tuo traumaa esille. On oikeastaan jatkuvasti huono olla. Laajeneekohan tuo kokonaiskuva jos vaan kestän nyt? Vai vakautanko vaan ja yritän pysytellä poissa tuolta? Tämä mä usein terapiassa kysyn ja saan vastaukseksi, että takaumassa vakauta ja kirjoita muistiin. Muistiinkirjoitettu käsitellään terapeutin avulla. Mä olen nyt kirjoittanut monta päivää huumatun puolen tavuja ylös. On terapiatauko.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Mulla tulee nyt tosi sirpaleista takaumaa osalta/osilta, jotka on olleet käytössä usein ja useiden vuosien ajan, mutta mitkä ovat niin kapea-alaisia, että takauma on lähes kokonaan fyysinen ja kaikki tavallaan johtolangat, koko asian tai edes jonkun osan siitä ymmärtämiseksi, on myös todella sirpaleisia. Filminauhaa ei juurikaan ole ainakaan saatavilla muistista eikä sisäistä järjellistä puhetta, koska osien kokemukset menee niin sekaisin ja paloina. Älyllisesti tiedän, olen aina tiennyt, minne tämä tie johtaa. Ehkä on tullut nyt aika myös tuntea se. Ei vaan ole kovin suoraviivaista.

    Mulla murtuilee vähän tämä sirpaleinen puolien suoja ja sen takaa räpsähtelee selkeämpiä kuvia. Todellisuuteen heräämisen hetkiä, hirveitä! Mutta nekin on vain lyhyitä pätkiä pahasta. Kaikki muu puuttuu. On tavallaan ensimmäinen porrasaskelma sirpalepuolineen ja pari kaikkein syvimmistä. Erityisesti kiinnostaa tietää, kuinka on tultu takaisin arkiminään, jotta voi oikeasti uskoa, että siellä syvimmissäkin kuvissa se olen minä. Monissa niistä katson itseäni itseni ulkopuolelta. Järjellä ymmärrän miksi on niin, mutta se ei riitä kuromaan kokemuksellista yhteyttä.

    En tiedä miten tällaista takaumaa hoitaisi. Mieli tekee sitä, että se jatkuvasti tuottaa triggereitä ja tuo traumaa esille. On oikeastaan jatkuvasti huono olla. Laajeneekohan tuo kokonaiskuva jos vaan kestän nyt? Vai vakautanko vaan ja yritän pysytellä poissa tuolta? Tämä mä usein terapiassa kysyn ja saan vastaukseksi, että takaumassa vakauta ja kirjoita muistiin. Muistiinkirjoitettu käsitellään terapeutin avulla. Mä olen nyt kirjoittanut monta päivää huumatun puolen tavuja ylös. On terapiatauko.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • @Mariini. En ihan oikeasti tiedä tuon tyyppisestä takaumasta, että mitä voi tehdä, mutta kerron mitä olen justiinsa oppinut omista tunnetakaumista. Tämä on vähän samaa asiaa kuin mitä kysyit jossain toisessa ketjussa minulta äsken, mutta en ole vielä ehtinyt vastata.

    Minulla siis terapiassa aktivoituu tunnetakaumia eli transferenssitunteita. Yksi pahimmista viimeaikaisista on tunne, että en kelpaa isälleni ja että isäni inhoaa minua. Terapiassa se näyttäytyy muodossa, että en kelpaa terapeutilleni, olen vääränlainen terapiapotilas ja että terapeutti kuvittelee minun olevan paha ja inhottava, ei pidä minusta ja hoitaa minua julmasti, koska sillä tavallahan siellä takauman keskellä tietysti inhottavia terapiapotilaita hoidetaan. Tämä takauma on toistunut monta kertaa. Sen ensimmäisessä vaiheessa pelästyn triggeriä ja hätäännyn, että eihän terapeutti ajattele minusta niin ja enhän minä ole sellainen, jota pitää kohdella niin. Seuraavaksi alan raivokkaasti puolustaa itseäni, järkeillä, älyllistää, selittää ja suuttua. Kirjoitan päiväkirjaa, kirjoitan terapeutille, puhun miehelle, puhun yksikseni ääneen kuin luentoa pitäisin, käyn keskusteluja itseni kanssa ja kuvitellun terapeutin kanssa, olen ahdistunut ja tuskainen. Ensimmäiset kolmisen vahvaa tällaista takaumaa pääsin tähän vaiheeseen asti. Sitten terapeutti antoi ohjeen vain antaa ahdistuksen, masennuksen ja tunteiden tulla, todeta että "jaahas tällainen tunne" tai jotain sinnepäin. Näin tein ja jätin kaikki kirjoittamiset ja muut väliin. Sieltä takaa tulikin sitten hätääntyneen lapsen tunteet. Hätää, pelkoa ja kauhua siitä että ei kelpaa ja ei osaa ja että vihataan. Niiden jälkeen tuli vielä kaikkea muuta sälää, tunteita ja ymmärrystä, joka kaikki liittyi tähän samaan asiaan. Päästiin sitten puhumaan tästä asiasta entistä syvemmin terapiassakin. Tässä tapauksessa oleellista oli siis antaa tunteiden tulla ja ahdistuksen olla, koska siellä oli tunteita useita päällekkäin ja tärkeää oli päästä päällimmäisistä tunteista läpi. Epäilen kuitenkin että tässä omassani olisi ollut mahdotonta kiirehtiä. Luultavasti minä en ekoilla takaumakierroksilla olisi yksinkertaisesti millään kyennyt siirtymään eteenpäin siitä puolustusvaiheesta, sen voima oli niin valtaisa.

    Tavallaan itse asiassa tämä mitä olen tehnyt kuulostaa samalta kuin minkä ohjeen sait terapeutilta. Takaumasta yritetään pois rauhoittamalla tilannetta ja samalla sitä käsitellään siinä mittakaavassa kuin on mahdollista. Vähä vähältä sen voima heikkenee. Olettaisin oman kokemuksen perusteella, että jossain vaiheessa mieli antaa periksi ja käyt takauman läpi kaikkineen. Luulen että näin käy minulle, että vähä vähältä näen ne lapsuuden tunnetilanteet isompina kokonaisuuksina.

    Toivottavasti tämä ei ollut nyt ihan aiheen vierestä kirjoitettu vastaus. Konkreettisten tilanteiden takaumia en ole vielä työstänyt tuossa mittakaavassa. Voi olla että noin vaikeita tilanteita ei ole tulossakaan käsittelyyn.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä Pii; 31-07-2017 klo 18:36.
  • @Mariini. En ihan oikeasti tiedä tuon tyyppisestä takaumasta, että mitä voi tehdä, mutta kerron mitä olen justiinsa oppinut omista tunnetakaumista. Tämä on vähän samaa asiaa kuin mitä kysyit jossain toisessa ketjussa minulta äsken, mutta en ole vielä ehtinyt vastata.

    Minulla siis terapiassa aktivoituu tunnetakaumia eli transferenssitunteita. Yksi pahimmista viimeaikaisista on tunne, että en kelpaa isälleni ja että isäni inhoaa minua. Terapiassa se näyttäytyy muodossa, että en kelpaa terapeutilleni, olen vääränlainen terapiapotilas ja että terapeutti kuvittelee minun olevan paha ja inhottava, ei pidä minusta ja hoitaa minua julmasti, koska sillä tavallahan siellä takauman keskellä tietysti inhottavia terapiapotilaita hoidetaan. Tämä takauma on toistunut monta kertaa. Sen ensimmäisessä vaiheessa pelästyn triggeriä ja hätäännyn, että eihän terapeutti ajattele minusta niin ja enhän minä ole sellainen, jota pitää kohdella niin. Seuraavaksi alan raivokkaasti puolustaa itseäni, järkeillä, älyllistää, selittää ja suuttua. Kirjoitan päiväkirjaa, kirjoitan terapeutille, puhun miehelle, puhun yksikseni ääneen kuin luentoa pitäisin, käyn keskusteluja itseni kanssa ja kuvitellun terapeutin kanssa, olen ahdistunut ja tuskainen. Ensimmäiset kolmisen vahvaa tällaista takaumaa pääsin tähän vaiheeseen asti. Sitten terapeutti antoi ohjeen vain antaa ahdistuksen, masennuksen ja tunteiden tulla, todeta että "jaahas tällainen tunne" tai jotain sinnepäin. Näin tein ja jätin kaikki kirjoittamiset ja muut väliin. Sieltä takaa tulikin sitten hätääntyneen lapsen tunteet. Hätää, pelkoa ja kauhua siitä että ei kelpaa ja ei osaa ja että vihataan. Niiden jälkeen tuli vielä kaikkea muuta sälää, tunteita ja ymmärrystä, joka kaikki liittyi tähän samaan asiaan. Päästiin sitten puhumaan tästä asiasta entistä syvemmin terapiassakin. Tässä tapauksessa oleellista oli siis antaa tunteiden tulla ja ahdistuksen olla, koska siellä oli tunteita useita päällekkäin ja tärkeää oli päästä päällimmäisistä tunteista läpi. Epäilen kuitenkin että tässä omassani olisi ollut mahdotonta kiirehtiä. Luultavasti minä en ekoilla takaumakierroksilla olisi yksinkertaisesti millään kyennyt siirtymään eteenpäin siitä puolustusvaiheesta, sen voima oli niin valtaisa.

    Tavallaan itse asiassa tämä mitä olen tehnyt kuulostaa samalta kuin minkä ohjeen sait terapeutilta. Takaumasta yritetään pois rauhoittamalla tilannetta ja samalla sitä käsitellään siinä mittakaavassa kuin on mahdollista. Vähä vähältä sen voima heikkenee. Olettaisin oman kokemuksen perusteella, että jossain vaiheessa mieli antaa periksi ja käyt takauman läpi kaikkineen. Luulen että näin käy minulle, että vähä vähältä näen ne lapsuuden tunnetilanteet isompina kokonaisuuksina.

    Toivottavasti tämä ei ollut nyt ihan aiheen vierestä kirjoitettu vastaus. Konkreettisten tilanteiden takaumia en ole vielä työstänyt tuossa mittakaavassa. Voi olla että noin vaikeita tilanteita ei ole tulossakaan käsittelyyn.
  • Kiitos @Pii!
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Kiitos @Pii!
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Tämä ei ehkä ole oikea ketju, mutta...
    Mitä teillä on tapahtunut niille stillkuville, jotka ennen kyseisen trauman käsittelyä oli tavallaan se suljettu ovi, jota ei voinut avata ja nähdä sinne sisään? Ovi johon kaikki aina pysähtyi.
    No, sitten kun on avannut oven, mulla ainakin vaikuttaa jäävän stillkuva näkyviin. Se ei enää ole sellainen järkyttävä vaaranpaikka, josta täytyy nopeasti ampaista pois. Oven takana ei välttämättä ole enää mitään, vaan kaikki se mikä oli "toista puolta" on siirtynyt samalle puolen, tälle puolelle. Voikohan tästä selityksestä ymmärtää mitään? Kiinnostaa vaan siis tietää, että häviääkö teiltä varotuskuvat/stillkuvat sen jälkeen kun "vaara" on käsitelty? Mulla vaikuttaisi jäävän ne kuvat näkyviin, vaikka ovien ympäristön siivoaa.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Tämä ei ehkä ole oikea ketju, mutta...
    Mitä teillä on tapahtunut niille stillkuville, jotka ennen kyseisen trauman käsittelyä oli tavallaan se suljettu ovi, jota ei voinut avata ja nähdä sinne sisään? Ovi johon kaikki aina pysähtyi.
    No, sitten kun on avannut oven, mulla ainakin vaikuttaa jäävän stillkuva näkyviin. Se ei enää ole sellainen järkyttävä vaaranpaikka, josta täytyy nopeasti ampaista pois. Oven takana ei välttämättä ole enää mitään, vaan kaikki se mikä oli "toista puolta" on siirtynyt samalle puolen, tälle puolelle. Voikohan tästä selityksestä ymmärtää mitään? Kiinnostaa vaan siis tietää, että häviääkö teiltä varotuskuvat/stillkuvat sen jälkeen kun "vaara" on käsitelty? Mulla vaikuttaisi jäävän ne kuvat näkyviin, vaikka ovien ympäristön siivoaa.
    Vellamo (vauva) ja Majava
    Intiaanityttö (3v.) ja Kauhu seisova
    Outi ja kaverit
    Huumattu tyttö törmäilee seiniin (9v.)
    Kissamaa(12v) Maa (9v.)
    Turkoosi (teini)Laser (teini)
    Tyttö tanssii kädet ilmassa (teini)
    Erittäin Salainen (teini)
    N A (mies, vetää sua turpaan)
    Kuoleman väsynyt (teini) pää lasivitriinissä
  • Öö... Kyllä ne muistaa. Kuin museoituina. Että tuollainenkin asia oli.

    Tuon sanominen saa jonkun mussa hermostumaan, hmmmmmm.
    Eva, Sini, Pieni Lohduttaja, Tyttö kädet korvilla
    N.11-vuotiaat: Tomaattityttö, Peppilotta, Meri = Iina 1/17, Pieni Olivia, Pikkunannu (ANP)
    Teinit: Noora, ​Turkoosi, Emilia, Minä (ANP), Muskeli
    Pahvinannu, Yrjö


    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Öö... Kyllä ne muistaa. Kuin museoituina. Että tuollainenkin asia oli.

    Tuon sanominen saa jonkun mussa hermostumaan, hmmmmmm.
    Eva, Sini, Pieni Lohduttaja, Tyttö kädet korvilla
    N.11-vuotiaat: Tomaattityttö, Peppilotta, Meri = Iina 1/17, Pieni Olivia, Pikkunannu (ANP)
    Teinit: Noora, ​Turkoosi, Emilia, Minä (ANP), Muskeli
    Pahvinannu, Yrjö


    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Olin yhdessä ryhmässä joka kokoontui toistakymmentä kertaa. Siellä ylikorostettiin vakauttamista ja näitä tehtäviä oli joissa kosketeltiin pintoja.
    Itse asioita ei sitten käsiteltykään
    vaan ohitettiin täysin.
    Jotkut puhuivat työelämästään mutta siitä varsinaisesta aiheesta ei puhuttu.
    Jaettiin papereita joissa kerrottiin mm. häpeästä.
    Olin tyytymätön vetäjien toimintatapaan.
    Miksi takaumia ei saisi tulla vaan heti ollaan niitä estämässä?
    Niillä on oma tarkoituksensa.
    Se tarkoittaa että henkilö ei ole käsitellyt traumojaan tarpeeksi.
    Ne ovat kuin pieniä filminpätkiä.
    Joskus mulle tulee puolen sekunnin pätkä jostakin uudesta(tai siis vanhasta) asiasta joka on niin kauhea että se annostellaan mieleen vähin erin.
  • Olin yhdessä ryhmässä joka kokoontui toistakymmentä kertaa. Siellä ylikorostettiin vakauttamista ja näitä tehtäviä oli joissa kosketeltiin pintoja.
    Itse asioita ei sitten käsiteltykään
    vaan ohitettiin täysin.
    Jotkut puhuivat työelämästään mutta siitä varsinaisesta aiheesta ei puhuttu.
    Jaettiin papereita joissa kerrottiin mm. häpeästä.
    Olin tyytymätön vetäjien toimintatapaan.
    Miksi takaumia ei saisi tulla vaan heti ollaan niitä estämässä?
    Niillä on oma tarkoituksensa.
    Se tarkoittaa että henkilö ei ole käsitellyt traumojaan tarpeeksi.
    Ne ovat kuin pieniä filminpätkiä.
    Joskus mulle tulee puolen sekunnin pätkä jostakin uudesta(tai siis vanhasta) asiasta joka on niin kauhea että se annostellaan mieleen vähin erin.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä näistä väreistä kuvaa ruohoa: vihreä, punainen vai liila?