• Moikka ja tervetuloo Susipoika
  • Moikka ja tervetuloo Susipoika
  • Hei ja tervetuloa, susipoika !
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Hei ja tervetuloa, susipoika !
    Insesti ja yhteisö
    Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1992;108(3):280 Esko Varilo ja Leena Linna:

    " " - Vanhempien kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä kysyi, eikö insestilasta "saisi antaa edes jouluksi kotiin"–ikään kuin lapsen kannalta jouluna tapahtuva insesti olisi mukavampaa kuin arkipäivinä tapahtuva." "

    http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1992/3/duo20056
  • Tervetuloa susipoika. Ei täältä ketään heitetä ulos tai naureta.

    Kirjoituksesi on aika tuttua siinä mielessä, että minulla oli myös (tai kai se vieläkin on?) skitsofrenia diagnoosi parikymmentä vuotta sitten, vaikka ei todellakaan ollut skitsofreniaa vaan dissosiaatiota, mitä lääkärit eivät ymmärtäneet edes huomioida.

    Valitettavasti noin diagnoosit tekevät asioista hyvin hankalia, sen jälkeen tuntuu, ettei kukaan enää usko.

    Mutta usko pois, aika parantaa kyllä.
  • Tervetuloa susipoika. Ei täältä ketään heitetä ulos tai naureta.

    Kirjoituksesi on aika tuttua siinä mielessä, että minulla oli myös (tai kai se vieläkin on?) skitsofrenia diagnoosi parikymmentä vuotta sitten, vaikka ei todellakaan ollut skitsofreniaa vaan dissosiaatiota, mitä lääkärit eivät ymmärtäneet edes huomioida.

    Valitettavasti noin diagnoosit tekevät asioista hyvin hankalia, sen jälkeen tuntuu, ettei kukaan enää usko.

    Mutta usko pois, aika parantaa kyllä.
  • Moi susipoika. Mullakin on epäilty skitsoaffektiivista, vaikka sit sain kuitenki disso-dg:n. Mutta kyllä mäkin jätän kertomatta juttuja osastolla, koska kesälläkin on epäilty kuitenki psykoottiseksi. Eilen viimeks valehtelin. Illalla tuli osista Kuollut poika ja sillon aina uskon että oon oikeesti kuollut ja se sanoo että pitää vaan irrottaa ja lähtee sinne minne kuolleet mene, eikä hengata täällä enää. Mut en mä tiedä miten se käytännössä tehdään. Sit mietin että aina kaikis leffoissa ja sellasis on et pitää mennä valoon. Ni en mä löytänytmuita valoja ku katossa lamput. Kiipesin sit tuolille tutkimaan niitä. Sit joku tuli huoneeseen ja kysyi miks oon tuolilla. Se ajatteli et oon itsetuhoinen. En mä ollut, ku mä olin jo kuollut. En viittiny sille kertoa, että mä yritin vaan mennä taivaaseen sitä kautta, ku kuolin jo melkein kaksi vuotta sitten.

    En oo kyllä mitenkään vakuuttunut tosta taivaaseen menosta, niin et voi olla et etsin ihan väärästä suunnasta lähtöpaikkaa.


  • Moi susipoika. Mullakin on epäilty skitsoaffektiivista, vaikka sit sain kuitenki disso-dg:n. Mutta kyllä mäkin jätän kertomatta juttuja osastolla, koska kesälläkin on epäilty kuitenki psykoottiseksi. Eilen viimeks valehtelin. Illalla tuli osista Kuollut poika ja sillon aina uskon että oon oikeesti kuollut ja se sanoo että pitää vaan irrottaa ja lähtee sinne minne kuolleet mene, eikä hengata täällä enää. Mut en mä tiedä miten se käytännössä tehdään. Sit mietin että aina kaikis leffoissa ja sellasis on et pitää mennä valoon. Ni en mä löytänytmuita valoja ku katossa lamput. Kiipesin sit tuolille tutkimaan niitä. Sit joku tuli huoneeseen ja kysyi miks oon tuolilla. Se ajatteli et oon itsetuhoinen. En mä ollut, ku mä olin jo kuollut. En viittiny sille kertoa, että mä yritin vaan mennä taivaaseen sitä kautta, ku kuolin jo melkein kaksi vuotta sitten.

    En oo kyllä mitenkään vakuuttunut tosta taivaaseen menosta, niin et voi olla et etsin ihan väärästä suunnasta lähtöpaikkaa.


  • Moi kaikille!

    Me kirjoitellaan tänne nimellä liljankukka. Tää on vielä vähän hankalaa, kun kaikki meistä ei oikein halua uskoa tähän. Mutta mä tiedän ja uskon. Seela myös. Meitä on mun ja Seelan lisäksi aika monta. Seela löysi tämän sivuston joskus aiemmin, se on meistä se joka yrittää koviten saada meitä kasaan.


    Eve unohti esitellä itsensä. Mä olen Seela. Me ollaan Even kanssa tällä hetkellä kai "sivuosassa". Tällä hetkellä pääosassa on "
    minä". Tai siltä se tuntuu. Ei oikein saada aikaa omiin juttuihimme.

    Me ollaan muuten kirjoteltu aiemminkin tälleen keskenämme. Väreillä siis. Seelan idea. Se on kauheen fiksu ja ottanut paljon selvää asioista. Mulle tää kaikki on ihan ok, kunhan mäkin saisin elää!


    Kai mä voisin kuitenkin osallistua tähän viestiin.. Mä elän (me eletään?? miten ihmeessä mun kuuluu edes puhua?!) parisuhteessa ihanan ymmärtäväisen ja rakastavan miehen kanssa. Oon ollut nyt sairaslomalla useamman kuukauden, kun kaikki vaan romahti. Sitten Seela tais tulla ensimmäisenä pintaan ja kuvioihin.
    Ja joo, mä en pidä siitä nimestä joka mulle on annettu. En todellakaan. Siksi Seela puhui "minusta". Mut kuka muukaan mä olisin?? Enhän mä voi vaan nimetä itseäni uudestaan, se olis ihan järjetöntä. Miten mä voin kohdata muita ihmisiä näin?????
    Äh. Mä en edes haluaisi lähettää tätä viestiä tänne. Mitä jos mä vaan olen kuvitellut tän kaiken ja pahennan vaan tilannetta sillä että annan tän tapahtua?! Kuuluisko tää tyhmien kysymysten ketjuun?
    Tässä kaikessa on kamalasti järkeä, mut tää on kauheen iso juttu. Että mä olen näin sekasin. Mä luulin että oon vaan ollut masentunut koko ikäni. Tai jotain.

    Käydään tällä hetkellä mielialahäiripoliklinikalla hoitajan juttusilla kerran viikossa. Tai oikeastaan nyt on kahden viikon väli.. Ja sitten hoitsu jääkin lomalle kolmeksi viikoksi ja vuoden vaihteen jälkeen meillä on varattu lääkäri-hoitaja-komboaika. Tällä hetkellä diagnoosina taitaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennusjakso somaattisilla oireilla. Tai jotain sinne päin. Mua ja Seelaa ei oo päästetty puhumaan sielä. Joku pelkää liikaa että meidät leimataan saman tien hulluksi ja psykoottiseksi ja sitten kukaan ei enää usko mitään mitä me sanotaan. Tai että tästä tulee sitten oikeasti totta.
    Ollaan pompittu nyt paikasta toiseen siitä lähtien kun saikku alkoi, ensin käytiin muutama viikko jonkun mamman juttusilla lähete- ja arviointityöryhmässä, sit siirryttiin akuuttipolille ja muuton myötä nyt sit mielialahäiriöpolille. Seela on onnistunut vaan droppailemaan joka paikassa pikkusen kerrallaan oireita, mut eihän niistä kukaan osaa tarttua kiinni.
    Oon kokenut vaan olevani hankala asiakas kun en ole osannut kertoa oikeita asioita. Mikä edes olis oikeeta? Mistä kuuluisi puhua? Miten voi vastata että miten sun viikko on mennyt kun et välttämättä oikein muista edes että mitä edellisenä päivänä on tapahtunut?! Enhän mä edes tiedä että kuka mä olen. Mulla ei ole historiaa, kaikki on ihan pimeydessä. Yhtäkkiä mä en olekaan mä vaan meitä onkin monta. Tekis mieli kiroilla.

    Kaikki on kamalan sekavaa. Mä en nyt ala lukemaan tätä viestiä uudelleen, poistaisin luultavasti vain koko tekstin. Toivottavasti tää ei mennyt ihan ohi aiheen tai mitään..


    Mä lähetän tän viestin nyt. Onpa kiva kertoa jollekin näitä asioita. Meillä ei oikein ole ihmisiä meidän elämässä.

    Kivaa Joulun odotusta kaikille!

    Eve
    Seela
    minä, mitä se sitten tarkoittaakaan aaaaaaaaaa


    Mua pelottaa laittaa tää viesti, olkaa lempeitä jooko. En lähe perumaankaan, kun tää oli tuon Even idea ja toive. Tää kaikki kyllä sinänsä käy järkeen ja meitä on selkeesti useempi mut.. Haluaisin vaan olla terve...
  • Moi kaikille!

    Me kirjoitellaan tänne nimellä liljankukka. Tää on vielä vähän hankalaa, kun kaikki meistä ei oikein halua uskoa tähän. Mutta mä tiedän ja uskon. Seela myös. Meitä on mun ja Seelan lisäksi aika monta. Seela löysi tämän sivuston joskus aiemmin, se on meistä se joka yrittää koviten saada meitä kasaan.


    Eve unohti esitellä itsensä. Mä olen Seela. Me ollaan Even kanssa tällä hetkellä kai "sivuosassa". Tällä hetkellä pääosassa on "
    minä". Tai siltä se tuntuu. Ei oikein saada aikaa omiin juttuihimme.

    Me ollaan muuten kirjoteltu aiemminkin tälleen keskenämme. Väreillä siis. Seelan idea. Se on kauheen fiksu ja ottanut paljon selvää asioista. Mulle tää kaikki on ihan ok, kunhan mäkin saisin elää!


    Kai mä voisin kuitenkin osallistua tähän viestiin.. Mä elän (me eletään?? miten ihmeessä mun kuuluu edes puhua?!) parisuhteessa ihanan ymmärtäväisen ja rakastavan miehen kanssa. Oon ollut nyt sairaslomalla useamman kuukauden, kun kaikki vaan romahti. Sitten Seela tais tulla ensimmäisenä pintaan ja kuvioihin.
    Ja joo, mä en pidä siitä nimestä joka mulle on annettu. En todellakaan. Siksi Seela puhui "minusta". Mut kuka muukaan mä olisin?? Enhän mä voi vaan nimetä itseäni uudestaan, se olis ihan järjetöntä. Miten mä voin kohdata muita ihmisiä näin?????
    Äh. Mä en edes haluaisi lähettää tätä viestiä tänne. Mitä jos mä vaan olen kuvitellut tän kaiken ja pahennan vaan tilannetta sillä että annan tän tapahtua?! Kuuluisko tää tyhmien kysymysten ketjuun?
    Tässä kaikessa on kamalasti järkeä, mut tää on kauheen iso juttu. Että mä olen näin sekasin. Mä luulin että oon vaan ollut masentunut koko ikäni. Tai jotain.

    Käydään tällä hetkellä mielialahäiripoliklinikalla hoitajan juttusilla kerran viikossa. Tai oikeastaan nyt on kahden viikon väli.. Ja sitten hoitsu jääkin lomalle kolmeksi viikoksi ja vuoden vaihteen jälkeen meillä on varattu lääkäri-hoitaja-komboaika. Tällä hetkellä diagnoosina taitaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennusjakso somaattisilla oireilla. Tai jotain sinne päin. Mua ja Seelaa ei oo päästetty puhumaan sielä. Joku pelkää liikaa että meidät leimataan saman tien hulluksi ja psykoottiseksi ja sitten kukaan ei enää usko mitään mitä me sanotaan. Tai että tästä tulee sitten oikeasti totta.
    Ollaan pompittu nyt paikasta toiseen siitä lähtien kun saikku alkoi, ensin käytiin muutama viikko jonkun mamman juttusilla lähete- ja arviointityöryhmässä, sit siirryttiin akuuttipolille ja muuton myötä nyt sit mielialahäiriöpolille. Seela on onnistunut vaan droppailemaan joka paikassa pikkusen kerrallaan oireita, mut eihän niistä kukaan osaa tarttua kiinni.
    Oon kokenut vaan olevani hankala asiakas kun en ole osannut kertoa oikeita asioita. Mikä edes olis oikeeta? Mistä kuuluisi puhua? Miten voi vastata että miten sun viikko on mennyt kun et välttämättä oikein muista edes että mitä edellisenä päivänä on tapahtunut?! Enhän mä edes tiedä että kuka mä olen. Mulla ei ole historiaa, kaikki on ihan pimeydessä. Yhtäkkiä mä en olekaan mä vaan meitä onkin monta. Tekis mieli kiroilla.

    Kaikki on kamalan sekavaa. Mä en nyt ala lukemaan tätä viestiä uudelleen, poistaisin luultavasti vain koko tekstin. Toivottavasti tää ei mennyt ihan ohi aiheen tai mitään..


    Mä lähetän tän viestin nyt. Onpa kiva kertoa jollekin näitä asioita. Meillä ei oikein ole ihmisiä meidän elämässä.

    Kivaa Joulun odotusta kaikille!

    Eve
    Seela
    minä, mitä se sitten tarkoittaakaan aaaaaaaaaa


    Mua pelottaa laittaa tää viesti, olkaa lempeitä jooko. En lähe perumaankaan, kun tää oli tuon Even idea ja toive. Tää kaikki kyllä sinänsä käy järkeen ja meitä on selkeesti useempi mut.. Haluaisin vaan olla terve...
  • Hei hieno viesti ja tervetuloa Liljankukka ja kaikki te!
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Hei hieno viesti ja tervetuloa Liljankukka ja kaikki te!
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Tervetuloa liljankukka! Se voi olla myös paranemisen alku huomata, kuinka sekaisin on.
  • Tervetuloa liljankukka! Se voi olla myös paranemisen alku huomata, kuinka sekaisin on.
  • Tervetuloa uudet tyypit.

    Mä jotenki tykkään lukee viestejä, joissa osat höpisee keskenään. Sitä tulee kotoisa olo tai sellanen joku tunnelmajuttu.. en tiedä.

    Meilläki höpistiin ennen päässä paljon mut nyt on vaikeempi ku monet ei tiedä toisistaan kunnolla ja jotkut ei voi puhua ollenkaan, ees päähän. Niin just nyt meistä tuntuis terveeltä jos osat juttelis noin.

    Ei se tietysti sillai oo tervettä ku terveet ihmiset. Ja on se aluks pelottavaa kun ei oo tottunut.

  • Tervetuloa uudet tyypit.

    Mä jotenki tykkään lukee viestejä, joissa osat höpisee keskenään. Sitä tulee kotoisa olo tai sellanen joku tunnelmajuttu.. en tiedä.

    Meilläki höpistiin ennen päässä paljon mut nyt on vaikeempi ku monet ei tiedä toisistaan kunnolla ja jotkut ei voi puhua ollenkaan, ees päähän. Niin just nyt meistä tuntuis terveeltä jos osat juttelis noin.

    Ei se tietysti sillai oo tervettä ku terveet ihmiset. Ja on se aluks pelottavaa kun ei oo tottunut.

  • Huh. Kiitos ihanasta vastaanotosta..


    Quote Originally Posted by A(J)H View Post
    Ei se tietysti sillai oo tervettä ku terveet ihmiset. Ja on se aluks pelottavaa kun ei oo tottunut.


    Sitähän tää on.. Pelottavaa. Onko se pelko tarpeellista? Voiko tässä käydä huonosti? Joka sinänsä on melkosen huvittavasti sanottu jonkun sellasen suusta, joka on joutunu käymään läpi sen kaiken mitä me ollaan käyty läpi..

    Ja sitten käy näin..... Mutta toi on ihan totta. Tässä vaiheessa on ihan okei vaan antaa asioiden olla ja kattoa mitä tapahtuu seuraavaksi, ihan turha pelätä enää mitään. Kaikista pahin on jo koettu.

    Quote Originally Posted by A(J)H View Post
    Mä jotenki tykkään lukee viestejä, joissa osat höpisee keskenään. Sitä tulee kotoisa olo tai sellanen joku tunnelmajuttu.. en tiedä.

    Meilläki höpistiin ennen päässä paljon mut nyt on vaikeempi ku monet ei tiedä toisistaan kunnolla ja jotkut ei voi puhua ollenkaan, ees päähän. Niin just nyt meistä tuntuis terveeltä jos osat juttelis noin.
    Tarkoitatkohan "päähän puhumisella" sitä mitä Seela ja Eve tekee.. Ikään kuin kuulen heidät ajatuksina/tiedän mitä haluavat.. En kyllä aina. Välillä oon tosi hukassa.
    Saanko vielä kysyä että miksei teillä enää höpistä?



    Ja sit mut laitetaan julkasemaan tällasia viestejä.. Äh. Altistushoitoa parhaimmillaan...
    Sanottehan mulle, jos alkaa näyttää siltä että alkaa mennä mönkään.. Tai jos jo tää tällanen kirjottelu on jo osastotavaraa.. Tähän mennessä musta on vaan tuntunut siltä että me kyllä pärjätään. Joo, mun paino on laskenut kun syöminen on ollut niin vaikeaa mutta kyllä mä vielä syön päivittäin.. Päivät on usein hankalia, oon aikamoisissa dissosumuissa.. Joskus joku selkeästi alkaa touhuamaan jotain ja mä jään ikäänkuin taustalle.. Tai sitten en pääse millään sohvalta ylös vaikka kuinka haluaisin mennä keittiöön tekemään jotain syötävää koska tiedän että mun pitäis. Musta tuntuu etten oikeen hallitse tätä. Sen takia me ollaan Seelan kanssa täälä apuna. Anna meidän auttaa.


    Ei ole todellista. Mä en enää halua kirjoittaa ja sanokaa hei heti jos tällaset viestit ei oo okei.


    ()
  • Huh. Kiitos ihanasta vastaanotosta..


    Quote Originally Posted by A(J)H View Post
    Ei se tietysti sillai oo tervettä ku terveet ihmiset. Ja on se aluks pelottavaa kun ei oo tottunut.


    Sitähän tää on.. Pelottavaa. Onko se pelko tarpeellista? Voiko tässä käydä huonosti? Joka sinänsä on melkosen huvittavasti sanottu jonkun sellasen suusta, joka on joutunu käymään läpi sen kaiken mitä me ollaan käyty läpi..

    Ja sitten käy näin..... Mutta toi on ihan totta. Tässä vaiheessa on ihan okei vaan antaa asioiden olla ja kattoa mitä tapahtuu seuraavaksi, ihan turha pelätä enää mitään. Kaikista pahin on jo koettu.

    Quote Originally Posted by A(J)H View Post
    Mä jotenki tykkään lukee viestejä, joissa osat höpisee keskenään. Sitä tulee kotoisa olo tai sellanen joku tunnelmajuttu.. en tiedä.

    Meilläki höpistiin ennen päässä paljon mut nyt on vaikeempi ku monet ei tiedä toisistaan kunnolla ja jotkut ei voi puhua ollenkaan, ees päähän. Niin just nyt meistä tuntuis terveeltä jos osat juttelis noin.
    Tarkoitatkohan "päähän puhumisella" sitä mitä Seela ja Eve tekee.. Ikään kuin kuulen heidät ajatuksina/tiedän mitä haluavat.. En kyllä aina. Välillä oon tosi hukassa.
    Saanko vielä kysyä että miksei teillä enää höpistä?



    Ja sit mut laitetaan julkasemaan tällasia viestejä.. Äh. Altistushoitoa parhaimmillaan...
    Sanottehan mulle, jos alkaa näyttää siltä että alkaa mennä mönkään.. Tai jos jo tää tällanen kirjottelu on jo osastotavaraa.. Tähän mennessä musta on vaan tuntunut siltä että me kyllä pärjätään. Joo, mun paino on laskenut kun syöminen on ollut niin vaikeaa mutta kyllä mä vielä syön päivittäin.. Päivät on usein hankalia, oon aikamoisissa dissosumuissa.. Joskus joku selkeästi alkaa touhuamaan jotain ja mä jään ikäänkuin taustalle.. Tai sitten en pääse millään sohvalta ylös vaikka kuinka haluaisin mennä keittiöön tekemään jotain syötävää koska tiedän että mun pitäis. Musta tuntuu etten oikeen hallitse tätä. Sen takia me ollaan Seelan kanssa täälä apuna. Anna meidän auttaa.


    Ei ole todellista. Mä en enää halua kirjoittaa ja sanokaa hei heti jos tällaset viestit ei oo okei.


    ()
  • Tervetuloa liljankukka! Hyvin sinä tänne sekaan mahdut ja sovit.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Tervetuloa liljankukka! Hyvin sinä tänne sekaan mahdut ja sovit.
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Tervetuloa @liljankukka! Älä pelkää, noi viestit on täydellisen okei. Se on just hyvä että kaikki osat saa sanoa sanottavansa, se on yllättävän avartavaa. Tässä sulle kukka joka ei oo lilja mutta kukka kuitenkin
    Sonic (aikuinen)
    Itu (Itkevä Tyttö, 6-7 v)
    Lätäkkötyttö (Reipas tyttö, 6-7 v)
    Knuckles (Pikku puolustaja, 6-7 v)
    Khadgar (Uneksija)
    Halla (Sassy b*tch)
    Kummitus
    Putkiaivo

    + muuta sekalaista sakkia
  • Tervetuloa @liljankukka! Älä pelkää, noi viestit on täydellisen okei. Se on just hyvä että kaikki osat saa sanoa sanottavansa, se on yllättävän avartavaa. Tässä sulle kukka joka ei oo lilja mutta kukka kuitenkin
    Sonic (aikuinen)
    Itu (Itkevä Tyttö, 6-7 v)
    Lätäkkötyttö (Reipas tyttö, 6-7 v)
    Knuckles (Pikku puolustaja, 6-7 v)
    Khadgar (Uneksija)
    Halla (Sassy b*tch)
    Kummitus
    Putkiaivo

    + muuta sekalaista sakkia
  • Quote Originally Posted by liljankukka View Post
    Tarkoitatkohan "päähän puhumisella" sitä mitä Seela ja Eve tekee.. Ikään kuin kuulen heidät ajatuksina/tiedän mitä haluavat.. En kyllä aina. Välillä oon tosi hukassa.
    Saanko vielä kysyä että miksei teillä enää höpistä?

    Sanottehan mulle, jos alkaa näyttää siltä että alkaa mennä mönkään.. Tai jos jo tää tällanen kirjottelu on jo osastotavaraa..

    Kuulen mä toisten ajatuksia päässä nytkin, tarkotin et sellasta ei oo nyt kun voi ihan tarkotuksella jutella oman pään sisällä tosilleen ja osallistuvat tuntee toisensa/tietää et on osa samaa systeemiä. Jos mä oon vaikka vartalossa ja joku sanoo mulle mieleen jtn ja voin vastaa sille. Nyt kuulen muiden juttuja ja vaihtuilen, mut ei niitä kohdisteta mulle kun vaan maailmaan tai et joku miettii jotain yksin. Just nyt joku näkee kai unta ku on outoa juttua päässä.. en tiedä kuka.

    Yhdessä vaiheessa meillä oli usein kaks yhtä aikaa vartalossa ja päässä me juteltiin keskenään ja sovittiin käytännön juttuja ja sellasta. Nyt se osa on jossain poissa (mä luulen että se meni vaihtamaan ikäänsä ja se ei ollutkaan niin helppoo niin sillä kestää), ku on vaan irrallisia osia, jotka eioo yhteistietoisuudessa. Nii siitä kai sanotaan. Että ne on olemassa, mut ei ne välttämättä tiedä musta tai kunnolla et ne ei ite oo oikeita kokonaisia ihmisiä. Ne vaan ihmettelee miks on väärä vartalo ja missä ne on ja mitä tapahtuu, mutta ei ne juttele mulle tai mä niille vaik tiedän niistä. Sellasta tarkotin tossa. Mulla n ikävä sellasta. Ikävä Nooaa.

    Yksi osa on joka tietää että se on osa, mutta sekään ei mulle kauheesti kerro mitään. Se haluu kertoilla sen juttuja toisille oikeille ihmisille. Ku se haluaa itekin olla oikee poika eikä mikään osa.

    Ja sit on sellasia jotka eivoi puhua. Eikä tuu vartaloonkaan. En osaa selittää miks tiedän et ne kuitenki on olemassa. Koska mä tiedän missä ne on. Ja koska toinen osa on puhunu niistä vähän. Tai kyllä yks sellanen kai tulee vartaloon välillä tietyissä tilanteissa. Niitä saman sarjan osia on tosi monta, en usein tiedä kuka on kuka ja mä luulen et ne haluaaki vähän sekottaa ni sit ne ei tuu niin syyllisiksi ku kukaan ei voi varmaks sanoa etä se oli just joku tietty joka jotain teki.

    Siitä pitääkö jonkun mennä osastolle, ei voi kukaan osata täällä sanoo mitään. Jos osia on, niin niitä on siitä huolimatta onko kotona vai osastolla ja kirjottaako ne vai ei. Ei niihin voi sillai vaikuttaa. Ei ne osastolla voi niille mitään tehdä. Sillai se et kaikki kirjottelee sekaisin, ei kerro osastotarpeesta. Sinne pitää mennä jos ei pärjää tai on itsetuhoinen tai jotain muuta. Osastolla ei tehdä terapiaa, osasto on vaan säilytyspaikka et selvii hengissä arjesta ku on kriisi. Paraneminen on muualla.

    Ei sitä osaa sanoa ees jos on itsetuho-osia jotka kirjottaa itsetuhoisia juttuja. Ku ei me tiedetä onko se joku juttu, että se vie oikeesti vartaloa ja aikoo tappaa kaikki, vai onko sen annettu kirjottaa siks että se saa purkaa olonsa niin ja oikeesti kokonaisuuden kannalta tilanne on hallinnassa. Eikä meistä kukaan halua sellasta vastuutakaan. Sellaset pitää hoitaa ammattilaisilla. Mekin ollaan täällä sairastamassa. Ei me voida pitää huolta kenestäkään.

    Mutta jos et tarkottanut oikeesti osastoa vaan sitä että kuulostaako ihan hullulta, niin ihan samalta kuulostat kun moni muukin täällä. Että ei mitään outoa meille, vaikka ei vamaan tervettäkään. Tosi "kehittyneitä" ja yhteistietoisia suojelijaosia sulla noi jotka kirjottaa. Ainakin ne nyt kuulostaa sille.

  • Quote Originally Posted by liljankukka View Post
    Tarkoitatkohan "päähän puhumisella" sitä mitä Seela ja Eve tekee.. Ikään kuin kuulen heidät ajatuksina/tiedän mitä haluavat.. En kyllä aina. Välillä oon tosi hukassa.
    Saanko vielä kysyä että miksei teillä enää höpistä?

    Sanottehan mulle, jos alkaa näyttää siltä että alkaa mennä mönkään.. Tai jos jo tää tällanen kirjottelu on jo osastotavaraa..

    Kuulen mä toisten ajatuksia päässä nytkin, tarkotin et sellasta ei oo nyt kun voi ihan tarkotuksella jutella oman pään sisällä tosilleen ja osallistuvat tuntee toisensa/tietää et on osa samaa systeemiä. Jos mä oon vaikka vartalossa ja joku sanoo mulle mieleen jtn ja voin vastaa sille. Nyt kuulen muiden juttuja ja vaihtuilen, mut ei niitä kohdisteta mulle kun vaan maailmaan tai et joku miettii jotain yksin. Just nyt joku näkee kai unta ku on outoa juttua päässä.. en tiedä kuka.

    Yhdessä vaiheessa meillä oli usein kaks yhtä aikaa vartalossa ja päässä me juteltiin keskenään ja sovittiin käytännön juttuja ja sellasta. Nyt se osa on jossain poissa (mä luulen että se meni vaihtamaan ikäänsä ja se ei ollutkaan niin helppoo niin sillä kestää), ku on vaan irrallisia osia, jotka eioo yhteistietoisuudessa. Nii siitä kai sanotaan. Että ne on olemassa, mut ei ne välttämättä tiedä musta tai kunnolla et ne ei ite oo oikeita kokonaisia ihmisiä. Ne vaan ihmettelee miks on väärä vartalo ja missä ne on ja mitä tapahtuu, mutta ei ne juttele mulle tai mä niille vaik tiedän niistä. Sellasta tarkotin tossa. Mulla n ikävä sellasta. Ikävä Nooaa.

    Yksi osa on joka tietää että se on osa, mutta sekään ei mulle kauheesti kerro mitään. Se haluu kertoilla sen juttuja toisille oikeille ihmisille. Ku se haluaa itekin olla oikee poika eikä mikään osa.

    Ja sit on sellasia jotka eivoi puhua. Eikä tuu vartaloonkaan. En osaa selittää miks tiedän et ne kuitenki on olemassa. Koska mä tiedän missä ne on. Ja koska toinen osa on puhunu niistä vähän. Tai kyllä yks sellanen kai tulee vartaloon välillä tietyissä tilanteissa. Niitä saman sarjan osia on tosi monta, en usein tiedä kuka on kuka ja mä luulen et ne haluaaki vähän sekottaa ni sit ne ei tuu niin syyllisiksi ku kukaan ei voi varmaks sanoa etä se oli just joku tietty joka jotain teki.

    Siitä pitääkö jonkun mennä osastolle, ei voi kukaan osata täällä sanoo mitään. Jos osia on, niin niitä on siitä huolimatta onko kotona vai osastolla ja kirjottaako ne vai ei. Ei niihin voi sillai vaikuttaa. Ei ne osastolla voi niille mitään tehdä. Sillai se et kaikki kirjottelee sekaisin, ei kerro osastotarpeesta. Sinne pitää mennä jos ei pärjää tai on itsetuhoinen tai jotain muuta. Osastolla ei tehdä terapiaa, osasto on vaan säilytyspaikka et selvii hengissä arjesta ku on kriisi. Paraneminen on muualla.

    Ei sitä osaa sanoa ees jos on itsetuho-osia jotka kirjottaa itsetuhoisia juttuja. Ku ei me tiedetä onko se joku juttu, että se vie oikeesti vartaloa ja aikoo tappaa kaikki, vai onko sen annettu kirjottaa siks että se saa purkaa olonsa niin ja oikeesti kokonaisuuden kannalta tilanne on hallinnassa. Eikä meistä kukaan halua sellasta vastuutakaan. Sellaset pitää hoitaa ammattilaisilla. Mekin ollaan täällä sairastamassa. Ei me voida pitää huolta kenestäkään.

    Mutta jos et tarkottanut oikeesti osastoa vaan sitä että kuulostaako ihan hullulta, niin ihan samalta kuulostat kun moni muukin täällä. Että ei mitään outoa meille, vaikka ei vamaan tervettäkään. Tosi "kehittyneitä" ja yhteistietoisia suojelijaosia sulla noi jotka kirjottaa. Ainakin ne nyt kuulostaa sille.

  • Esittelen minäkin itseni. Löysin foorumille etsiessäni tietoa dissosiaatiohäiriöstä. Diagnoosia minulla ei (ainakaan vielä) ole, mutta terapeuttini heitti ilmaan ajatuksen dissosiaato-oireista.
    Diagnoosina tällä hetkellä on toistuva keskivaikea masennus. Minulla on traumataustaa eri elämänvaiheilta.
    Olen 42-vuotias, perheellinen nainen, kahden koiran emäntä. Neljästä lapsistani kaksi on aikuisia, kaksi murrosikäistä. Nimimerkkini on vanha lempinimeni.
    Jonkin verran olen ehtinyt kirjoituksianne selailla ja minusta tuntuu, että olen tullut kotiin. Vaikka en vielä tiedäkään kuka olen, tai keitä kaikkia minusta löytyy. Matka on vasta alussa..
  • Esittelen minäkin itseni. Löysin foorumille etsiessäni tietoa dissosiaatiohäiriöstä. Diagnoosia minulla ei (ainakaan vielä) ole, mutta terapeuttini heitti ilmaan ajatuksen dissosiaato-oireista.
    Diagnoosina tällä hetkellä on toistuva keskivaikea masennus. Minulla on traumataustaa eri elämänvaiheilta.
    Olen 42-vuotias, perheellinen nainen, kahden koiran emäntä. Neljästä lapsistani kaksi on aikuisia, kaksi murrosikäistä. Nimimerkkini on vanha lempinimeni.
    Jonkin verran olen ehtinyt kirjoituksianne selailla ja minusta tuntuu, että olen tullut kotiin. Vaikka en vielä tiedäkään kuka olen, tai keitä kaikkia minusta löytyy. Matka on vasta alussa..
  • Tervetuloa TauTau
  • Tervetuloa TauTau
  • Tervetuloa.

  • Tervetuloa.

  • Heei TauTau ja tervetuloa! Itselläkin tuli tuo "kotiin tulemisen" tunne kun löysin tänne foorumille. :)
  • Heei TauTau ja tervetuloa! Itselläkin tuli tuo "kotiin tulemisen" tunne kun löysin tänne foorumille. :)
  • Kiitos <3 On ollut todella erikoinen tunne (jos mun maailmassa mitään "normaalia" onkaan - ja mitä se normaali on?!?) löytää itsestään palasia muiden ihmisten kirjoituksista, asioita, joista on ajatellut, että kaikki muutkin tuntevat/kokevat/näkevät samoin. Ihmetys ja kyyneleet vaihtelevat tekstejä lukiessani..
  • Kiitos <3 On ollut todella erikoinen tunne (jos mun maailmassa mitään "normaalia" onkaan - ja mitä se normaali on?!?) löytää itsestään palasia muiden ihmisten kirjoituksista, asioita, joista on ajatellut, että kaikki muutkin tuntevat/kokevat/näkevät samoin. Ihmetys ja kyyneleet vaihtelevat tekstejä lukiessani..
  • Tervetuloa @TauTau
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Tervetuloa @TauTau
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Manta tässä hei.
    Pienten teknisten ongelmien takia pääsen nyt vasta kirjoittamaan tänne. Mutta kiitos kaikille, jotka autoitte. Nyt näyttää toimivan.

    Olen työssäkäyvä, aktiivinen ja ihana ihminen. Aina sillon kun jaksan.
    Eli lapsuudesta asti oireillut mutta vasta opiskelujen takia kotoa muuton jälkeen tajusin hakea apua. Siihen asti minua pidettiin lähinnä hankalana, (liian) herkkänä ja huomiohakuisena. Nyt 17 vuoden jälkeen pidetään kai edelleen, mutta itse tiedän jo, että osa syyllisenä on nämä psyykkiset sairaudet, ei suinkaan se, että olisin ollut "vain hankala".

    Diagnooseja ovat ahdistuneisuushäiriö, dissosiaatiohäiriö (onneksi, sitä ennen jo vihjattiin psykoosin vaarasta ym.), epätyypillinen masennus. Nyt tänä syksynä lääkäri heitti ilmaan, että josko olisi kakkostyypin kakssuuntainen. Kaamosmasennuksenakin hoidettiin pitkään. Lokakuusta tammikuuhun voin huonosti. Muun ajan elän miltei hyvin. Muutos on jokavuotinen ja yhtä kamala silti.

    Olen tapellut ja vaatinut ja saanut hoitoa. Onneksi. Mutta oppinut myös sitä vaatimaan. Kaksi pitkää kelan terapiaa, tarvittaessa työajan lyhennyksiä, lääkitys (vaihtunut kyllä usein) 17 vuotta.

    Ja sitten elämässä alkoi kuulkaa vihdoin mennä paremmin. Pitkä terapia päättyi ja oli olo, että osaan elää itseni kanssa. Elintavat tietysti todella hyvät, koska riskiä en ota, että omalla käytökselläni pahentaisin tilannetta. Ja sitten kävi niin, että äitini, joka sairastui eka kerran kun olin 11 vuotias (ja oireeni alkoi silloin), parani 20 vuoden jälkeen, kuoli yhtäkkiä. Vuorokaudessa. Siitä nyt on nyt miltei päivälleen vuosi. Ja siitä alkoi vuosi, jonka aikana olen ehtinyt käydä suunnilleen maailman kaikki tunteet läpi. Tietysti oireeni palasivat alkujärkytyksen jälkeen. Ja nyt elän vaihetta, etten yhtään tiedä, miten voin huomenna.

    Nyt odotan, että vuodenvaihde menisi ohi. Että ensimmäisen vuosi olisi ohi. Sanovat, että sitten helpottaa. Tiedän myös, että viimeistään maaliskuussa "aistini" aukeavat eli näen kaiken ihan eri tavalla. Mutta onhan tämä pitkä aika odottaa. Pedanttina ihmisenä sitä haluaisi elää koko ajan samalla intensiteetillä. Ja sitten huomaa vihaavansa koko maailmaa, palaavansa johonkin todella vanhaan tunnemaailmaan, josta luuli jo nousseensa ja siinä vaiheessa tajuan, että nyt pistetään puhelin äänettömälle ja pysyn kotona. Etten muiden meiltä pahoita.

    Vuodatus. Sitä tämä nyt on. Mutta jos edes hivenen selkenisi tämä pää, joka tuntuu nyt elävän täysin omaa elämäänsä.
  • Manta tässä hei.
    Pienten teknisten ongelmien takia pääsen nyt vasta kirjoittamaan tänne. Mutta kiitos kaikille, jotka autoitte. Nyt näyttää toimivan.

    Olen työssäkäyvä, aktiivinen ja ihana ihminen. Aina sillon kun jaksan.
    Eli lapsuudesta asti oireillut mutta vasta opiskelujen takia kotoa muuton jälkeen tajusin hakea apua. Siihen asti minua pidettiin lähinnä hankalana, (liian) herkkänä ja huomiohakuisena. Nyt 17 vuoden jälkeen pidetään kai edelleen, mutta itse tiedän jo, että osa syyllisenä on nämä psyykkiset sairaudet, ei suinkaan se, että olisin ollut "vain hankala".

    Diagnooseja ovat ahdistuneisuushäiriö, dissosiaatiohäiriö (onneksi, sitä ennen jo vihjattiin psykoosin vaarasta ym.), epätyypillinen masennus. Nyt tänä syksynä lääkäri heitti ilmaan, että josko olisi kakkostyypin kakssuuntainen. Kaamosmasennuksenakin hoidettiin pitkään. Lokakuusta tammikuuhun voin huonosti. Muun ajan elän miltei hyvin. Muutos on jokavuotinen ja yhtä kamala silti.

    Olen tapellut ja vaatinut ja saanut hoitoa. Onneksi. Mutta oppinut myös sitä vaatimaan. Kaksi pitkää kelan terapiaa, tarvittaessa työajan lyhennyksiä, lääkitys (vaihtunut kyllä usein) 17 vuotta.

    Ja sitten elämässä alkoi kuulkaa vihdoin mennä paremmin. Pitkä terapia päättyi ja oli olo, että osaan elää itseni kanssa. Elintavat tietysti todella hyvät, koska riskiä en ota, että omalla käytökselläni pahentaisin tilannetta. Ja sitten kävi niin, että äitini, joka sairastui eka kerran kun olin 11 vuotias (ja oireeni alkoi silloin), parani 20 vuoden jälkeen, kuoli yhtäkkiä. Vuorokaudessa. Siitä nyt on nyt miltei päivälleen vuosi. Ja siitä alkoi vuosi, jonka aikana olen ehtinyt käydä suunnilleen maailman kaikki tunteet läpi. Tietysti oireeni palasivat alkujärkytyksen jälkeen. Ja nyt elän vaihetta, etten yhtään tiedä, miten voin huomenna.

    Nyt odotan, että vuodenvaihde menisi ohi. Että ensimmäisen vuosi olisi ohi. Sanovat, että sitten helpottaa. Tiedän myös, että viimeistään maaliskuussa "aistini" aukeavat eli näen kaiken ihan eri tavalla. Mutta onhan tämä pitkä aika odottaa. Pedanttina ihmisenä sitä haluaisi elää koko ajan samalla intensiteetillä. Ja sitten huomaa vihaavansa koko maailmaa, palaavansa johonkin todella vanhaan tunnemaailmaan, josta luuli jo nousseensa ja siinä vaiheessa tajuan, että nyt pistetään puhelin äänettömälle ja pysyn kotona. Etten muiden meiltä pahoita.

    Vuodatus. Sitä tämä nyt on. Mutta jos edes hivenen selkenisi tämä pää, joka tuntuu nyt elävän täysin omaa elämäänsä.
  • Heei manta, tervetuloa!!
  • Heei manta, tervetuloa!!

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?

Aiheeseen lisätyt tägit