• Tervetuloa Manta!
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Tervetuloa Manta!
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Moi,


    Olen yli kolmekymppinen mies. Diagnosoitu masennus (ollut nyt muutaman vuoden, dg viime keväänä). Aika sumussa on mennyt nämä viime vuodet. Törmäsin jossain vaiheessa depersonalisaation ja derealisaation käsitteisiin, ja jokin niissä kuulosti kovasti tutuilta. Aloin epäillä, että minulla voisi olla jonkinlaista dissosiaatiota, parista syystä.


    En koe, että minulla olisi useampia persoonia, ainakaan mitään nimettyjä, mutta olen jotenkin oppinut torjumaan esim. monia tunne- tai ajatustiloja sen verran tehokkaasti, että pystyn vetämään suojakuoren tai "normaalin" asiallisen itseni esiin melkein milloin vain. Myös suojaksi itseltäni.


    Minulla ei varsinaisesti ole mitään selkeästi (tai ainakaan itselleni enää selkeästi) osoitettavaa traumataustaa. Tai on (vuosia jatkunut koulukiusaaminen), mutta siitä olin ajatellut päässeeni jo yli. Sen jälkeen oli hiljalleen vuosien myötä löytynyt tarpeeksi paljon kaikkea muuta positiivista ja kiinnostavaa, ettei se enää vaivannut.


    Muutaman vuoden takainen huono parisuhde ja siihen liittyvät traumaattiset kokemukset, samanaikainen orastava jonkinasteinen liikastressi/uupumus töissä sekä lopulta tuon ihmissuhteen hajoaminen yhdistettynä muutamaan muuhun samanaikaiseen minun kannaltani hankalaan muutokseen aloittivat jonkinlaisen syöksykierteen. En kuitenkaan oikein missään vaiheessa saanut apua hankaliin tunteisiini tai edes kokenut pystyväni puhumaan monista niistä.


    Voi olla, että minun oireeni (tunteiden katoaminen, poissaolevuuden tunne, vieraantuminen omasta kehosta, vaikeus sosiaalisissa suhteissa, ylipäätään omien tunnetilojen hahmotuksen vaikeus, yms.) liittyvät siihen diagnosoituun masennukseen sekä ahdistukseen. Pari kirjoitusta tai niiden osaa täällä ovat kuitenkin osuneet aika vahvasti yhteen sen kanssa, mitä olen kokenut itsestäni. Siksi päätin tänne liittyä.


    Nimimerkki on satunnainen assosiaatio jostain mukaviisaasta kun piti keksiä jotain. Tuppi on, no, tuppi. Joskus aikanaan oli tupessa miekka, jonka terästä pidettiin huolta, mutta se miekka tuntuu kadonneen johonkin ja vain tuppi on jäljellä. Liittyy myös assosiaatioita omaan historiaan. (Itse asiassa pelkkä "tuppi" kuulostaa omaan korvaani jotenkin hölmöltä, miekan ollessa kyseessä "huotra" olisi kuulostanut oikeammalta. Se on kuitenkin valitettavan lähellä erästä toista sanaa, enkä halunnut triggeröidä täällä ketään vahingossa satunnaisesti. Ehkä ylihuolehtimista minulta ja laitan taas muiden oletetut tarpeet omien mieltymysteni edelle, en tiedä. Ei olisi ensimmäinen kerta.)

    Historiani ja ehkä oireeni ovat vähän erilaisia kuin mitä täällä näyttää monilla olevan. Pääsääntöisesti minulla on ollut ehjä lapsuus jne. En oikein ole uskaltanut käyttää omista kokemuksistani sanaa "trauma", koska minulle itselleni ei noin yleisesti ottaen ole tapahtunut mitään väkivaltaista, suoranaista henkistä kaltoinkohtelua (paitsi koulukiusaaminen silloin aikanaan) tms. Mutta jokin tämän foorumin aihepiireissä silti resonoi, ja näyttää siltä, ettei täällä panna pahakseen, jos tänne silti jotenkin osallistuu. Niissa monien muiden kokemuksissa en tosin valitettavasti pysty olemaan muille oikein avuksi varsinkaan kun tämä oma henkinen tilani on nyt mitä on.
  • Moi,


    Olen yli kolmekymppinen mies. Diagnosoitu masennus (ollut nyt muutaman vuoden, dg viime keväänä). Aika sumussa on mennyt nämä viime vuodet. Törmäsin jossain vaiheessa depersonalisaation ja derealisaation käsitteisiin, ja jokin niissä kuulosti kovasti tutuilta. Aloin epäillä, että minulla voisi olla jonkinlaista dissosiaatiota, parista syystä.


    En koe, että minulla olisi useampia persoonia, ainakaan mitään nimettyjä, mutta olen jotenkin oppinut torjumaan esim. monia tunne- tai ajatustiloja sen verran tehokkaasti, että pystyn vetämään suojakuoren tai "normaalin" asiallisen itseni esiin melkein milloin vain. Myös suojaksi itseltäni.


    Minulla ei varsinaisesti ole mitään selkeästi (tai ainakaan itselleni enää selkeästi) osoitettavaa traumataustaa. Tai on (vuosia jatkunut koulukiusaaminen), mutta siitä olin ajatellut päässeeni jo yli. Sen jälkeen oli hiljalleen vuosien myötä löytynyt tarpeeksi paljon kaikkea muuta positiivista ja kiinnostavaa, ettei se enää vaivannut.


    Muutaman vuoden takainen huono parisuhde ja siihen liittyvät traumaattiset kokemukset, samanaikainen orastava jonkinasteinen liikastressi/uupumus töissä sekä lopulta tuon ihmissuhteen hajoaminen yhdistettynä muutamaan muuhun samanaikaiseen minun kannaltani hankalaan muutokseen aloittivat jonkinlaisen syöksykierteen. En kuitenkaan oikein missään vaiheessa saanut apua hankaliin tunteisiini tai edes kokenut pystyväni puhumaan monista niistä.


    Voi olla, että minun oireeni (tunteiden katoaminen, poissaolevuuden tunne, vieraantuminen omasta kehosta, vaikeus sosiaalisissa suhteissa, ylipäätään omien tunnetilojen hahmotuksen vaikeus, yms.) liittyvät siihen diagnosoituun masennukseen sekä ahdistukseen. Pari kirjoitusta tai niiden osaa täällä ovat kuitenkin osuneet aika vahvasti yhteen sen kanssa, mitä olen kokenut itsestäni. Siksi päätin tänne liittyä.


    Nimimerkki on satunnainen assosiaatio jostain mukaviisaasta kun piti keksiä jotain. Tuppi on, no, tuppi. Joskus aikanaan oli tupessa miekka, jonka terästä pidettiin huolta, mutta se miekka tuntuu kadonneen johonkin ja vain tuppi on jäljellä. Liittyy myös assosiaatioita omaan historiaan. (Itse asiassa pelkkä "tuppi" kuulostaa omaan korvaani jotenkin hölmöltä, miekan ollessa kyseessä "huotra" olisi kuulostanut oikeammalta. Se on kuitenkin valitettavan lähellä erästä toista sanaa, enkä halunnut triggeröidä täällä ketään vahingossa satunnaisesti. Ehkä ylihuolehtimista minulta ja laitan taas muiden oletetut tarpeet omien mieltymysteni edelle, en tiedä. Ei olisi ensimmäinen kerta.)

    Historiani ja ehkä oireeni ovat vähän erilaisia kuin mitä täällä näyttää monilla olevan. Pääsääntöisesti minulla on ollut ehjä lapsuus jne. En oikein ole uskaltanut käyttää omista kokemuksistani sanaa "trauma", koska minulle itselleni ei noin yleisesti ottaen ole tapahtunut mitään väkivaltaista, suoranaista henkistä kaltoinkohtelua (paitsi koulukiusaaminen silloin aikanaan) tms. Mutta jokin tämän foorumin aihepiireissä silti resonoi, ja näyttää siltä, ettei täällä panna pahakseen, jos tänne silti jotenkin osallistuu. Niissa monien muiden kokemuksissa en tosin valitettavasti pysty olemaan muille oikein avuksi varsinkaan kun tämä oma henkinen tilani on nyt mitä on.
  • Tervetuloa @manta ja @tuppi!
    @tuppi, kyllä tänne mahtuu kaikenlaisilla taustoilla. Sun oireet kuulostaa kovasti dissosiaatiolta, joten uskon, että oot ihan oikeassa paikassa.
    Sonic (aikuinen)
    Itu (Itkevä Tyttö, 6-7 v)
    Lätäkkötyttö (Reipas tyttö, 6-7 v)
    Knuckles (Pikku puolustaja, 6-7 v)
    Khadgar (Uneksija)
    Halla (Sassy b*tch)
    Kummitus
    Putkiaivo

    + muuta sekalaista sakkia
  • Tervetuloa @manta ja @tuppi!
    @tuppi, kyllä tänne mahtuu kaikenlaisilla taustoilla. Sun oireet kuulostaa kovasti dissosiaatiolta, joten uskon, että oot ihan oikeassa paikassa.
    Sonic (aikuinen)
    Itu (Itkevä Tyttö, 6-7 v)
    Lätäkkötyttö (Reipas tyttö, 6-7 v)
    Knuckles (Pikku puolustaja, 6-7 v)
    Khadgar (Uneksija)
    Halla (Sassy b*tch)
    Kummitus
    Putkiaivo

    + muuta sekalaista sakkia
  • Tervetuloa @tuppi! Arvostan ettet valinnut huotraa.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Tervetuloa @tuppi! Arvostan ettet valinnut huotraa.
    Mariini, Salis ja Hätis etsimässä yhteisymmärrystä ja rauhaa.

  • Itsekin vastatulleena toivotan tervetuloa, Manta ja Tuppi.

    Quote Originally Posted by tuppi View Post
    Mutta jokin tämän foorumin aihepiireissä silti resonoi, ja näyttää siltä, ettei täällä panna pahakseen, jos tänne silti jotenkin osallistuu. Niissa monien muiden kokemuksissa en tosin valitettavasti pysty olemaan muille oikein avuksi varsinkaan kun tämä oma henkinen tilani on nyt mitä on.
    Toivottavasti osasin lainata, eka kerta kun yritin

    Mä luulen, että me kaikki täällä ollaan avuksi sekä muille että itsellemme jo ainoastaan sillä, että jaamme jokainen omia kokemuksiamme. Itsekään en ole vielä paljoa kirjoitellut, lukenut ahmimalla muiden tekstejä ja melkein jokaisesta tekstistä löytyy jotain, mihin samaistua.

    Lukiessani usein mietin: "Noin mustakin tuntuu!", "Mä en ookaan yksin!" ja "Ai kaikki ihmiset ei tunnekaan näin.." Mielessä myllertää, hämmentää, ahdistaakin. Haluaisin vastata kaikkeen mitä luen, mutta sitten tulee joku, joka työntää mut kauemmas aiheista, koska--kaiken--ajatteleminen--pelottaa. Kuitenkin ensimmäistä kertaa piiiitkiin aikoihin koen, että jotain minussa on liikahtanut eteenpäin.
    Paperityttö
    Kirjastonhoitaja~60v.
    Albatraoz~25v.
    Grace
    TikuTaku~5v. (vaaravaaravaara)


    Ja ketä meitä vielä piilosta löytyykään."Tää on kymmenen tikkua laudalla..."
  • Itsekin vastatulleena toivotan tervetuloa, Manta ja Tuppi.

    Quote Originally Posted by tuppi View Post
    Mutta jokin tämän foorumin aihepiireissä silti resonoi, ja näyttää siltä, ettei täällä panna pahakseen, jos tänne silti jotenkin osallistuu. Niissa monien muiden kokemuksissa en tosin valitettavasti pysty olemaan muille oikein avuksi varsinkaan kun tämä oma henkinen tilani on nyt mitä on.
    Toivottavasti osasin lainata, eka kerta kun yritin

    Mä luulen, että me kaikki täällä ollaan avuksi sekä muille että itsellemme jo ainoastaan sillä, että jaamme jokainen omia kokemuksiamme. Itsekään en ole vielä paljoa kirjoitellut, lukenut ahmimalla muiden tekstejä ja melkein jokaisesta tekstistä löytyy jotain, mihin samaistua.

    Lukiessani usein mietin: "Noin mustakin tuntuu!", "Mä en ookaan yksin!" ja "Ai kaikki ihmiset ei tunnekaan näin.." Mielessä myllertää, hämmentää, ahdistaakin. Haluaisin vastata kaikkeen mitä luen, mutta sitten tulee joku, joka työntää mut kauemmas aiheista, koska--kaiken--ajatteleminen--pelottaa. Kuitenkin ensimmäistä kertaa piiiitkiin aikoihin koen, että jotain minussa on liikahtanut eteenpäin.
    Paperityttö
    Kirjastonhoitaja~60v.
    Albatraoz~25v.
    Grace
    TikuTaku~5v. (vaaravaaravaara)


    Ja ketä meitä vielä piilosta löytyykään."Tää on kymmenen tikkua laudalla..."
  • Tervetuloa uudet.

  • Tervetuloa uudet.

  • Quote Originally Posted by TauTau View Post
    Toivottavasti osasin lainata, eka kerta kun yritin
    Aika hyvin taisit osata. :)

    Quote Originally Posted by TauTau View Post
    Lukiessani usein mietin: "Noin mustakin tuntuu!"

    Jep. Moniin muiden kokemuksiin en tosiaan oikein osaa samaistua, koska omat ovat vähän erilaisia, mutta esim. tämä A(J)H:n viesti kuvasi korkealla tasolla hämmentävän hyvin sitä, miten olen tähän nykyiseen tilanteeseeni kokenut päätyneeni. Tai ainakin osaa siitä.

    Quote Originally Posted by TauTau View Post
    Kuitenkin ensimmäistä kertaa piiiitkiin aikoihin koen, että jotain minussa on liikahtanut eteenpäin.

    Hyvä kuulla. :) Ehkä mullekin tuli sellainen tunne, vaikka tällaisissa asioissa mulle tuppaa käymään niin, että puolen tunnin kuluttua en enää olekaan samaa mieltä. Mutta jospa tästä hiljalleen alkaisi saada asioita ja omia tunteitakin avattua.
  • Quote Originally Posted by TauTau View Post
    Toivottavasti osasin lainata, eka kerta kun yritin
    Aika hyvin taisit osata. :)

    Quote Originally Posted by TauTau View Post
    Lukiessani usein mietin: "Noin mustakin tuntuu!"

    Jep. Moniin muiden kokemuksiin en tosiaan oikein osaa samaistua, koska omat ovat vähän erilaisia, mutta esim. tämä A(J)H:n viesti kuvasi korkealla tasolla hämmentävän hyvin sitä, miten olen tähän nykyiseen tilanteeseeni kokenut päätyneeni. Tai ainakin osaa siitä.

    Quote Originally Posted by TauTau View Post
    Kuitenkin ensimmäistä kertaa piiiitkiin aikoihin koen, että jotain minussa on liikahtanut eteenpäin.

    Hyvä kuulla. :) Ehkä mullekin tuli sellainen tunne, vaikka tällaisissa asioissa mulle tuppaa käymään niin, että puolen tunnin kuluttua en enää olekaan samaa mieltä. Mutta jospa tästä hiljalleen alkaisi saada asioita ja omia tunteitakin avattua.
  • Tervetuloo kaikille uusille
  • Tervetuloo kaikille uusille
  • Hahah, epäväärestyneet kirjaimet rocks.

    headbanger.png

  • Hahah, epäväärestyneet kirjaimet rocks.

    headbanger.png

  • Tervetuloa uusille kirjoittelijoille!
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Tervetuloa uusille kirjoittelijoille!
    Tällä hetkellä aktiivisina mm.:
    Pieni Olivia, Pikkunannu
    Teinit Noora, ​Turkoosi, Emilia, Muskeli
    Aikuiset Pahvinannu, Yrjö

    Tällä värillä kirjoitan moderaattorina.

    Turvallisuusäänestys - osallistu!

    Blogi
  • Tuppi, kuulostat vähän multa siinä mielessä että minäkään en koe (tai kokenut) että minulla olisi ollut lapsuudessa traumoja (mitä nyt vanhempien ero, joka aiheutti masennuksen, koulukiusaaminen ja useita sukulaisten kuolemia) ja tilanne laukesi sitten nyt tapahtuvassa kriisissä. Täällä hengaillessa olen alkanut oivaltaa että ehkä ne lapsuuden/nuoruuden ikävät asiat voi sittenkin olla traumoja. Kesti hetki oivaltaa että ei pelkästään Iso ja Traaginen tapahtuma ole traumaattinen vaan traumoja on monenlaisia.

    Tervetuloa kaikki uudet. o/
  • Tuppi, kuulostat vähän multa siinä mielessä että minäkään en koe (tai kokenut) että minulla olisi ollut lapsuudessa traumoja (mitä nyt vanhempien ero, joka aiheutti masennuksen, koulukiusaaminen ja useita sukulaisten kuolemia) ja tilanne laukesi sitten nyt tapahtuvassa kriisissä. Täällä hengaillessa olen alkanut oivaltaa että ehkä ne lapsuuden/nuoruuden ikävät asiat voi sittenkin olla traumoja. Kesti hetki oivaltaa että ei pelkästään Iso ja Traaginen tapahtuma ole traumaattinen vaan traumoja on monenlaisia.

    Tervetuloa kaikki uudet. o/
  • Tervetuloa minunkin puolestani kaikille uusille.

    Traumatisoitumisen yksi oire on se, ettei mielestään ole traumatisoitunut. Tietty voi olla ihan tottakin ettei joku ole traumatisoitunut, mutta voi olla hyvä idea pitää mielessä sekin että saattaa ollakin. Kaikkia traumatisoitumisen syitä ei ole ihan helppo edes tajuta, kun ei ne läheskään aina ole mitään selkeitä, näkyviä tapahtumia. Niin tai näin, saa täällä olla ilman traumatisoitumistakin, ei niitä kuulu vertailla eikä kukaan ole toista parempi tai huonompi sen tai muunkaan perusteella.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Tervetuloa minunkin puolestani kaikille uusille.

    Traumatisoitumisen yksi oire on se, ettei mielestään ole traumatisoitunut. Tietty voi olla ihan tottakin ettei joku ole traumatisoitunut, mutta voi olla hyvä idea pitää mielessä sekin että saattaa ollakin. Kaikkia traumatisoitumisen syitä ei ole ihan helppo edes tajuta, kun ei ne läheskään aina ole mitään selkeitä, näkyviä tapahtumia. Niin tai näin, saa täällä olla ilman traumatisoitumistakin, ei niitä kuulu vertailla eikä kukaan ole toista parempi tai huonompi sen tai muunkaan perusteella.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Tervetuloa @liljankukka, @TauTau, @manta ja @tuppi!
    Terkuin, Merlin (foorumin ylläpitäjä)


  • Tervetuloa @liljankukka, @TauTau, @manta ja @tuppi!
    Terkuin, Merlin (foorumin ylläpitäjä)


  • Esittäydynpä minäkin nyt täällä, vaikka hajatietoja on jo tullut siroteltua useammassa viestissä.

    Olen reilusti yli nelikymppinen kahden pojan äiti, joka vasta vuosi havahtui traumojensa syvyyteen äkillisen romahduksen myötä. Yksi tekijä romahduksen taustalla oli pitkäjänteinen omatoiminen kehollisten menetelmien soveltaminen, jossa olin päässyt syvimpiin kestojännityksii käsiksi. Kehon vapautuminen päästi traumoihin liittyvät pakkoajatukset ja sivupersoonat tietoisuuteen hallitsemattomasti. Vuoden ajan olen kokenut jokapäiväistä vuoristorataa, kun persoonat vaihtuvat muutaman tunnin syklillä tai kamppailevat mielen herruudesta yhtä aikaa itkien, manaten ja riehuen. Tuntuu että olen traumatisoitunut lisää, kun en pitkään aikaan tajunnut mistä oli kyse, ja identeteettini hajosi palasiksi. Hankkimalla tietoa rakenteellisesta dissosiaatiosta olen saanut selkoa tilanteeseeni ja kokenut saavani vastakaikua tulkinnoilleni psykiatriselta sairaanhoitajalta, jolla olen käynyt kerran kuussa. Se on ollut avuksi, muttei lainkaan riittävää. Toivon pääseväni traumaterapiaan, mutta se lienee pitkässä kuusessa. Siihen saakka yritän pärjätä lääkkeillä, jotka vaimentavat sisäistä älämölöä ja tuskaa jonkin verran.

    Kuulun niihin, joilla pitäisi periaatteessa olla "hyvä lapsuus" ilman ilmiselvää kaltoinkohtelua ja heitteillejättöä. Vahvemmista aineksista rakennettu lapsi olisi voinut selvitä, mutta uskon että oma psyykeni oli jo alunperin hauraalla pohjalla. Äitini kärsi koko raskausajan ennenaikaisen synnytyksen uhasta ja lopulta synnyin pikkukeskosena napanuora kaulan ympärillä. Vietin kaksi kuukautta keskoskaapissa ja kamppailin elämästäni sen jälkeenkin. Nykyään tiedetään, että jo sikiöaikana lapsen geenit ja aivot virittyvät stressaaviin olosuhteisiin ja jäävät pysyvästi hauraammaksi erilaiselle kuormitukselle. Uskon, että kohdallani on näin.

    Seuraava kuormittava ajanjakso oli herkässä 2-4 vuoden iässä. Syntyi pikkusisko, joka oli sairas tavalla, jota ei osattu hoitaa pitkään aikaan. Kotimme täyttyi jatkuvasta vauvan itkusta pariksi vuodeksi. Äitini oli psyykkisesti lopussa ja maanis-depressiivinen isäni kulki vieraissa ja omissa projekteissaan.Minä, iso tyttö, jäin oman onneni nojaan. "Tuhmuudestani" tehtiin iso numero, ja opin sivuuttamaan omat tarpeeni. Asuin pitkiä aikoja isovanhempien luona jo pienenä. Ilmapiiri heidän kodissaan oli sairas sekin, sillä isoisäni oli narsisti. Positiivista huomiota sain vain erikoisilla suorituksilla ja hienoilla piirroksilla. Siitä minulle jäi piilonarsistinen käsitys, että minun on ansaittava olemassaolon oikeus tekemällä elämässäni jotain poikkeuksellista. Ellei piirustukseni ollut tarpeeksi hyvä kyetäkseen ilahduttamaan nääntynyttä äitiä ja omissa maailmoissaan huitelevaa isää, vajosin häpeästä maan rakoon.

    5-vuotiaana muutimme ulkomaille. Minut laitettiin ummikkona vieraskieliseen kouluun reippaan suomalaistytön kanssa. Hän pärjäsi, mutta kukaan ei nähnyt miten ylivoimainen tilanne oli minulle. Sulkeuduin kuoreeni, lakkasin puhumasta kokonaan, ja minut pantiin kehitysvammaisten luokalle koska minua luultiin jälkeenjääneeksi. En muista noista ajoista yhtään mitään.

    Jossain vaiheessa aloin kuitenkin ilmaista itseäni kirjoittamalla. Suorituskeskeinen käsitys elämästä vahvistui, kun jälleen minut huomattiin vain erityisten taiteellisten ja kirjallisten tuotosteni ansiosta. Onneksi kotioloissa saatoin hengähtää, ja se esti minua sulkeutumasta itseeni kokonaan.

    Uskon että ennen 6 ikävuotta oli mieleeni pitkälti ohjelmoitu se, millaisiksi roolit ja ajatusmallit jähmettyivät ja miten ne jatkoivat toistumistaan myöhemmässä elämässäni. Kun traumataustan syvemmästä tiedostamisesta on niin vähän aikaa, tuntuu ylivoimaisen vaikealta mennä tunnetasolla varhaisvuosien kokemuksiin sisään. Samalla tajuan, että se on ainoa ulospääsy tästä umpikujasta. Keskusteluterapia ei ole auttanut ja koko ikäni olen kärsinyt jatkuvista masennuksista. Elämäni on täynnä lupaavia aloituksia, mutta melkein kaikki on jäänyt kesken, kun mikään projekti ei ole riittänyt ansaitsemaan minulle olemassaolon oikeutusta tai kokemusta osallisuudesta jossain yhteisössä. Olen myös tarttunut erilaisten uskontojen antamiin lupauksiin, mutta ne ovat tuottaneet pettymyksen. En voi uskoa pahaa oloani pois, vaikka kuinka yrittäisin.

    Yksi suurimmista traumoistani on, että vaikka olen taiteellisesti lahjakas monella alalla, en ole luova. Luulisi, että taiteen tekeminen olisi minulle voimavara, mutta jossain vaiheessa se on nyrjähtänyt pahimmaksi ahdistuksen aiheuttajaksi. Ammattitasolla opiskelu ja toimiminen on nujertanut minut uskomaan, että olen huono ja tekemiseni on merkityksetöntä. Samalla tiedän, että luovan kirjoittamisen sekä kuvataiteellisen tekemisen haltuunotto olisi merkittävä askel paranemisen tiellä, jos vain pystyisin käymään niihin liittyvää sietämätöntä ahdistusta päin.

    Tämän foorumin löytäminen on yksi suurimmista valonpilkahduksista aikoihin. Olen seurannut keskustelua Facebookin ahdistus-, masennus- ja erityisherkkyysryhmissä, mutta keskustelut sisällöt ja sävy eivät ole tuntuneet täysin omilta, ne resonoivat vain osittain ja sisältävät triggereitä tarpeettoman paljon. Tältä foorumilta olen nyt viikon aikana lukenut kymmenittäin viestejä, jotka tulevat tosi lähelle.

    Kiitos siitä, että olette olemassa!
  • Esittäydynpä minäkin nyt täällä, vaikka hajatietoja on jo tullut siroteltua useammassa viestissä.

    Olen reilusti yli nelikymppinen kahden pojan äiti, joka vasta vuosi havahtui traumojensa syvyyteen äkillisen romahduksen myötä. Yksi tekijä romahduksen taustalla oli pitkäjänteinen omatoiminen kehollisten menetelmien soveltaminen, jossa olin päässyt syvimpiin kestojännityksii käsiksi. Kehon vapautuminen päästi traumoihin liittyvät pakkoajatukset ja sivupersoonat tietoisuuteen hallitsemattomasti. Vuoden ajan olen kokenut jokapäiväistä vuoristorataa, kun persoonat vaihtuvat muutaman tunnin syklillä tai kamppailevat mielen herruudesta yhtä aikaa itkien, manaten ja riehuen. Tuntuu että olen traumatisoitunut lisää, kun en pitkään aikaan tajunnut mistä oli kyse, ja identeteettini hajosi palasiksi. Hankkimalla tietoa rakenteellisesta dissosiaatiosta olen saanut selkoa tilanteeseeni ja kokenut saavani vastakaikua tulkinnoilleni psykiatriselta sairaanhoitajalta, jolla olen käynyt kerran kuussa. Se on ollut avuksi, muttei lainkaan riittävää. Toivon pääseväni traumaterapiaan, mutta se lienee pitkässä kuusessa. Siihen saakka yritän pärjätä lääkkeillä, jotka vaimentavat sisäistä älämölöä ja tuskaa jonkin verran.

    Kuulun niihin, joilla pitäisi periaatteessa olla "hyvä lapsuus" ilman ilmiselvää kaltoinkohtelua ja heitteillejättöä. Vahvemmista aineksista rakennettu lapsi olisi voinut selvitä, mutta uskon että oma psyykeni oli jo alunperin hauraalla pohjalla. Äitini kärsi koko raskausajan ennenaikaisen synnytyksen uhasta ja lopulta synnyin pikkukeskosena napanuora kaulan ympärillä. Vietin kaksi kuukautta keskoskaapissa ja kamppailin elämästäni sen jälkeenkin. Nykyään tiedetään, että jo sikiöaikana lapsen geenit ja aivot virittyvät stressaaviin olosuhteisiin ja jäävät pysyvästi hauraammaksi erilaiselle kuormitukselle. Uskon, että kohdallani on näin.

    Seuraava kuormittava ajanjakso oli herkässä 2-4 vuoden iässä. Syntyi pikkusisko, joka oli sairas tavalla, jota ei osattu hoitaa pitkään aikaan. Kotimme täyttyi jatkuvasta vauvan itkusta pariksi vuodeksi. Äitini oli psyykkisesti lopussa ja maanis-depressiivinen isäni kulki vieraissa ja omissa projekteissaan.Minä, iso tyttö, jäin oman onneni nojaan. "Tuhmuudestani" tehtiin iso numero, ja opin sivuuttamaan omat tarpeeni. Asuin pitkiä aikoja isovanhempien luona jo pienenä. Ilmapiiri heidän kodissaan oli sairas sekin, sillä isoisäni oli narsisti. Positiivista huomiota sain vain erikoisilla suorituksilla ja hienoilla piirroksilla. Siitä minulle jäi piilonarsistinen käsitys, että minun on ansaittava olemassaolon oikeus tekemällä elämässäni jotain poikkeuksellista. Ellei piirustukseni ollut tarpeeksi hyvä kyetäkseen ilahduttamaan nääntynyttä äitiä ja omissa maailmoissaan huitelevaa isää, vajosin häpeästä maan rakoon.

    5-vuotiaana muutimme ulkomaille. Minut laitettiin ummikkona vieraskieliseen kouluun reippaan suomalaistytön kanssa. Hän pärjäsi, mutta kukaan ei nähnyt miten ylivoimainen tilanne oli minulle. Sulkeuduin kuoreeni, lakkasin puhumasta kokonaan, ja minut pantiin kehitysvammaisten luokalle koska minua luultiin jälkeenjääneeksi. En muista noista ajoista yhtään mitään.

    Jossain vaiheessa aloin kuitenkin ilmaista itseäni kirjoittamalla. Suorituskeskeinen käsitys elämästä vahvistui, kun jälleen minut huomattiin vain erityisten taiteellisten ja kirjallisten tuotosteni ansiosta. Onneksi kotioloissa saatoin hengähtää, ja se esti minua sulkeutumasta itseeni kokonaan.

    Uskon että ennen 6 ikävuotta oli mieleeni pitkälti ohjelmoitu se, millaisiksi roolit ja ajatusmallit jähmettyivät ja miten ne jatkoivat toistumistaan myöhemmässä elämässäni. Kun traumataustan syvemmästä tiedostamisesta on niin vähän aikaa, tuntuu ylivoimaisen vaikealta mennä tunnetasolla varhaisvuosien kokemuksiin sisään. Samalla tajuan, että se on ainoa ulospääsy tästä umpikujasta. Keskusteluterapia ei ole auttanut ja koko ikäni olen kärsinyt jatkuvista masennuksista. Elämäni on täynnä lupaavia aloituksia, mutta melkein kaikki on jäänyt kesken, kun mikään projekti ei ole riittänyt ansaitsemaan minulle olemassaolon oikeutusta tai kokemusta osallisuudesta jossain yhteisössä. Olen myös tarttunut erilaisten uskontojen antamiin lupauksiin, mutta ne ovat tuottaneet pettymyksen. En voi uskoa pahaa oloani pois, vaikka kuinka yrittäisin.

    Yksi suurimmista traumoistani on, että vaikka olen taiteellisesti lahjakas monella alalla, en ole luova. Luulisi, että taiteen tekeminen olisi minulle voimavara, mutta jossain vaiheessa se on nyrjähtänyt pahimmaksi ahdistuksen aiheuttajaksi. Ammattitasolla opiskelu ja toimiminen on nujertanut minut uskomaan, että olen huono ja tekemiseni on merkityksetöntä. Samalla tiedän, että luovan kirjoittamisen sekä kuvataiteellisen tekemisen haltuunotto olisi merkittävä askel paranemisen tiellä, jos vain pystyisin käymään niihin liittyvää sietämätöntä ahdistusta päin.

    Tämän foorumin löytäminen on yksi suurimmista valonpilkahduksista aikoihin. Olen seurannut keskustelua Facebookin ahdistus-, masennus- ja erityisherkkyysryhmissä, mutta keskustelut sisällöt ja sävy eivät ole tuntuneet täysin omilta, ne resonoivat vain osittain ja sisältävät triggereitä tarpeettoman paljon. Tältä foorumilta olen nyt viikon aikana lukenut kymmenittäin viestejä, jotka tulevat tosi lähelle.

    Kiitos siitä, että olette olemassa!

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?

Aiheeseen lisätyt tägit