• Terve kaikille & miten löysitte tänne?

    Tässä viestiketjussa voi sanoa "terve!" muille käyttäjille ja vaikka postata vähän tietoa itsestänne. :) Olisi kiva kuulla myös, miten olette tälle sivustolle löytäneet?

    Itse olen täällä nimimerkillä Merlin, ja olen ollut mukana Trauma ja dissosiaatio -sivustoa perustamassa vuodesta 2006 lähtien, paljolti teknisen toteutuksen osalta. Lääkäriystäväni on omalta osaltaan pääosin ollut tekemässä sivuston artikkelitekstejä. :) Olen ajatellut lisätä jotain masennukseen liittyvää materiaalia tänne, koska tällä hetkellä meillä ei ole sen osalta tekstejä, ja minulla on siitä myös omakohtaista kokemusta muutaman vuoden ajalta.
    No, muilta osin voisin mainita, että asun yksin ja minulla on kotona kaksi ihanaa kissaa, jotka ovat tuoneet hankalina aikoina paljon iloa. :) Onko teillä muilla mitään lemmikkejä?

    Jos on hankala miettiä, mitä voisi itsestään kirjoittaa, niin tässä muutama apukysymys. :)

    • Miten löysit tänne?
    • Onko jotain omakohtaista kokemusta sivuston aiheisiin liittyen?
    • Mistä keksit nimimerkkisi?
    • Oletko käyttänyt jotain keskustelufoorumia aiemmin?
    • Onko sinulla lemmikkejä? Jos ei, mistä eläimistä muuten pidät? :)
  • Tässä viestiketjussa voi sanoa "terve!" muille käyttäjille ja vaikka postata vähän tietoa itsestänne. :) Olisi kiva kuulla myös, miten olette tälle sivustolle löytäneet?

    Itse olen täällä nimimerkillä Merlin, ja olen ollut mukana Trauma ja dissosiaatio -sivustoa perustamassa vuodesta 2006 lähtien, paljolti teknisen toteutuksen osalta. Lääkäriystäväni on omalta osaltaan pääosin ollut tekemässä sivuston artikkelitekstejä. :) Olen ajatellut lisätä jotain masennukseen liittyvää materiaalia tänne, koska tällä hetkellä meillä ei ole sen osalta tekstejä, ja minulla on siitä myös omakohtaista kokemusta muutaman vuoden ajalta.
    No, muilta osin voisin mainita, että asun yksin ja minulla on kotona kaksi ihanaa kissaa, jotka ovat tuoneet hankalina aikoina paljon iloa. :) Onko teillä muilla mitään lemmikkejä?

    Jos on hankala miettiä, mitä voisi itsestään kirjoittaa, niin tässä muutama apukysymys. :)

    • Miten löysit tänne?
    • Onko jotain omakohtaista kokemusta sivuston aiheisiin liittyen?
    • Mistä keksit nimimerkkisi?
    • Oletko käyttänyt jotain keskustelufoorumia aiemmin?
    • Onko sinulla lemmikkejä? Jos ei, mistä eläimistä muuten pidät? :)
  • En ehdi nyt vastata paremmin, mutta olen lukenut tietoa täältä kun olen saanut diagnoosina dissosiaatiota ja traumoja on. Ihmettelen vaan että täällä ei ole enempää ihmisiä, näistä olisi kiinnostava jutella kun aika uutta Suomessa eikä monella löydy lähipiiristä kohtalotovereita...
  • En ehdi nyt vastata paremmin, mutta olen lukenut tietoa täältä kun olen saanut diagnoosina dissosiaatiota ja traumoja on. Ihmettelen vaan että täällä ei ole enempää ihmisiä, näistä olisi kiinnostava jutella kun aika uutta Suomessa eikä monella löydy lähipiiristä kohtalotovereita...
  • Hei michelle ja tervetuloa! Kiva että postasit. Foorumi on niin uusi (pari viikkoa sitten vasta tulla tupsahti) että en vielä huolestu käyttäjien vähäisyydestä. :)
  • Hei michelle ja tervetuloa! Kiva että postasit. Foorumi on niin uusi (pari viikkoa sitten vasta tulla tupsahti) että en vielä huolestu käyttäjien vähäisyydestä. :)
  • Heippa hei!
    Rekisteröidyin tänään käyttäjäksi ja loin lapsuuden perheväkivalta postauksen, johon toivon olevan vastauksia tuloillaan. Ensinnäkin haluan kiittää Merliniä suuresta työstä tätä foorumia ajatellen.

    Löysin tänne etsiessäni tietoa dissosiaatiosta, joka minulle todettiin seuraavasti ,ja joita en itse täydellisesti ymmärrä, (tarkennan että taustalla pitkäaikainen kiputila, joka toi esiin monia "kamaluuksia", jotka olin täydellisesti unohtanut kilpaurheilun avulla, jota käytin pakokeinona ja itseni rankaisukeinona,itseni maitohapoille reenaaminen esti viiltelyn ynnä muun)
    en tiedä saako diagnooseja laittaa, kun en ainakaan pikalukemisella huomannut ohjeissa kieltoakaan, niin lykkään ne rohkeasti tähän, kun ei niissä mitään hävettävää ole.
    M79.2 Kylkiluunmurtuman jälkitila, hermoperäinen kipu
    F61 sekamuotoinen persoonallisuus, jossa piirteitä epävakaasta persoonallisuudesta ja vaativasta sekä huomionhakuisesta persoonallisuudesta
    F44.7 sekamuotoinen dissosiaatiohäiriö
    F33.19 Toistuvan masennuksen elpymävaihe

    Onko muita samoilla/samantyyppisillä diagnooseilla?
    Minulla on aviomies ja kissa sekä nimimerkkini on ystävieni antama lempinimi! :)
  • Heippa hei!
    Rekisteröidyin tänään käyttäjäksi ja loin lapsuuden perheväkivalta postauksen, johon toivon olevan vastauksia tuloillaan. Ensinnäkin haluan kiittää Merliniä suuresta työstä tätä foorumia ajatellen.

    Löysin tänne etsiessäni tietoa dissosiaatiosta, joka minulle todettiin seuraavasti ,ja joita en itse täydellisesti ymmärrä, (tarkennan että taustalla pitkäaikainen kiputila, joka toi esiin monia "kamaluuksia", jotka olin täydellisesti unohtanut kilpaurheilun avulla, jota käytin pakokeinona ja itseni rankaisukeinona,itseni maitohapoille reenaaminen esti viiltelyn ynnä muun)
    en tiedä saako diagnooseja laittaa, kun en ainakaan pikalukemisella huomannut ohjeissa kieltoakaan, niin lykkään ne rohkeasti tähän, kun ei niissä mitään hävettävää ole.
    M79.2 Kylkiluunmurtuman jälkitila, hermoperäinen kipu
    F61 sekamuotoinen persoonallisuus, jossa piirteitä epävakaasta persoonallisuudesta ja vaativasta sekä huomionhakuisesta persoonallisuudesta
    F44.7 sekamuotoinen dissosiaatiohäiriö
    F33.19 Toistuvan masennuksen elpymävaihe

    Onko muita samoilla/samantyyppisillä diagnooseilla?
    Minulla on aviomies ja kissa sekä nimimerkkini on ystävieni antama lempinimi! :)
  • Hei,
    Löysin tänne tietoa etsiessäni. Dissosiaatiosta puhui psykologini. Se, mitä tähän mennessä olen aiheesta lukenut, tuntuu hyvin tutulta: Traumataustaa, masennusta, itsemurhayrityksiä, kehottomuuden kokemuksia, ANP ja EP ovat toisensa poissulkevia... Olen alkumatkalla, mutta dissosiaatio voi olla etsimäni selitys minuudestani, tosin ei toistaiseksi diagnoosi.
  • Hei,
    Löysin tänne tietoa etsiessäni. Dissosiaatiosta puhui psykologini. Se, mitä tähän mennessä olen aiheesta lukenut, tuntuu hyvin tutulta: Traumataustaa, masennusta, itsemurhayrityksiä, kehottomuuden kokemuksia, ANP ja EP ovat toisensa poissulkevia... Olen alkumatkalla, mutta dissosiaatio voi olla etsimäni selitys minuudestani, tosin ei toistaiseksi diagnoosi.
  • Suppa ja Ihaa, tervetuloa ja mukava että postasitte tänne. :)

    Suppa, en näe ongelmaa diagnoosien postaamisessa, jos tuntee että niistä kirjoittaminen on hyödyksi ja haluaa niistä keskustella. Mikä ettei. :)
  • Suppa ja Ihaa, tervetuloa ja mukava että postasitte tänne. :)

    Suppa, en näe ongelmaa diagnoosien postaamisessa, jos tuntee että niistä kirjoittaminen on hyödyksi ja haluaa niistä keskustella. Mikä ettei. :)
  • Moi!

    Löysin sivustot ja keskustelufoorumin Googlen kautta, koska olen etsinyt muutenkin tietoa näihin aiheisiin liittyen netistä.
    Minulla on kokemusta dissosiaatiohäiriöstä, depersonalisaatiosta ja derealisaatiosta. Niihin olen etsinyt apua ja nyt (vasta) olen löytänyt sitä traumaterapiakeskuksen kautta.

    Nimimerkki kuvastaa lempeää luonnettani, isoa fyysistä kokoa ja sukupuoltani

    En ole ennen käyttänyt mitään keskustelufoorumia.

    Lemmikkiä ei ole, vaimo ja kaksi lasta löytyy.

    Kissat on lemppareita! :)

    Tulevaisuudessa haluaisin auttaa muita dissosiaatiohäiriöstä kärsiviä (minulla on mielenterveyshoitajan koulutus).
  • Moi!

    Löysin sivustot ja keskustelufoorumin Googlen kautta, koska olen etsinyt muutenkin tietoa näihin aiheisiin liittyen netistä.
    Minulla on kokemusta dissosiaatiohäiriöstä, depersonalisaatiosta ja derealisaatiosta. Niihin olen etsinyt apua ja nyt (vasta) olen löytänyt sitä traumaterapiakeskuksen kautta.

    Nimimerkki kuvastaa lempeää luonnettani, isoa fyysistä kokoa ja sukupuoltani

    En ole ennen käyttänyt mitään keskustelufoorumia.

    Lemmikkiä ei ole, vaimo ja kaksi lasta löytyy.

    Kissat on lemppareita! :)

    Tulevaisuudessa haluaisin auttaa muita dissosiaatiohäiriöstä kärsiviä (minulla on mielenterveyshoitajan koulutus).
  • Moi vaan herra nallekarhu!
    Kiva että esittäydyit ja tervetuloa. Mukava kuulla, että sinulla on halu auttaa muita. :) Jos et ole aiemmin käyttänyt keskustelufoorumia, kerrothan, jos tulee eteen jotain vaikeuksia foorumin toimintojen kanssa niin katsotaan yhdessä.
  • Moi vaan herra nallekarhu!
    Kiva että esittäydyit ja tervetuloa. Mukava kuulla, että sinulla on halu auttaa muita. :) Jos et ole aiemmin käyttänyt keskustelufoorumia, kerrothan, jos tulee eteen jotain vaikeuksia foorumin toimintojen kanssa niin katsotaan yhdessä.
  • Tervehdys kaikille tasapuolisesti! Löysin tänne trauma- ja dissosiaatio -sivujen kautta, näin joku aika sitten sivuilla vieraillessani vihjauksen tulevasta foorumista ja jäin kyttäämään, jos totta puhutaan.

    Mitään "virallista" kokemusta ei ole, huomenna seuraava tohtoritapaaminen, mutta ammattilainen jos toinenkin on dissosiaatiohäiriötä epäillyt ja itsestäkin tuntuu ns. omimmalta. Muita diagnooseja on kyllä riesaksi asti (F34.0,F60.30,F10.1) ja aukikirjoitettuna tarkoittavat sitä että olen tunne-elämältäni epävakaa, ailahtelevainen ja hajanainen ihminen, itsevihaa täynnä oleva tuurijuoppo, jonka elämä on yhtä vuoristorataa. Tai avaruuslentoa neuvostovehkeillä - ehkä siksi kosmonautti.

    Lemmikkejä minulla ei ole, enkä usko sellaisista pystyväni kunnolla huolehtimaan. Aloittelen pikkuhiljaa treenailemaan miten huolehtia itsestäni ja avokista, sitten joskus haluaisin koiran. Meillä ei ole koskaan ollut mitään lemmikkejä ja koiraa olen kaivannut vierelle ihan pienestä pitäen.

    Keskustelufoorumikokemusta on kymmenisen vuotta.

    -kosmo
    "The greatest minds, as they are capable of the highest excellencies, are open likewise to the greatest aberrations." -Descartes
  • Tervehdys kaikille tasapuolisesti! Löysin tänne trauma- ja dissosiaatio -sivujen kautta, näin joku aika sitten sivuilla vieraillessani vihjauksen tulevasta foorumista ja jäin kyttäämään, jos totta puhutaan.

    Mitään "virallista" kokemusta ei ole, huomenna seuraava tohtoritapaaminen, mutta ammattilainen jos toinenkin on dissosiaatiohäiriötä epäillyt ja itsestäkin tuntuu ns. omimmalta. Muita diagnooseja on kyllä riesaksi asti (F34.0,F60.30,F10.1) ja aukikirjoitettuna tarkoittavat sitä että olen tunne-elämältäni epävakaa, ailahtelevainen ja hajanainen ihminen, itsevihaa täynnä oleva tuurijuoppo, jonka elämä on yhtä vuoristorataa. Tai avaruuslentoa neuvostovehkeillä - ehkä siksi kosmonautti.

    Lemmikkejä minulla ei ole, enkä usko sellaisista pystyväni kunnolla huolehtimaan. Aloittelen pikkuhiljaa treenailemaan miten huolehtia itsestäni ja avokista, sitten joskus haluaisin koiran. Meillä ei ole koskaan ollut mitään lemmikkejä ja koiraa olen kaivannut vierelle ihan pienestä pitäen.

    Keskustelufoorumikokemusta on kymmenisen vuotta.

    -kosmo
    "The greatest minds, as they are capable of the highest excellencies, are open likewise to the greatest aberrations." -Descartes
  • Tervehdys kosmo! Kiva kuulla että löysit tänne sitä kautta. Aika kauan taisit kytätä, kun oli jäänyt se ilmoitus sinne aika monen kuukauden ajaksi, kun kiireet olivat päällä. :P Saatiinpa kuitenkin vihdoinkin tämä pystyyn. :) Onnea tohtoritapaamiseen - toivottavasti menee hyvin.
  • Tervehdys kosmo! Kiva kuulla että löysit tänne sitä kautta. Aika kauan taisit kytätä, kun oli jäänyt se ilmoitus sinne aika monen kuukauden ajaksi, kun kiireet olivat päällä. :P Saatiinpa kuitenkin vihdoinkin tämä pystyyn. :) Onnea tohtoritapaamiseen - toivottavasti menee hyvin.
  • Heippa!

    Olen usein käynyt trauma ja dissosiaatio -sivuilla etsimässä tietoa sekä tukea, ja ilokseni huomasin maininnan, että foorumi on tulossa. Sitä sitten odottelin... Nyt toivonkin, että täällä alkaisi vilkas keskustelu. Jonkin verran olen lueskellut muita keskustelufoorumeita ennenkin, mutta aina minulle on tullut tunne, että en oikein kuulu porukkaan. Johtuneekohan siitä, että nämä trauma- ja dissosiaatioasiat ovat monelle hyvin vieraita.

    Olen jo kolmenkympin ohittanut kotiäiti, joka yrittää päästä kiinni ns. normaalielämään. Pitkä toipuminen on vielä edessä, mutta eteenpäin vähän kerrallaan. Taustalta löytyy mm. seksuaalista hyväksikäyttöä, läheisten kuolemia ja vakavia sairauksia sekä työssä koettua väkivaltaa. Näitä asioita tässä nyt työstän ja toivon, että joskus helpottaa. Vauhtia arkeeni tuo perheeni lisäksi koira, joka on ollut kyllä aivan korvaamaton kaveri monena hetkenä.

    Nimimerkkini Murunen tulee ainakin parista asiasta: välillä tunnen itseni hyvin pieneksi muruseksi maailman pyörityksessä ja toisaalta rankat kokemukset ovat pirstaloineet minut. Nyt sitten näitä murusia keräillään yhdeksi kokonaisuudeksi.
  • Heippa!

    Olen usein käynyt trauma ja dissosiaatio -sivuilla etsimässä tietoa sekä tukea, ja ilokseni huomasin maininnan, että foorumi on tulossa. Sitä sitten odottelin... Nyt toivonkin, että täällä alkaisi vilkas keskustelu. Jonkin verran olen lueskellut muita keskustelufoorumeita ennenkin, mutta aina minulle on tullut tunne, että en oikein kuulu porukkaan. Johtuneekohan siitä, että nämä trauma- ja dissosiaatioasiat ovat monelle hyvin vieraita.

    Olen jo kolmenkympin ohittanut kotiäiti, joka yrittää päästä kiinni ns. normaalielämään. Pitkä toipuminen on vielä edessä, mutta eteenpäin vähän kerrallaan. Taustalta löytyy mm. seksuaalista hyväksikäyttöä, läheisten kuolemia ja vakavia sairauksia sekä työssä koettua väkivaltaa. Näitä asioita tässä nyt työstän ja toivon, että joskus helpottaa. Vauhtia arkeeni tuo perheeni lisäksi koira, joka on ollut kyllä aivan korvaamaton kaveri monena hetkenä.

    Nimimerkkini Murunen tulee ainakin parista asiasta: välillä tunnen itseni hyvin pieneksi muruseksi maailman pyörityksessä ja toisaalta rankat kokemukset ovat pirstaloineet minut. Nyt sitten näitä murusia keräillään yhdeksi kokonaisuudeksi.
  • Hei!

    Olen itse käyttänyt dissosiaatiota aikuisikään asti kun sen lapsena opin. En ymmärtänyt, että siitä on paljon haittaa ja terapian kautta pääsin siitä jokseenkin eroon. Nyt teini-ikäinen lapseni kertoo vastaavanlaisista kokemuksistaan; hänellä se ei tosin ole "tahdonalaista" eikä taustalla ainakaan pitkäkestoista traumaa. Useampi fyysinen onnettomuus on häntä kuitenkin kohdannut.

    Olen ymmälläni kun en osaa auttaa häntä vaikka minulla varsin paljon omakohtaista kokemusta ja koulutustakin. Hän on itse hakeutunut avun pariin (nuorten psykiatrinen avo) jo muutama vuosi sitten, tietysti olin mukana jossain vaiheessa, ja hoito todettiin "tarpeettomaksi". Hän sanoo, ettei häntä "otettu vakavasti" eikä "ymmärretty" mistä kyse. Nyt googlannut itse ja sanoo, että oireet vastaavat depersonalisaatiohäiriötä. Minne pitäisi hakeutua? Hän ei halua palata samaan paikkaan.

    Onkohan tämä yleistäkin ettei nuori saa kuvailtua oireitaan? Mielestäni ainakin minulle kertoo selkeästi ja sanoi itse, ettei ainakaan vähätellyt aiemmin oireitaan vastaanotolla. Nyt alkaa vetäytyä sosiaalisista tilanteista ja esiintymisistä etc koska pelkää "sekoavansa" kaikkien nähden. Ehkä tämä ei oikea foorumi tälle asialle?

    Olisin kiitollinen kommenteista.

    Meillä koira. lempieläin kuitenkin kissa :)
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä caterina; 07-12-2014 klo 21:23.
  • Hei!

    Olen itse käyttänyt dissosiaatiota aikuisikään asti kun sen lapsena opin. En ymmärtänyt, että siitä on paljon haittaa ja terapian kautta pääsin siitä jokseenkin eroon. Nyt teini-ikäinen lapseni kertoo vastaavanlaisista kokemuksistaan; hänellä se ei tosin ole "tahdonalaista" eikä taustalla ainakaan pitkäkestoista traumaa. Useampi fyysinen onnettomuus on häntä kuitenkin kohdannut.

    Olen ymmälläni kun en osaa auttaa häntä vaikka minulla varsin paljon omakohtaista kokemusta ja koulutustakin. Hän on itse hakeutunut avun pariin (nuorten psykiatrinen avo) jo muutama vuosi sitten, tietysti olin mukana jossain vaiheessa, ja hoito todettiin "tarpeettomaksi". Hän sanoo, ettei häntä "otettu vakavasti" eikä "ymmärretty" mistä kyse. Nyt googlannut itse ja sanoo, että oireet vastaavat depersonalisaatiohäiriötä. Minne pitäisi hakeutua? Hän ei halua palata samaan paikkaan.

    Onkohan tämä yleistäkin ettei nuori saa kuvailtua oireitaan? Mielestäni ainakin minulle kertoo selkeästi ja sanoi itse, ettei ainakaan vähätellyt aiemmin oireitaan vastaanotolla. Nyt alkaa vetäytyä sosiaalisista tilanteista ja esiintymisistä etc koska pelkää "sekoavansa" kaikkien nähden. Ehkä tämä ei oikea foorumi tälle asialle?

    Olisin kiitollinen kommenteista.

    Meillä koira. lempieläin kuitenkin kissa :)
  • Otsikon kysymykseen. Löysin itseni tänne googlettamalla traumaperäistä stressihäiriötä. Oon tämän sivun asiasivuja jo joitain lukenut. Onhan täällä luotettavaa porukkaa?

    Mun veljeni kuoli väkivaltaisesti. Hänen oma poikansa, alle 20nen vasta, puukotti hänet. Hautajaisia ei ole vielä ollut. Poika on kyllä hoidossa ja syytteet luetaan vasta ensi vuoden puolella.

    Kävin viime maanantaina kriisipäivystyksessä juttelemassa. Äidillä olin ennen tätä reilut 2vkoa. Samalla yritin olla äidin tukena. Nyt ollut jo omassa kotona viikon verran.

    Hautajaiset jännittää, siis pelottaa. Eos meenkö niihin, vai jäänkö äidin tueksi.
    Viimeisin muokkaus käyttäjältä whataboutlove; 07-12-2014 klo 22:10.
  • Otsikon kysymykseen. Löysin itseni tänne googlettamalla traumaperäistä stressihäiriötä. Oon tämän sivun asiasivuja jo joitain lukenut. Onhan täällä luotettavaa porukkaa?

    Mun veljeni kuoli väkivaltaisesti. Hänen oma poikansa, alle 20nen vasta, puukotti hänet. Hautajaisia ei ole vielä ollut. Poika on kyllä hoidossa ja syytteet luetaan vasta ensi vuoden puolella.

    Kävin viime maanantaina kriisipäivystyksessä juttelemassa. Äidillä olin ennen tätä reilut 2vkoa. Samalla yritin olla äidin tukena. Nyt ollut jo omassa kotona viikon verran.

    Hautajaiset jännittää, siis pelottaa. Eos meenkö niihin, vai jäänkö äidin tueksi.
  • Terve Murunen, caterina ja whataboutlove - hienoa että postasitte tänne. Täällähän alkaakin jo olla useampi käyttäjä kohta; keskusteluja odotellessa. :) Kaikkea hyvää teille.

    whataboutlove, vastaan kysymykseesi porukan luotettavuudesta. Tämä foorumi on tarkoitettu kaikille, joilla on kokemusta tai jotka muuten haluavat keskustella sivuston asioihin liittyvistä jutuista (tai ylipäätään mielenterveyteen liittyviä asioita saa puida muutenkin). Jos näyttää missään vaiheessa, että joku on täällä jollekin toiselle ilkeä tai muuten rikkoo yhteisön sääntöjä, tulen sellaisen sisällön heti poistamaan. Toivottavasti kaikki kuitenkin tulevat toisiaan täällä kunnioittamaan ja jakamaan kokemuksia ja tukea. :)
  • Terve Murunen, caterina ja whataboutlove - hienoa että postasitte tänne. Täällähän alkaakin jo olla useampi käyttäjä kohta; keskusteluja odotellessa. :) Kaikkea hyvää teille.

    whataboutlove, vastaan kysymykseesi porukan luotettavuudesta. Tämä foorumi on tarkoitettu kaikille, joilla on kokemusta tai jotka muuten haluavat keskustella sivuston asioihin liittyvistä jutuista (tai ylipäätään mielenterveyteen liittyviä asioita saa puida muutenkin). Jos näyttää missään vaiheessa, että joku on täällä jollekin toiselle ilkeä tai muuten rikkoo yhteisön sääntöjä, tulen sellaisen sisällön heti poistamaan. Toivottavasti kaikki kuitenkin tulevat toisiaan täällä kunnioittamaan ja jakamaan kokemuksia ja tukea. :)
  • Hei vain! Ensinnäkin tahtoisin kiittää ja kumartaa ylläpidon suuntaan sekä hienosta sivustosta, että uudesta foorumista. Olen haaveillut jostakin tällaisesta pitkään ja odotellutkin malttamattomana foorumin julkistamista. :-)

    Minulla on ollut diagnoosi (määrittämätön dissosiaatiohäiriö) kymmenisen vuotta. Kuulun niihin harvoihin onnekkaisiin, jotka ovat saaneet oikean diagnoosin välittömästi, kiitos skarpin psykiatrin ja ehkäpä myös oireistoni, joka kieltämättä suurelta osin on kuin suoraan oppikirjasta. Pahin oireilu jäi (toivoakseni) sinne jonnekin teini-iän sumuun; itsetuhoisuus, lamaannuttava pelko ja täydellinen tunteiden puute eivät enää kuulu elämääni, mutta kärsin yhä usein mm. ajantajun katoamisesta, "tyhjyyteen vajoamisesta", satunnaisista painajaisunista, ruumiin ulkopuolella oleskelusta, depersonalisaatiosta + derealisaatiosta, halvauskohtauksista ja puhekyvyn menettämisestä.

    Pahimman masennusvaiheen yli päästyäni aloin selvittää, mitä mystinen ICD-10 -numerosarja papereissani oikein tarkoittaa, ja pian kiinnostuin aiheesta hurjasti yleisellä tasolla. En mennyt opiskelemaan psykologiaa, mutta teen kuitenkin tällä hetkellä toisen alan kandia, joka liittyy olennaisesti traumaan ja dissosiaatioon. Opinnäytetyö oli pitkästä aikaa tekosyy palata traumakirjallisuuden pariin, ja tietojen päivittämisen myötä päädyin tänä syksynä lopettamaan psykodynaamisen psykoterapian (takana 9 vuotta) ja vaihtamaan traumaterapian puolelle. En väitä etteikö puheterapiasta olisi ollut hyötyä, mutta loppuvaiheessa koin siellä istumisen olevan lähinnä loputonta teorioiden pyörittelyä ja spekulaatiota, joka ei ikinä tule johtamaan todellisiin oivalluksiin tai ratkaisuihin. Uusi terapia ei ole ehtinyt vielä alkaa, mutta odottelen toiveikkaana uusien kehollisten metodeiden kokeilemista. Tällä hetkellä voin sanoa olevani lopen kyllästynyt nykyiseen tilaani, eikä mikään tunnu yhtä tärkeältä kuin katkaista lopullisesti tämä (ties kuinka pitkään) suvun historian mukana kiemurrellut alati itsensä uudistava loinen.


    Nimimerkkini kertoo paitsi amnesiasta, myös kiinnostuksestani elokuvaa kohtaan. Sen aika vuorokaudestani, joka ei kulu jossain ihme sumupilvessä jumittamisessa, meneekin taiteen harjoittamisen parissa. Haaveilen kissoista ja koirista, ja tervehdin jokaista kaunokaista, joka tassuttelee kadulla vastaan.

    Toivottavasti ihmiset löytävät tänne ja avartavia keskusteluja syntyy! :-) Blogimaailmaan hiljattain eksyneenä olen vasta nyt tajunnut miten paljon vertaistuesta voikaan olla apua.
  • Hei vain! Ensinnäkin tahtoisin kiittää ja kumartaa ylläpidon suuntaan sekä hienosta sivustosta, että uudesta foorumista. Olen haaveillut jostakin tällaisesta pitkään ja odotellutkin malttamattomana foorumin julkistamista. :-)

    Minulla on ollut diagnoosi (määrittämätön dissosiaatiohäiriö) kymmenisen vuotta. Kuulun niihin harvoihin onnekkaisiin, jotka ovat saaneet oikean diagnoosin välittömästi, kiitos skarpin psykiatrin ja ehkäpä myös oireistoni, joka kieltämättä suurelta osin on kuin suoraan oppikirjasta. Pahin oireilu jäi (toivoakseni) sinne jonnekin teini-iän sumuun; itsetuhoisuus, lamaannuttava pelko ja täydellinen tunteiden puute eivät enää kuulu elämääni, mutta kärsin yhä usein mm. ajantajun katoamisesta, "tyhjyyteen vajoamisesta", satunnaisista painajaisunista, ruumiin ulkopuolella oleskelusta, depersonalisaatiosta + derealisaatiosta, halvauskohtauksista ja puhekyvyn menettämisestä.

    Pahimman masennusvaiheen yli päästyäni aloin selvittää, mitä mystinen ICD-10 -numerosarja papereissani oikein tarkoittaa, ja pian kiinnostuin aiheesta hurjasti yleisellä tasolla. En mennyt opiskelemaan psykologiaa, mutta teen kuitenkin tällä hetkellä toisen alan kandia, joka liittyy olennaisesti traumaan ja dissosiaatioon. Opinnäytetyö oli pitkästä aikaa tekosyy palata traumakirjallisuuden pariin, ja tietojen päivittämisen myötä päädyin tänä syksynä lopettamaan psykodynaamisen psykoterapian (takana 9 vuotta) ja vaihtamaan traumaterapian puolelle. En väitä etteikö puheterapiasta olisi ollut hyötyä, mutta loppuvaiheessa koin siellä istumisen olevan lähinnä loputonta teorioiden pyörittelyä ja spekulaatiota, joka ei ikinä tule johtamaan todellisiin oivalluksiin tai ratkaisuihin. Uusi terapia ei ole ehtinyt vielä alkaa, mutta odottelen toiveikkaana uusien kehollisten metodeiden kokeilemista. Tällä hetkellä voin sanoa olevani lopen kyllästynyt nykyiseen tilaani, eikä mikään tunnu yhtä tärkeältä kuin katkaista lopullisesti tämä (ties kuinka pitkään) suvun historian mukana kiemurrellut alati itsensä uudistava loinen.


    Nimimerkkini kertoo paitsi amnesiasta, myös kiinnostuksestani elokuvaa kohtaan. Sen aika vuorokaudestani, joka ei kulu jossain ihme sumupilvessä jumittamisessa, meneekin taiteen harjoittamisen parissa. Haaveilen kissoista ja koirista, ja tervehdin jokaista kaunokaista, joka tassuttelee kadulla vastaan.

    Toivottavasti ihmiset löytävät tänne ja avartavia keskusteluja syntyy! :-) Blogimaailmaan hiljattain eksyneenä olen vasta nyt tajunnut miten paljon vertaistuesta voikaan olla apua.
  • Quote Originally Posted by caterina View Post
    Olen itse käyttänyt dissosiaatiota aikuisikään asti kun sen lapsena opin. En ymmärtänyt, että siitä on paljon haittaa ja terapian kautta pääsin siitä jokseenkin eroon. Nyt teini-ikäinen lapseni kertoo vastaavanlaisista kokemuksistaan; hänellä se ei tosin ole "tahdonalaista" eikä taustalla ainakaan pitkäkestoista traumaa. Useampi fyysinen onnettomuus on häntä kuitenkin kohdannut.

    Olen ymmälläni kun en osaa auttaa häntä vaikka minulla varsin paljon omakohtaista kokemusta ja koulutustakin. Hän on itse hakeutunut avun pariin (nuorten psykiatrinen avo) jo muutama vuosi sitten, tietysti olin mukana jossain vaiheessa, ja hoito todettiin "tarpeettomaksi". Hän sanoo, ettei häntä "otettu vakavasti" eikä "ymmärretty" mistä kyse. Nyt googlannut itse ja sanoo, että oireet vastaavat depersonalisaatiohäiriötä. Minne pitäisi hakeutua? Hän ei halua palata samaan paikkaan.

    Onkohan tämä yleistäkin ettei nuori saa kuvailtua oireitaan? Mielestäni ainakin minulle kertoo selkeästi ja sanoi itse, ettei ainakaan vähätellyt aiemmin oireitaan vastaanotolla. Nyt alkaa vetäytyä sosiaalisista tilanteista ja esiintymisistä etc koska pelkää "sekoavansa" kaikkien nähden. Ehkä tämä ei oikea foorumi tälle asialle?
    En ole millään tapaa ammattilainen, ja oma toipumisprosessini on vielä jokseenkin kesken, mutta ehkä voin kuitenkin kirjoittaa muutaman pointin, jotka nousi tästä mieleen.

    Se, että poikaasi on kohdannut useampi fyysinen onnettomuus kertoo jo siitä että hän on jossain määrin todennäköisesti traumatisoitunut; depersonalisaatio-oireet viittaavat tähän suuntaan entisestään. Ihmismieli on uskomattoman herkkä (ja kaikki ovat yksilöitä), eikä trauman tarvitse välttämättä olla lainkaan pitkäkestoinen ja toistuva aiheuttaakseen mystisiä psyykkisiä ja fyysisiä oireita tulevaisuudessa.

    Lisäksi se, että sinä olet kärsinyt dissosiaatiosta, lisää todennäköisyyttä poikasi dissosiaatiolle. älä käsitä tätä niin, että olisit tehnyt äitinä jotain väärin! -- merkitsisin tähän lähteen jos kyseinen kirja olisi nyt lähettyvilläni, mutta tutkimusten mukaan keskitysleiriltä selvinneiden vankien lapsilla (jotka syntyivät siis leiriltä vapautumisen jälkeen) todettiin esiintyvän enemmän postraumaattisen stressihäiriön oireita kuin heidän vanhemmillaan. Miten tämä on mahdollista, sitä en tiedä, mutta tämä osoittaa miten monimutkaisista ja hienovaraisista rakenteista dissosiaatiossa on kyse.

    Sekä minulla, että veljelläni on ollut paljon depersonalisaatio-oireita murrosiästä alkaen. Molemmilla ne ovat vähentyneet huomattavasti teini-iän jälkeen, ja tämä käy järkeen. Murrosikä ja sen yhtäkkiset keholliset muutokset voivat olla itsessään traumaattisia kenelle tahansa, mutta eritoten herkille tai traumatisoitumiselle altistuneille tapauksille. Olen keskustellut terapeutin kanssa asiasta paljon, ja hänen mukaansa keholliset depersonalisaatio-oireet ikään kuin ilmentävät suoraan sitä sanatonta ja tiedostamatonta/torjuttua kauhua ja hämmennystä, joka oman kehon ja psyykeen yhtäkkiseen muuttumiseen liittyy. Poikasi tilanne saattaa olla toinen, mutta ainakin minulla ja veljelläni oireet lievenivät 20 rajapyykin ylityttyä, ja sittemmin veljeni on onnistunut saamaan depersonalisaation kuriin joogan ja meditaation avulla. Veljellä ei muuten tietääkseni ole mitään erityistä lapsuuden traumaa (toisin kuin minulla), mutta epäilen, että lapsuuden kasvuympäristö on väkisinkin aiheuttanut hänessä taipumusta dissosiaatiolle; kuinka hän olisi edes voinut kasvaa ns. terveeksi perheessä, jossa kaikki muut jäsenet kärsivät traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä, ja joiden kasvoilta ja olemuksesta hän on vauvasta asti oppinut peilaamaan itseään ja tunteitaan?

    Suosittelen muuten lukemaan Peter Levinen Kun tiikeri herää -kirjan, missä on paljon asiaa mm. somaattisista oireista. :)

    Tuohon kysymykseen, että onko yleistä, ettei nuori saa kuvailtua oireitaan, veikkaisin että kyllä on; dissosiaatiossa on tietyllä tapaa nimenomaan kyse siitä, ettei kieltä tai sanoja koetulle ole. Ehkäpä auttaisi, jos poika kirjoittaisi asiansa paperille ja ojentaisi tämän psykologin käteen? Ainakin omasta kokemuksesta muistan miten hankalaa vastaanotolla oli puhua johdonmukaisesti kun jännitti niin ja kaikki oli muutenkin silloin outoa kaaosta. Alunperin lähestyinkin hoitajaa kirjeitse, sillä tiesin unohtavani kuitenkin mainita jotain tärkeää tai meneväni lukkoon ns. tositilanteessa.
    "Sanity is a cozy lie." -Susan Sontag
  • Quote Originally Posted by caterina View Post
    Olen itse käyttänyt dissosiaatiota aikuisikään asti kun sen lapsena opin. En ymmärtänyt, että siitä on paljon haittaa ja terapian kautta pääsin siitä jokseenkin eroon. Nyt teini-ikäinen lapseni kertoo vastaavanlaisista kokemuksistaan; hänellä se ei tosin ole "tahdonalaista" eikä taustalla ainakaan pitkäkestoista traumaa. Useampi fyysinen onnettomuus on häntä kuitenkin kohdannut.

    Olen ymmälläni kun en osaa auttaa häntä vaikka minulla varsin paljon omakohtaista kokemusta ja koulutustakin. Hän on itse hakeutunut avun pariin (nuorten psykiatrinen avo) jo muutama vuosi sitten, tietysti olin mukana jossain vaiheessa, ja hoito todettiin "tarpeettomaksi". Hän sanoo, ettei häntä "otettu vakavasti" eikä "ymmärretty" mistä kyse. Nyt googlannut itse ja sanoo, että oireet vastaavat depersonalisaatiohäiriötä. Minne pitäisi hakeutua? Hän ei halua palata samaan paikkaan.

    Onkohan tämä yleistäkin ettei nuori saa kuvailtua oireitaan? Mielestäni ainakin minulle kertoo selkeästi ja sanoi itse, ettei ainakaan vähätellyt aiemmin oireitaan vastaanotolla. Nyt alkaa vetäytyä sosiaalisista tilanteista ja esiintymisistä etc koska pelkää "sekoavansa" kaikkien nähden. Ehkä tämä ei oikea foorumi tälle asialle?
    En ole millään tapaa ammattilainen, ja oma toipumisprosessini on vielä jokseenkin kesken, mutta ehkä voin kuitenkin kirjoittaa muutaman pointin, jotka nousi tästä mieleen.

    Se, että poikaasi on kohdannut useampi fyysinen onnettomuus kertoo jo siitä että hän on jossain määrin todennäköisesti traumatisoitunut; depersonalisaatio-oireet viittaavat tähän suuntaan entisestään. Ihmismieli on uskomattoman herkkä (ja kaikki ovat yksilöitä), eikä trauman tarvitse välttämättä olla lainkaan pitkäkestoinen ja toistuva aiheuttaakseen mystisiä psyykkisiä ja fyysisiä oireita tulevaisuudessa.

    Lisäksi se, että sinä olet kärsinyt dissosiaatiosta, lisää todennäköisyyttä poikasi dissosiaatiolle. älä käsitä tätä niin, että olisit tehnyt äitinä jotain väärin! -- merkitsisin tähän lähteen jos kyseinen kirja olisi nyt lähettyvilläni, mutta tutkimusten mukaan keskitysleiriltä selvinneiden vankien lapsilla (jotka syntyivät siis leiriltä vapautumisen jälkeen) todettiin esiintyvän enemmän postraumaattisen stressihäiriön oireita kuin heidän vanhemmillaan. Miten tämä on mahdollista, sitä en tiedä, mutta tämä osoittaa miten monimutkaisista ja hienovaraisista rakenteista dissosiaatiossa on kyse.

    Sekä minulla, että veljelläni on ollut paljon depersonalisaatio-oireita murrosiästä alkaen. Molemmilla ne ovat vähentyneet huomattavasti teini-iän jälkeen, ja tämä käy järkeen. Murrosikä ja sen yhtäkkiset keholliset muutokset voivat olla itsessään traumaattisia kenelle tahansa, mutta eritoten herkille tai traumatisoitumiselle altistuneille tapauksille. Olen keskustellut terapeutin kanssa asiasta paljon, ja hänen mukaansa keholliset depersonalisaatio-oireet ikään kuin ilmentävät suoraan sitä sanatonta ja tiedostamatonta/torjuttua kauhua ja hämmennystä, joka oman kehon ja psyykeen yhtäkkiseen muuttumiseen liittyy. Poikasi tilanne saattaa olla toinen, mutta ainakin minulla ja veljelläni oireet lievenivät 20 rajapyykin ylityttyä, ja sittemmin veljeni on onnistunut saamaan depersonalisaation kuriin joogan ja meditaation avulla. Veljellä ei muuten tietääkseni ole mitään erityistä lapsuuden traumaa (toisin kuin minulla), mutta epäilen, että lapsuuden kasvuympäristö on väkisinkin aiheuttanut hänessä taipumusta dissosiaatiolle; kuinka hän olisi edes voinut kasvaa ns. terveeksi perheessä, jossa kaikki muut jäsenet kärsivät traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä, ja joiden kasvoilta ja olemuksesta hän on vauvasta asti oppinut peilaamaan itseään ja tunteitaan?

    Suosittelen muuten lukemaan Peter Levinen Kun tiikeri herää -kirjan, missä on paljon asiaa mm. somaattisista oireista. :)

    Tuohon kysymykseen, että onko yleistä, ettei nuori saa kuvailtua oireitaan, veikkaisin että kyllä on; dissosiaatiossa on tietyllä tapaa nimenomaan kyse siitä, ettei kieltä tai sanoja koetulle ole. Ehkäpä auttaisi, jos poika kirjoittaisi asiansa paperille ja ojentaisi tämän psykologin käteen? Ainakin omasta kokemuksesta muistan miten hankalaa vastaanotolla oli puhua johdonmukaisesti kun jännitti niin ja kaikki oli muutenkin silloin outoa kaaosta. Alunperin lähestyinkin hoitajaa kirjeitse, sillä tiesin unohtavani kuitenkin mainita jotain tärkeää tai meneväni lukkoon ns. tositilanteessa.
    "Sanity is a cozy lie." -Susan Sontag
  • Täällä onkin jo paljon keskustelua, mukavaa. Olen löytänyt tänne ihan kun olen googlesta etsinyt suomen kielellä tietoa dissosiaatioasioista. Eli trauma ja dissosiaatiosivuston kautta. Tosi hienoa että on vihdoin tähän erikoistunut keskustelusivusto, näitä käsitellään tai sivutaan muillakin (esim. seksuaalisen väkivallan uhrien) keskustelupalstoilla, mutta ohimennen.

    Tosi tärkeää huomata ettei ole niin yksinäinen ja outo "kroonisen post-traumaattisen stressinsä" kanssa. Eli dissosiaation myös. Nämä ovat Suomessa vielä niin huonosti tunnettuja (vaikka yleinen) oireilutapoja. Itsellä jonkin verran sirpaloitumista persoonassa, jos ei ihan identiteettihäiriötä niin kuitenkin aika paljon eriytymisiä eri tunteiden ja pelkojen alueella. Eikä siitä uskalla pahemmin puhua koska ihmisten käsitys perustuu lähinnä kauhuelokuviin. Läheisin ihminen ymmärtää, koska tuntee minut niin hyvin ja on nähnyt että olen erilainen eti tilanteissa enkä esitä. Muille sanon yleensä että joo masennusta ja unettomuutta. Ne hyväksytään jo nykyään...

    Odotan kiinnostuneena mitä täältä löydän. Ja anteeksi jos kirjoitus on välillä sekaista. Minussa on sellainen "vika" että alan helposti ajelehtia jotenkin pois ja keskittymiskyky herpaantuu jos luen dissosiaatiosta tai depersonalisaatiosta, ironista kyllä. Saati yritän selittää näistä jotakin. Ehkä joku osa ei halua minun tavallaan ymmärtävän näitä, koska yrittää kaikin keinoin suojella ja pitää kiinni niistä kulisseista jotka vielä ovat pahimpien traumojen ympärillä. Saattaa tulla sen jälkeen painajaisia, koska en muka saisi kertoa ja noin. Kuitenkin, en ole psykoottinen vaikka sitä pitkään pelkäsin. Ongelmani ovat liian monet päällekkäiset traumat, joihin on vaikea saada kosketusta. "Hullua" että kymmenien vuosien takaiset asiat voivat vaikuttaa nykypäivään kuin eilinen, niin se vain on.

    Hei kaikille! :)
  • Täällä onkin jo paljon keskustelua, mukavaa. Olen löytänyt tänne ihan kun olen googlesta etsinyt suomen kielellä tietoa dissosiaatioasioista. Eli trauma ja dissosiaatiosivuston kautta. Tosi hienoa että on vihdoin tähän erikoistunut keskustelusivusto, näitä käsitellään tai sivutaan muillakin (esim. seksuaalisen väkivallan uhrien) keskustelupalstoilla, mutta ohimennen.

    Tosi tärkeää huomata ettei ole niin yksinäinen ja outo "kroonisen post-traumaattisen stressinsä" kanssa. Eli dissosiaation myös. Nämä ovat Suomessa vielä niin huonosti tunnettuja (vaikka yleinen) oireilutapoja. Itsellä jonkin verran sirpaloitumista persoonassa, jos ei ihan identiteettihäiriötä niin kuitenkin aika paljon eriytymisiä eri tunteiden ja pelkojen alueella. Eikä siitä uskalla pahemmin puhua koska ihmisten käsitys perustuu lähinnä kauhuelokuviin. Läheisin ihminen ymmärtää, koska tuntee minut niin hyvin ja on nähnyt että olen erilainen eti tilanteissa enkä esitä. Muille sanon yleensä että joo masennusta ja unettomuutta. Ne hyväksytään jo nykyään...

    Odotan kiinnostuneena mitä täältä löydän. Ja anteeksi jos kirjoitus on välillä sekaista. Minussa on sellainen "vika" että alan helposti ajelehtia jotenkin pois ja keskittymiskyky herpaantuu jos luen dissosiaatiosta tai depersonalisaatiosta, ironista kyllä. Saati yritän selittää näistä jotakin. Ehkä joku osa ei halua minun tavallaan ymmärtävän näitä, koska yrittää kaikin keinoin suojella ja pitää kiinni niistä kulisseista jotka vielä ovat pahimpien traumojen ympärillä. Saattaa tulla sen jälkeen painajaisia, koska en muka saisi kertoa ja noin. Kuitenkin, en ole psykoottinen vaikka sitä pitkään pelkäsin. Ongelmani ovat liian monet päällekkäiset traumat, joihin on vaikea saada kosketusta. "Hullua" että kymmenien vuosien takaiset asiat voivat vaikuttaa nykypäivään kuin eilinen, niin se vain on.

    Hei kaikille! :)
  • Moi kaikille. Tässä 42-v nainen jolla diagnoosina dissosaatiohäiriö. Massiivinen traumahistoria kuten b-lausunnossa sanotaan niin vasta 4 v sitten sain diagnoosin. 3 lasta ja eronnut ja nyt (taas) sairaslomalla ja kuntoutuksessa. Mukava löytää tänne, matka tuli googlen kautta. Kiitos näistä sivuista!
  • Moi kaikille. Tässä 42-v nainen jolla diagnoosina dissosaatiohäiriö. Massiivinen traumahistoria kuten b-lausunnossa sanotaan niin vasta 4 v sitten sain diagnoosin. 3 lasta ja eronnut ja nyt (taas) sairaslomalla ja kuntoutuksessa. Mukava löytää tänne, matka tuli googlen kautta. Kiitos näistä sivuista!
  • Moi vaan kaikille uusille jäsenille täällä ja tervetuloa! Kiva että olette löytäneet tänne ja toivottavasti foorumista ja sivustosta on teillekin jonkinlaista hyötyä. :)
  • Moi vaan kaikille uusille jäsenille täällä ja tervetuloa! Kiva että olette löytäneet tänne ja toivottavasti foorumista ja sivustosta on teillekin jonkinlaista hyötyä. :)
  • Löysin tälle foorumille etsiessäni jotain dissosiaatioon liittyvää. En kyllä enää muista mitä, mutta kuitenkin :)

    Olen kärsinyt dissosiatiivisista osista koko aikuisikäni. Vasta nyt viimein parinkymmenen vuoden jälkeen on minut ohjattu asiantuntevan ihmisen käsiin joka on perehtynyt dissosiatiivisiin häiriöihin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kai?

    Nimimerkki tarkoittaa yhtä köyttä purjeveneessä. Purjehdus on rakas harrastukseni.

    Keskustelufoorumeja on tullut käytettyä kaikenlaisia ja kaikenlaisista aiheista.

    Kotosalla meidän kaikkien kanssa asuu koira. Ja akvaario on myös.
  • Löysin tälle foorumille etsiessäni jotain dissosiaatioon liittyvää. En kyllä enää muista mitä, mutta kuitenkin :)

    Olen kärsinyt dissosiatiivisista osista koko aikuisikäni. Vasta nyt viimein parinkymmenen vuoden jälkeen on minut ohjattu asiantuntevan ihmisen käsiin joka on perehtynyt dissosiatiivisiin häiriöihin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kai?

    Nimimerkki tarkoittaa yhtä köyttä purjeveneessä. Purjehdus on rakas harrastukseni.

    Keskustelufoorumeja on tullut käytettyä kaikenlaisia ja kaikenlaisista aiheista.

    Kotosalla meidän kaikkien kanssa asuu koira. Ja akvaario on myös.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä näistä väreistä kuvaa ruohoa: vihreä, punainen vai liila?