• Mieheni ei kestä vihantunteitani (enkä itsekään) (triggeri)

    Hei.

    Kirjoitan minulle todella vaikeasta asiasta. Minä ja mieheni ollaan kolmikymppinen pari, jolla on tosi lämmin ja läheinen suhde. Meillä on kuitenkin myös tosi iso ongelma, joka ponnahtaa pintaan ristiriitatilanteissa: mieheni ei kestä negatiivisia tunteitani, lähinnä suuttumustani ja vihastumistani ja tietenkin raivoamista, jota joskus saattaa tapahtua, enkä kestä itsekään. Tiedän järjellä, etten voi muuttaa toista, varsinkin kun hänelläkin on mt-ongelmia (joiden puhkeamiseen olen osasyypää). Mutta mietin, miten itse voisin käyttäytyä tilanteessa, jossa minua suututtaa ja ottaa jopa toinen päähän ilman, että alan dissota ja pelätä. Minulla aktivoituu silloin pelko ja jotenkin se ahdistaa niin hirveästi se tilanne, kun olemme "toisiamme vastaan" emmekä ihanassa symbioosissa. Meille on sanottu tosi paljon, että me eletään niin symbioottisesti. Minulla on sellaiseen taipumusta. Joten: miten kestää omia vihantunteita? Miten kestää niitä ilman, että ne jotenkin eriytyy itsestä tai alkaa tulla epätodellinen olo? On niin vaikeaa olla toiselle vihainen, varsinkin kun toinen ei kestä sitä yhtään enkä itsekään.
  • Hei.

    Kirjoitan minulle todella vaikeasta asiasta. Minä ja mieheni ollaan kolmikymppinen pari, jolla on tosi lämmin ja läheinen suhde. Meillä on kuitenkin myös tosi iso ongelma, joka ponnahtaa pintaan ristiriitatilanteissa: mieheni ei kestä negatiivisia tunteitani, lähinnä suuttumustani ja vihastumistani ja tietenkin raivoamista, jota joskus saattaa tapahtua, enkä kestä itsekään. Tiedän järjellä, etten voi muuttaa toista, varsinkin kun hänelläkin on mt-ongelmia (joiden puhkeamiseen olen osasyypää). Mutta mietin, miten itse voisin käyttäytyä tilanteessa, jossa minua suututtaa ja ottaa jopa toinen päähän ilman, että alan dissota ja pelätä. Minulla aktivoituu silloin pelko ja jotenkin se ahdistaa niin hirveästi se tilanne, kun olemme "toisiamme vastaan" emmekä ihanassa symbioosissa. Meille on sanottu tosi paljon, että me eletään niin symbioottisesti. Minulla on sellaiseen taipumusta. Joten: miten kestää omia vihantunteita? Miten kestää niitä ilman, että ne jotenkin eriytyy itsestä tai alkaa tulla epätodellinen olo? On niin vaikeaa olla toiselle vihainen, varsinkin kun toinen ei kestä sitä yhtään enkä itsekään.
  • Pystyttekö te puhumaan asiasta? Jos pystytte, asiaa voi työstää ulkopuolisen ihmisen kanssa. Pariterapiassa tai jossain muussakin ehkä.

    Tuossa oli heti mieleen tulevat neuvot. Se mikä kolahti tässä omaan tilanteeseen ja taustaan eniten oli tuo kuvaus symbioosista. Mulla oli lapsena symbioottinen suhde äitiini, enkä katkaissut napanuoraa, ennen kuin reilusti aikuisena ja terapiassa. Sekin onnistui vasta kun rakensin terapeuttiin riittävän vahvan suhteen. Terapiasuhteessa olen kipuillut PALJON symbioosin tarpeen ja itsenäisyyden tarpeen välimaastossa. Kuulostaa jotenkin todella tutulta, että kun symbioosi on uhattuna, vaikkapa eriävän mielipiteen tai pienen unohduksen takia, minulla alkaa ahdistus. Ja sitten suutun, loukkaannun, hermostun. Toisaalta myös pelkään symbioosia, koska pelkään sen menetystä ja myös mitä kaikkea pahaa minulle voisi symbioosissa tehdä.

    Puolisokin minulla on. En ihan tajua, miten suhde häneen on jotenkin terveempi. Sain siipeeni parisuhdeasioissa hetki ennen hänen löytämistään. Luulen että olen aina pitänyt hänet vähän kauempana, en ole päästänyt symbioosiin. Ehkä se on ollut loppupeleissä hyvä asia.
  • Pystyttekö te puhumaan asiasta? Jos pystytte, asiaa voi työstää ulkopuolisen ihmisen kanssa. Pariterapiassa tai jossain muussakin ehkä.

    Tuossa oli heti mieleen tulevat neuvot. Se mikä kolahti tässä omaan tilanteeseen ja taustaan eniten oli tuo kuvaus symbioosista. Mulla oli lapsena symbioottinen suhde äitiini, enkä katkaissut napanuoraa, ennen kuin reilusti aikuisena ja terapiassa. Sekin onnistui vasta kun rakensin terapeuttiin riittävän vahvan suhteen. Terapiasuhteessa olen kipuillut PALJON symbioosin tarpeen ja itsenäisyyden tarpeen välimaastossa. Kuulostaa jotenkin todella tutulta, että kun symbioosi on uhattuna, vaikkapa eriävän mielipiteen tai pienen unohduksen takia, minulla alkaa ahdistus. Ja sitten suutun, loukkaannun, hermostun. Toisaalta myös pelkään symbioosia, koska pelkään sen menetystä ja myös mitä kaikkea pahaa minulle voisi symbioosissa tehdä.

    Puolisokin minulla on. En ihan tajua, miten suhde häneen on jotenkin terveempi. Sain siipeeni parisuhdeasioissa hetki ennen hänen löytämistään. Luulen että olen aina pitänyt hänet vähän kauempana, en ole päästänyt symbioosiin. Ehkä se on ollut loppupeleissä hyvä asia.
  • Pystymme onneksi puhumaan asiasta. Puhuimme eilenkin viestini jälkeen. Keskustelu meni hyvin, mutta kävikin niin, että siitä huolimatta minulle tuli dissosiaatio-oireita. En oikein tiedä miksi. Uskon, että terapeutti voi ainakin yrittää auttaa. Olen juuri saanut uuden terapeutin, joka on tosi mukava ja pätevä. Pikkuhiljaa hyvä tulee, olen oppinut, että itseä ei saa pakottaa. Tsemppiä myös sulle Pii ja kaikille symbioottisuudesta kärsiville!
  • Pystymme onneksi puhumaan asiasta. Puhuimme eilenkin viestini jälkeen. Keskustelu meni hyvin, mutta kävikin niin, että siitä huolimatta minulle tuli dissosiaatio-oireita. En oikein tiedä miksi. Uskon, että terapeutti voi ainakin yrittää auttaa. Olen juuri saanut uuden terapeutin, joka on tosi mukava ja pätevä. Pikkuhiljaa hyvä tulee, olen oppinut, että itseä ei saa pakottaa. Tsemppiä myös sulle Pii ja kaikille symbioottisuudesta kärsiville!
  • Auttaisiko ajatus suhtautumisesta vihaan näin: Viha ei ole paha. Viha ei ole väärin. Viha on tervettä. Viha on vain tunne, viha itsessään ei riko tai tee mitään pahaa. Viha on tie jostakin johonkin. Ilman vihaa ei voi kasvaa, kehittyä ja eriytyä. Viha on tarpeellinen. Viha suojelee, sillä vihantunne on yleensä jollakin tavalla voimaa tuova tai hallinnan tunnetta tuova - niinpä vihan takana saattaa olla piilossa muita tunteita ikään kuin suojassa. Oikeasti et olekaan ehkä vihainen, vaan olet järkyttynyt, surullinen, pelästynyt tai pettynyt. Koska nämä muut tunteet ovat vaikeita ja jotenkin suojattomia, heikkoutta, on helpompi tuntea vihaa. Siksi niin moni ennemmin vihaa, kuin antaa heikkoustunteiden tulla esiin haavoitettavaksi. Lapsen uhmakaudet ovat hyödyllistä vihaa. Lapsi tarvitsee tervettä vihaa hahmottaakseen itsen rajat ja asettaakseen itsensä erilleen äidistään/isästään. Silti hän tarvitsee samaan aikaan myös läheisyyttä, välittämistä ja tiukkaa lähellä oloa. Vihaisena olo ei tarkoita, että ei voi tai tarvitse läheisyyttä. Jos uhmakausien eriytyminen on jäänyt tapahtumatta, se tulee aikuisena. Uudelleen ja uudelleen, kunnes symbioosi tavalla tai toisella hajoaa.

    Viha on siis samaan aikaan suoja, välitila ja reitti kehitysvaiheiden välillä. Se ei ole vaarallinen itsessään. Ihminen pystyy vihaisenakin tekemään sekä pahaa että hyvää, samoin kuin hyvällä tuulella ollessaan.

    Meinaa lähteä sekavaksi rönsyilyksi. Kerron tässä nyt vielä, miten viha oli minulle ongelma ja miten sitä työstin. Huom, terapeutin kanssa ja siihen meni pari vuotta ja alussa oli käytössä lääkitys, kun tunnetilat eivät olleet hallussa lainkaan. Olin niin vihainen, että olin vaaraksi omille lapsilleni ja itselleni. Mutta se on toinen lukunsa se. Minun on käsketty lapsena mennä pois jos itkin. Suru on siis paha. Tunnen surun tilalta sijaistunteena aina vihaa. Kun olen vihainen, pysähdyn aina miettimään MIKSI olen vihainen ja mitä muita tunteita vihan takana on. Saatan tunnistaa ne, vaikken pystykään tuntemaan niitä. Sitten sanon kaiken sen ääneen. "Olen tosi vihainen, mutta oikeasti olen surullinen, kun sanoit xxxx ja pelästyin sitä, mutta en pysty olemaan surullinen ja siksi olen vihainen." Saatoin selittää ääneen myös puolison vihaisuutta. "Sinä olet vihainen tai ainakin näytät vihaiselta, ja minua pelottaa kun olet vihainen ja luulen että se on minun vikani, mutta koska en osaa tuntea pelkoa niin minäkin olen vihainen." Ja sitten puoliso saattaakin sanoa, ettei ole lainkaan vihainen vaan varpaassa on tikku, hän mietti työasioita tai sattuu olemaan nälkäinen. Tai pää kipeä. Sitten puitiin sitäkin, ettei ole toisen tehtävä ottaa toisen vihaa pois, vaan rajata se. Tässä kohtaa sinun vihasi loppuu, tässä alkaa minun tunteeni joka on xxx. Ja tässä on minun tunnereaktioni sinun vihaasi ja se on xxxx. Minulle kävi niin että koska oma vihani oli aivan hallitsemattoman suurta, yritin piilottaa ja kuristaa sitä pois. Jaksoin ponnistella, kunnes paine räjähti aina kerralla hirvittävänä raivonpurkauksena. Jouduin opettelemaan ilmaisemaan pieniä ärsytyksen aiheita, etten koko ajan kasaisi sitä vihaisuutta. Siitä tuli oikeastaan hauskaa: aloin tuhahdella. Tuhahtelin ja joka tuhahduksesta olin iloinen, joskus sanoinkin, että minua suututti ihan vähän ja tuhahdin, se teki suuttumuksen näkyväksi siinä hetkessä ja sitten se meni pois.
  • Auttaisiko ajatus suhtautumisesta vihaan näin: Viha ei ole paha. Viha ei ole väärin. Viha on tervettä. Viha on vain tunne, viha itsessään ei riko tai tee mitään pahaa. Viha on tie jostakin johonkin. Ilman vihaa ei voi kasvaa, kehittyä ja eriytyä. Viha on tarpeellinen. Viha suojelee, sillä vihantunne on yleensä jollakin tavalla voimaa tuova tai hallinnan tunnetta tuova - niinpä vihan takana saattaa olla piilossa muita tunteita ikään kuin suojassa. Oikeasti et olekaan ehkä vihainen, vaan olet järkyttynyt, surullinen, pelästynyt tai pettynyt. Koska nämä muut tunteet ovat vaikeita ja jotenkin suojattomia, heikkoutta, on helpompi tuntea vihaa. Siksi niin moni ennemmin vihaa, kuin antaa heikkoustunteiden tulla esiin haavoitettavaksi. Lapsen uhmakaudet ovat hyödyllistä vihaa. Lapsi tarvitsee tervettä vihaa hahmottaakseen itsen rajat ja asettaakseen itsensä erilleen äidistään/isästään. Silti hän tarvitsee samaan aikaan myös läheisyyttä, välittämistä ja tiukkaa lähellä oloa. Vihaisena olo ei tarkoita, että ei voi tai tarvitse läheisyyttä. Jos uhmakausien eriytyminen on jäänyt tapahtumatta, se tulee aikuisena. Uudelleen ja uudelleen, kunnes symbioosi tavalla tai toisella hajoaa.

    Viha on siis samaan aikaan suoja, välitila ja reitti kehitysvaiheiden välillä. Se ei ole vaarallinen itsessään. Ihminen pystyy vihaisenakin tekemään sekä pahaa että hyvää, samoin kuin hyvällä tuulella ollessaan.

    Meinaa lähteä sekavaksi rönsyilyksi. Kerron tässä nyt vielä, miten viha oli minulle ongelma ja miten sitä työstin. Huom, terapeutin kanssa ja siihen meni pari vuotta ja alussa oli käytössä lääkitys, kun tunnetilat eivät olleet hallussa lainkaan. Olin niin vihainen, että olin vaaraksi omille lapsilleni ja itselleni. Mutta se on toinen lukunsa se. Minun on käsketty lapsena mennä pois jos itkin. Suru on siis paha. Tunnen surun tilalta sijaistunteena aina vihaa. Kun olen vihainen, pysähdyn aina miettimään MIKSI olen vihainen ja mitä muita tunteita vihan takana on. Saatan tunnistaa ne, vaikken pystykään tuntemaan niitä. Sitten sanon kaiken sen ääneen. "Olen tosi vihainen, mutta oikeasti olen surullinen, kun sanoit xxxx ja pelästyin sitä, mutta en pysty olemaan surullinen ja siksi olen vihainen." Saatoin selittää ääneen myös puolison vihaisuutta. "Sinä olet vihainen tai ainakin näytät vihaiselta, ja minua pelottaa kun olet vihainen ja luulen että se on minun vikani, mutta koska en osaa tuntea pelkoa niin minäkin olen vihainen." Ja sitten puoliso saattaakin sanoa, ettei ole lainkaan vihainen vaan varpaassa on tikku, hän mietti työasioita tai sattuu olemaan nälkäinen. Tai pää kipeä. Sitten puitiin sitäkin, ettei ole toisen tehtävä ottaa toisen vihaa pois, vaan rajata se. Tässä kohtaa sinun vihasi loppuu, tässä alkaa minun tunteeni joka on xxx. Ja tässä on minun tunnereaktioni sinun vihaasi ja se on xxxx. Minulle kävi niin että koska oma vihani oli aivan hallitsemattoman suurta, yritin piilottaa ja kuristaa sitä pois. Jaksoin ponnistella, kunnes paine räjähti aina kerralla hirvittävänä raivonpurkauksena. Jouduin opettelemaan ilmaisemaan pieniä ärsytyksen aiheita, etten koko ajan kasaisi sitä vihaisuutta. Siitä tuli oikeastaan hauskaa: aloin tuhahdella. Tuhahtelin ja joka tuhahduksesta olin iloinen, joskus sanoinkin, että minua suututti ihan vähän ja tuhahdin, se teki suuttumuksen näkyväksi siinä hetkessä ja sitten se meni pois.
  • Olipa huikean hyvä kirjoitus Mekaikkiminä! Kiitos.
  • Olipa huikean hyvä kirjoitus Mekaikkiminä! Kiitos.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?