• Mieheni ei kestä vihantunteitani (enkä itsekään) (triggeri)

    Hei.

    Kirjoitan minulle todella vaikeasta asiasta. Minä ja mieheni ollaan kolmikymppinen pari, jolla on tosi lämmin ja läheinen suhde. Meillä on kuitenkin myös tosi iso ongelma, joka ponnahtaa pintaan ristiriitatilanteissa: mieheni ei kestä negatiivisia tunteitani, lähinnä suuttumustani ja vihastumistani ja tietenkin raivoamista, jota joskus saattaa tapahtua, enkä kestä itsekään. Tiedän järjellä, etten voi muuttaa toista, varsinkin kun hänelläkin on mt-ongelmia (joiden puhkeamiseen olen osasyypää). Mutta mietin, miten itse voisin käyttäytyä tilanteessa, jossa minua suututtaa ja ottaa jopa toinen päähän ilman, että alan dissota ja pelätä. Minulla aktivoituu silloin pelko ja jotenkin se ahdistaa niin hirveästi se tilanne, kun olemme "toisiamme vastaan" emmekä ihanassa symbioosissa. Meille on sanottu tosi paljon, että me eletään niin symbioottisesti. Minulla on sellaiseen taipumusta. Joten: miten kestää omia vihantunteita? Miten kestää niitä ilman, että ne jotenkin eriytyy itsestä tai alkaa tulla epätodellinen olo? On niin vaikeaa olla toiselle vihainen, varsinkin kun toinen ei kestä sitä yhtään enkä itsekään.
  • Hei.

    Kirjoitan minulle todella vaikeasta asiasta. Minä ja mieheni ollaan kolmikymppinen pari, jolla on tosi lämmin ja läheinen suhde. Meillä on kuitenkin myös tosi iso ongelma, joka ponnahtaa pintaan ristiriitatilanteissa: mieheni ei kestä negatiivisia tunteitani, lähinnä suuttumustani ja vihastumistani ja tietenkin raivoamista, jota joskus saattaa tapahtua, enkä kestä itsekään. Tiedän järjellä, etten voi muuttaa toista, varsinkin kun hänelläkin on mt-ongelmia (joiden puhkeamiseen olen osasyypää). Mutta mietin, miten itse voisin käyttäytyä tilanteessa, jossa minua suututtaa ja ottaa jopa toinen päähän ilman, että alan dissota ja pelätä. Minulla aktivoituu silloin pelko ja jotenkin se ahdistaa niin hirveästi se tilanne, kun olemme "toisiamme vastaan" emmekä ihanassa symbioosissa. Meille on sanottu tosi paljon, että me eletään niin symbioottisesti. Minulla on sellaiseen taipumusta. Joten: miten kestää omia vihantunteita? Miten kestää niitä ilman, että ne jotenkin eriytyy itsestä tai alkaa tulla epätodellinen olo? On niin vaikeaa olla toiselle vihainen, varsinkin kun toinen ei kestä sitä yhtään enkä itsekään.
  • Pystyttekö te puhumaan asiasta? Jos pystytte, asiaa voi työstää ulkopuolisen ihmisen kanssa. Pariterapiassa tai jossain muussakin ehkä.

    Tuossa oli heti mieleen tulevat neuvot. Se mikä kolahti tässä omaan tilanteeseen ja taustaan eniten oli tuo kuvaus symbioosista. Mulla oli lapsena symbioottinen suhde äitiini, enkä katkaissut napanuoraa, ennen kuin reilusti aikuisena ja terapiassa. Sekin onnistui vasta kun rakensin terapeuttiin riittävän vahvan suhteen. Terapiasuhteessa olen kipuillut PALJON symbioosin tarpeen ja itsenäisyyden tarpeen välimaastossa. Kuulostaa jotenkin todella tutulta, että kun symbioosi on uhattuna, vaikkapa eriävän mielipiteen tai pienen unohduksen takia, minulla alkaa ahdistus. Ja sitten suutun, loukkaannun, hermostun. Toisaalta myös pelkään symbioosia, koska pelkään sen menetystä ja myös mitä kaikkea pahaa minulle voisi symbioosissa tehdä.

    Puolisokin minulla on. En ihan tajua, miten suhde häneen on jotenkin terveempi. Sain siipeeni parisuhdeasioissa hetki ennen hänen löytämistään. Luulen että olen aina pitänyt hänet vähän kauempana, en ole päästänyt symbioosiin. Ehkä se on ollut loppupeleissä hyvä asia.
  • Pystyttekö te puhumaan asiasta? Jos pystytte, asiaa voi työstää ulkopuolisen ihmisen kanssa. Pariterapiassa tai jossain muussakin ehkä.

    Tuossa oli heti mieleen tulevat neuvot. Se mikä kolahti tässä omaan tilanteeseen ja taustaan eniten oli tuo kuvaus symbioosista. Mulla oli lapsena symbioottinen suhde äitiini, enkä katkaissut napanuoraa, ennen kuin reilusti aikuisena ja terapiassa. Sekin onnistui vasta kun rakensin terapeuttiin riittävän vahvan suhteen. Terapiasuhteessa olen kipuillut PALJON symbioosin tarpeen ja itsenäisyyden tarpeen välimaastossa. Kuulostaa jotenkin todella tutulta, että kun symbioosi on uhattuna, vaikkapa eriävän mielipiteen tai pienen unohduksen takia, minulla alkaa ahdistus. Ja sitten suutun, loukkaannun, hermostun. Toisaalta myös pelkään symbioosia, koska pelkään sen menetystä ja myös mitä kaikkea pahaa minulle voisi symbioosissa tehdä.

    Puolisokin minulla on. En ihan tajua, miten suhde häneen on jotenkin terveempi. Sain siipeeni parisuhdeasioissa hetki ennen hänen löytämistään. Luulen että olen aina pitänyt hänet vähän kauempana, en ole päästänyt symbioosiin. Ehkä se on ollut loppupeleissä hyvä asia.
  • Pystymme onneksi puhumaan asiasta. Puhuimme eilenkin viestini jälkeen. Keskustelu meni hyvin, mutta kävikin niin, että siitä huolimatta minulle tuli dissosiaatio-oireita. En oikein tiedä miksi. Uskon, että terapeutti voi ainakin yrittää auttaa. Olen juuri saanut uuden terapeutin, joka on tosi mukava ja pätevä. Pikkuhiljaa hyvä tulee, olen oppinut, että itseä ei saa pakottaa. Tsemppiä myös sulle Pii ja kaikille symbioottisuudesta kärsiville!
  • Pystymme onneksi puhumaan asiasta. Puhuimme eilenkin viestini jälkeen. Keskustelu meni hyvin, mutta kävikin niin, että siitä huolimatta minulle tuli dissosiaatio-oireita. En oikein tiedä miksi. Uskon, että terapeutti voi ainakin yrittää auttaa. Olen juuri saanut uuden terapeutin, joka on tosi mukava ja pätevä. Pikkuhiljaa hyvä tulee, olen oppinut, että itseä ei saa pakottaa. Tsemppiä myös sulle Pii ja kaikille symbioottisuudesta kärsiville!

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?