• Kosto viranomaisille

    Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän haluan kostaa ja vähemmän unohtaa. Äiti on aina yrittänyt suojella minua, lakimiesten kanssa tappeli ulos hullusta adventisti -perheestä. Sossuthan mut sinne väkisin laitti, aikuisten manipuloitavaksi ja teinipojan raiskattavaksi. Mikä häpeä. Pakko oli totella, kun uhkailtiin aikuisille kertomisella. Se kuvaa paljon paikan aikuisia. Syömään pakottamisesta seurasi järkyttävä olo, kottareissa selkä suorana 6h rangaistuksen uhalla ja kun viimein pääsin sisään lensi ruoat seinille, hah! Syyllistämistä asioista mitä en tehnyt (löysin teininä lapsena kirjoitetun paperin, johon olin suunnitellut miten olisin voinut isomman tytön koulutavaran rikkoa. Luulin siihen päivään asti oikeasti hajottaneeni tavaran. Korvasin sen hieromalla kuukauden ajan aikuisten hikisiä jalkoja.) Plus paljon, paljon muuta ikävää. Lisäksi viranomaiset. Kun on kahjo kersa, täytyy sen olla hyväksikäytetty. Joten 6veenä minut yritettiin väkisin tutkia, kun äitiä ei uskottu. Karkasin pakkaseen useiksi tunneiksi. Lopulta mut rauhoitettiin, muistan miten jorvin käytävää vietiin sängyssä kun tajusin tilanteen. Ei auttanut apua huuto, ei rimpuilu, ei päässyt tiukoista, pahoista käsistä karkuun ja väkisin nukutettiin. Ei oltu koskettu, he itse raiskasivat tutkimuksellaan. Ja sen jälkeen lähettivät suomen toiselle puolelle ettei äiti voi yrittää suojella sijaisperheeltä ja lapsenraiskureilta. Haluaisin nimenomaan kostaa päätöksentekijöille, tai edes saada heidät tuntemaan jotain pahaa, saisivat edes huonon omantunnon. Ehkä kirjeitse, mutta miten löytää oikeat ihmiset? Lähetin juuri pyynnön toimittaa jopa yli 20v takaiset tiedot neuropsyktutkimuksista ja eri toimenpiteistä. Koko elämäni oon yrittänyt, yrittänyt ajatella muuta, unohtaa, saada aikaiseksi, opetella elämään ja muka-ajattelemaan normien mukasesti.. ei jaksa enää. Oikeusjuttu olisi aivan turhaa, tuskaa häpeää vaan lisää. Oman käden oikeus houkuttaisi, jos ei olisi eläimiä. Silloin ei olis niin mitään väliä, samassa vankilassa sitä yhteiskunnan raamien sisäpuolella kaikki on. Kehtaapa maalata väärillä väreillä sitä taulua, tai yritäpä karata maalaamaan sen ulkopuolelle, kyllä sut muut ihmiset lyttää riekaleiksi jalkoihinsa kun jättiläinen lego-ukon.. no menihän taas satuiluksi. Mitä te tekisitte? En usko että häpeä ja katkeruus häviää täysin koskaan, jos vain odotan että "kyllä se sielunhoitaja mut korjaa ja kaikki kääntyy hyväksi"..
  • Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän haluan kostaa ja vähemmän unohtaa. Äiti on aina yrittänyt suojella minua, lakimiesten kanssa tappeli ulos hullusta adventisti -perheestä. Sossuthan mut sinne väkisin laitti, aikuisten manipuloitavaksi ja teinipojan raiskattavaksi. Mikä häpeä. Pakko oli totella, kun uhkailtiin aikuisille kertomisella. Se kuvaa paljon paikan aikuisia. Syömään pakottamisesta seurasi järkyttävä olo, kottareissa selkä suorana 6h rangaistuksen uhalla ja kun viimein pääsin sisään lensi ruoat seinille, hah! Syyllistämistä asioista mitä en tehnyt (löysin teininä lapsena kirjoitetun paperin, johon olin suunnitellut miten olisin voinut isomman tytön koulutavaran rikkoa. Luulin siihen päivään asti oikeasti hajottaneeni tavaran. Korvasin sen hieromalla kuukauden ajan aikuisten hikisiä jalkoja.) Plus paljon, paljon muuta ikävää. Lisäksi viranomaiset. Kun on kahjo kersa, täytyy sen olla hyväksikäytetty. Joten 6veenä minut yritettiin väkisin tutkia, kun äitiä ei uskottu. Karkasin pakkaseen useiksi tunneiksi. Lopulta mut rauhoitettiin, muistan miten jorvin käytävää vietiin sängyssä kun tajusin tilanteen. Ei auttanut apua huuto, ei rimpuilu, ei päässyt tiukoista, pahoista käsistä karkuun ja väkisin nukutettiin. Ei oltu koskettu, he itse raiskasivat tutkimuksellaan. Ja sen jälkeen lähettivät suomen toiselle puolelle ettei äiti voi yrittää suojella sijaisperheeltä ja lapsenraiskureilta. Haluaisin nimenomaan kostaa päätöksentekijöille, tai edes saada heidät tuntemaan jotain pahaa, saisivat edes huonon omantunnon. Ehkä kirjeitse, mutta miten löytää oikeat ihmiset? Lähetin juuri pyynnön toimittaa jopa yli 20v takaiset tiedot neuropsyktutkimuksista ja eri toimenpiteistä. Koko elämäni oon yrittänyt, yrittänyt ajatella muuta, unohtaa, saada aikaiseksi, opetella elämään ja muka-ajattelemaan normien mukasesti.. ei jaksa enää. Oikeusjuttu olisi aivan turhaa, tuskaa häpeää vaan lisää. Oman käden oikeus houkuttaisi, jos ei olisi eläimiä. Silloin ei olis niin mitään väliä, samassa vankilassa sitä yhteiskunnan raamien sisäpuolella kaikki on. Kehtaapa maalata väärillä väreillä sitä taulua, tai yritäpä karata maalaamaan sen ulkopuolelle, kyllä sut muut ihmiset lyttää riekaleiksi jalkoihinsa kun jättiläinen lego-ukon.. no menihän taas satuiluksi. Mitä te tekisitte? En usko että häpeä ja katkeruus häviää täysin koskaan, jos vain odotan että "kyllä se sielunhoitaja mut korjaa ja kaikki kääntyy hyväksi"..
  • Quote Originally Posted by Sussari View Post
    Mitä te tekisitte? En usko että häpeä ja katkeruus häviää täysin koskaan, jos vain odotan että "kyllä se sielunhoitaja mut korjaa ja kaikki kääntyy hyväksi"..
    En mäkään usko että häpeä ja katkeruus häviää itsekseen tai sillä että yrittää sen tukahduttaa. Kokeilin sitä keinoa kauan, ei se toiminut. Silleen mä sitten tein, että menin terapiaan ja rupesin terapeutin avulla itse korjaamaan vahinkoja itsessäni. Päädyin nimittäin tulokseen että se on ainoa keino mikä voi auttaa ja sitä kautta saan ohjat omiin käsiini ja saan oman elämäni omaan hallintaan. On ollut hieman isompi projekti kuin osasin odottaa, mutta ehdottomasti kannattava.

    Kostofantasioita mullakin on ollut, mutta lopulta en kuitenkaan halua olla samanlainen kuin ne kusipäät. Haluan olla parempi ihminen ja olen aika hiton ylpeä siitä että niin olenkin. En usko että kosto auttaa itseä voimaan yhtään sen paremmin, kuin tukahduttaminenkaan auttoi. Se kertoisi vain siitä, että olen yhä niiden paskiais*** vallan alla ja sitä en halua. Mä haluan hallita omaa elämääni itse, siksi pyrin kaikin keinoin tekemään hyvää itselleni.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Quote Originally Posted by Sussari View Post
    Mitä te tekisitte? En usko että häpeä ja katkeruus häviää täysin koskaan, jos vain odotan että "kyllä se sielunhoitaja mut korjaa ja kaikki kääntyy hyväksi"..
    En mäkään usko että häpeä ja katkeruus häviää itsekseen tai sillä että yrittää sen tukahduttaa. Kokeilin sitä keinoa kauan, ei se toiminut. Silleen mä sitten tein, että menin terapiaan ja rupesin terapeutin avulla itse korjaamaan vahinkoja itsessäni. Päädyin nimittäin tulokseen että se on ainoa keino mikä voi auttaa ja sitä kautta saan ohjat omiin käsiini ja saan oman elämäni omaan hallintaan. On ollut hieman isompi projekti kuin osasin odottaa, mutta ehdottomasti kannattava.

    Kostofantasioita mullakin on ollut, mutta lopulta en kuitenkaan halua olla samanlainen kuin ne kusipäät. Haluan olla parempi ihminen ja olen aika hiton ylpeä siitä että niin olenkin. En usko että kosto auttaa itseä voimaan yhtään sen paremmin, kuin tukahduttaminenkaan auttoi. Se kertoisi vain siitä, että olen yhä niiden paskiais*** vallan alla ja sitä en halua. Mä haluan hallita omaa elämääni itse, siksi pyrin kaikin keinoin tekemään hyvää itselleni.
    Kirjaimeni kertovat mielipiteitäni, eivät faktoja.

    Kirjoitan moderaattorina vain ja ainoastaan tällä värillä. Kaikki muut kirjoitukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni, joilla ei ole mitään tekoa ylläpidon, sääntöjen tai moderoinnin kanssa.
  • Kuulostaa niin tutulta... on ollut aivan mielettömiä kostosuunnitelmia ja paljon. Kyllä niiden pahantekijöiden pitäisi kärsiä edes murusen verran siitä mitä minä olen kärsinyt.

    * ja sitten kului useampia vuosi terapiassa *

    En mieti kostoa enää. Oikeastaan tosi outoa. Se viha ja rankaiseminen kulki niin monta vuotta, vuosikymmentä mukana. Olo on parempi, vaikken ole kostanut kenellekään. Ei tarvitsekaan enää. En usko että se olisi hiukkaakaan parantanut edes oloani, vaikka olisinkin toteuttanut jonkun oikeutetuista kostoistani. Terapeutti ei korjannut minua, tein sen itse. Terapeutti on vain työkalu, jolla korjasin itse itseni.
  • Kuulostaa niin tutulta... on ollut aivan mielettömiä kostosuunnitelmia ja paljon. Kyllä niiden pahantekijöiden pitäisi kärsiä edes murusen verran siitä mitä minä olen kärsinyt.

    * ja sitten kului useampia vuosi terapiassa *

    En mieti kostoa enää. Oikeastaan tosi outoa. Se viha ja rankaiseminen kulki niin monta vuotta, vuosikymmentä mukana. Olo on parempi, vaikken ole kostanut kenellekään. Ei tarvitsekaan enää. En usko että se olisi hiukkaakaan parantanut edes oloani, vaikka olisinkin toteuttanut jonkun oikeutetuista kostoistani. Terapeutti ei korjannut minua, tein sen itse. Terapeutti on vain työkalu, jolla korjasin itse itseni.
  • Mä olen käynyt perheneuvolassa, psykologeilla jne vauvasta aikuisuuteen. Ei mitään hyötyä, en osaa luottaa. Nyt kun hain itse apua, kävin muutaman kerran todella pätevälle psykoterapeutille vähän juttelemassa. Hänestä huokui ammattimainen empatia sekä ymmärrys ja älykkyys. Hänellä oli vain peruutusaikoja, sain lähetteen erikoissairaanhoidon piiriin, missä nyt on lähinnä vain sairaanhoitaja haastatellut. Sairaanhoitaja on mukava, mutta ei todellakaan sellainen ihminen kelle kestäisin oikeista asioista puhua. Ns iloinen hölmö, joka asia täytyy vääntää rautalangasta. Ja itse psykiatri sitten. Ensimmäisellä kerralla hän naurahti, kun luki paperista että olen tunnekuohussa satuttanut itseäni. Käyn tutkimukset loppuun, yritän löytää heidän avulla oikean lääkityksen mutta näiltä ihmisiltä en muuta apua huoli. Ihminen on ihmiselle susi kunnes toisin todistaa. Haluaisin näiden viranomaisten TIETÄVÄN mitä he mulle teki. Tuntuu todella julmalta että viranomaiset ja lekurit saa mielivaltaisedti tehdä toiminpiteitä ja päätöksiä, minkä seuraukset saa pieni lapsi kannettavakseen aikuisuuteen asti
    mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsisi..ellei joku nylje sitä.
  • Mä olen käynyt perheneuvolassa, psykologeilla jne vauvasta aikuisuuteen. Ei mitään hyötyä, en osaa luottaa. Nyt kun hain itse apua, kävin muutaman kerran todella pätevälle psykoterapeutille vähän juttelemassa. Hänestä huokui ammattimainen empatia sekä ymmärrys ja älykkyys. Hänellä oli vain peruutusaikoja, sain lähetteen erikoissairaanhoidon piiriin, missä nyt on lähinnä vain sairaanhoitaja haastatellut. Sairaanhoitaja on mukava, mutta ei todellakaan sellainen ihminen kelle kestäisin oikeista asioista puhua. Ns iloinen hölmö, joka asia täytyy vääntää rautalangasta. Ja itse psykiatri sitten. Ensimmäisellä kerralla hän naurahti, kun luki paperista että olen tunnekuohussa satuttanut itseäni. Käyn tutkimukset loppuun, yritän löytää heidän avulla oikean lääkityksen mutta näiltä ihmisiltä en muuta apua huoli. Ihminen on ihmiselle susi kunnes toisin todistaa. Haluaisin näiden viranomaisten TIETÄVÄN mitä he mulle teki. Tuntuu todella julmalta että viranomaiset ja lekurit saa mielivaltaisedti tehdä toiminpiteitä ja päätöksiä, minkä seuraukset saa pieni lapsi kannettavakseen aikuisuuteen asti
    mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsisi..ellei joku nylje sitä.
  • Hoitovirheistä ilman muuta saa ja pitää valittaa. Vaikkei varsinaista virhettä olisi edes tapahtunut, saa sanoa myös sanoa jos hoitohenkilöiden asenne, osaaminen tai puheet tuntuu kurjalta. Tai jos hoito ei tuota tuloksia. Potilasasiamies on ehkä oikea henkilö, tai sosiaaliasiamies. Siitä lähtisin kysymään mitä on tehtävissä.
  • Hoitovirheistä ilman muuta saa ja pitää valittaa. Vaikkei varsinaista virhettä olisi edes tapahtunut, saa sanoa myös sanoa jos hoitohenkilöiden asenne, osaaminen tai puheet tuntuu kurjalta. Tai jos hoito ei tuota tuloksia. Potilasasiamies on ehkä oikea henkilö, tai sosiaaliasiamies. Siitä lähtisin kysymään mitä on tehtävissä.
  • Lekuri oli nyt onneksi ihan toisenlainen, tosin itselläkin on nyt touhukausi. Sain avattua suuni, tätä asiaa en enää häpeä. Uutta lääkettä kokeillaan ja katatonisiin paniikkitiloihin temestaa. Mietin myöhemmin mitä mä haluan näiltä ihmiltä. Ja mä haluan anteeksipyynnön, eritoten niiltä lääkäreiltä ja hoitajilta ketkä näki lapsen hädän. Miksi se tutkimus piti jatkaa pakottamalla loppuun? Lisäksi äidillä ei ollut muistikuvaa, että hänen kanssa olisi sovittu tätä aiemmasta tutkimuksesta. Mut yritettiin tutkia hereillä, jollain tarralla tai karkilla houkuteltiin ottamaan vaatteita ja minähän karkasin talvipakkaseen moneksi tunniksi..
    mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsisi..ellei joku nylje sitä.
  • Lekuri oli nyt onneksi ihan toisenlainen, tosin itselläkin on nyt touhukausi. Sain avattua suuni, tätä asiaa en enää häpeä. Uutta lääkettä kokeillaan ja katatonisiin paniikkitiloihin temestaa. Mietin myöhemmin mitä mä haluan näiltä ihmiltä. Ja mä haluan anteeksipyynnön, eritoten niiltä lääkäreiltä ja hoitajilta ketkä näki lapsen hädän. Miksi se tutkimus piti jatkaa pakottamalla loppuun? Lisäksi äidillä ei ollut muistikuvaa, että hänen kanssa olisi sovittu tätä aiemmasta tutkimuksesta. Mut yritettiin tutkia hereillä, jollain tarralla tai karkilla houkuteltiin ottamaan vaatteita ja minähän karkasin talvipakkaseen moneksi tunniksi..
    mihinkä se tiikeri raidoistaan pääsisi..ellei joku nylje sitä.

Pikavastaus

Jos olet jo foorumin jäsen, muistathan kirjautua sisään ennen postausta!

Mikä kuukausi tulee viidennen kuukauden jälkeen?